Kaikki aineistot
Lisää
Kieli: | fra |
---|---|
Julkaisija: | [Paris] : Gerflint |
ISSN: |
2260-7846 |
Aiheet: | |
Tallennettuna: |
|
Kieli: | fra |
---|---|
Julkaisija: | [Paris] : Gerflint |
ISSN: |
2261-1061 |
Aiheet: | |
Tallennettuna: |
|
Kieli: | fra |
---|---|
Julkaisija: | Sylvains les Moulins : GERFLINT 2012- |
ISSN: |
2260-4987 |
Aiheet: | |
Tallennettuna: |
|
Tämä tutkimus käsittelee toimittajien tapaa sisällyttää lähteiltä lainattu puhe oman puheensa sekaan uutisteksteissä. Luodakseen uutisista eheitä kertomuksia, toimittajien on johdatettava ja valmisteltava lukijaa ennen lähteiltä lainatun puheen esittämistä, sekä usein myös selitettävä ja tulkittava tätä toisesta kontekstista lainattua puhekatkelmaa. Tutkimus koskee kahden ranskalaisen poliitikon, Nicolas Sarkozyn ja Laurent Fabius:in puheen arviointia toimittajien taholta. Tutkimuksen korpus muodostuu Le Monde ja Libération lehdissä toukokuussa 2005 julkaistuista artikkeleista, jotka käsittelevät EU:n perustuslakia ja sitä koskevaa Ranskassa 29.5.2005 pidettyä kansanäänestystä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että toimittajat käyttävät usein subjektiivisia ilmaisuja välittäessään lähteiden puhetta sen sijaan, että olisivat täysin neutraaleja. Tutkimuksen lähtökohtana on journalismin ihanne, joka velvoittaa toimittajia kertomaan uutiset mahdollisimman objektiivisesti. Kuitenkin jo uutisjuttujen muodostaminen eri vaiheissaan, sekä viimeistään kielenkäytön välttämätön subjektiivisuus aiheuttavat sen, että toimittajat eivät voi koskaan saavuttaa täydellistä objektiivisuutta. Tutkimuksen ensimmäinen tavoite olikin etsiä niitä kielellisiä ilmaisuja, joiden avulla toimittajat arvioivat lähteitä ja heidän puhettaan joko positiivisesti tai negatiivisesti. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli tutkia, millaisia identiteettejä toimittajat luovat lähteille, sekä millaisia suhteita muodostuu toimittajien ja lähteiden välille. Tämän jälkimmäisen tutkimusongelman kohdalla käytettiin teoreettisena viitekehyksenä kriittistä diskurssianalyysia. Tutkimus osoitti hypoteesin oikeaksi: toimittajat käyttävät usein subjektiivisesti värittyneitä ilmaisuja arvioidessaan lähteitä ja näiden puhetta. Erityisesti subjektiivisuus tuli esiin tietyissä sanaluokissa ja tutkimus kohdistuikin pääasiassa toimittajien käyttämiin verbeihin, adjektiiveihin ja substantiiveihin. Verbien valinnalla toimittaja voi arvioida siteeraamansa puheen totuudellisuutta ja hyväksyttävyyttä, sekä luoda lukijaa kiehtovia vastakkainasetteluja eri lähteiden välille. Le Monde keskittyi lähinnä Nicolas Sarkozyn ja Laurent Fabius:in puheiden luotettavuuden arviointiin, Libération puolestaan vastakkainasettelujen ja konfliktien luomiseen eri henkilöiden välille. Tutkimus toi esiin myös sen, että toimittajat ”lainaavat” usein erilaisia ilmaisuja mm. sotilaallisesta, uskonnollisesta ja urheilusanastosta ja käyttävät niitä metaforisesti kuvatakseen poliittisia tapahtumia. Näin toimittajat yrittävät tehdä poliittiset artikkelit lukijan näkökulmasta mielenkiintoisemmiksi. Poliittisten ”spektaakkelien” luomisen ohella myös narratiivisten keinojen käyttö auttaa yksinkertaistamaan asioita ja tekemään ne lukijan silmissä mielenkiintoisimmiksi. Asiasanat: objektiivisuus, uutisjournalismi, toimittajan diskurssi, lähteiden diskurssi, Libération, Le Monde, Nicolas Sarkozy, Laurent Fabius
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee deiktisten ilmaisujen käyttöä ja niiden funktioita lehtitekstissä. Ison suomen kieliopin (2004:1363) mukaan deiksis on nimitys sellaisten sanojen ja kieliopillisten ainesten viittaavalle tehtävälle, jotka suhteuttavat ilmauksen puhehetken kontekstiin. Deiksikseen kuuluvat persoonadeiksis eli persoonapronominit, demonstratiivideiksis eli demonstratiivipronomit sekä temporaalinen ja spatiaalinen deiksis eli kulloisenkin puhetilanteen perusteella määrittyvät ajan ja paikan ilmaukset kuten huomenna ja täällä. Teoreettisena kehyksenä on pääasiallisesti Emile Benvenisten teoria deiksiksestä. Lisäksi muun muassa Anne Reboulin & Jacques Moeschlerin, Jean-Michel Gouvardin ja Michel Charolles’in teokset ovat olleet avuksi aineiston analyysissä. Korpus koostuu L’Expressin verkkoversiossa, Le Monden verkkoversiossa ja Aamulehdessä julkaistuista teksteistä. Tutkielmassani vertaan suomen ja ranskan temporaalideiksistä. Tuloksena korpuksen perusteella on, että ranskan kielessä temporaaliadverbien käyttö määräytyy selkeämmin verbin aikamuodon mukaan, esimerkiksi passé simplen kanssa sopivat vain tietyt adverbit. Suomen kielessä järjestelmä on joustavampi ja adverbin valinta riippuu ennen kaikkea kontekstista. Korpuksen perusteella totesin myös, että spatiaaliadverbeja, esimerkiksi voilà ja ici voidaan käyttää sekä konkreettisessa että abstraktissa merkityksessä. Deiktisten elementtien käytössä on havaittavissa merkityksen liukumia: Ilmaisun alkuperäinen deiktinen funktio hälventyy kun deiktistä elementtiä käytetään artikkelin tilalla tai metaforisesti. Eräs Benvenisten deiksisteorian pääkäsite on ”kolmas persoona” (troisième personne). Tutkielmassa käsittelen ranskan kielen on-pronominia Benvenisten teorian valossa. Korpuksesta kävi ilmi, että on ei ole osa kolmatta persoonaa Benvenisten tarkoittamassa mielessä, sillä sitä voidaan käyttää myös je- tai nous-pronominin asemesta. Näennäisesti passiivirakenteinen on voi olla myös toimittajan peiteasuna hänen esittäessään omia mielipiteitään. Tutkielman kohdealueita ovat myös ensyklopedinen deiksis, deiktiset ilmaisut ja niiden funktiot toimittajan käyttämissä sitaateissa sekä deiktisten elementtien avulla ilmaistu intertekstuaalisuus. Tutkin myös toimittajan tapaa käyttää deiktisiä ilmaisuja omien mielipiteidensä tai esimerkiksi ironian ilmaisemiseen ja toimittajan muita tapoja olla läsnä tekstissään. Tässä kohtaa tutkimus käsittelee myös deiksiksen ulkopuolisia elementtejä. Asiasanat: deiksis, deiktinen, lehtiteksti, intertekstuaalisuus, ranska
