Kaikki aineistot
Lisää
Kansainvälinen rauhanjärjestö Kansainliitto perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pariisin rauhankonferenssissa, ja virallisesti se aloitti toimintansa vuonna 1920. Yhdysvallat ei koskaan liittynyt Kansainliiton jäseneksi, vaikka sen rooli järjestön perustamisessa oli merkittävä. Kiistaa Kansainliittoon liittymisestä pidetään yhtenä Yhdysvaltain historian suurista poliittisista taisteluista. Työssä tutkittiin diskurssianalyysin avulla johtavan yhdysvaltalaisen sanomalehden New York Timesin käsityksiä Kansainliitto-kysymyksestä. Aineisto koostui lehden pääkirjoituksista marraskuusta 1918 heinäkuuhun 1920. Tavoitteena oli selvittää, missä diskursseissa Kansainliitto-kysymys esitettiin pääkirjoituksissa. Lisäksi työssä selvitettiin New York Timesin mielipiteitä Kansainliitosta ja siitä käydystä poliittisesta kiistasta, ja pohdittiin lehden hyvin puolueellisen kirjoittelun motiiveja. Tutkimuksessa havaittiin viisi osittain päällekkäistä diskurssia. Välttämättömän muutoksen diskurssissa Kansainliitto esitettiin ihmiskunnan kannalta ainoaksi hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi. Argumenteissaan lehti vetosi sodan vastenmielisyyteen ja aiheuttamiin tuhoihin, heikkoon taloudelliseen tilanteeseen sekä loi kuvaa Kansainliitosta vanhan suurvaltapolitiikan vastakohtana. Oikeudellisen idealismin diskurssissa Kansainliitto esitettiin kansainvälisen oikeuden auktoriteetiksi, jonka vahva legitimiteetti perustui yleiseen mielipiteeseen ja pitkään historialliseen taustaan. Idealismista kertoi Kansainliiton mieltäminen ihmiskunnan omaksitunnoksi ja moraaliseksi voimaksi, mutta lehdessä tuettiin myös legalistien piirissä tärkeiksi koettuja tavoitteita, kuten kiistojen selvittämistä tuomioistuimessa. Saksan tuomitsemista pidettiin Kansainliiton oikeusjärjestelmän kannalta tärkeänä, koska se ymmärrettiin kansainvälisen oikeuden ennakkotapaukseksi. Ajan yhteiskunnallinen kuohunta ja kommunistivainot näkyivät radikalismin vastaisessa diskurssissa. Kansainliitto esitettiin vastakohdaksi bolševismille ja keinoksi estää radikalismin leviämistä. Lehden käsitys Yhdysvaltain roolista Kansainliitossa perustui vahvalle käsitykselle Yhdysvaltain ainutlaatuisuudesta, mikä ilmeni yhdysvaltalaisen ekseptionalismin diskurssissa. Yhdysvallat nähtiin Kansainliiton mahdollistajaksi ja moraaliseksi selkärangaksi, minkä lisäksi Yhdysvaltain ulkopoliittisten oppien esitettiin leviävän Kansainliitossa maailmanlaajuisiksi. Lehden käsitys kiistan poliittisesta luonteesta ilmeni politikoinnin diskurssissa, jossa kiista esitettiin republikaanien vaalikampanjoinniksi ja hyökkäykseksi demokraatteja ja presidentti Wilsonia vastaan. Tutkimuksessa havaittiin, että lehden selvästi puolueellinen käsitys läpäisi kaikki aineistosta havaitut diskurssit. New York Times asettui kiistassa vahvasti demokraattien ja Wilsonin puolelle, kun taas Kansainliittoa vastustavat republikaanit mustamaalattiin ja heidät motiivinsa kyseenalaistettiin. Kansainliiton vastustaminen kuvattiin moraalittomaksi ja yhdysvaltalaisten moraaliarvojen hylkäämiseksi.Tutkimuksessa kävi ilmi, että lehden omistajan ja johtavien toimittajien ulkopoliittiset sekä puoluepoliittiset kannat heijastuivat pääkirjoituksissa, vaikka virallisesti lehti olikin poliittisesti sitoutumaton ja pyrki objektiivisuuteen, mikä osaltaan kertoo Kansainliitto-kiistan äärimmäisestä luonteesta ja Yhdysvaltain kireästä poliittisesta ilmapiiristä ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Tässä tutkielmassa tarkastelen Neuvostoliiton ydinaseiden aiheuttamien uhkien käsittelyä The New York Timesin ja Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa. Tarkastelun aikarajaus ulottuu kesästä 1991 vuoden 1992 loppuun, ja kattaa näin ollen Neuvostoliiton lopullista hajoamista edeltävät kuukaudet, sekä hajoamista seuranneen vuoden. Tätä aikaa voidaan hyvällä syyllä pitää murroskautena niin kansainvälisessä politiikassa, kuin ydinaseisiin liittyvissä kysymyksissäkin. Tutkimusmetodini on sanomalehtitekstien sisällönanalyysi, ja tutkimukseni edustaa poliittista historiaa, kansainvälisten suhteiden historiaa sekä tietysti myös lehdistöhistoriaa. Tarkastelemieni lehtien pääkirjoituksista