Kaikki aineistot
Lisää
Tutkielman tarkoitus on tarkastella lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä sen selvittämiseksi, kuinka ennakkoperintö arvostetaan perinnönjaossa eri oikeussuhteissa. Tutkielmassa käsitellään yksityiskohtaisesti myös itse ennakkoperinnön käsitettä, sillä esimerkiksi sukupolvenvaihdostilanteissa lahjoitus katsotaan harvoin ennakkoperinnöksi. Lisäksi selvitetään ennakkoperintö- ja lakiosajärjestelmän välisiä yhteyksiä ja eroja ennakkoperinnön huomioimisessa. Ennakkoperinnön arvostamiseen perinnönjaossa sovelletaan perintökaaren 6 luvun pää- tai poikkeussääntöä. Sääntely on siten avointa, että arvostamisessa joudutaan usein valitsemaan ja harkitsemaan pää- tai poikkeussäännön välillä. Tutkielma on laintulkinnallinen, mutta siinä on elementtejä rgumentatiivisestakin periaatteiden punninnasta arvostamisongelmissa, juuri lain aukollisuuden vuoksi. Perimystilanteet ovat erilaisia ja ennakkoperinnön käyttäytyminen niissä tapauskohtaista. Tavallisesti ennakkoperinnön arvostamisongelmaa ratkotaan perinnönjaossa, jossa jaetaan perintöosia rintaperillisille. Ennakkoperinnön arvostaminen aktualisoituu mahdollisesi myös toimitettaessa ositusta avioliiton jälkeen, sekä perinnönjaossa toissijaisille perillisille eloonjääneen puolison kuoltua. Ennakkoperintö arvostetaan pääsäännön mukaan lahjoituksen luovutushetkeen. Erityisten asianhaarojen ollessa kyseessä arvostusajankohdaksi valikoituu poikkeussäännön mukaisesti muu ajankohta, kuitenkin yleensä jakohetki. Poikkeussääntöä on tavattu kuvata kohtuussäännöksi, jolloin pyritään täydellisempään tasajakoon perillisten kesken, kuin pääsäännön myötä on mahdollista. Pääsäännön mukaanhan perillisen perintöosuudesta vähennetään vain ennakkoperinnön lahjoitushetkinen arvo. Jakohetkinen arvo on usein tätä suurempi. Oikeuskäytännössä sovelletaan pääasiassa ennakkoperinnön arvostamisen pääsääntöä. Kiinteistöjen arvaamattoman arvonnousun kohdalla ja selkeän perillisten välisen epäsuhdan korjaamiseksi saatetaan tukeutua poikkeussääntöön. Ennakkoperinnön arvostamisajankohdan valintaan vaikuttavat perittävän antamat määräykset ja tapauksen olosuhteiden tulkinta. Milloin perittävän tahto on selvästi osoitettavissa, sitä noudatetaan, ja arvostaminen muuhunkin kuin lahjoituksen luovutusajankohtaan on mahdollista. Pääsäännön soveltaminen on niin laissa kuin oikeuskäytännössäkin nähty silti ensisijaisesti tavoiteltavampana vaihtoehtona.
Tutkielman tarkoituksena on selvittää sitä, mitä tarkoitetaan lahjan tai muun edun käsitteillä lahjuksen antamista koskevassa rikoslain säännöksessä. Oikeusdogmaattisen tutkielman alussa on käsitelty korruption ja lahjonnan käsitteitä sekä lahjusrikossäännösten historiallista kehitystä. Tutkielmassa on esitelty erilaiset lahjusrikoksiksi luettavat rikokset, joiden esiintymislaajuutta on selvitetty tilastotietojen avulla. Pääpaino tutkielmassa on julkisen sektorin lahjusrikosten aktiivisessa tekomuodossa. Tällä tarkoitetaan nimenomaan virkamiehen lahjomista. Tutkielman kannalta olennaisin käsite on lahjus, joka on ilmaistu rikoslaissa sanoilla lahja tai muu etu. Käsitteen sisältöä on selvitetty oikeuskäytännön, oikeuskirjallisuuden ja lainvalmisteluaineiston avulla. Tutkielmassa on pyritty selvittämään myös lahjuksen antamista koskevan rikoslain säännöksen muita tunnusmerkistötekijöitä kuten virkamiehen käsitettä ja annetuilta eduilta vaadittavaa yhteyttä virkamiehen palvelussuhteeseen. Olennaisina lahjuksen antamisen tunnusmerkistötekijöinä on arvioitu myös annetun lahjuksen tarkoitusta ja vaikutusta. Eli sitä, mihin annetulla edulla on pyritty tai miten se on vaikuttanut. Tutkielmassa on käsitelty myös kansainvälisten sopimusten vaikutusta Suomen lahjusrikoslainsäädäntöön. Merkittävimmät tällaiset sitoumukset on tehty OECD:n, Euroopan neuvoston ja YK:n piirissä. Tutkielmasta ilmenee, että näiden sitoumusten määrä ja vaikutus on huomattava. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että lahjalla tai muulla edulla tarkoitetaan rikoslain 16 luvun 13 §:ssä sellaista oikeudetonta etua, joka vaarantaa viranomaistoiminnan puolueettomuutta ja tätä puolueettomuutta kohtaan tunnettavaa yleistä luottamusta. Kysymys on siitä, miltä tietty toiminta näyttää ulospäin ja minkälainen vaikutus sillä yleensä on. Edun oikeudettomuutta on arvioitu oikeuskäytännössä esimerkiksi sellaisten käsitteiden kautta kuin edun tavanomaisuus ja kohtuullisuus sekä kiitollisuudenvelkaan saattaminen. Joissain tapauksissa edun oikeuttavina tekijöinä on mainittu yleisen edun edistäminen, ystävyys ja pr-toiminta.