Tässä pro-gradu-tutkielmassa tarkastelen matkailuesitteissä käytettyjen adjektiivien erityispiirteitä ja etenkin niiden subjektiivisuutta ja objektiivisuutta. Työni aineisto koostuu Suomen Matkailunedistämiskeskuksen esitteistä vuosilta 2003-2006. Esitteitä on yhteensä kuusi kappaletta ja ne ovat täysin ranskankielisiä. Esitteet kattavat hyvin kaikki Suomen tärkeimmät maantieteelliset alueet. Adjektiivien luokittelun pohjana on sovellettu Catherine Kerbrat-Orecchionin laatimaa mallia, jonka hän tuo esiin teoksessaan Enonciation: de la subjectivité dans le langage. Adjektiivit jaetaan ensin kahteen eri pääluokkaan eli objektiivisiin ja subjektiivisiin adjektiiveihin. Seuraavaksi adjektiivit jaetaan edelleen alaluokkiin. Subjektiiviset adjektiivit voivat olla evaluatiivisia tai affektiivisia eli tunnepitoisia. Evaluatiiviset adjektiivit jaetaan vielä erikseen aksiologisiin ja ei-aksiologisiin adjektiiveihin. Yhtenä objektiivisten adjektiivien alaluokista voidaan mainita esimerkiksi eri väreihin liittyvät adjektiivit. Huomionarvoista tutkimuksessa on se, että kutakin yksittäistä adjektiivien alaryhmää on tarkasteltu laajemmin ottaen myös suhteessa matkailuesitteiden yleisiin eri aihepiireihin (kuten esimerkiksi luonto, sosiaali-ja talouselemä jne.). Näin ollen on saatu hahmoteltua sitä millaiset adjektiivit mahdollisesti liityvät mihinkin aihepiiriiin. Työn pääpaino on kuitenkin säilytetty kielitieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimuksen merkittävin havainto on se, että perusmerkitykseltään ei-aksiologisilla adjektiiveilla on matkailuesitteissä taipumuksena muuttua aksiologisiksi. Esimerkiksi ranskan kielen adjektiivi grand,e (suomeksi ’suuri’) esiintyy matkailuesitteissä usein abstraktisessa merkityksessä ja määrittelee jotain muuta ominaisuutta kuin kokoa. Aksiologiset adjektiivit osoittautuvat tutkimuksen suurimmaksi yksittäiseksi alaryhmäksi. Subjektiivisuus näkyy ennen kaikkea luontoon ja tunteisiin liittyvissä määritteissä. Sen sijaan objektiivisuus käy ilmi etenkin sosiaali- ja talouselämään sekä paikannimistöön liittyvässä sanastossa. Asiasanat: adjektiivi, objektiivinen, subjektiivinen, aksiologinen, ei-aksiologinen, affektiivinen, matkailuesitteet, Suomi, turismi
Tutkin pro gradu- tutkielmassani Malin ja Senegalin kielipolitiikkaa ja ranskan kielen asemaa näissä maissa. Kielten runsas lukumäärä (noin 50 Malissa ja 36 Senegalissa) aiheuttaa tiettyjä ongelmia kielipolitiikasta päätettäessä. Ranska on kummassakin maassa ainoa virallinen kieli, kansalliskieliä on kymmenisen kappaletta, ja näiden lisäksi on vielä useita kodifioimattomia kieliä. Tutkielmassa pyrin selvittämään kielten aseman ja niille annetut tehtävät, sekä analysoimaan mihin suuntaan kielellinen kehitys on menossa. Onko ranskan vai afrikkalaisten kielten asema vahvistumassa tulevaisuudessa? Lähdeaineistona on käytetty perustuslaillisia säädöksiä kieliin liittyen, sekä myös aiheesta jo tehtyjä tutkimuksia. Perusteoria käsittelee kielipolitiikkaa, erityisesti kriittistä kielipolitiikkaa, joka auttaa selventämään mikä on kielipolitiikka ja miten se vaikuttaa yhteiskuntaan. Käytän myös hyväkseni sosiolingvistiikan teorioita määritellessäni, mikä kieli on ja mikä on sen suhde muihin kieliin ja puhujan identiteettiin. Kolonisaatio on vaikuttanut lähtemättömästi Malin ja Senegalin kielipolitiikkaan, ja maiden itsenäistyessä vuonna 1960 Ranskan kielipolitiikka otettiin käyttöön itsenäisissä valtioissa. Tähän on monia syitä, muun muassa se, että afrikkalaisilla kielillä ei ollut tässä vaiheessa kirjoitettua muotoa tai kielioppia. Yhteiskunnalliset rakenteet olivat muutenkin heikot, joten isäntämaa Ranskan perintöä oli helppo jatkaa. Paikalliset kielet on kuitenkin huomioitu jo 1970-luvulta lähtien ja uusia kieliä kodifioidaan kansalliskieliksi koko ajan. Ongelmaksi onkin muodostunut kansalliskielten tehtävä. Tällä hetkellä joillain kielillä järjestetään opetusta parina ensimmäisenä kouluvuotena, mutta muuten kielillä ei ole kunnollista asemaa, vaan virallinen kieli hallitsee julkisen palvelun piirissä. Näin ollen ranskan kielen hallinta on välttämätöntä, mikäli haluaa opiskella yliopistossa tai astua valtion virkaan. Tämä aiheuttaa myös epäoikeudenmukaisuutta ja tilanteita, joissa osapuolet eivät välttämättä ymmärrä toisiaan. Kaikkien kielten käyttöönotto on kuitenkin mahdotonta jo järjestelmän kalleuden ja organisoinnin vuoksi. Jos taas valitaan yksi kieli muiden afrikkalaisten kielten joukosta, tämä saattaisi myös aiheuttaa vastarintaa ja kasvattaa kuilua eri kielten puhujaryhmien välillä. Tällä hetkellä kaikilla afrikkalaisilla kielillä on sama mahdollisuus saavuttaa kansalliskielen asema, joten ne ovat tasavertaisessa asemassa keskenään. Mitä useampia kansalliskieliä maassa on, sitä vaikeampaa on tosin antaa niille lisää valtaa. Ranskan kieltä pidetään toisaalta neutraalina, ulkopuolisena kielenä, kun taas toisaalta se nähdään eliitin valtakielenä. Monikielisyys aiheuttaa monia ongelmia, joita tässä tutkielmassa lähemmin tarkastellaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan antaa tyhjentävää vastausta kielipoliittisiin kysymyksiin, vaan analysoida eri vaihtoehtoja. Asiasanat:kielipolitiikka, sosiolingvistiikka, Senegal, Mali, Afrikka, kolonialismi
Kuvailen pro gradu -tutkielmassani ranskankielisten tekstiviestien kielellisiä ominaisuuksia: tutkielma on suurilta osin deskriptiivinen, mutta mukana on myös pohdintaa muun muassa tekstiviesteissä käytettyyn kieleen liittyvistä valinnoista. Aineistoni koostuu 407 ranskankielisestä tekstiviestistä, jotka on tuotettu ja lähetetty todellisissa kommunikaatiotilanteissa. Tutkimukseen osallistui 22 ranskalaista. Aluksi kerron tekstiviesteihin ja niiden lähettämiseen liittyviä faktoja ja olettamuksia, minkä jälkeen esittelen tekstiviesteissä käytetyn kielen piirteitä: ranskankielisissä tekstiviesteissä käytetään jonkin verran niin sanottua ”tekstiviestikieltä”, jonka ominaispiirteitä ovat muun muassa sanojen fonetisoituminen, foneettinen kirjoittaminen, erilaiset lyhenteet sekä muutokset kielen ulkoasussa. Osoitan myös vääräksi väittämän, jonka mukaan ”tekstiviestikieli” olisi uusi kieli. Esittelen tutkielmassa myös aineiston keräämiseen ja muokkaamiseen liittyvät seikat, esimerkiksi tekstiviestien transkriboimisen säännöt. Analyysiosuus koostuu kielellisten ominaisuuksien kuvailusta. Tuon esiin ”tekstiviestikielen” ominaispiirteiden esiintymisen aineistossani ja pohdin myös syitä tiettyjen muotojen runsauteen tai vähäisyyteen aineistossa. Käsittelen analyysin jälkeen puhuttuun kieleen liittyviä ilmiöitä, jotka aineistostani heijastuvat. Erittelen myös tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden perusteluja ja syitä liittyen tietynlaisen kielen käyttämiseen tekstiviesteissä. Sekä mainitut perustelut että suostumukset tekstiviestien käyttämiseen on kerätty kyselylomakkeella. Lopuksi vertailen analyysiosuudessa ilmi tulleita kielellisiä ominaisuuksia sekä niiden esiintymistä kahden muun tutkimuksen tuloksiin. Pro gradu -tutkielmassani totean, että aineistossani käytetty kieli on lähempänä normatiivista ranskan kieltä kuin niin sanottua ”tekstiviestikieltä”. Asiasanat:tekstiviesti, tekstiviestikieli, fonetisoituminen, foneettinen, lyhenteet, ranska