välittyy, että vuosikymmeniä pelätyn ydinsodan uhan koettiin olevan väistymässä. Uuden aikakauden ydinaseuhkien katsottiin lehdissä liittyvän pikemminkin näiden aseiden leviämiseen. Leviämispelot liittyivät muun muassa mahdollisuuteen romahtaneen Neuvostoliiton ydinaseiden, ydinmateriaalien ja ydinaseosaamisen kauppaamisesta. Tämän uhkakuvan nähtiin pääkirjoituksissa linkittyvän esimerkiksi puretuista neuvostoydinaseista vapautuneisiin ydinmateriaaleihin, ja asemansa sekä elantonsa menettäneisiin ydinaseasiantuntijoihin. Entisten neuvostotasavaltojen rooli nähtiin pääkirjoitustoimituksissa keskeisenä. Näiden maiden ydinaseitaan koskevien valintojen katsottiin liittyvän kiinteästi kysymyksiin uusien ydinasevaltioiden syntymisestä sekä kansainvälisen ydinaseriisunnan tulevaisuudesta.
At the opening of the Finnish section of the New York World’s Fair on May 4, 1939, the Finlandia Male Chorus performed; the choir had been founded especially for the trip to North America, and in particular for performing at the New York World’s Fair. In addition to general coverage in the press, the choir’s travel plans, its preparations, and the trip itself were followed on many different radio broadcasts. What did Mieskuoro Finlandia want to tell about Finland at the New York World’s Fair in the spring of 1939? How was the choir founded, how did it work towards the goal of its journey, and what did it do afterwards? Answers to these questions are sought here especially through the concepts of cultural diplomacy and country image. According to the article, the Finlandia Male Chorus’ activities serve as a good example of the creation of a country’s image implemented through the means of cultural diplomacy, which also includes cultural propaganda, i.e. the promotion of a country using its culture as a tool. The methodological approach of the article is situated in the cultural and historical research field of music
Arbitration is a private method of dispute resolution used mostly in commercial relationships. It provides the parties an efficient way to finally resolve their disputes outside national courts. This study presents the basic principles of international arbitration focusing on the interaction between arbitral tribunals and national courts. It is not always clear which one has the jurisdiction on certain issues and in some cases the parties may face the risk of being involved in parallel proceedings. The basis for international arbitration is the arbitration agreement, from which the jurisdiction of the tribunal is derived. Without an agreement there cannot be any jurisdiction on the arbitrators to decide the issue. The most controversial situations are when the other party contests the validity or existence of the arbitration agreement and therefore the jurisdiction of the tribunal. The principle of separability of the arbitration agreement from the main contract helps to define jurisdiction in these situations. The study is structured to present some distinct features of arbitration as the basic rules related to arbitration agreement and the general principles governing the recognition and enforcement of arbitral awards under the New York Convention. An award would have no significance if it could not be enforced where needed. Through the widely accepted New York Convention arbitral awards are presumed to be enforceable, and the enforcement can be denied only on specified grounds. Enforcement is the main task of national courts concerning international arbitration. Tribunals and courts both have certain jurisdiction in arbitration based on international principles and national legislation. The tribunal may rule on its own jurisdiction; this principle of competence-competence helps to define jurisdictional questions in unclear situations together with the principle of separability. A request may also be made to a national court concerning the jurisdiction of the tribunal, in which case the court must determine whether it decides the issue and in which extent, or whether it refers the parties to arbitration. National courts always have the final word on jurisdictional issues. Interests of the parties may need protection before the tribunal is constituted, which can be done by applying for interim measures of protection. Interim measures may be ordered by the tribunal or a court depending on what kind of measures are needed and when. From a special emergency arbitrator parties may apply for protective measures before the constitution of the tribunal, this is otherwise possible only from national courts. Option to use emergency arbitrator may diminish the collision of jurisdictions in case of interim measures.