Kaikki aineistot
Lisää
Tiivistelmä Yksinäisyyden tunteet ovat tavallisia ikääntyneillä. Ikääntyessä yksinäisyyden kokemiseen tulee useita syitä, joista suurin osa johtuu toimintakyvyn heikkenemisestä ja sosiaalisten suhteiden muuttumisesta. Puolison sekä ystävien kuolema, lasten kotoa muuttaminen sekä yksin jääminen ovat usein yksinäisyyden kokemisen syynä. Yksinäisyyteen olisi tärkeää kiinnittää huomiota, koska jokaisessa kunnassa on yksinäisiä ikääntyneitä. Yksinäisyyttä lieventämällä ja sen aiheuttamia haittoja estämällä voitaisiin parantaa väestön terveyttä. Tutkimuksen kannalta yksinäisyys on vaativa aihe käsitellä, koska yksinäisyys on subjektiivinen kokemus ja siitä voi olla vaikeaa puhua. Opinnäytetyössä kuvataan ikääntyneiden kokemuksia ja näkemyksiä yksinäisyydestä. Opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa yksinäisyydestä ikääntyneiden omien kokemusten, toiveiden ja tarpeiden pohjalta palvelujen kehittämiseksi. Opinnäytetyön tulokset koostuvat ikääntyneiden haastattelujen pohjalta. Opinnäytetyön viitekehys koostui teoriaosuudesta yksinäisyyden ilmenemisestä, syistä, vaikutuksista sekä ennaltaehkäisystä. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisella tutkimusmenetelmällä. Haastateltaviksi valittiin neljä ikääntynyttä, jotka haastateltiin yksilöhaastatteluna teemahaastattelun avulla. Ennen varsinaisia haastatteluja haastattelurungon toimivuutta esitestattiin, jotta se vastaisi tarkoitustaan. Haastattelujen jälkeen tulokset analysoitiin. Aineiston analysoinnissa käytettiin induktiivista eli aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimustuloksista nousi esille erilaisia syitä ja riskitekijöitä yksinäisyyden kokemiseen. Suurimmat syyt yksinäisyyden kokemiseen olivat oman toimintakyvyn heikkeneminen sekä perhesuhteiden muutokset. Muita syitä olivat muun muassa sosiaalisten suhteiden vähäisyys, muutto vieraaseen ympäristöön, vuodenaikojen vaikutus sekä kyläilykulttuurin muuttuminen. Tuloksista näkyi, kuinka toimintakyvyn heikkeneminen vaikutti ikääntyneiden keinoihin vaikuttaa itse yksinäisyyteensä. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, miten ikääntyneet toivoivat asioiden muuttuvan, jotta heidän yksinäisyyden kokemisensa lieventyisi. Palveluista ja toimijoista kaivattiin enemmän tietoa, joka olisi myös helposti saatavissa. Toiveissa näkyivät muun muassa toimintakyvyn säilyminen mahdollisimman hyvänä, liikkumisen mahdollisuus toimintakyvyn heikentyessä, sosiaalisten tilanteiden lisääntyminen sekä ilmaiset, matalan kynnyksen kokoontumiset. Tämän opinnäytetyön tutkimustuloksia voivat hyödyntää toimeksiantaja sekä eri toimijat ja palveluntuottajat, kuten muut kunnat, seurakuntien diakoniatyö ja kolmannen sektorin toimijat. He voivat hyödyntää tuloksia palvelujensa ja toimintansa kehittämisessä. Opinnäytetyöstä voivat saada tietoa kaikki aiheesta kiinnostuneet. Samankaltaisen tutkimuksen voisi toteuttaa myös muilla paikkakunnilla laadullisena tai määrällisenä tutkimuksena. Tuloksissa tuli esille, miten vähän ikääntyneet tietävät eri toimijoiden toiminnasta ja näiden tarjoamista palveluista. Näiden markkinointi ja tiedon tuominen lähelle ikäihmistä voisi olla kehittämisidea.
Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan ikääntyneiden yksinäisyyttä teorioiden valossa ja kiinnostuksen kohteena on yksinäisyyden kokemukset sekä syyt sen taustalla. Yksinäisyys on ajankohtainen ilmiö, jolla voi olla paljon negatiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin ja ikääntyneiden yksinäisyys onkin ollut yksi ajankohtainen huolenaihe. Tämä tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa aineisto koostuu kymmenestä vertaisarvioidusta tutkimusta painottuen pääosin Pohjoismaihin, mutta mukana on myös yksi kanadalainen ja yksi australialainen tutkimus. Aineiston analyysissa on hyödynnetty yksinäisyyden teoreettista viitekehystä sekä yksinäisyysteorioita, joita on psykodynaaminen, eksistentiaalinen, kognitiivinen sekä interaktionistinen. Yksinäisyysteorioiden myötä yksinäisyyttä voidaan tarkastella eri lähtökohdista käsin ja sitä kautta yksinäisyyttä voi myös paremmin ymmärtää. Tutkielman tavoitteena on saada kattava kuva ikääntyneiden yksinäisyyden kokemuksista. Tutkimusaineiston analyysin kautta aineistosta muodostui kuusi eri teemaa, jotka kuvaavat yksinäisyyden kokemuksia sekä syitä sen taustalla. Teemat ovat yksinäisyys ja sosiaaliset suhteet, yksinäisyys ja toimintakyky, yksinäisyys osana omaa persoonaa tai menneisyyttä, yksinäisyys ja ajan rooli, yksinäisyys ahdistavana, negatiivisena tunteena sekä yksinäisyys vapautena, positiivisena tunteena. Ikääntyneet kokevat yksinäisyyden negatiivisesti, johon liittyy tunteita muun muassa syrjäytymisestä, masennuksesta, surullisuudesta ja turvattomuudesta. Yksinäisyys liitetään kuitenkin myös osaksi omaa persoonaa tai menneisyyttä ja sillä on yhtymäkohtia aikaan ja paikkaan. Lisäksi toimintakyvyn ja terveyden heikkeneminen sekä sosiaalisten suhteiden muutokset vaikuttavat yksinäisyyden syntyyn ja sen kokemiseen. Yksinäisyyttä ei kuitenkaan koeta vain negatiivisesti, vaan siinä nähdään olevan myös positiivisia puolia, kuten vapauden tunteita. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että ikääntyneiden yksinäisyys näyttäytyy monimuotoisena ilmiönä ja osittain myös haastavana kokemuksena kuvailla. Yksinäisyyden lähtökohtien ja kokemusten ymmärtäminen voi edistää myös ammattilaisten keinoja auttaa yksinäisyydestä kärsiviä ja tärkeänä lähtökohtana tässä voidaan nähdä olevan asiakkaiden kuunteleminen, minkä kautta myös yksilöllisiä auttamiskeinoja voidaan löytää. Sosiaali- ja terveyspalveluissa kohdataan paljon yksinäisyyttä, minkä takia sen huomioiminen, ennaltaehkäiseminen sekä tunnistaminen ja yksinäisyydestä kärsivien auttaminen on tärkeää.
Ikääntyessä erilaisten uniongelmien määrä lisääntyy ja unen laatu heikkenee. Uniongelmien hoidossa suositellaan lääkkeettömiä hoitokeinoja ja fyysisen aktiivisuuden lisäämistä. Aikaisempien tutkimustulosten perusteella fyysisellä aktiivisuudella on positiivinen yhteys parempaan unen laatuun, mutta se ei ole täysin kiistaton. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli selvittää fyysisen aktiivisuuden määrän ja intensiteetin yhteyttä unen laatuun, määrään ja uniongelmiin 68- 72-vuotiailla miehillä ja naisilla. Tutkimuksessa käytettiin Ikihyvä Päijät- Häme- kehittämishankkeen vuoden 2008 kyselylo-makkeiden aineistoa. Otos koostui 820 henkilöstä, joista miehiä oli 382 ja naisia 438. Fyysisen aktiivisuuden ja unen välistä yhteyttä selvitettiin ensiksi ristiintaulukoinnilla ja χ²- testillä. Lopullisissa malleissa tarkasteltiin