Kaikki aineistot
Lisää
Tässä työssä käsitellään Maria Galinan teosta ”Avtohtoni” (2015). Tutkimusmetodina on narratiivinen analyysi, joka perehtyy teoksen juoneen sekä hahmoihin. Tavoitteena on pohtia teoksen tapahtumia ja sitä, mikä tekee siitä nimenomaan jännitystarinan. Ensimmäisessä osassa avataan narratiivin käsitettä sekä narratiivisen tutkimuksen keinoja. Toisessa osassa käydään läpi tyypillisen jännitysteoksen juonen rakennetta sekä sitä, miten genre on muuttunut vuosien saatossa. Varsinaisessa tutkimusosuudessa käydään läpi kirjan juonta ja sitä, minkälaisia jännitysromaanille tyypillisiä ja siitä poikkeavia ominaisuuksia tarinalla on. Hypoteesina on, että teoksen taiteellisista ja mytologisista teemoista johtuen kyseinen tarina ei ole tyypillinen jännitysgenrelle. Johtopäätöksenä tutkittava teos ei sisällä jännitysgenrelle tyypillistä juonen nopeaa etenemistä tai jatkuvaa vaaran tunnetta. Se ei myöskään pyri antamaan yliluonnollisille elementeille loogista selitystä, vaan on jopa fantasiamainen. Toisaalta kirjassa esiintyy myös jännitykselle tyypillisiä elementtejä, kuten arvoituksellinen taulu, salaliitot ja uhkaavalta vaikuttavat tilanteet.
Tutkin rikoskirjoittamisen oppaiden ja kurssien vaikutusta omaan kirjoittamiseeni. Tutkimuksessani perehdyn rikoskirjoittamisen historiaan ja arvoitusdekkareiden yleisimpiin konventioihin. Ensimmäisenä rikostarinana pidetään Edgar Allan Poen vuonna 1841 julkaistua päättelykertomusta The Murders in the Rue Morgue. Vajaan kahden sadan vuoden aikana rikoskirjallisuuden teemat ja sisällöt ovat muuttuneet ja eläneet ajan hengen mukana. Toisaalta rikoskirjoittamisen tyypillisimmät konventiot ovat säilyneet yllättävänkin samoina. Tekstien rakenne, epäilyksien luomisen ja arvoituksien ratkaisemisen mallit kestävät variointia. Niihin voi tuoda uutta näkökulmaa mm. persoonallisilla henkilöhahmoilla, havainnoimalla aikansa yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä sekä kuvauksen ja kerronnan tyylillä luoda erilaista tunnelmaa. Rikoskirjallisuus voidaan jakaa neljään kategoriaan: arvoitusdekkareihin, poliisiromaaneihin, kovak-sikeitettyihin dekkareihin sekä metafiktiivisiin dekkareihin. Jokaisella näistä kategorioista on omia alagenrejään. Tässä tutkimuksessa keskityn erityisesti arvoitusdekkareihin sekä sen alagenreen cozy crimeen, koska oma dekkaritekstini kuuluu tähän genreen. Tutkimukseni on autoetnografinen. Osallistuin dekkarin kirjoittamisen kursseille sekä tutustuin lajin kirjoittamisoppaisiin. Samanaikaisesti kirjoitin toista tekstiversiota omasta arvoitusdekkaristani sekä pidin työpäiväkirjaa. Tutkimuksessani pohdin saamiani ohjeita ja niiden vaikutusta kirjoittamiseen. Vertailen aiempaa ja kurssin aikana tekemääni tekstiversiota toisiinsa. Tarkastelussa on tekstini kehitys sisällöllisesti ja laadullisesti sekä työtapojeni muuttuminen. Autoetnografisen tutkimuksen tarkoituksena on viedä yksityinen kokemus yleiseksi. Tutkimukseni tarjoaa yhden yksityisen näkökulman yleiseen keskusteluun kirjoittajuudesta ja kirjoittamisen oppimisesta. Tutkimuksessani totean rikoskirjoittamisen konventiot pysyviksi, mutta monin tavoin varioitaviksi. Toimivan dekkarin kaava on löydettävissä. Sillä voi silti kirjoittaa aina vain uudelleen ja uudelleen kiehtovia, yllättäviä ja koukuttavia tarinoita. Kaavan käyttöä täytyy vain opetella, ja ainoa keino siihen on kirjoittaminen.