Historiankirjoituksen tavoitteena on menneiden tapahtumien mahdollisimman todenmukainen kuvaus. Tässä Pro gradu –tutkielmassa tutkimme 1800-luvun lopun ranskalaisen historioitsijan, Charles Seignobos’n (1854 – 1942) historian käsitettä ja sitä, miten hän käsittää historian tieteenä ja miten se hänen mielestään eroaa muista tieteistä. Teoreettisena viitekehyksenä on käsitehistoria, josta voidaan käyttää myös termiä historiallinen semantiikka. Perehdymme myös historiantutkimukseen ja käsitehistoriaan yleisesti sekä historia-käsitteen syntyyn. Tarkoituksena on tutkia Seignobos’n historia-käsitettä vertaamalla sitä hänen kolmen teoksensa pohjalta 1700- ja 1800-lukujen tietosanakirjojen historia-teksteihin sekä tutkimalla myös, miten 1800-luvun konteksti vaikuttaa Seignobos’n tapaan tehdä historiantutkimusta. Tietosanakirjoista saamme käsityksen siitä, miten historia oli yleisesti ymmärretty. Seignobos’n historia-käsitteen sitominen tiettyyn aikaan ja paikkaan on tärkeää, sillä käsitteet voivat saada eri merkityksiä eri konteksteissa. Historia voi käsitteenä ranskaksi tarkoittaa sekä historiaa tieteenä että tapahtumien kuvausta, tarinaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että tätä käsitettä tarkastellaan aina tietyssä kontekstissa ja että konteksti määritellään tarkkaan ennen kuin käsitettä tulkitaan. 1800-luku oli yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen ja edistyksen aikaa. Historia tieteenalana haki vielä paikkaansa muiden tieteiden joukossa. Tutkimuksemme kannalta tärkein huomioonotettava ajatussuunta on positivismi, jonka perustajan Auguste Comten (1798-1857) mukaan tieteen kriteerinä voidaan pitää universaaleja lakeja, jotka ovat voimassa aina ja kaikkialla. Näitä universaaleja väittämiä voidaan käyttää luonnontieteissä. Tutkimuksessa käy ilmi, että historiantutkimuksessa Seignobos arvostaa suuresti historiallista totuutta. Tärkeintä on pyrkiä kuvaamaan menneitä aikoja rehellisesti vaikka se tarkoittaisikin sitä, ettei kaikkea voida kuvata. Historiankuvauksen ei tulisi palvella esimerkiksi aatetta, valtiota tai uskontoa vaan siinä pitäisi pyrkiä tieteelliseen ja objektiiviseen totuuteen. Seignobos’n historiakäsityksessä painottuvat totuuden lisäksi myös syy-seuraussuhteet, hänen ajalleen tyypillinen edistysajattelu sekä positivismi, jonka kriteereistä Seignobos sanoutuu irti. Seignobos’n mielestä historiaa ei voida tutkia luonnontieteiden menetelmin sillä ihmisten toiminta on erilaista eri ajassa ja paikassa. Seignobos painottaa myös lähteiden kriittistä analysointia: jokaista lähdettä on epäiltävä kunnes se voidaan todistaa todeksi. Seignobos puolusti historiaa tieteenä niitä vastaan, joiden mielestä historiantutkimuksen menetelmät eivät olleet tarpeeksi tieteellisiä. Asiasanat:käsitehistoria, historia-käsite, lähdekriittisyys, Charles Seignobos
Tässä pro gradu -työssä tutkitaan suomalaisen elokuvan kääntämistä ranskaksi. Koska erityisesti Aki Kaurismäen tuotanto on saanut suuren suosion muun muassa juuri Ranskassa ja tehnyt tietä myös muille suomalaisille ohjaajille ja elokuville, hänen ohjaamansa elokuva on kiinnostava tutkimuskohde. Aineistona käytän Kaurismäen kansainvälisesti menestyneimmän elokuvan Mies vailla menneisyyttä (2002) ranskankielistä DVD-julkaisua L'Homme sans passé, jolta elokuva on katsottavissa ranskan kielelle tekstitettynä ja dubattuna. Aluksi esittelen tekstittämisen ja dubbauksen audiovisuaalisen kääntämisen tyyppeinä ja vertailen niitä muihin audiovisuaalisen kääntämisen tyyppeihin, kuten teatterikääntämiseen ja tulkkaukseen, sekä sarjakuvien ja kaunokirjallisuuden kääntämiseen. Käsittelen myös lyhyesti tekstityksen ja dubbauksen erityispiirteiksi luettavia tila- ja aikarajoitteita sekä etenkin dubbaukseen kohdistuvia synkroniavaatimuksia. Totean elokuvakerronnan muodostuvan visuaalisista ja akustisista merkeistä, jotka voivat olla verbaalisia tai nonverbaalisia. Tämä elokuvan multimodaalisuus eli monikanavaisuus sekä helpottaa että vaikeuttaa kääntäjän tehtävää. Elokuvan tekstittäminen on intersemioottista, sillä siinä visuaalisista ja akustisista merkeistä sekä puhutusta kielestä tulee kirjoitettua kieltä. Dubbauksessa samanlaista semioottista vaihdosta ei tapahdu. Kääntäjä kääntää aina kielen lisäksi myös kulttuuria. Käsittelen kulttuurisidonnaisuuden problematiikkaa elokuvakääntämisen kontekstissa Nidan ekvivalenssiteorian valossa. Lisäksi pohdin, miten Venutin ajatukset kotouttamisesta ja vieraannuttamisesta soveltuvat elokuvakääntämiseen. Vertailen työssäni Mies vailla menneisyyttä -elokuvan tekstitystä ja dubbausta. Ensin tutkin, miten ”Akin kielen” ominaispiirteet, lyhytsanaisuus ja kirjakielisyys, on käännetty ranskaksi. Toiseksi analysoin, miten kulttuurisodonnaisiksi elementeiksi katsomani puhuttelumuodot ja suorat viittaukset suomalaiseen kulttuuriin on käännetty ranskaksi. Tekstityksessä on tiivistyksiä ja poistoja noin viidessätoista prosentissa repliikeistä, kun taas dubbauksessa lisäyksiä on noin neljässäkymmenessä prosentissa kaikesta dialogista. Poistot ja lisäykset koskevat useimmiten adverbeja, kokonaisia lauseita ja verbilausekkeita. Molemmissa käännöksissä on jonkin verran lisättyä puhekielisyyttä. Tekstityksessä puhekielisyys ilmenee sanatasolla on-pronominin käytössä nous-pronominin sijaan sekä lausetasolla kysymyslauseen suorassa sanajärjestyksessä. Dubbauksessa on näiden keinojen lisäksi käytetty etenkin ääntämisessä ilmeneviä puhekielisyyksiä, kuten kahden konsonantin välissä olevan e:n sekä ne-kieltosanan poisjättöä. Tekstityksessä kaikki puhuttelupronomit on säilytetty ennallaan, kun taas dubbauksessa sinuttelua on muutettu teitittelyksi yleensä huulisynkronian vuoksi, mutta myös sellaisissa kohdissa, joissa huulisynkronia ei olisi sitä edellyttänyt. Kulttuurielementit on säilytetty molemmissa käännöksissä, joskin joitakin vivahteita on hävinnyt. Dubbauksessa joitakin ilmauksia on lisäksi hieman kotoutettu. Kaiken kaikkiaan dubbaus sisältää siis huomattavasti tekstystä enemmän kotouttavia käännösratkaisuja. Dialogin lyhyydestä huolimatta myös tekstitystä on paikoin tiivistetty ja puhekielistetty. Asiasanat:Aki Kaurismäki, audiovisuaalinen kääntäminen, tekstitys, dubbaus, multimodaalisuus, kulttuurisidonnaisuus, kotouttaminen, vieraannuttaminen
Tämä Pro Gradu- työ on laadullinen tutkielma, joka keskittyy tarkastelemaan Internetin käyttöä didaktisena välineenä ranskan kielen lukio-opetuksessa oppilaiden näkökulmasta. Tutkielma pyrkii selvittämään haluavatko lukio-oppilaat Internetin osaksi ranskanopetusta,miten ja minkä kielen osa-alueen oppimiseen he haluavat sitä hyödyntää sekä millaisia heidän aiemmat kokemukset Internetin käytöstä ranskan tunneilla ovat. Lisäksi tarkastellaan heidän tuntemuksiaan käytössä olevia oppikirjoja kohtaan ja siten pyrimme analysoimaan missä suhteessa Internettiä tulisi käyttää opetuksessa kirjoihin nähden sekä sitä toteutuuko autenttisuus heidän mielestään oppikirjoissa. Tutkimuksen avulla analysoidaan myös toimiiko Internetti oppilaiden erilaisten oppimisstrategioiden tukena. Työn lähtökohtana on myös tarkastella miten didaktiset teoriat kohtaavat koulun ja opiskelun arkitodellisuuden. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu 27:stä Tampereen lyseon lukion ranskan kielen oppilaasta, joista 18 on tyttöjä ja yhdeksän poikia. Oppilaat edustavat kahta eri kielitasoa: yhdeksällä heistä ranska on A-kielenä ja 18:sta heistä B2-kielenä. Oppilaille jaettu kysymysmoniste pyrkii selvittämään oppilaiden tuntemuksia, mielipiteitä ja kokemuksia tutkittavasta ongelmasta. Tutkielmassa pyritään myös vertailevasti löytämään eroja tyttöjen ja poikien mielipiteissä sekä eroja kahden eri kielitasoa edustavien oppilaiden mielipiteissä. Tulokset analysoidaan pääasiassa laadullisesti mutta vastauksia raportoidaan myös osaltaan numeroin. Koska tutkielman aiheena on uuden teknologian käyttö, työn teoriataustassa käsitellään ennen kaikkea siihen liittyvää didaktista teoriaa. Oppilaiden vastausten perusteella voidaan todeta että, he haluavat Internetin luonnolliseksi osaksi ranskan opetusta (1-2 kertaa kurssissa), mutta siten että sen käyttö on johdonmukaista ja didaktisesti suunnitelmallista ja järkevää. He eivät halua, että kokonainen kurssi opiskeltaisiin verkossa.He eivät halua oppia uusia asioita netin kautta vaan sen avulla halutaan syventää ja monipuolistaa perinteisin keinoin jo opittuja asioita, etenkin kielioppia ja sanastoa. Heidän mielestään netti on hyödyllisin kulttuurin ja maantuntemuksen, sekä tekstin ymmärryksen oppimisesssa. Oppilaat haluavat opetuksen olevan mahdollisimman tehokasta ja he arvostavat suuresti ns.perinteisiä opetustapoja ja oppikirjojaan.Tulosten perusteella voidaan todeta, että netin avulla työskentely ja varsinkin kokonainen verkkokurssi suosii etenkin poikia ja että se olisi hedelmällisempää A-lukijoiden kanssa. Oppilaiden vastausten perusteella voidaan suositella, että Internettiä käytettäisiin opetuksessa oppikirjojen ohella ns.lisäarvona opetukselle. Tutkimus osoittaa myös, että Internet oppimisen työkaluna tukee oppilaiden mielestä heidän erilaisia oppimisen strategioitaan. Tutkimuksessa tulee myös esille opetuksen teorioiden ja opetuksen todellisuuden ristiriitainen suhde. Asiasanat: Internet, ranskan kieli, opetus, oppiminen,oppimisympäristö,oppimisstrategia, autenttisuus
Tutkimuksen kohteena olivat Lapin luonnon ja erämaiden representaatiot matkailun kielessä ja turistisessa diskurssissa. Tutkimuksessa analysoitiin Lappia esitteleviä matkailuesitetekstejä, toisaalta ranskalaisten matkanjärjestäjien, toisaalta suomalaisten alueellisten matkailuorganisaatioiden sekä Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) esitteitä. Tutkimuksen perustana on konstruktionismi ja diskurssianalyysi, joiden mukaan tekstit ja diskurssit luovat versioita todellisuudesta ja rakentavat sosiaalista todellisuutta. Teoreettisena pohjana käytettiin kahta toisistaan eroavaa diskurssianalyysin suuntausta, toisaalta ranskalaisen perinteen diskurssianalyysiä ja toisaalta Norman Fairglough’n edustamaa kriittisen diskurssianalyysin suuntausta. Lisäksi tarkasteltiin esitetekstiä tekstityyppien sekä mainonnan kielen yleispiirteiden avulla. Esitetekstit luokiteltiin kuuluviksi operatiiviseen sekä samalla informatiivisen tekstityyppiin. Tutkimus rakentuu pääosin representaation ja diskurssin käsitteille. Diskurssin käsitettä avaamaan käytettiin myös Jarkko Saarisen käsityksiä erämaadiskursseista, joiden avulla tutkittiin suojellun erämaan diskurssin ja turistisen erämaadiskurssin nivoutumista. Matkailun kielelle ominainen turistinen puhetapa sai teoriapohjansa Graham S. Dannin matkailun kielen teoriasta ja analyysin pohjana käytettiin matkailun kielen neljää tekniikkaa, vertailua (comparaison), käsitteiden nimeämistä matkakohteen oman kielen avulla (languaging), avainsanojen avulla luotuja representaatioita (key words, keying) sekä lukijan yksilöimistä ja puhuttelua (ego-targeting). Tässä tutkimuksessa vertailutekniikan analyysi toteutettiin metaforien analyysina, lisäksi avainsanojen ohelle luotiin myös muita, tutkijan omia kategorioita tiettyjen teksteissä toistuvien ilmaisujen perusteella joiden avulla analysoitiin representaatioita. Lukijan yksilöimistä tutkittiin Dominique Maingueneaun ajatusten pohjalta. Tutkimuksessa havaittiin, että suomalaisten laatimissa matkailuteksteissä luontoa kuvataan hieman useammin personnifikaation avulla, sen sijaan suojellun ja arktisen luonnon diskurssia hyödynnettiin kummassakin esiteryhmässä. Lappi representoituu kuitenkin ranskalaisten matkanjärjestäjien kuvauksissa enemmän suurena ja autenttisena erämaa-alueena jonka perifeerisyys rakentuu näin esitteissä hieman hallitsevampana. Länsimaiselle luontokäsitykselle ominainen kulttuurin ulkopuolisuus sekä suojeludiskurssi konstruoitiin ranskalaisissa teksteissä siten hieman korostetummin. Tutkimus paljasti, että ranskalaisten matkanjärjestäjien luontokuvaukset perustuivat suuremmassa määrin menneisyyden ja regression varaan. Tutkimus antoi myös mielenkiintoisia viitteitä etenkin siitä, että hiljaisuus sekä luonnon puhtaus representoidaan esitteissä eri tavalla, sillä suomalaisten matkailuorganisaatioiden teksteissä puhtaus ja hiljaisuus kuvattiin aistihavaintoja, lähinnä kuuloaistimuksia, kuvaavilla ilmauksilla, joiden voi katsoa sisältävän kulttuurisia merkityksiä. Tämä viittaa hiljaisuuden tuotteistamiseen Lapin matkailussa, mutta myös siihen, että hiljaisuus luontoelämyksen osana kuvataan kulttuurisesti eri tavalla. Asiasanat: matkailu, markkinointiviestintä, matkailuesite, Ranska, Lappi, luonto, erämaa
Pro gradu -työssäni pyrin selvittämään minkälaisia mielikuvia ulkomaalaisista ranskalainen sosialistipuolueen kansanedustaja Geroge Pau-Langevin välittää Ranskan kansalliskokouksessa pitämissä puheenvuoroissaan. Tutkittavana aineistona on kansalliskokouksessa 18. ja 19. syyskuuta 2007 käyty keskustelu maahanmuuttoa koskevasta lakiehdotuksesta. Tarkoituksenani on siis tutkia George Pau-Langevinin poliittisessa diskurssissa ilmi käyvää tapaa puhua ulkomaalaisista sekä selvittää minkälaista sanastoa hän käyttää tähän ihmisryhmään viitatessaan. Lähden oletuksesta, että George Pau-Langevin käyttää suhteellisen neutraalia kieltä ja ettei hän juurikaan tee eroa ulkomaalaisten ja ranskalaisten välillä. Työssäni valotan maahanmuuton historiaa ja sen vaikutusta ranskalaiseen yhteiskuntaan, mutta työni keskeinen viitekehys pohjautuu diskurssianalyysiin, tarkemmin enonsiaatioteoriaan. Enonsiaatioteoria keskittyy käsittelemään tilannetta ja tapahtumaa, jossa yksittäinen puhuja muuttaa abstraktin kielen diskurssiksi. Teorian mukaan kielen käyttö on kontekstisidonnaista ja puhujaa sitovat useat asiat, jotka vaikuttavat hänen sanomansa muotoon ja sisältöön. Muodosta ja sisällöstä on mahdollista löytää ainoastaan yksittäiselle puhujalle tyypillisiä ominaisuuksia ja näin ollen kielen subjektiivinen luonne tulee esiin. Kielen subjektiivisuus on havaittavissa esimerkiksi persoonapronomineissa, adjektiiveissa ja modaalisuudessa. Lähtöoletukseni neutraalista kielestä pitää paikkansa. Puheenvuoroista löytyy ainoastaan muutama alatyylinen termi, jotka nekin ovat epäsuoria lainauksia eivätkä näin ollen ole linjassa Geroge Pau-Langevinin käyttämän muun sanaston kanssa. Ulkomaalaisista välittyvä mielikuva on suhteellisen neutraali, eikä missään nimessä negatiivinen. Suurimmaksi osaksi Pau-Langevin esittää ulkomaalaiset maahanpyrkijät aivan tavallisina ihmisinä. Puheenvuoroista kuitenkin löytyy myös viittauksia ulkomaalaisiin vähäosaisina avuntarvitsijoina tai henkilöinä, joiden oikeusturva ja asema ranskalaisessa yhteiskunnassa ovat huomattavasti huonommat kuin ranskalaisilla. Mielenkiintoisinta saamissani tuloksissa on se, että kansalliskokouksessa käyty keskustelu ja Pau-Langevinin pitämät puheenvuorot eivät itse asiassa käsittelekään ulkomaalaisia tai maahanmuuttajia. Poliittiselle puhujalle tyypilliseen tapaan, myös Pau-Langevin pyrkii puheenvuoroissaan osoittamaan vastapuolen politiikan huonoksi ja ratkaisut vääriksi, ja sitä myöten hän pyrkii esittämään omat näkemyksensä oikeina ja parempina. Asiasanat:enonsiaatioteoria, subjektiivisuus, poliittinen diskurssi, maahanmuutto, ulkomaalaiset