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan The New York Timesinesittämää kuvaa kommunismista kylmän sodan aikana 1939-1985. Kylmä sota oli poliittinen ja taloudellinen, mutta erityisesti myös ideologinen konflikti kapitalistisen ja kommunistisen maailman välillä. Koska sotavoimien käyttö ei tullut ydinsodan riskin vuoksi kysymykseen, yrittivät osapuolet nujertaa toisensa kulttuurisella ylivertaisuudellaan. Tärkeimmiksi ”aseiksi” muodostuivatkin siten pian propaganda ja kulttuurituotteet, sekä ideat ja mielikuvat. New York Timeson yksi Yhdysvaltain ja koko maailman merkittävimmistä ja arvovaltaisimmista sanomalehdistä. Sen voi katsoa osallistuneen merkittävänä toimijana kylmän sodan kamppailuun ”ihmiskunnan sielusta”, mutta myös merkittävänä äänenä länsimaiseen keskusteluun siitä, mitä kommunismi oli ja mihin se tähtäsi. Tutkimus tarkastelee New York Timesinluomaa, kriittiseksikin luonnehdittavaa kuvaa kommunismista ensinnäkin ideologisella tasolla, mutta se analysoi myös kommunismin erilaisia ilmentymiä; sitä millaisina Timesesitti kommunistiset yhteiskunnat ja valtiot. Tarkastelukohteina ovat siten esimerkiksi kommunistiset valtiot ja niiden kommunismien erikoisuudet, kuten esimerkiksi Jugoslavian ”titolaisuus” tai Kiinan ”maolaisuus”, mutta myös abstrakti kommunismin teoria, joka pohdiskelee maailmankommunismin tilaa tai kommunistisen utopian luonnetta. Huomattava osa työstä tarkastelee Neuvostoliittoa ja sen saarnaamaa ”ortodoksista kommunismia”, koska Timesoli kaikista kommunistisista maista eniten kiinnostunut juuri Neuvostoliitosta. Tutkimuksesta käy ilmi, että New York Timestarjosi kriittisyydestään huolimatta hyvin monipuolisen ja kattavan näkökulman kommunistiseen ideologiaan, sekä kommunistisen maailman tapahtumiin. Tutkimuksen pitkä aikajänne paljastaa myös Timesinmuuttuvan määrätietoisesta 1950-luvun ”kylmästä sotilaasta” 1970-luvun kriittiseksi ”vallan vahtikoiraksi”, jonka suhtautuminen kommunismiin oli huomattavasti neutraalimpaa ja värikkäämpää.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää suomalaisten nuorten mielikuvia New Yorkista matkakohteena. Lisäksi haluttiin selvittää, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että suomalaiset eivät ole matkustaneet New Yorkiin. Yksi tutkimuksen alatavoitteista oli vertailla eri puolilla Suomea asuvien New York mielikuvien mahdollisia eroavaisuuksia. Työn teoreettisessa viitekehyksessä on käytetty lähdemateriaalina kirjallisia ja sähköisiä materiaaleja, sekä asiantuntijahaastattelua. Teoriaosuudessa perehdyttiin ensiksi imagoon ja identiteettiin, matkakohteen brändiin ja sen avulla markkinoimiseen sekä mielikuvien muodostumiseen. Teoriaosuudessa esiteltiin laajasti New York matkakohteena. Teoriaosuuden pohjalta luotiin kysely sähköisesti Webropol-alustalle. Tutkimus toteutettiin määrällisenä eli kvantitatiivisena tutkimuksena sähköisesti. Tutkimusta jaettiin ensisijaisesti opinnäytetyön kirjoittajien tuttaville muun muassa sosiaalisten medioiden kanavien ja WhatsAppin avulla. Kysely jaettiin myös Facebookissa suljettuun Lennokkaat-ryhmään. Kyselyyn saatiin 302 vastausta ja sitä jaettiin 14.-21.10.2021 välisenä aikana. Tutkimusten tulosten mukaan New Yorkia pidetään suomalaisten nuorten keskuudessa houkuttelevana kohteena, jossa eniten kiinnostaa shoppailu, nähtävyydet, elokuvien- ja sarjojen kuvauspaikat sekä yöelämä. Tärkeimmät esille nousseet mielikuvat New Yorkista olivat mielenkiintoinen, iso ja monipuolinen. Suurimmat syyt sille, etteivät vastaajat olleet käyneet New Yorkissa olivat hintataso ja se, että se sijaitsee kaukana Suomesta. Ennen kaikkea New Yorkilla on hyvät mahdollisuudet nousta matkailukohteena suositummaksi Suomalaisten nuorten keskuudessa.