mahdollisten sekoittavien tekijöiden vaikutusta tähän yhteyteen logistisen regressioanalyysin avulla. Tuloksissa näkyi selkeä ero miesten ja naisten välillä. Naisilla ilmeni enemmän unettomuutta ja unilääkkeiden käyttöä verrattuna miehiin. Lisäksi naiset harrastivat aktiivisemmin hyötyliikuntaa kuin miehet. Fyysisen aktiivisuuden määrällä ja intensiteetillä oli yhteys unen laatuun ja uniongelmien esiintymiseen naisilla, mutta vastaavaa yhteyttä ei havaittu miehillä. Fyysisesti aktiivisilla naisilla ilmeni vähemmän päiväaikaista uneliaisuutta ja liian aikaisin aamulla heräämistä verrattuna vähän liikkuviin naisiin. Etenkin hyötyliikuntaa yli 60 minuuttia päivässä harrastavilla naisilla ilmeni vähemmän uniongelmia kuin vähän hyötyliikuntaa harrastavilla naisilla. Tämän tutkimuksen perusteella fyysisen aktiivisuuden ja unen välinen yhteys oli erilainen miehillä ja naisilla. Aikaisempien tutkimusten perusteella ei voinut olettaa näin selkeää eroa tuloksissa sukupuolten välillä, joten tätä yhteyttä pitäisi jatkossa tutkia enemmän. Päivittäisen hyötyliikunnan ja uniongelmien välisestä yhteydestä ei ole aikaisempaa tutkimusnäyttöä. Tässä tutkimuksessa hyötyliikunnan harrastamisella oli yhteys parempaan unen laatuun naisilla. Päivittäisen hyötyliikunnan merkitys pitäisikin ottaa huomioon uniongelmien hoidossa.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikunnan harrastaminen, mutta mitä liikuntaa on tarjolla ikäihmisille? Kävely, kuntosaliharjoittelu tai ohjattu liikuntatuokio ovat tyypillisiä ikäihmisille suositeltuja ja tarjottuja liikuntamuotoja. Ikäihmiset ovat kunnoltaan, taustaltaan ja kiinnostuksen kohteeltaan kuitenkin hyvin heterogeeninen ryhmä, joten liikuntatarjontaakin kannattaisi tarkastella laaja-alaisesti.
TIIVISTELMÄ Vapaaehtoistyöllä toteutetun ulkoiluintervention vaikutus ikääntyneiden henkilöiden yksinäisyyden kokemiseen Sillanmäki Ulpukka Pro gradu -tutkielma Gerontologia ja kansanterveys Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta, terveystieteiden laitos Kevät 2014, 46 sivua Yksinäisyyden kokeminen ikääntyneillä henkilöillä on yleistä. Koetulla yksinäisyydellä on todettu olevan monia terveyttä ja toimintakykyä heikentäviä vaikutuksia, jolloin koetun yksinäisyyden ennaltaehkäiseminen ja lievittäminen on tärkeää. Tämän pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia fyysisen aktiivisuuden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen yhdistävän ulkoiluintervention vaikutusta ikääntyneiden henkilöiden koettuun yksinäisyyteen ja vertailla koetun yksinäisyyden muutosta interventio- ja kontrolliryhmässä. Tutkimuksen aineisto on kerätty kolmivuotisesta ”Vapaaehtoistyö, ulkoliikunta ja vanhusten hyvinvointi” (VAU)- hankkeesta (2009–2011), jossa yksin kotona asuville 67 –92-vuotiaille ikääntyneille miehille ja naisille järjestettiin mahdollisuus kerran viikossa osallistua vapaaehtoistyöntekijän avulla erilaisiin kodin ulkopuolisiin liikunta-, virkistys-, sivistys- ja kulttuuriaktiviteetteihin. Tutkimusaineisto koostui 121 tutkittavasta, jotka satunnaistettiin interventio- ja kontrolliryhmään. Mittausmenetelminä käytettiin itsearviointi-, kysely- ja haastattelulomakkeita, joiden avulla selvitettiin tutkittavien taustamuuttujat (ikä, sukupuoli, siviilisääty ja asumismuoto) ja arvioitiin yksilön koettua yksinäisyyttä, koettua terveyttä liikkumisen esteitä ja fyysistä aktiivisuutta. Tutkimusjoukon koetun yksinäisyyden muutosta eri