Kaikki aineistot
Lisää
Prompted by Achille Mbembe's reading of how racial assignation functions, this article examines the recurrences of two blackface ballet characters, the Golden Slave in Schéhérazade and the Blackamoor in Petrouchka, on twentieth and twenty-first-century dance stages, in exhibits, research, and pedagogy. The company that first performed these racist stereotypes, the Ballets Russes, has been canonized as crucial to the emergence of modernism in the performing arts more generally, although consistently Orientalized in the process. The designation of works revolving around racist stereotypes as “masterpieces,” and their constant reiteration, amounts to complicity with racism that is not limited to ballet stages.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa suositus, jonka tavoitteena on edistää tanssijoiden jalkaterveyttä jalkaterapian näkökulmasta. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan kanssa. Dance Health Finland ry vastaa suosituksen julkaisusta. Opinnäytetyön tutkimuksellinen lähestymistapa oli monimetodinen. Aineistoa kerättiin systemaattisella kirjallisuuskatsauksella PubMedin ja Cinahlin tietokannoista. Aineistoa kerättiin myös Suomen Kansallisbaletin tanssijoilta strukturoidulla kyselylomakkeella. Molempien tehtävien aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Kirjallisuuskatsauksen mukaan tanssijoiden jalkaterveyteen vaikuttavat seuraavat tekijät: tekniikka, tanssijalkine, harjoittelu suhteessa lepoon, lihaskontrolli ja -voima, rakenteelliset ominaisuudet, tanssialusta, aerobinen kunto, kehonkoostumus, psyykkiset tekijät, aikaisempi vamma sekä tietous. Kyselyyn otti osaa 30 tanssijaa (30/89). Tanssijat kokivat jalkaterveytensä melko hyväksi. Kuitenkin lähes kaikilla (28/30) tanssijoilla oli ollut viimeisen kahden vuoden aikana tanssiperäinen jalkavaiva. 17 vamman/kiputilan (17/23) syntyyn vaikutti eniten liiallinen harjoittelu suhteessa lepoon. Puutteellinen lihaskontrolli ja -voima oli suurimpana syynä viiteen asentomuutokseen (5/9). Kahdeksaan kynsimuutokseen (8/11) ja kuuteen ihomuutokseen (6/12) vaikutti eniten tanssijalkineet. Opinnäytetyön tarkoituksen mukaisesti selvitysten pohjalta tuotettiin tanssijoiden jalkaterveyttä edistävä suositus, jonka keskeiset teemat ovat: rakenteelliset ominaisuudet huomioonottava tanssitekniikka, lihaskontrollin ja -voiman parantaminen, riittävä lepo suhteessa harjoittelun määrään sekä oikeanlaiset tanssijalkineet. Suositus arvioitiin yhdessä Suomen Kansallisbaletin fysioterapeutin kanssa. Suosituksen tiivistelmälaatikot koettiin hyviksi. Kehitettävää havaittiin enimmäkseen suosituksen rakenteessa. Kehittämisehdotusten perusteella suositus muokattiin julkaisumuotoonsa. Suositus on tarkoitettu ensisijaisesti klassisen baletin tanssijoille ja se vastaa opinnäytetyön tavoitetta. Yhtenä kehittämismahdollisuutena voisi olla laajempi suositus tanssijoiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Sen kokoamisesta voisi vastata moniammatillinen työryhmä.