The present study focuses on the text type of death notices and their structural development in the American newspaper The New York Times between 1852 and 2002. Death notice is a term that is used when referring to short notices announcing the death of a person, usually published in newspapers by private persons. The analysis is based on a template model which was originally created for analyzing English death notices by Udo Fries in 1990 and which was further developed by Sarah Borde in 2015. The more recent and extended version of the template created by Borde was used in this study. The extended template model consist of thirteen different structural elements that are considered to be the main components of a death notice. The aims of this study are to observe how the different structural elements have developed in The New York Times death notices during the period of investigation and also to draw comparisons between the development of death notices in English newspapers and in The New York Times. In addition, the general applicability of the template model is tested as well, as it was originally created for English newspapers and is now applied to an American newspaper. The data of this study consist of samples collected from the American newspaper The New York Times. In total, there are 216 sample death notices that were collected in 20-year intervals between 1852 and 2002. There were nine sample years and 24 sample death notices were collected per year. The different elements in the death notices were analyzed to observe the frequencies of their occurrences and their linguistic realizations during different sample years. These results were then compared with Borde’s results on English death notices. However, the emphasis of this study was on the development of the American death notices, as they have not been studied diachronically before. The results of the analysis indicate that the different structural elements in The New York Times have developed in various ways over the period of investigation and that there are some similarities and some differences between the development of the different elements in English and in American death notices. Some of the differences could be explained with different cultural customs but other differences appeared to be more arbitrary. In general, the template model could be applied well to the death notices in The New York Times. However, as this was only a pilot study that focused on only one American newspaper, future research should be conducted on other American newspapers as well to see if there are regional and/or newspaper-specific differences in the development of the different structural elements.
Pro gradu-työssäni tutkin, miten lentäjä Charles A. Lindberghin julkisuuskuva muuttui yhdysvaltailaisessa The New York Times -sanomalehdessä vuosien 1927-1941 aikana. Tutkimuskysymyksenäni on, millainen julkisuuskuva Lindberghillä oli sanomalehdessä vallitsevana ajanjaksona ja mitkä asiat vaikuttivat sen muuttumiseen. Tutkin myös, millä tavalla lehti ilmaisee julkisuuden muuttumisen vuosien 1927-1941 välillä. Tutkimuksessani selviää, että Charles A. Lindbergh nautti pitkään positiivisesta julkisuuskuvasta The New York Timesin sivuilla. Varsinkin tutkittavan ajanjakson ensimmäisinä vuosina Lindbergh oli lehden näkemyksen mukaan kansallissankari, joka toimi paitsi esikuvana maan nuorisolle, mutta paransi lisäksiYhdysvaltojen omia ulkopoliittisia suhteita erimaihin. Oli aika, kun Lindberghin ei nähty voivan tehdä oikeastaan mitään väärin, vaan hän oli lehden sivuilla kaikin puolin täydellinen ihminen ja sanomalehti pyrki tuomaan hänestä esiin kaiken tietämisen arvoisenja esittämään hänet samallamahdollisimman positiivisessa valossa. Julkisuudesta muodostuessa Lindberghille itselleen ongelma, sen vaikuttaessa