Kaikki aineistot
Lisää
Kieli: | eng |
---|---|
Julkaisija: | New York, NY. : Unicef 1996- |
ISSN: |
1564-975X |
Aiheet: | |
Tallennettuna: |
|
Tässä työssä perehdyimme puheen- ja kielenkehityksen häiriöisten lasten musiikinopetukseen. Tarkoituksenamme oli löytää keinoja heidän äänenkäyttönsä sekä puheenkehityksensä tukemiseen musiikin avulla. Halusimme myös rohkaista heitä monipuoliseen itseilmaisuun, musisointiin ja kommunikointiin. Työmme perustuu päiväkoti Troolarissa toteutettuun musiikkikasvatusprojektiin. Työskentelimme viiden lapsen kanssa, joilla kaikilla on puheen- tai kielenkehityksen erityisvaikeus. Pidimme ryhmälle kahdeksan oppituntia, joiden aikana kokeilimme eri menetelmiä ja ideoita opetuksen tukena. Oikean laulu- ja puhekorkeuden löytäminen äänileikkien avulla sekä sanojen rytmittäminen olivat keskeisiä asioita tunneillamme. Tämän pohjalta olemme koonneet tietoa sekä omia kokemuksiamme työhömme. Totesimme, että musiikinopetusta voi soveltaa erilaisille oppijoille hyvinkin vähäisillä muutoksilla. Tukiviittomien käyttö, selkeä ja hidastempoinen puhe, kuvat ja monet muut havainnollistamisvälineet tukevat kaikenlaisten oppilaiden oppimista. Musiikkileikkikouluissa on varmasti paljon dysfasialapsia integroituna ryhmiin. Siksi pidämme tärkeänä kertoa asiasta ja tuoda uusia näkökulmia opetukseen. Perustiedon kerääminen, kekseliäisyys sekä avoin mieli ovat hyviä lähtökohtia erityismusiikkikasvatukseen.
Lasten ja nuorten vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen on pyritty viime vuosina vastaamaan eri sektoreilla toteutettavilla liikunnan edistämisen toimenpiteillä. Sporttikummitoiminta on Pelastakaa lapset ry:n järjestämä, ennaltaehkäisevän lastensuojelun kontekstissa toteutettava liikunnan edistämisen toimintamuoto, jonka suosio on kasvanut muutaman viime vuoden aikana. Toimintaan osallistuva lapsi saa sporttikummin, vapaaehtoisen aikuisen, joka toimii lapsen tai nuoren liikunnallisena esikuvana ja jonka kanssa lapsi voi olla fyysisesti aktiivinen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin mukana olevien lasten ajatuksia ja kokemuksia sporttikummitoiminnasta. Tavoitteena oli saada lasten toimintaan liittämien kuvausten ja kokemusten kautta tietoa siitä, millainen merkitys toiminnasta muodostuu lapselle itselleen. Tutkimuksella haluttiin kuvata ilmiötä lapsen näkökulmasta ja avata lapsen kokemusmaailmaa. Työ on laadullinen tutkimus, jonka teoreettinen viitekehys nojaa pääasiassa yhdysvaltalaisessa tutkimuskirjallisuudessa esiintyviin lasten ja nuorten mentoroinnin ja mentorointiohjelmien käsitteisiin. Teoriaosaa täydennettiin tutkimuskatsauksella lasten ja nuorten liikuntaohjelmiin, joissa on sovellettu mentorointia ja sen modernia positiivisen nuoruusiän kehityksen lähestymistapaa. Työn empiriaosassa aineisto kerättiin teemahaastattelemalla kahdeksaa 7–14-vuotiasta sporttikummitoiminnassa mukana olevaa lasta. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten mukaan sporttikummitoiminta on sosiaalinen ja toimijoiden suhteen monimuotoinen tapahtuma, joka sisältää monipuolisten liikuntalajien harrastamisen lisäksi myös muita lasta osallistavia ja sosiaalisia aktiviteetteja. Haastatellut lapset kokivat toiminnan aikaiset aktiviteetit mieluisiksi ja he kokivat oman sporttikumminsa ja sporttikummitoiminnan pääosin myönteisessä valossa, joskaan toiminnan tarkoitus ei aina ole lapselle täysin selvää. Toiminnassa mukanaolo merkitsee kullekin lapselle erilaisia asioita toiminnan siihenastisen keston ja toteutumismuotojen erilaisuuden vuoksi. Sporttikummitoiminnan aikaiset aktiviteetit tukevat lasten liikunnallisia ja sosiaalisia taitoja ja ylläpitävät fyysistä terveyttä ja hyvinvointia. Ottamalla lasten näkemykset huomioon suunnittelu- ja kehittämistyössään toiminnan järjestäjätaho saa tietoa osallistujien tarpeista, ja pystyy näin paremmin vastaamaan lasten odotuksiin.
Käsillä olevassa pro gradu tutkielmassa on tarkasteltu 50–65 -vuotiaiden naisten ajatuksia suhteestaan aikuisiin lapsiinsa sekä sitä, millaiseen asemaan naiset sijoittavat itsensä tässä suhteessa. Tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää suhteen merkitystä, mitkä asiat vaikuttavat suhteen muotoutumiseen ja millaisia sisältöjä siinä on. Auttaminen, auttamisen rajat ja perustelut auttamiselle ja sen rajoille ovat olleet kiinnostuksen kohteena. Tutkimuskysymyksiä on tarkasteltu naisten näkökulmasta. Aineistona on käytetty 103 kyselylomaketta, joissa naiset ovat avokysymyksiin vastaten kertoneet suhteestaan aikuisiin lapsiinsa. Tutkimusmenetelmä on ollut pääosin laadullinen, luokittelun ja tyypittelyn keinoin toteutettu analyysi. Lisäksi aineistoa on tarkasteltu määrällisesti vastausluokkien frekvenssejä laskien ja ristiintaulukoimalla niitä sekä luokkien välillä että suhteessa taustamuuttujiin. Monissa tutkimuksissa on tullut esiin aikuisten lasten ja vanhempien väliset suhteet ovat aikuisten sukulaissuhteista merkityksellisimpiä. Tämän tutkielman perusteella suhde saa monenlaisia merkityksiä sekä yksittäisten ihmisten välisenä, esimerkiksi ystävyyteen perustuvana suhteena että osana laajempaa kokonaisuutta, kuten sukupolvien ketjua. Tutkielmassa selvitetään, millaisia odotuksia ja uskomuksia sukupolvisuhteisiin liitetään. Odotukset ja uskomukset ovat usein normatiivisesti värittyneitä, ja naiset peilaavat omaa suhdettaan aikuisten lastensa kanssa näihin odotuksiin ja uskomuksiin. Kun naiset perustelevat lastensa auttamista erilaisissa elämän tilanteissa, sukulaissuhteeseen ja erityisesti äidin asemaan liitetyt normatiiviset odotukset ovat vahvasti esillä. Toisaalta normatiiviset odotukset aikuisen ihmisen itsenäisyyden odotuksesta ja sen kunnioittamisesta nousevat aikuisen lapsen ja äidin suhteessa vastavoimiksi auttamisen normille. Lisäsi suhteen affektiivinen laatu, suhteen sisällön muuttuminen osapuolten vanhetessa ja suhteen historiallinen jatkuvuus ovat keskeisiä perhesukupolvisuhteen määrittäjiä. Sukupolvien välisen vastavuoroisuuden suorat ja epäsuorat muodot sekä suhde osana laajempaa perhe- ja sukulaisverkostoa tuovat näihin suhteisiin omat erityispiirteensä.