tutkimusryhmissä selvitettiin ristiintaulukoimalla ja McNemarin testillä. Tutkimukseen osallistui 109 naista (90,1%) ja 12 miestä (9,9%). Tutkimusjoukon keski-ikä oli 81,9 vuotta (kh 5,9) ja tutkittavista terveytensä arvioivat huonoksi 34,2%, kohtalaiseksi 58,6% ja hyväksi 7,2%. Alkutilanteessa interventio- ja kontrolliryhmän taustamuuttujat eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Ennen ulkoiluinterventiota koettua yksinäisyyttä esiintyi yli puolella vastaajista, interventioryhmässä 30 tutkittavalla (53,6%) ja kontrolliryhmässä 31 tutkittavalla (58,5%). Toteutetun ulkoiluintervention jälkeen yksinäisyyttä koki interventioryhmässä 32 henkilöä (57,1%) ja kontrolliryhmässä 36 henkilöä (67,9%). Yli puolet tutkittavista koki yksinäisyyttä. Ulkoiluinterventiolla ei ollut vaikutusta koettuun yksinäisyyteen ja interventio ei vähentänyt tutkittavien yksinäisyyden tunnetta. Eri tutkimusryhmissä yksinäisyyden muutokset eivät eronneet toisistaan tai olleet tilastollisesti merkitseviä. Koetun yksinäisyyden lievittämiseen tarvitaan toisenlaisia interventioita kuin nyt on tehty. Avainsanat: ikääntyneet henkilöt, yksinäisyyden kokeminen, ulkoiluinterventio, vapaaehtoistyö
Valtioneuvosto päätti 5.10.2017 julkaistussa sisäisen turvallisuuden strategiassa vuonna 2011 julkaistun ikääntyneiden turvallisuusohjelman päivittämisestä. Ohjelma on yhä pääosin ajantasainen mutta yhteiskunnassa ja ikääntyneiden turvallisuustilanteessa on tapahtunut joitakin merkittäviä muutoksia, jotka tulevat vaikuttamaan ikääntyneiden turvallisuuteen ellei niihin puututa ajoissa. Turvallinen elämä ikääntyneille -toimintaohjelman päivityksessä kuvataan ikääntyneisiin vuonna 2018 kohdistuvia turvallisuushaasteita sekä annetaan suositukset ikääntyneiden asumisen turvallisuuden parantamiseksi, tapaturmien määrän vähentämiseksi sekä kaltoinkohtelun, väkivallan ja rikosten ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Ohjelman tavoitteena on lisätä ikääntyneiden arjen turvallisuutta ja puuttua ennalta estävästi ja tehokkaasti ongelmiin, jotka vähentävät ikääntyneiden turvallisuutta tai turvallisuuden tunnetta. Ikääntyneiden turvallisuuden parantaminen vaatii tiivistä ja laajapohjaista yhteistyötä eri viranomaisten ja järjestöjen kesken. Toimintaohjelmassa keskitytään sellaisiin toimenpiteisiin, joilla vaikutetaan poikkihallinnollisen yhteistyön ja tiedonvaihdon parantamiseen, hyvien mallien edistämiseen sekä maakuntien ja kuntien turvallisuustyön tukemiseen. Ohjelman toimeenpanosta ja seurannasta vastaa ikääntyneiden turvallisuuden ohjausryhmä
Tämän artikkelin tavoitteena on tuottaa kirjallisuuskatsauksen avulla sosiaalityön käytännön ja tutkimuksen kannalta merkityksellistä tietoa ikäihmisten itsemurhista. Millaisia iäkkäiden henkilöiden itsemurhan riskitekijöitä on löydetty aiemmissa sosiaalityön tutkimuksissa sekä millaisia sosiaalityön taitoja liitetään itsemurha-alttiin ikäihmisen kanssa työskentelyyn? Kirjallisuuskatsaus osoitti, että riskitekijöiksi voidaan nähdä ensinnäkin terveydentilaan liittyvät riskitekijät, toiseksi sukupuoleen ja perhetilanteeseen liittyvät riskitekijät ja kolmanneksi asumiseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvät riskitekijät. Itsemurha-alttiiden ikäihmisten kanssa työskentelyssä tarvittavat sosiaalityön taidot liittyvät itsemurhan riskitekijöiden tunnistamisen taitoihin, yhteistyötaitoihin, palvelujen tarjoamisen taitoihin sekä eettisiin taitoihin.