muun muassa hänen yksityiselämäänsä, The New York Timespyrkiiesittäytymään yhtenä sellaisena sanomalehtenä, joka ei ollut liian tungetteleva Linderghiä kohtaan. Sanomalehti oli kuitenkin seuraamassa aktiivisesti hänen perhe-elämänsä kehittymistä. Kun Lindberghin perhe joutuivakavan rikoksen uhriksi, sanomalehti suhtautuihäneen myötätuntoisesti ja sympatisoiden. Lindbergh päätyy kuitenkin pakenemaan Yhdysvalloista, jolloin The New York Timesesiintyyymmärtävänsä asian laidan, eikä kritisoihäntä siitä. Lindberghin siirryttyä Eurooppaan ja alkaessa seurustelemaan sellaisten tahojen kanssa, joita The New York Times kritisoi jyrkästi, lehti ei vielä silloinkaan tyrmännyt hänen positiivista julkisuuskuvaansa, vaikka kirjoitettujen artikkeleidenmäärä vähenikin huomattavasti aiemmasta. Vasta kun Lindbergh palaa Yhdysvaltoihin ja alkoi ottamaan osaa aiempaa enemmän politiikkaan, sanomalehden suhtautuminen alkaa muuttuu. Lehti alkoi julkaisemaan aiempaa enemmän Lindberghiä kritisoivaa materiaalia jareilussakahdessa vuodessa hänen julkisuuskuvansa kehittyi siihen pisteeseen, ettei hän enää ollut lehden silmissä sankari. Asiasanat: 1900-luku –Yhdysvallat -sanomalehdistö –The New York Times –julkisuus –sankaruus -lentäminen -politiikka
Tutkin pro gradu -työssäni, miten sanomalehti New-York Daily Times käsitteli yhdysvaltalaisen William Walkerin vallankaappausta Nicaraguassa vuosina 1855–1857. Tutkimuskysymyksenäni on, millainen kuva Nicaraguan valloittaja William Walkerista lehden sivujen kautta välittyi, ja millä tavalla lehti otti aiheeseen kantaa. Miten lehti suhtautui manifest destiny -ideologiaan ja Walkeriin sen toteuttajana? Entä millä tavoin lehden uutisointi ja suhtautuminen aiheeseen muuttui vuosien 1855 ja 1857 välillä? Tutkimuksessani selviää, että New-York Daily Times suhtautui Nicaraguan amerikkalaistamiseen lähtökohtaisesti positiivisesti. Lehti näki, että sisällissodista kärsivän Nicaraguan ihmiset eivät osanneet itse hallita itseään, joten yhdysvaltalainen kontrolli ”vapautti” Nicaraguan kansan. Walkerin retkikunta rikkoi periaatteessa Yhdysvaltain neutraliteettilakeja, mikä oli laillisuutta kannattavalle lehdelle jokseenkin ongelmallista. Toisaalta lehti näki operaation oikeutettuna, sillä Nicaraguan liberaalipuolue oli itse kutsunut Walkerin avustamaan sisällissodassa maan konservatiiveja vastaan, ja oli näiden omaa syytä, että Walker kaappasikin vallan ja teki itsestään diktaattorin. Kun William Walker 1855 syksyllä yritti vallata Nicaraguaa, New-York Daily Times ei ensin uskonut häneen. Mutta kun hän lokakuussa 1855 valtasikin maan pääkaupungin Granadan, yhtyi lehti pitkälti ylistykseen, jota lähes kansallissankariksi noussut ”Grey-eyed man of destiny” sai Yhdysvalloissa osakseen. Tänä aikana lehden lähdepohjana toimivat suurelta osin Walkerin oma sanomalehti El Nicaraguense sekä hänelle myötämieliset kirjeenvaihtajat, minkä vuoksi Walker esiintyi enimmäkseen positiivisessa valossa myös New-York Daily Timesin uutisoinnissa. Kun lähdepohja muuttui monipuolisemmaksi ja Nicaraguasta alkoi tulla yhä enemmän raportteja tappioista ja Walkerin diktaattorimaisista otteista, alkoi lehden mielipide kääntyä. Oman lisänsä uutisointiin toi se, kun Walker syksyllä 1856 julistautui Nicaraguan presidentiksi ja kumosi maan orjuuskiellon, asettuen näin sisällissotaa kohti menevässä Yhdysvalloissa etelävaltioiden puolelle. Kun Walker epäonnistui projektissaan ja palasi Yhdysvaltoihin, lehti näki hänen tuhlanneen tuhansia ihmishenkiä, raunioittaneen kokonaisen valtion sekä tahrineen Yhdysvaltain maineen. Lehti näki koko operaation turhana, sillä Walker ei lopulta ollut saavuttanut mitään pysyvää, vaan päinvastoin oli lähes lietsonut sodan Ison-Britannian ja Yhdysvaltain välille sekä aiheuttanut diktaattorin otteillaan syvää amerikkalaisvastaisuutta Keski-Amerikassa.