Käsittelen pro gradu -tutkielmassani kuvaa, joka muodostuu suomalaisten ranskan kielen oppikirjojen pohjalta Ranskasta, ranskalaisista sekä suomalaisten ja ranskalaisten kohtaamisesta. Aineistoni koostuu viidestä oppikirjasarjasta, jotka on tarkoitettu B2- kielen opetukseen Suomessa ja se kattaa yhteensä 20 oppikirjaa. Työhöni sisältyy vertaileva aspekti, sillä aineisto on valikoitu siten, että viimeiset vuosikymmenet 60- luvulta nykypäivään ovat edustettuina. Tarkastelen erityisesti asioita, jotka liitetään Ranskaan ja ranskalaisiin ja sitä, onko esitys realistinen. Kiinnitän huomiota myös stereotypioiden käyttöön ja pyrin löytämään syitä niiden esiintymiseen oppikirjoissa. Esittelen aluksi suomalaisen opetusjärjestelmän ja kieltenopetukseen pääpiirteitä sekä käyn läpi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet B2 -kielen osalta vuosilta 1970, 1985, 1994 ja 2004. Tämän jälkeen kuvailen opetusmetodien suuntauksia ranskalaisen opetusmetodikehityksen pohjalta ja tutkin sitä, miten nämä suuntaukset näkyvät suomalaisissa oppikirjoissa. Näiden seikkojen esittämisellä pyrin selvittämään niitä taustoja, jotka ovat vaikuttaneet oppikirjojen sisältöihin oppikirjojen tekijöiden lisäksi. Esittelen myös lyhyesti stereotypioita käsittelevää kirjallisuutta. Tutkimuksessani käy ilmi, että suomalaiset oppikirjat eivät noudata Ranskassa vallinneita opetussuuntauksia vaikka niistä löytyy näiden piirteitä. Kulloinkin vallalla oleva oppimiskäsitys ja opetussuunnitelmien tavoitteet näyttäisivät ohjaavan oppikirjojen sisältöä Suomessa. Tämän lisäksi selviää, että Ranska esitetään pääosin hyvin positiivisesti oppikirjoissa. Oppilaiden kielitaidon kasvaessa esitys muuttuu monipuolisemmaksi. Aineiston perusteella Ranskaan liitetään muun muassa kuva hyvän ruoan maana. Suomalaisten ja ranskalaisten kohtaamisen kuvaaminen on muuttunut merkitsevästi tarkasteluajanjaksolla. Vieraan kulttuurin kohtaaminen ei 60-luvulla ollut tarpeen, koska matkustelu ei ollut niin yleistä kuin tänä päivänä. Tämä näkyy selvästi tuona aikana käytössä olleessa oppikirjassa. Nykyään oppilaat pyritään varustamaan kielen osaamisen lisäksi kulttuurisella tiedolla, joka valmistaa heitä kohtaamaan kohdekulttuurin asukkaat ja ymmärtämään näiden tapoja. Avainsanat: oppikirjat, maankuva, stereotypiat, Ranska, ranskalaiset, kulttuurien kohtaaminen.
Tässä pro gradu –tutkimuksessa selvitetään miten pystytään paremmin vaikuttamaan kieliasenteisiin niin, että valinnaisten kielten opiskelua saataisiin lisättyä peruskoulussa. Valinnaisten kielten opiskelu vaatii usein ylimääräisiä ponnistuksia, joten motivaatio ja kiinnostus kieltenopiskelua kohtaan ovat siten erityisen tärkeitä seikkoja. Tutkimuksen lähtökohtana on havainto siitä, että ranskan kielen opetusryhmät ovat Suomessa suhteellisen pieniä, eikä aina saada edes riittävästi oppilaita ryhmän muodostamiseksi, vaikka koulu tarjoaisikin kyseisen kielen opetusta. Kieltenopiskelun mahdollisuudet vaihtelevat myös alueellisesti. Suomessa on jo pitkään tavoiteltu laajaa kielivalikoimaa kouluissa, sillä on huomattu, ettei vain yhden kielen, ns. lingua francan, opiskelu riitä. EU:n ajama tavoite kahdesta kielestä äidinkielen lisäksi toteutuu suomalaisten kohdalla hyvin, sillä useimmat osaavat ainakin englantia ja ruotsia. Innostus muiden kielten opiskeluun on kuitenkin hiipunut, sillä moni opiskelee pelkästään näitä kahta kieltä. Tilanne ei ole enää sama, kuin 90-luvulla, jolloin ranskaa ja saksaa opiskeltiin ahkerasti. Kieliasenteisiin vaikuttavat monet tekijät; niin sosiaaliset suhteet kuin koulujärjestelmää koskevat rakenteelliset muutoksetkin. Vaikka ympäristömme kansainvälistyy, asenteet kielten opiskelua kohtaan ovat yllättävänkin negatiivisia, ja useiden kielten opiskelu vähenee. Tutkielmani pyrkii löytämään vastauksia siihen, mikä motivoi suomalaisia ranskan opiskeluun valinnaisena kielenä, ja toisaalta, mikä siihen ei motivoi, eli miksi ryhmien syntyminen on niin vaikeaa siellä, missä ranskan opiskelu olisi periaatteessa mahdollista. Motivaatioon vaikuttavia tekijöitä on monia, kuten oppilaan ikä, kiinnostuksen kohteet, taidot ja tulevaisuuden tavoitteet. Alakoululaisten kohdalla kielivalintaan vaikuttavat suuresti myös vanhemmat. Tutkielmani käsittelee lisäksi sitä, miten kieliä esitellään koulun valinnaisaineena, mikä vaikutus tällä informaatiolla on valintoihin, ja miten tiedotusta voitaisiin parantaa. Monissa kaupungeissa, mm. Tampereella, on tehty toimenpiteitä kieltenopiskelun helpottamiseksi ja siihen rohkaisemiseksi. Tutkimuksessa on käytetty sekä kvantitatiivisia menetelmiä että kvalitatiivista analyysia. Kielen ja yhteiskunnan suhdetta tutkittaessa näkökulma on poikkitieteellinen. Tekstien analyysissä hyödynnettiin mm. tiedotusopin ja markkinoinnin tutkimustietoa. Asenteiden ja oppimismotivaation tarkastelussa taas tukeuduttiin sosiaalipsykologian ja kasvatustieteiden tarjoamaan tietoon. Tutkimukseen osallistui yhteensä 127 peruskoulun oppilasta sekä ala- että yläkouluista Pirkanmaalta ja Pohjois-Savosta. Tutkimuksen tulokset tukevat havaintoa siitä, että kielikoulutus tarvitsee muutosta, jotta kieltenopiskelu ei tuntuisi liian raskaalta. Lisäksi on syytä korostaa kielten opiskelun etuja ja tarjota kielistä paikkansapitävää tietoa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kouluissa, joissa tiettyä kieltä on opiskeltu aikaisempina vuosina, ryhmiä syntyy helpommin jatkossakin, sillä myös kielen tuttuus vaikuttaa asenteisiin ja käsitykseen kielen hyödyllisyydestä. Ranskan kielen vieraus voidaan toisaalta kääntää myös eduksi, sillä oppilaat voivat kiinnostua myös kielen ja kulttuurin eksoottisista piirteistä. Asiasanat:kielivalinnat, kieliasenteet, kielikoulutuspolitiikka, valinnaiset kielet, kielivalikoima, oppimismotivaatio, kieltenopetus, peruskoulu, kielikerhot, soveltava kielitiede