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli tutustua lukupiireihin ja niiden historiaan. Työn toiminnallinen osuus sisälsi kaksi Kirjallisuuskerho-lukupiirin kokoontumista syksyllä 2013. Kirjallisuuskerhoa ylläpitävät Iisalmen kaupunginkirjasto ja Kirjoittajayhdistys Sonetti ry. Työn tilaajana toimi Iisalmen kaupunginkirjasto. Kirjallisuuskerho kokoontuu yleensä kerran kuukaudessa ja lukupiirissä on keskimäärin 5-8 jäsentä. Tietoperustassa käsitellään lukupiirien historiaa ja merkitystä. Lisäksi työssä tarkastellaan jännityskirjallisuuden historiaa Suomessa ja muissa maissa. Opinnäytetyön toiminnallisessa osassa kerrotaan lukupiiriin valmistautumisesta ja raportoidaan lukupiirikokoontumisista. Lukupiirikokoontumisia suunniteltaessa käytettiin apuna tietoperustassa olevia tietoja. Kokoontumisia varten luettiin kirjoja, jotka ilmoitettiin lukupiiriläisille keväällä 2013. Syyskuun tapaamisen teemana oli jännityskirjallisuus ja tuolloin kokoontumisella keskusteltiin Agatha Christien, Leena Lehtolaisen ja Ilkka Remeksen tuotannosta. Lokakuun kokoontumista varten lukupiiriläiset tutustuivat Tuomas Kyrön teokseen Mielensäpahoittaja. Syyskuun kokoontumisella kävi ilmi, etteivät lukupiiriläiset pitäneet jännityskirjallisuudesta. Lisäksi he kertoivat lukevansa jännityskirjoja hyvin harvoin. Tästä huolimatta piirissä syntyi keskustelua muun muassa jännityskirjallisuuden historiasta ja kehityksestä. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja oli hyvä kirjavalinta, sillä kukaan lukupiiriläisistä ei ollut aiemmin lukenut teosta. Piiriläisillä oli mahdollisuus tutustua kyseiseen kirjaan ja keskustella siitä lokakuun kokoontumisella. Molemmilla kokoontumisilla oli osanottajia ja he osallistuivat hyvin keskusteluun. Lukupiiriläiset antoivat positiivista palautetta kokoontumisista ja Kirjallisuuskerhon on mahdollista hyödyntää saatua palautetta toiminnassaan.
Tutkin rikoskirjoittamisen oppaiden vaikutusta omaan kirjoittamiseeni. Tutkimuksessani perehdyn rikoskirjoittamisen historiaan ja arvoitusdekkareiden yleisimpiin konventioihin. Ensimmäisenä rikostarinana pidetään Edgar Allan Poen vuonna 1841 julkaistua päättelykertomusta The Murders in the Rue Morgue. Vajaan kahden sadan vuoden aikana rikoskirjallisuuden teemat ja sisällöt ovat muuttuneet ja eläneet ajan hengen mukana. Toisaalta rikoskirjoittamisen tyypillisimmät konventiot ovat säilyneet yllättävänkin samoina. Tekstien rakenne, epäilyksien luomisen ja arvoituksien ratkaisemisen mallit kestävät variointia. Niihin voi tuoda uutta näkökulmaa mm. persoonallisilla henkilöhahmoilla, havainnoimalla aikansa yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä sekä kuvauksen ja kerronnan tyylillä luoda erilaista tunnelmaa. Rikoskirjallisuus voidaan jakaa neljään kategoriaan: arvoitusdekkareihin, poliisiromaaneihin, kovaksikeitettyihin dekkareihin sekä metafiktiivisiin dekkareihin. Jokaisella näistä kategorioista on omia alagenrejään. Tässä tutkimuksessa keskityn erityisesti arvoitusdekkareihin sekä sen alagenreen cozy crimeen, koska oma dekkaritekstini kuuluu tähän genreen. Tutkimukseni on autoetnografinen. Osallistuin dekkarin kirjoittamisen kursseille sekä tutustuin lajin kirjoittamisoppaisiin. Samanaikaisesti kirjoitin toista tekstiversiota omasta arvoitusdekkaristani sekä pidin työpäiväkirjaa. Tutkimuksessani pohdin saamiani ohjeita ja niiden vaikutusta kirjoittamiseen. Vertailen aiempaa ja kurssin aikana tekemääni tekstiversiota toisiinsa. Tarkastelussa on tekstini kehitys sisällöllisesti ja laadullisesti sekä työtapojeni muuttuminen. Autoetnografisen tutkimuksen tarkoituksena on viedä yksityinen kokemus yleiseksi. Tutkimukseni tarjoaa yhden yksityisen näkökulman yleiseen keskusteluun kirjoittajuudesta ja kirjoittamisen oppimisesta. Tutkimuksessani totean rikoskirjoittamisen konventiot pysyviksi, mutta monin tavoin varioitaviksi. Toimivan dekkarin konventiot ovat löydettävissä. Sillä voi silti kirjoittaa aina vain uudelleen ja uudelleen kiehtovia, yllättäviä ja koukuttavia tarinoita. Konventioiden käyttöä täytyy vain opetella, ja ainoa keino siihen on kirjoittaminen.