Tutkimus kartoittaa ja analysoi keskustelua, jota The New York Times -sanomalehdessä käytiin pornografiasta vuosina 1970–1979. Miten keskustelijat suhtautuivat pornografiaan ja aikuisviihdekauppaan New Yorkin keskikaupungilla tai ylipäätään yhteiskunnassa? Millaisia ajatusrakenteita heidän lausuntojensa taustalla oli? Tutkimusaineisto koostuu mielipidekirjoituksista ja artikkeleista. Artikkelien valinnassa painottuvat dialogia kirvoittaneet lausunnot. Tutkimus ei pyri määrittelemään pornografian käsitettä, vaan hyväksyy keskustelijoiden oman tavan käyttää sitä. Lausuntoja lähestytään diskurssintutkimuksen sekä käsitteiden analyysin kautta. Merkittävimpänä työkaluna käytetään Stefan Collinin julkisen moralistin käsitettä. Keskustelu sanomalehdessä on julkista ajatustenvaihtoa, jossa esitetään moralismeja. Näitä tutkimalla voidaan selvittää osanottajien äänensävyjä, ja alustoja joilta he esittävät mielipiteensä. New Yorkin keskikaupungin pornoputiikkeja, -elokuvateattereita ja aikuiskirjakauppoja pidettiin kiusallisena ja jopa uhkaavana ilmiönä tarkasteluajanjaksolla. Keskustelussa käsitellään kaupunkitilaa ja sen käytön oikeutta muun muassa perinteiden ja markkinavoimien kannalta. Teatterimaailman vaikuttaja saattoi auktoriteettina vedota alan pitkään perinteeseen alueella, pitäen pornokauppiaita juurettomina toimijoina alueella. Toiset äänet painottivat jokaisen yhdysvaltalaisen oikeutta hankkia elantonsa yrittäjänä, antaen markkinoiden päättää kenen alueella sopii toimia. Perustuslaillista sanan- ja ilmaisunvapautta käytettiin samoin puolustuksena sekä kauppiaan että kuluttajan kannalta. Antipornografisen feminismin sanoma nousi keskusteluun vasta 1970-luvun lopulla. Muutoin naisäänet olivat harvinaisuus pornokeskustelussa. Aatteellisena teemana keskustelussa säilyi konservatiivisen ja liberaalin maailman- ja ihmiskuvan ero. Konservatiivinen äänensävy korosti uhkakuvia, sekä varoitti moraalisen rappion johtavan jopa täydelliseen anarkiaan. Täten konservatiivit esittivät yksilön- ja ilmaisunvapauden rajoittamista seksuaalimoraalin harmaalla alueella liikuttaessa. Liberaalit äänet taas uskoivat laajempaan, elleivät täydelliseen yksilönvapauteen, jossa ”uhriton rikos”, pornografia, saisi olla sitä kaipaavan aikuisen ihmisen myytävissä ja ostettavissa ilman rajoituksia. Sanomalehtien toimituksellisten konventioiden vuoksi keskustelussa on kysymys myös eliitin ja kansan välisestä dialogista. Tässä dialogissa tunnetumpi ääni saa enemmän tilaa lehden sivuilla esimerkiksi kokonaisen artikkelin tai laajan mielipiteen muodossa siinä missä tavan kansalainen saa tyytyä mielipidepalstan lyhyeen, joskus toimituksen lyhentämään lausuntoon.