Tässä pro gradu –työssä käsitellään adjektiivien roolia ranskankielisen fantasiaromaanin lukukokemuksessa tutkimalla, miten adjektiivien merkitykset ovat sidoksissa lukijan tunnetiloihin. Ranskalainen fantasia on nimittäin riippuvainen lukijan tunteista: syntyäkseen genre vaatii lukijalta epäröinnin ja pelon tuntemuksia, kun tämä tarinan edetessä häilyy uskon ja epäuskon välillä pystymättä päättämään, ovatko tarinan yliluonnolliset tapahtumat kirjan maailmassa todellisia vai eivät. Suurin ero suomalaisen ja ranskalaisen fantasian välillä on juuri tässä epäröinnissä. Lisäksi Suomessa fantasiakirjallisuudeksi on luettavissa mitä moninaisimmat yliluonnollisia elementtejä sisältävät tarinat, kun taas ranskalainen fantasia edellyttää tarinan sijoittumista meidän maailmaamme, jossa yliluonnolliset tapahtumat ilmaantuvat. Adjektiivien semantiikan tutkimus kohdistuu belgialaisen ranskankielisen kirjailijan Jean Rayn (1887–1964) romaaniin Malpertuis. Histoire d’une maison fantastique vuodelta 1943. Teoksen valintaan vaikutti saatavuuden lisäksi usean fantasiatutkijan mielipide siitä, että Ray on viimeisiä ranskankielisiä fantasiakirjailijoita, joiden teokset edustavat klassista fantasiaa, siinä missä moni muu kuluvan tai viime vuosisadan fantasiateos on jo lähellä tieteiskirjallisuutta tai muita ympäröiviä genrejä. Adjektiivien tutkimukseen johdatti niiden luonne substantiivien merkityksiä täsmentävinä ja rajaavina, vapaaehtoisina elementteinä, jotka johdattavat lukijaa muodostamaan mielikuvia ja ymmärtämään tekstiä paremmin fantasiagenren vaatimalla tavalla. Malpertuis–teoksen yli seitsemästäsadasta erilaisesta adjektiivista tutkimuskohteiksi valikoituivat kaikkein useimmin tarinassa esiintyneet 78 adjektiivia. Niiden denotatiivisia ja konnotatiivisia merkityksiä sekä synonymia- ja antonymiasuhteita tutkimalla ilmeni, että pääsääntöisesti Rayn tarinassa käytetyt adjektiivit viittaavat pelkoon, pahuuteen ja toisaalta myös hyvyyteen, kokoon tai ikään. Eniten teoksessa on käytetty adjektiiveja, jotka yhtäällä kuvailevat pääsanaansa pelottavalla tai synkällä tavalla, tai toisaalla korostavat kokoa tai muotoa. Lisäksi oli havaittavissa yhteys uskontoteemaan, joka on yksi sekä Rayn että yleisesti fantasian vakioaiheita. Näiden pahuuteen, pimeyteen, suuruuteen tai jumaluuteen liittyvien adjektiivien käyttö pitää yllä lukijan mielessä negatiivisia, ahdistavia ajatuksia ja tuntemuksia, ja näin ollen edistävät fantasialukukokemuksen syntymistä. Asiasanat:fantasiakirjallisuus, adjektiivi, sanastotutkimus, pragmatiikka, kirjallisuudentutkimus, Jean Ray, semantiikka, tyylintutkimus
Valinnaisten kielten opiskelu on vähentynyt Suomessa merkittävästi viimeisten 20 vuoden aikana. Kieltenopiskelulla on Suomessa kuitenkin pitkät perinteet : kahta kieltä, toista kotimaista ja yhtä vierasta kieltä, on opiskeltu suomalaisissa kouluissa jo 1960-luvulta lähtien, kun taas suositus kahden kielen opiskelusta annettiin Euroopan unionissa vasta 30 vuotta myöhemmin. Pro gradu – tutkielmassani tarkastelen yläkoulun 7. luokkalaisten oppilaiden kielten opiskelumotivaation laatua ja kieliminää eli oppijan minäkuvaa kieltenopiskelijana. Pyrin tutkielmassani selvittämään, miksi oppilaat valitsevat valinnaisia kieliä ja toisaalta, miksi monet yläkoululaiset jättävät kielivalinnan tekemättä. Kielten opiskelumotivaatio voi olla luonteeltaan integratiivista, jolloin oppija on aidon kiinnostunut oppimaan kieltä tutustuakseen paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin, tai instrumentaalista, jolloin oppija asettaa itselleen tavoitteita ja kokee hyötyvänsä kieltenopiskelusta esimerkiksi jatko-opinnoissaan tai työelämässä. Parhaassa tapauksessa oppijan motivaatio voi sisältää sekä integratiivisia että instrumentaalisia piirteitä. Loppujen lopuksi valinnaisen kielen opiskelun toteutuminen on monen asian summa : valintaan vaikuttavat kunnan ja koulun tarjoamat puitteet, senhetkinen kielipoliittinen ilmapiiri, oppijan aiemmat kokemukset vieraista kielistä sekä itsestään kieltenoppijana unohtamatta perheen ja ystävien vaikutusta kielivalintaan. Olen kerännyt aineistoni kyselylomakkeiden avulla kolmesta eri yläkoulusta, jotka eroavat toisistaan niin sijainniltaan kuin oppilasainekseltaan. Kieltenopiskelun historiaa ja nykypäivää Suomessa, motivaatiota sekä kieliminää käsittelevän teorian avulla olen analysoinut kyselylomakkeen vastauksia pääasiassa laadullisin menetelmin. Lisäksi olen myös vertaillut eri yläkouluista saatuja tuloksia keskenään ja tarkastellut sukupuolten välisiä eroja. Tutkimuksesta käy ilmi, että integratiivinen motivaatio on hieman instrumentaalista motivaatiota yleisempää 7. luokkalaisilla oppilailla. Sitä vastoin sukupuolten väliset erot ovat hyvin vähäisiä : sekä tytöillä että pojilla on integratiivisen ja instrumentaalisen motivaation piirteitä. Tutkimustulosten mukaan, oppilaat jättävät kielivalinnan pois, jos vieraat kielet eivät kiinnosta, oppilaat eivät koe tarvitsevansa kolmatta kieltä tai jos he pitävät itseään heikkoina kielissä. Kieliminä-käsityksen suhteen erot sukupuolten välillä ovat selkeät : pojat kokevat olevansa hyviä kielissä, mutta kiinnostus vieraisiin kieliin on huomattavasti vähäisempää kuin tytöillä, jotka ovat hyvin kiinnostuneita kielistä, mutta myös varsin kriittisiä kielitaitoaan kohtaan. Asiasanat:integratiivinen motivaatio, instrumentaalinen motivaatio, kieliminä, kielivalinnat, valinnaiset kielet
Hakutermit: Ranska, markkinointiviestintä, esite, imago, kohteliaisuusstrategiat, kulttuurisidonnaisuus Mainosesitteet ovat olennainen osa organisaatioiden markkinointiviestintää. Tässä pro gradu -tutkielmassa keskityin tarkastelemaan, millä eri tavoilla ranskalaiset museot viestivät yleisölleen esitteidensä kautta. Sain tutkimusaineiston, kaiken kaikkiaan 41 esitettä, henkilökohtaisesti Amiensin taidemuseon johtajalta syksyllä 2003 tutustuessani museon markkinointiviestintään paikan päällä. Tutkimuksen kohteena esitteissä oli teksti ja sen sisällä erityisesti seuraavat kolme osa-aluetta; museoiden tietoisesti itsestään välittämä imago, eri strategiat, joilla puhutella lukijaa sekä kuvitellun lukijan rooli viestinnän onnistumisessa. Havaitsin, että museot rakentavat imagonsa erityisesti itsearvioivien toteamusten avulla, jotka ovat tyypillisiä organisaatioiden viestinnässä. Usein nämä museoiden positiivisia ominaisuuksia korostavat arviot naamioidaan joko mahdollisimman objektiivisiksi tai esitetään tietyn auktoriteetin, kuten esimerkiksi itse museon-johtajan, uskottavina mielipiteinä. Ranskalaista kohteliaisuusperinnettä noudattaen museot teitittelevät lukijaa. Poikkeuksen muodostavat lapsille ja nuorille suunnattu toiminta, johon museot kutsuvat osallistumaan sinuttelemalla. Kuten muutkin organisaatiot, myös museot näyttävät kohdentavan viestintänsä useille tärkeille sidosryhmille. Ns. suuren yleisön kohdalla, halusin tutkia tarkemmin, heijastuuko esitteistä mahdollisesti selkeä lukijaprofiili. Teksteissä esiintyvien kulttuurisidonnaisten viittausten perusteella saatoinkin havaita, että esitteet näyttävät puhuttelevan ensisijaisesti syntyperäisiä ranskalaisia, jotka ovat kiinnostuneita taiteesta ja tuntevat hyvin oman maansa kulttuurihistorian. Toisaalta esitteet pyrkivät myös kumoamaan tämän perinteisen kävijäprofiilin korostamalla museokäyntiä elämyksenä, joka on mahdollinen kaikille.