Tämä opinnäytetyö käsittelee klassisen baletin perusteiden opettamista mielikuvia hyödyntäen. Opinnäytetyön tavoite on tuottaa opettajalle työkaluja klassisen baletin perusteiden opettamisesta. Tässä työssä baletin perusteilla tarkoitetaan luotisuoraa linjausta, kannatusta, aukikiertoa ja lapatukea. Opinnäytetyö kartoittaa, voiko tanssioppilaan anatomista ymmärrystä ja oman kehon hahmotuskykyä, eli kehontuntemusta, parantaa mielikuvien avulla. Opinnäytetyössä myös pohditaan, kehittyykö opettajan oma käsitys anatomiasta ja baletin perusteiden opettamisesta prosessin aikana. Lisäksi tarkastellaan, parantuuko opettajan kyky havaita sekä korjata oppilaiden virheasentoja. Kohderyhmä tässä tutkielmassa on Helsingin tanssiopiston 10–12-vuotiaiden alkeisbalettiryhmä. Tutkielma on laadultaan kvalitatiivinen, ja työmenetelminä on käytetty alku- ja loppukyselyitä sekä opettajan omaa havaintopäiväkirjaa. Lopputuloksena voidaan sanoa, että tanssioppilaan anatominen ymmärrys ja kehontuntemus parantuivat prosessin aikana. Myös opettaja koki, että hänen käsityksensä niin anatomiasta kuin baletin perusteiden opettamisesta kehittyivät opinnäytetyöprosessin aikana. Opettaja koki lisäksi pystyvänsä havaitsemaan ja korjaamaan oppilaiden virheasentoja aiempaa paremmin.
Danced histories are not linear but circular, as dancing bodies return and reinterpret past dances. Theorizing the import of contemporaneity as an evaluative notion, this chapter examines a practice-based research collaboration—the reimagining of Vaslav Nijinsky’s ballet Jeux (1913) in a contemporary dance production that premiered in 2016. Such performed returns to the past of dance are never unmarked or neutral but involve evaluation of what in the past is worthy or significant enough – that is, canonical – to be referenced and restaged, how, and by whom. Examining the different relationship of past and present in the practices of reconstruction, re-enactment, or reimagining past dances, the chapter examines how performances reinforce, repeat, or potentially question canons and power relations inherent in the institution of art. Might attention to how presentness itself shifts in time draw attention to not-knowing, to the heterogeneity of and limits to our kinesthetic imaginations?
By focusing on surviving costumes of the 1913 production of The Rite of Spring, this article asks how a close examination of costumes and their role in historical performance practice can change our understanding of a canonical work of art. It argues for methodological pluralism in examining material remains together with manuscript annotations, images and reviews of the production rarely considered in previous research and, consequentially, for a critical examination of all previous claims, including the so-called reconstruction (1987) of The Rite of Spring. Compared with designs and costumes of other productions by the Ballets Russes company, those of the 1913 production explain much of the contradictory ways in which the work figured in discourses relating to art and modernism in France and Russia at the time. Most importantly, the costumes exemplify a particular tradition of making theatre that has been obscured by the prevailing Orientalist view of the Ballets Russes company that is hegemonic in what is claimed to be ‘known’ about The Rite of Spring and its reception.
Examining the surviving costumes of the 1913 production of The Rite of Spring, this article explores how costumes functioned in the Russian ‘new ballet’ choreography, of which the Ballets Russes Company is the most internationally famous example. The materiality of costumes ‐ the fabric, cut and dye ‐ organized the dancing bodies onstage in a manner that, in part, relied on Russian contexts invisible to the predominantly foreign audiences of the performances in Paris and London. Subsequently, these Russian reactions where The Rite of Spring was part of a continuum of representations of Russia’s past have been largely ignored in favour of the opinions of French and British critics, for whom the work appeared extraordinary and alien. The so-called reconstruction (1987), where the surviving costumes were used to compensate for the absence of choreographic understanding, has further obscured what the choreography was and what costumes actually did (and do) in performance. Although decisions made in recreating performance differ from historiographical research, exploring the practical making of costumes also draws attention to perspectives often forgotten in discussions of past performance more generally ‐ such as changes in how costumes are experienced, or what that experience explains of later reminiscences.