Tämä opinnäytetyö kertoo suomalaisen kulttuurin brändista ja julkisuuskuvasta New Yorkissa ja pohtii sen ajankohtaisuutta verrattuna vuonna 2010 julkaistun maabrändiraportin näkemyksiin Suomen kulttuuri- ja taidekentän vahvuuksista. Työssä käydään perusrakenteeltaan läpi Tehtävä Suomelle! – Miten Suomi ratkaisee maailman viheliäisempiä ongelmia –maabrändiraportti ja analysoidaan erityisesti raportin kulttuurikäsityksiä. Lisäksi esitellään New Yorkissa toimivat vaikuttavimmat kulttuuritahot, ja kerrotaan kokijan ja näkijän näkökulmasta ajatuksia New Yorkin suomalaisesta kulttuuritarjonnasta. Lopuksi työ tarjoaa vaihtoehtoisia ajatuksia ja ideoita Suomen kulttuuribrändin rakentamiseen tulevaisuudessa.
The purpose of the study was to create a development plan for film location tours arranged by On Location Tours in New York City. In this thesis the tours analyzed are film location tours based on the series Sex and the City and Gossip Girl. This theme was chosen because of the author’s passion towards films and New York City. On Location Tours was chosen because it is the largest film tour company in USA with its thousands of customers each day. This company also has individual tours based on both series in question. In the theoretical part terms around customer experience, customer satisfaction, special interest tourism and film tourism are explained. These are important terms from the point of view of this study and it is crucial to understand these before going into the analysis. A desk study was made by analyzing online reviews written in Tripadvisor about the film location tours based on Sex and the City and Gossip Girl. In the analysis both quantitative and qualitative research methods were used. The reviews in Tripadvisor turned out to be mainly positive but there were many minor problems pointed out like the tours not stopping at important places or the tours being too commercial. After analyzing the reviews a development plan was made. The aim of the development plan was to improve the tours by changing something that already exists and to add new parts to the tours. The development plan can be implemented by On Location Tours. Also the results can be used in further research when planning to create new or to improve already existing film location tours.
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen investointipankki Lehman Brothersin konkurssin merkityksestä, syistä ja syyllisistä mediassa esitettyjä tulkintoja vuoden 2008 syys– lokakuussa. Konkurssia pidetään käänteenä, jonka myötä Yhdysvalloissa alkanut subprime-velkakriisi laajeni globaaliksi finanssikriisiksi. Kuluneiden kymmenen vuoden aikana Lehman Brothers ja sen viimeinen toimitusjohtaja Richard Fuld ovat nousseet kriisiin johtaneiden ongelmien vertauskuviksi. Konkurssin mediatulkinnat toimivat kurkistusaukkona siihen, millä tavoin finanssikriisi esitettiin mediassa sen kiivaimmassa vaiheessa. Aineistoni koostuu The New York Timesin, The Guardianin, Dagens Nyheterin sekä Helsingin Sanomien Lehman Brothersia käsittelevistä teksteistä. Tarkastelen lehtiä otantana siitä, millaiset tulkinnat Lehman Brothersin konkurssista ja finanssikriisistä laajemmin ovat saattaneet nousta keskeisiksi niiden yleisön joukossa. Lehtien vertailu kertoo toisaalta tulkintaeroista New Yorkin ja Lontoon kansainvälisten rahoituskeskusten sekä rahoitusmarkkinoiden kannalta syrjäisten Tukholman ja Helsingin välillä. Toinen vertailuasetelma muodostuu The New York Timesin sekä aineiston eurooppalaisten lehtien välille. Erittelen aineistoa lähiluentaan ja historiantutkimuksen lähdekritiikkiin nojaten. Analyysissä hyödynnän lisäksi laadullisen tutkimuksen NVivo-ohjelmistoa. Aineistossa Lehman Brothersin konkurssin merkitys muodostuu perinteikkään investointipankin kaatumiseen liitetyn symboliikan kautta. Varsinkin The New York Timesissa ja The Guardianissa konkurssi näyttäytyy investointipankkien aikakauden päätepisteenä. Dagens Nyheterissä ja Helsingin Sanomissa finanssikriisi vaikuttaa konkurssin myötä tulevan entistä lähemmäs suomalaisia ja ruotsalaisia lukijoita. Syypäinä kriisiin esitetään ennen kaikkea rahoitusalan ahneus ja riskinotto, joiden taustalla nähdään amerikkalainen sääntelynvastainen ideologinen viitekehys. Varsinkin aineiston eurooppalaisissa lehdissä on havaittavissa tulkinta kriisitapahtumista maailmantalouden liberalisaatiokehityksen kriisinä.