Hakutermit: anglismit, kirosanat, Sieppari ruispellossa, kääntäminen, aika ja kulttuuri Tämä Pro Gradu-tutkielma vertailee kahta J.D Salingerin romaanista Sieppari ruispellossa (1951) tehtyä ranskannosta. Ensimmäinen käännös on ilmestynyt vuonna 1953 ja sen on kääntänyt Jean-Baptiste Rossi. Uudempi ranskannos on ilmestynyt vuonna 1986, kääntäjänä Annie Saumont. Tutkimuskohteena on kielen kehittyminen kolmen vuosikymmenen aikana anglismien ja kirosanojen kohdalla. Aineisto koostuu kaikista englanninkielisessä Sieppari ruispellossa esiintyvistä kirosanoista sekä ranskannoksissa esiintyvistä anglismeista. Koska aineisto on kirosanojen kohdalla laaja, kirosanat on jaettu neljään ryhmään. Analyysi käsittelee kirosanoja sekä semanttiselta että kieliopilliselta kannalta. Kirosanoja analysoidaan kokonaisuutena: pyritään löytämään yhtäläisyyksiä ryhmien sisällä. Koko kirosana korpus löytyy liitteenä. Anglismi analyysi vertailee molemmissa käännöksissä esiintyviä englantilaislainasanoja sekä anglismeja, jotka esiintyvät ainoastaan toisessa käännöksistä. Analyysissä käsitellään anglismien kehitystä semanttisesta ja kieliopillisesta näkökulmista. Anglismien kehityksestä voidaan todeta, että ne ovat saavuttaneet huomattavasti tukevamman jalansijan 1980-luvun lopulla ilmestyneessä ranskannoksessa. Anglismien määrä on kaksinkertaistunut verrattuna 1950-luvun käänökseen ja ne ovat tulleet osaksi kieltä, tästä ovat todisteena laajemmat semanttiset viittauskohteet sekä lainasanojen kieliopillinen mukautuminen. Englannin kielen sekä amerikkalaisen kulttuurin tietämys helpottavat anglismien lainautumista kieleen. Kirosanojen sävy on muuttunut 30:ssa vuodessa jumalaa pilkkaavista lähinnä rivoiksi ja ruumista herjaaviksi. Tämä johtuu uskonnollisten arvojen laskusta länsimaisessa kulttuurissa viime vuosikymmenten aikana. Vaikka kirosanojen määrä on vähentynyt, sävy uudemmassa käännöksessä on loukkaavampi sillä ihmistä herjaavia kirouksia on siinä enemmän. Englantilaisen alkuperäistekstin kirosanat eivät ole kovin voimakkaita; ne edustavat rituaalikiroamista, joka ei ole tunnepitoista. Ranskalaiset kirosanat taas ovat luonnostaan negatiivissävyisiä, eivätkä siksi sovellu hyvin rituaalikiroamiseen. Adjektiivin paikalla olevat kirosanat edeltävät pääsanaansa, mikä ei ole ranskalle tyypillistä. Syynä tähän lienee tunteenilmaisun painotus.
Hakutermit: kommunikatiivinen kompetenssi, kulttuurienvälisyys, viestintä, kieliaktit Tämä pro gradu tutkielma tarkastelee ranskalaisen tapa- ja kommunikaatiokulttuurin merkitystä ranskan kielen opetuksessa kulttuurienvälisen kommunikatiivisen kompetenssin avulla. Kommunikatiivinen kompetenssi eri kulttuurien välisessä viestinnässä merkitsee kykyä havainnoida ja analysoida niin omia kuin keskustelukumppaneiden kulttuurisia erityispiirteitä sekä kykyä ymmärtää ja hyväksyä vieraan kulttuurin viestinnällisten piirteiden (niin sanallisten kuin sanattomienkin) erilaisuus verrattuna omaan kulttuuriin. Kulttuurienvälinen kommunikatiivinen kompetenssi ei siis koostu yksinomaan kieliopillisesta taitavuudesta tai kielellisistä valmiuksista vaan näiden lisäksi merkittävä peruspilari sille on herkkyys ymmärtää ja hyväksyä kulttuurien erilaisuutta ja puhekumppanin toiseutta. Jotta oppilas pystyisi hyväksymään avoimesti vieraan kulttuurin, hänen tulee ensiksi ymmärtää sen tapoja ja käytänteitä. Suomalaisen ja ranskalaisen tapa- ja kommunikaatiokulttuurin eroavaisuuksien esiinnostamisen tuleekin olla tärkeä painopiste ranskan kielen tunneilla. Tämän vuoksi työssä tarkastellaan myös suomalaisen ja ranskalaisen tapa- ja kommunikaatiokulttuurin eroavaisuuksia sekä niitä ongelmia, joita eroavaisuuksien tarkastelun laiminlyöminen saattaa aiheuttaa. Vaikka kulttuurienvälisen kommunikaation tärkeys säilyy läpi opintojen, on tutustuminen kielen kieliakteihin ja viestinnän perusrituaaleihin tavallisin lähestymistapa opintojen alkuvaiheessa. Koska nämä helpolta tuntuvat päivittäisen kielenkäytön ilmaisut ovat avainroolissa ensivaikutelman muodostamisessa, tulisi opettamisen sisältää ennenkaikkea niiden käytön opettamisen. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu 78 lukiolaisen sekä 4 lukio-opettajan vastauksista talvella 2005 suoritettuun kyselyyn, jossa pyrittiin selvittämään lukiolaisten ja heidän opettajiensa mielipiteitä ja asenteita ranskalaista kommunikaatiokulttuuria sekä sen opettamista kohtaan. Vastaukset osoittavat, kuinka oppilaat ovat havainnoineet tiettyjä kulttuurisia eroavaisuuksia ranskalaisen ja suomalaisen tapa- ja kommunikaatiokulttuurin välillä ja kuinka niitä pidetään yleisesti melko tärkeänä, mutta mielipiteet ja toivomukset sen opettamisesta vaihtelevat. Ranskalaisen kommunikaatiokulttuurin katsottiin esimerkiksi olevan avoimempaa ja vilkaampaa kuin suomalaisen, mutta myös hierarkisempaa ja pinnallista. Sekä oppikirjan että opettajan rooli tapa- ja kommunikaatiokulttuuriin perehdyttämisessä koettiin tärkeänä oppimisen kannalta.