Blogitekstissä tuodaan esille hanketyössä toteutettavan tutkimuksellisen kehittämistyön ja siitä viestimisen tärkeys. Oulun ammattikorkeakoulun osatoteutus tuottaa KARITA-hankkeeseen tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmin kattavaa, arvokasta ja työelämälähtöistä tietoa. Aktiivinen tulosten levittäminen on osa hankesuunnitelmaa. Tuloksia levitetään monipuolisesti muun muassa osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, kirjoittamalla julkaisuja ja järjestämällä loppuseminaari. Tulosten levittämisellä työ tehdään näkyväksi, saadaan aikaan keskusteluja muiden toimijoiden kanssa ja tuodaan tulokset näkyväksi hankkeen kohderyhmälle eli ikääntyneille.
Masennuksen on todettu heikentävän ikäihmisten elämänlaatua ja toimintakykyä, mutta se jää usein havaitsematta ja siksi myös hoitamatta. Vakavaa masennusta on todettu esiintyvän noin 1–4 %:lla ikäihmisistä. Ikäihmisten määrän lisääntyessä myös pitkäaikaisen laitoshoidon tarve kasvaa. Ikäihmisten pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riskitekijöitä on selvitetty useissa tutkimuksissa, mutta masennuksen yhteyttä laitoshoitoon sijoittumiseen on tutkittu melko vähän. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, ennustaako lähtötilanteessa todettu masennus pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumista yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden seurannan aikana 55–80-vuotiailla ikäihmisillä. Tutkimuksessa käytettiin Terveys 2000 -tutkimuksen aineistoa. Tutkimukseen osallistui 3336 55–80-vuotiasta henkilöä, jotka eivät tutkimuksen alussa asuneet pitkäaikaisessa laitoshoidossa. CIDI-haastatteluun (Composite International Diagnostic Interview), jossa selvitettiin tutkimushenkilöiden masentuneisuutta, osallistui 2104 henkilöä. Analysoinnista rajattiin vielä pois ne henkilöt, joilla oli puutteellinen CIDI-diagnoosi ja ne, joilla oli ollut pitkäaikaisen laitoshoidon jakso ennen Terveys 2000 -tutkimusta. Tutkimushenkilöitä (n = 2093) seurattiin joko ensimmäiseen pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumiseen, kuolemaan tai 9 vuoden ja 4 kuukauden seuranta-ajan loppuun asti. Tutkimushenkilöiden tiedot laitoshoitoon sijoittumisesta saatiin Hilmo-rekisteristä. Aineistoa tarkasteltiin frekvenssijakaumien, ristiintaulukoinnin sekä Mann-Whitneyn U-testin ja χ²-testin avulla. Vakavan masennuksen yhteyttä pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumiseen tutkittiin Coxin regressioanalyysillä. Tutkittavista miehistä 3 %:lla ja naisista 7 %:lla todettiin lähtötilanteessa vakava masennus. Vakavasti masentuneista 9 % (n = 10) ja ei-masentuneista 7 % (n = 140) sijoittui pitkäaikaiseen laitoshoitoon seurannan aikana, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Coxin regressioanalyysin perusteella vakavalla masennuksella oli yhteys pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumiseen 75–80-vuotiaiden ikäryhmässä (HR = 3,34, 95 % CI = 1,44–7,76). Yhteys säilyi merkitsevänä, kun vakioiviksi tekijöiksi malliin lisättiin sukupuoli, siviilisääty ja kognitiivinen toimintakyky sekä edelleen lähes merkitsevänä, kun malli vakioitiin ADL-toiminnoista selviytymisellä. Masennuksen ja ikäihmisten pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen yhteydestä on jonkin verran myös aiempaa tutkimusnäyttöä. Jatkossa tulisi edelleen tehdä aiheesta lisätutkimuksia, jotta vanhustyön resursseja voitaisiin kohdentaa oikein ikäihmisten pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen viivästyttämiseksi ja jopa ehkäisemiseksi.