Vertailen pro gradu -tutkielmassani suoratoistetun ja perinteisen esityksen yleisökokemuksia. Tutkimus on lähestymistavaltaan tapaustutkimus, joka käsittelee Suomen kansallisbaletin esittämän Giselle-baletin suoratoistoa. Laadullisesti painottunut tutkimusaineistoni koostuu suoratoiston yhteydessä julkaistusta verkkokyselystä sekä kahdesta Oopperatalolla esitetyn Gisellen esityksen jälkeen järjestetystä fokusryhmähaastattelusta. Tarkastelen tutkimuksessani myös yleisön kokeneisuuden vaikutusta kokemuksen laatuun sekä medioinnin vaikutusta esityksen koettuun elävyyteen. Tutkimuksen teoreettinen jäsennys pohjautuu teatterintutkijoiden Peter Eversmannin ja Willmar Sauterin yleisö- ja vastaanottotutkimusta käsittelevään kirjallisuuteen sekä aiempaan yleisökokemuksen tutkimukseen. Analysoin aineistosta tunnistamiani teemoja neljän ulottuvuuden kautta: Keskittyminen, Tunnepitoinen kokemus, Tieto ja ymmärtäminen sekä Sosiaalinen kokemus. Näiden ulottuvuuksien lisäksi täydensin analyysiani neljällä erityisesti suoratoistetun esityksen yleisökokemusta määrittävällä ulottuvuudella: Esityksen ajallinen ulottuvuus, Lähetyksen laadulliset seikat, Ohjaus ja näkeminen sekä Saavutettavuus. Suoratoistettu esitys ei tutkimuksessani herättänyt yhtä vahvoja tunnepitoisia reaktioita kuin perinteinen esitys ja sen merkitys koettiin ensisijaisesti taustoittavaksi ja varsinaiseen esitykseen valmistavaksi. En havainnut yleisön kokeneisuuden vaikuttavan merkittävästi kokemuksen laatuun, mikä saattaa osittain selittyä itsevalikoituneen näytteeni jo lähtökohtaisesti myönteisestä suhtautumisesta esittäviin taiteisiin ja kulttuuriin. Suoratoistetun esityksen reaaliaikaisuus ei osoittautunut merkitykselliseksi ominaisuudeksi suoratoiston katsojille, vaan medioidun esityksen arvon katsottiin perustuvan sen riippumattomuuteen ajasta ja paikasta sekä tästä seuraavaan katsomisen vapauteen. Suoratoistettujen esitysten kaltaiset digitaaliset esittämisen tavat palvelevat onnistuneesti ajankohtaisia kulttuuripoliittisia saavutettavuuden ja saatavuuden tavoitteita, mistä viestivät useat erityisesti ulkopaikkakuntalaisten verkkokyselyssä antamat myönteiset palautteet.
Tämä opinnäytetyö tutkii baletin didaktiikan viitekehystä 2020-luvulla. Mielenkiinto baletin didaktiikkaan lähti balettitunneilta, kun baletissa käytettävien ranskankielisten termien käännösten avulla saavutettiin oppimiskokemuksia ja tanssikäsitys avartui. Työn tavoitteena oli vahvistaa didaktista osaamista. Opinnäytetyö on monimenetelmäinen tutkimus, joka hyödyntää taiteellisen tutkimuksen lisäksi kahta haastattelua ja kirjallista osiota. Taiteellisen työn tuloksena oli sooloteos Pieni tanssi, joka esitettiin Kuopion Sotku-teatterilla maaliskuussa 2021. Haastattelut toteutettiin keväällä 2021 sähköpostitse aiheenaan baletin termien käännösten käyttö tietoisena työkaluna opetuksessa. Toinen haastattelu käsittelee opettamista, ja toinen haastattelu taas oppimista. Kirjallinen osio perehtyy yleisen didaktiikan viitekehykseen. Opinnäytetyö johti ammatti-identiteetin vahvistumiseen ja didaktisen ajattelun kehittymiseen. Opinnäytetyö luo pohjaa jatkotutkimukselle, jossa olisi mahdollisuus edelleen kehittää baletin didaktiikkaa vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.