Kaikki aineistot
Lisää
sisällön kuvaus: Vuonna 1881 Grigori Ivanov Hyöppinen löysi peltotyössä ”paljon paikatun” kuparikattilan, jossa oli 5 plooturahaa ja 707 pyöreää rahaa. Löytö painoi yhteensä noin 51 kg, mistä plootut n. 22 kg, pyöreät rahat n. 27 kg ja kattila n. 2 kg. Plootut (5 kpl) olivat ajalta 1649-1653 ja pyöreät kuparirahat (707 kpl) Kustaa II Aadolfin ja Kristiinan ajalta. 2 taalerin plootut sekä 1 taalerin plootu ovat hyvin säilyneitä, mahdollisesti ne ovat olleet alimmaisina kattilan pohjalla. Suuri 4 taalerin raha on ehkä käytetty rahakätkön "kantena".
sisällön kuvaus: Mökkiläinen Olli Heikkinen löysi Viekin kylästä, kappalaisen tilan maalta 585 tipparahaa, kolme korvarengasta ja ortodoksisen ristin. Kätkö löytyi, kun Kirkkosuoksi kutsutulla suolla särjettiin kiviä pappilan rakennukseen. Kylästä on tavattu myös muita tipparahoja, ja on mahdollista, että kaikki ovat kuuluneet alun perin samaan kätköön.
Tutkimuksessa on selvitetty viikinkiaikaisen Suomen (750/800–1050/1100) suhteita ja osallistumista viikinkien idäntienä tunnetun kauppaverkoston toimintaan. Pääasiallisina tutkimusesineinä on kaksi erillistä pääryhmää. Ensimmäinen ovat viikinkien arabikalifaateista mukanaan tuomat, ja maksuksi tuotteistaan tai palveluistaan saadut dirhamit. Toinen ovat miekat, jotka olivat käytännöntarkoituksensa lisäksi oman aikansa halutuimpia ja arvostetuimpia statusesineitä. Koska niin viikinkien kuin idäntien vaikutus tuntui laajemmalla alueella kuin mihin molempien maantieteellinen valta rajoittui, on niin esineitä kuin kulttuurisia vaikutteita päätynyt alueille, jotka eivät kuuluneet kummankaan suoraan vaikutuspiiriin. Tämä pätee samalla tavalla molempiin tutkimuksen pääesineryhmiin. Samasta syystä niin dirhameilla kuin miekoilla on takanaan laaja tutkimushistoria Pohjoismaissa, mutta myös Venäjän ja Baltian kaltaisissa maissa, koska viikinkien ja idäntien suorat vaikutukset tuntuivat muun muassa esinekulttuurisesti molempien piirissä. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu paljon Mikko Moilasen Marks of fire, value and faith. Swords with ferrous inlays in Finland during the late iron age (CA. 700–1200 AD) väitöskirjaan, Tuukka Talvion Coins and coin finds in Finland AD 800-1200 Suomen muinaismuistoyhdistyksen julkaisuun sekä miekkatypologioiden osalta Jan Petersenin De Norske Vikingesverd: En typologisk-kronologisk studie over vikingetidens vaaben teokseen. Molempia pääesineryhmiä on tarkasteltu sekä omina ryhminään että yhdessä, jotta voitaisiin paremmin nähdä, oliko näillä minkäänlaisia kaupallisia yhtäläisyyksiä tai riippuvuuksia toisistaan. Tutkimuksen perusteella dirhameita ja miekkoja esiintyy paljon samoilla aluilla, ja sieltä mistä jompaakumpaa löytyy vähän tai ei lainkaan, ei myöskään toista esineryhmää esiinny lainkaan tai se on vähäistä. Pääesineryhmät keskittyvät myös suurelta osin alueille, joilla on voinut olla potentiaalisia kauppasuhteita viikinkeihin, tai sitten epäsuoria niin, että rannikon suomalaiset heimot olisivat käyneet kauppaa sisämaan suomalaisten heimojen kanssa. Tämä nostaa esiin myös kysymyksen siitä kävivätkö suomalaiset heimot toistensa kanssa vaihtokauppaa käyttäen maksuna hopeaa dirhameiden tai jossakin muussa muodossa. Miekkojen suhteen on myös mahdollista, että niitä saatettiin valmistaa erityisesti sisämaassa itse, koska kysyntä oli suurempaa kuin mitä rannikon heimoilta saatettiin ostaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään esihistoriallisen Suomen äkillinen kansainvälistyminen, sillä tutkimuksen perusteella mikään ei viittaa suuren mittakaavan kaupankäyntiin sen paremmin eri heimojen kuin viikinkienkään kanssa. Näitä kaupallisia suhteita on kuitenkin suurella todennäköisyydellä esiintynyt joillakin alueilla sen verran aktiivisesti, että Suomeen päätyi aikoinaan tuolloiseen väkilukuun suhtautettuna paljon dirhameita ja miekkoja, joka vuorostaan on todiste siitä, että Suomi ei myöskään ollut rautakauden lopulla täysin syrjässä koko muun maailman toiminnasta.