Raportissa on kaksi osaa. Ensimmäisessä tarkastellaan palvelualueita ja niiden kehittämistä ja toisessa ikäystävällisen asuinalueen piirteitä sekä niiden kehittämistä. Useissa kunnissa maassamme suunnitellaan ja toteutetaan ikääntyneiden asumisen tarpeisiin erilaisia palvelualueita ja -kampuksia. Palvelualueella tarkoitetaan ikäystävällistä asuinympäristöä, jossa on tavallisessa asuntokannassa ikääntyneille soveltuvia, esteettömiä vuokra- ja omistusasuntoja ja erityisesti ikääntyville rakennettuja ja suunniteltuja senioritaloja, asumisyhteisöjä ja palveluasuntoja. Asuinalueen suunnittelun tavoitteena on, että kotona asumista edistävät palvelut ovat helposti alueen ikääntyneiden asukkaiden saavutettavissa. Päivittäisessä arjessa selviytymistä tukevat sosiaali- ja terveyspalvelut, hyvinvointia ja osallistumista tukevat palvelut sekä kauppa- ja muut palvelut. Yhteisöllisyyden tukemiseksi alueella on kohtaamispaikkoja monenlaista toimintaa varten. Tässä raportissa esitellään Riistavuoren monipuolinen palvelukeskus Helsingissä, Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskus Espoossa, Härmälän palvelukampus Tampereella, Iittalan hyvinvointikeskus Hämeenlinnassa sekä Kiihtelysvaaran ja Vaahterapihan palvelukeskus Joensuussa. Lisäksi arvioidaan kokemuksia ja niiden kehittämistä. Myös Tanskan palvelualuemallia ja Hollannin naapurustomallia kuvataan lyhyesti. Ikäystävällisen asuinalueen osalta esitellään WHO:n ikäystävällisen kaupungin kriteerejä sovellettuna asuinalueiden rakennetun ympäristön ja fyysisen ympäristön suhteen sekä muutamia kansainvälisiä esimerkkejä. Ympäristöministeriön asuinalueohjelmassa mukana olevien kaupunkien suunnitelmia arvioidaan, miten niissä huomioidaan asuinalueen kehittäminen ikääntyneiden tarpeisiin. Tämän lisäksi käydään asuinalueohjelmassa olevien kaupunkien ikääntymispoliittiset strategiat ja asuntopoliittiset strategiat mainituista näkökulmista. Tarkemmin tarkastellaan neljän kaupungin, Kuopion, Lahden, Oulun ja Tampereen kohdeasuinalueita. Lopuksi tarkastellaan prosesseja ja toimintatapoja, joilla olemassa olevia asuinalueita muutetaan paremmin ikääntyneelle väestölle sopivaksi. Arviointi tuottaa tietoa siitä, miten asuinympäristöjä suunnittelemalla ja kehittämällä voidaan edistää ikääntyneiden ihmisten toimintakykyä ja hyvinvointia sekä tukea kotona asumista.
Epävarma pandemiatilanne pelottaa ja pitää yhä monet meistä kotioloissa. Syksyn tullen kotoisa olohuone ja sohvannurkka tai muu kodin lempipaikka onkin houkutteleva tapa viettää vapaa-aikaa, mutta vailla tekemistä ei tarvitse olla. Tässä artikkelissa esitellään muutama etäosallistumisvinkki kulttuurinnälkäisille. Kaikki suositellut linkit oheisessa listassa.
The aim of this qualitative study was to describe the factors that motivate older people to volunteer and how volunteering influences their social inclusion and communality. Data were collected using focus group interviews in 2020–2021 from older people aged 65–81 years (n = 38) who had experience of volunteering in the community. The data were analyzed using inductive content analysis. Based on the results, the experiences described by older people who participate in volunteering consisted of factors encouraging older people to volunteer and depended on the activation, support, and motivation of volunteer operators. The support provided by the health care services and volunteer action organization for volunteers was a key factor in encouraging older people to participate in volunteering. Moreover, volunteering impacted the communality of volunteers in several ways, influencing social capital. The sense of communality was enhanced by the way in which volunteering was carried out, including collaboration with health care services and associations. In order to strengthen the importance of volunteering in society, there is a need for close collaboration between voluntary organizations and health care service providers to develop volunteering because health care organizations cannot respond to all of the challenges faced by the ageing population.