Tutkielmassa tarkastellaan 1200- ja 1300-luvun eurooppalaisten suhtautumisia mongoleihin. Mongolit olivat hyökänneet Eurooppaan vuonna 1241, mutta vetäytyivät sotajoukkoineen Euroopasta pois jo vuonna 1242. Hyökkäyksien myötä eurooppalaisten ensivaikutelmat mongoleista olivat olleet varsin negatiivisia. Eurooppalaiset arvelivat mongolien olevan saatanallisia joukkoja, jotka enteilivät maailmanloppua. Pian eurooppalaiset kuitenkin ymmärsivät, että tiedon saanti mongoleista oli elintärkeää, jos aikoisivat varmistaa sen, että mongolit eivät enää tulevaisuudessa aiheuttaisi heille sekasortoa ja tuhoa. Tämän vuoksi eurooppalaiset lähettivät mongolivaltakunnan alueelle tutkimusmatkailijoita ja diplomaatteja ottamaan selkoa mongoleista. Tutkimusmatkailijoiden raportit mongoleista ja muista kansoista alkoivat muokata eurooppalaisten suhtautumisia mongoleita kohtaan. Työssä tarkastellaan eurooppalaisten suhtautumisia mongoleihin ennakkokäsityksien, uskonnon ja pelon teemojen kautta. Tutkimuksessa alkuperäislähteinä on käytetty Johannes de Plano Carpinin, Vilhelm Rubrukin, Marco Polon, Odoric Pordenonelaisen ja sir John Mandevillen matkakertomuksia. Työssä on myös käytetty Matthaeus Parisiensiksen kirjoittamia kuvauksia mongoleista ja Tšingis-kaanin elämästä kertovaa teosta nimeltä Mongolien salainen historia. Työssä tutkimusmetodi on ollut kvalitatiivinen. Alkuperäislähteitä on vertailtu keskenään, jonka myötä on tehty päätelmiä. Lisäksi aiempaa tutkimuskirjallisuutta on hyödynnetty. Tutkimuksesta ilmeni, että eurooppalaisten suhtautuminen mongoleihin oli riippuvaista heidän kristillisestä maailmankuvastaan, sillä kristillinen maailmankuva loi heille raamit, miten maailmasta voitiin ylipäätään ajatella. Uskonnon kautta eurooppalaisille syntyi useita ennakkokäsityksiä mongoleista, mikä vaikutti siihen, miten he mongoleihin suhtautuivat. Lisäksi opportunistinen ajattelu oli vahvasti läsnä eurooppalaisten ajattelussa, kun he loivat mielipiteitään mongoleista. Eurooppalaiset muun muassa toivoivat, että mongolit kääntyisivät kristityiksi, jonka myötä heistä olisi tullut heidän liittolaisiaan muslimeita vastaan. Lisäksi pelko loi eurooppalaisille negatiivisia mielleyhtymiä mongoleista.
The aim of this study is to explore the role and importance of different animal species in Turku through an analysis of osteological data and documentary evidence. The osteological material used in this study is derived from two town plots in Turku dating from the 13th century to the 19th century. The osteological material deposited in Turku represents animals bred both in the town and in the surrounding landscape. Animal husbandry in SW-Finland can also be examined through a number of historical documents. The importance of animals in Turku and its hinterland are closely connected and therefore the roles of the animals in both urban and rural settings are examined. The study has revealed the complexity of the depositional patterns in medieval and post-medieval Turku. In the different areas of Turku, characteristic patterns in the osteological material and different deposit types were evident. These patterns are reflections of the activities and therefore of the lifestyles practiced in Turku. The results emphasise the importance of context- awareness in the study of material culture from archaeological sites. Both the zooarchaeological and historical sources indicate that cattle were important in animal husbandry in Turku from the Middle Ages up to the 19th century. Sheep were the second most common species. When taking into consideration the larger size of cattle, the dominance of these animals when it come to meat consumption seems clear even in those phases where sheep bones are more abundant. Pig is less abundant in the material than either cattle or sheep and their importance for subsistence was probably fairly modest, albeit constant. Goats were not abundant in the material. Most of the identified goat bones came from low utility body parts (e.g. skulls and lower extremities), but some amount of goat meat was also consumed. Wild species were of minor importance when it came to consumption practices in Turku. The changes in Turku’s animal husbandry patterns between the medieval and post medieval periods is reflected in the change in age of the animals slaughtered, which was part of a wider pattern seen in North- and Central Europe. More mature animals are also present in the assemblages. This pattern is related to the more pronounced importance of cattle as a manure producer and a draught animal as a result of the intensification of crop cultivation. This change seems to occur later in Finland than in the more Southerly regions, and indeed it did not necessarily take hold in all parts of the country.