Tämä pro gradu -tutkielma on vertaileva tutkimus siitä, miten kaksi ranskalaista sanomalehteä esittivät marraskuun 2005 lähiölevottomuuksien aiheuttajat. Suhtautumista on analysoitu tutkimalla nimityksiä, joilla lehdet ovat uutisoinnissaan viitanneet mellakoihin osallistuneisiin henkilöihin. Aineiston muodostavat kahden päivälehden, vasemmistolaisen Libérationin ja oikeistolaisen Le Figaron 5.-11.11.2005 julkaisemat uutiset aiheesta. Teoreettisena kehyksenä on kriittinen lingvistiikka, jota edustavat mm. Roger Fowler ja Norman Fairclough. Krittistä lingvistiikkaa edustaa myös M.A.K. Hallidayn Funktionaalinen kielioppi ja siinä ilmaistu käsitys kielen transitiivisuudesta. Transitiivisuus Hallidayn tapaan ymmärrettynä onkin tutkielman ydin, sillä sen mukaan kaikki asiat voidaan ilmaista lukemattomilla eri kielellisllä valinnoilla, ja kukin näistä ilmaisutavoista perustuu puhujan ideologiaan eli hänen käsitykseensä maailmasta. Kukin kielellinen ilmaisu on siis puhujansa maailmankuvan tuotos ja ilmentymä. Ranskalaiset enonsiaatioperinteen edustajien, kuten Dominique Maingueneau’n ja Oswald Ducrot’n teokset ovat myös olleet avuksi aineiston analyysissa. Varsinaisena teoreettisena työkaluna toimii Georges Kleiberin prototyyppisemantiikka, jota soveltaen lehtiteksteissä käytetyt nimitykset mellakoitsijoista on tutkielmassa koottu yhteen kunkin lehden esittämäksi prototyyppiseksi mellakoitsijaksi. Tämä abstrakti prototyyppi on kriittisen lingvistiikan periaatteiden mukaan kunkin lehden maailmankuvan heijastuma. Tuloksista selkein on, että Libérationin ja Figaron prototyypit eivät eroa toisistaan kovin merkittävästi. Tätä uumoili jo Simone Bonnafous tutkittuaan kymmenen ranskalaisen sanomalehden tekstejä 80-luvun taitteessa: poliittiset eroavaisuudet eivät enää merkittävästi näy uutisteksteissä. Figaron nimityksistä syntyvä mellakoitsijan prototyyppi on kuitenkin lievästi enemmän negatiivisten nimitysten värittämä ja mellakoitsijat luokitellaan toistuvasti rikollisiksi, mitä taas Libération ei tee. Libération sen sijaan korostaa mellakoitsijoiden älyllistä ja ihmisyyteen liittyvää tasa-arvoisuutta sekä virkavallan että muiden kansalaisten kanssa. Väkivaltaisuuksiin syyllistyneitä käsitellään myös niin, että syntyy kuva olosuhteiden uhreina pahoille teille joutuneista ”eksyneistä poikaparoista”. Yhtäläisyyksiä prototyypeillä on paljon. Molemmissa lehdissä näkyy voimakkaasti ns. ”virallinen ideologia” eli tietolähteiden, kuten poliisin ja ministeriöiden, tarjoamat nimitykset asioille. Mellakat miellettiin myös yksimielisen selvästi nuorten liikkeeksi. Runsas aineisto tarjoaisi nyt tutkitun näkökulman lisäksi muitakin tutkimuskysymyksiä, kuten otsikoiden sanoma tai puhekielisten ilmaisujen käyttö otsikoissa ja uutistekstissä yleensä. Myös kuvallinen ilmaisu näyttäisi kertovan omaa tarinaansa, joka päällisin puolin katsottuna poikkeaa toisinaan paljonkin tekstin sanomasta. Asiasanat: nimeäminen, kriittinen lingvistiikka, prototyyppisemantiikka, transitiivisuus, Libération, Le Figaro, mellakat, lähiömellakat, ranska
Tutkielman aiheena olivat presuppositiot ja implisiittinen tieto EU:n virallisten internetsivujen, Euroopan unionin portaalin, tiedotusteksteissä. Valitut tekstit löytyvät sivulta Euroopan unioni lyhyesti sekä sen alasivulta Katsaus Euroopan unioniin. Tekstit on laadittu vuoden 2007 elokuussa Komission tilauksesta. Valitsin tutkimuksen kohteeksi Euroopan unionin, koska EU on parhaillaan yhdessä historiansa taitekohdassa. Lissabonin sopimuksen hyväksyminen muokkaisi EU:n toimintaa merkittävällä tavalla, samoin kuin uusien valtioiden liittyminen jäseniksi. Pragmatiikka tutkii kielen ja sen käyttäjän välisiä suhteita. Työ noudattaa angloamerikkalaista näkemystä, jonka mukaan pragmatiikka on yksi kielitieteen osa-alueista, kuten fonetiikka tai semantiikka. Metodina käytetään presupposition käsitettä, joka voidaan määritellä ennakko-olettamukseksi, jonka puhuja ja kuulija jakavat, ja jota he pitävät itsestäänselvänä. Presuppositioita on käytetyn teorian mukaan kuutta eri tyyppiä: eksistentiaalinen, leksikaalinen, strukturaalinen, faktiivinen, ei-faktiivinen ja kontrafaktiivinen. Presupposition voi laukaista jokin tietty sana tai rakenne. Esimerkiksi virkkeessä EU on asettanut sitovat tavoitteet puhtaiden, uusiutuvien energialähteiden kuten tuuli-, vesi- ja aurinkovoiman käytön lisäämiselle verbi 'asettaa' laukaisee presupposition, ettei tällaisia tavoitteita ollut aiemmin. Aineistosta löytyi hyvin eri määriä eri presuppositiotyyppejä. Eksistentiaalinen ja leksikaalinen presuppositio olivat kaikista yleisimpiä. Sen sijaan tekstissä ei ollut yhtäkään ei-faktiivista tai kontrafatiivista presuppositiota. Strukturaalisia ja faktiivisia presuppositioita esiintyi muutamia. Suuret määrälliset erot johtuvat presuppositioiden erilaisista luonteista. Vertailin myös Portaalin ranskan- ja suomenkielisiä versioita keskenään havaitakseni mahdollisia eroja kielten tavoissa ilmaista implisiittistä tietoa. Kävi ilmi, että molemmissa kieliversioissa on hyvin usein samat presuppositiot. Tutkielman kolmas näkökulma oli aineiston EU-myönteisyys. Presuppositioiden lisäksi tekstistä kertovat siihen valitut aiheet, kuten EU:n toiminta ympäristön ja kehitysmaiden hyväksi. EU halutaan näyttää aktiivisena toimijana, joka on saanut aikaan tärkeitä muutoksia, joilla on suuri vaikutus eurooppalaisten ihmisten elämään. EU:n ongelmia tai epäonnistumisia ei käsitellä laajemmin. Yksi Portaalin tekstien tavoitteista onkin luoda yhteistä eurooppalaista identiteettiä. Avainsanat: kielitiede, pragmatiikka, presuppositio, Eurooppa, tiedotus
Tutkielmani käsittelee ranskan kielen sidonnaisia morfeemeja du, de la, des ja de, jotka esiintyvät syntaksissa erilaisissa rooleissa. Opettajien mukaan näiden elementtien käytössä esiintyy vielä yliopistoasteellakin paljon häiritseviä, usein toistuvia virheitä. Millaisissa lauseyhteyksissä suomalaiset opiskelijat sitten tekevät eniten tällaisia virheitä? Mistä ne johtuvat, ja voidaanko niiden esiintymistä vähentää jollain tavalla? Tutkimus on ennen kaikkea kvalitatiivinen, mutta siinä on myös lyhyehkö kvantitatiivinen osuus. Korpus koostuu Tampereen yliopiston äidinkielenään suomenkielisten ranskan kielen opiskelijoiden kirjoittamista virheellisistä virkkeistä, joita on esiintynyt viime vuosina aineopintoihin ja syventäviin opintoihin kuuluvilla kursseilla. Teetin lisäksi saman opiskeluvaiheen opiskelijoilla aukkotehtävän, johon heidän piti mahdollisimman spontaanisti täydentää heidän mielestään oikealta kuulostavat elementit. Metodologisena lähtökohtana tutkielmassani on virheanalyysin malli, johon kontrastiivinen lähestymistapakin kuuluu. Analyysin tuloksena huomataan, että ongelmia on niin partitiiviartikkelien (du, de la, des ja de) kanssa kuin määrän ilmausten, yhdyssanojen ja prepositiolausekkeiden yhteydessä ilmenevien partikkelienkin (edellä mainittujen muotojen homonyymien) käytössä. Opiskelijoiden äidinkielen suomen, mutta myös englannin kielen, interferenssi vaikuttaa merkittävältä, ja tällaiset interlingvaaliset virheet ovatkin korpuksessani huomattavasti yleisempiä kuin kohdekielen omasta järjestelmästä johtuvat, intralingvaaliset, virheet. Yllättävää tuloksissa on se, että suuri osa virheistä liittyy substantiivien epämääräisten ja määräisten muotojen käsitteeseen, joka ei täten näytä olevan suomenkielisille oppijoille millään tapaa itsestäänselvä asia. De-prepositio sulautuu määräisiin le ja les -artikkeleihin muodostaen morfeemit du ja des esimerkiksi prepositiolausekkeissa. Kirjoitus- ja lausumisasustaan huolimatta nämä morfeemit eivät kuitenkaan ole ollenkaan sama asia kuin partitiiviartikkelit du ja des. Lopuksi esitän ehdotuksia siitä, mitä perusasioita oppijan olisi hyvä tuntea ennen yksityiskohtaisempiin kielioppisääntöihin paneutumista, sillä merkittävä osa analyysistä nousevista virheistä näytti myös johtuvan puutteellisesta oppimisprosessista. Asiasanat:virheanalyysi, partitiivi, de-prepositio, interferenssi
Pro gradu –tutkielmani käsittelee substantiivien käyttöä ranskalaisissa kosmetiikkatuotteiden nimissä. Perinteisten adjektiiveilla ja prepositiorakenteilla täydennettyjen tuotenimekkeiden sijaan yhä enemmän käytetään substantiiveja luonnehtimassa tuotenimekkeen pääsanaa. Näitä suoraan pääsanaansa liitettäviä substantiiveja kutsutaan epiteettisubstantiiveiksi. Ne voivat muodostaa pitkiäkin substantiiviketjuja, jotka eivät ole ranskan kielelle tyypillisiä. Aineisto on koottu pääasiassa ranskalaisista aikakauslehdistä, mutta osittain myössuomalaisten mainosten ja esitteiden käyttö on ollut mahdollista, koska tutkimuksen kohteena on ollut tuotteen kuvaus, jonka valmistaja on tuotteelle mahdollisen tuotesarjan nimen lisäksi antanut. Osa aineistosta on koottu myös suoraan tuotteita myyvistä liikkeistä. Nimekkeitä on koottu noin viideltäkymmeneltä valmistajalta ja lähempään tarkasteluun on otettu yli sata nimekettä. Tutkielman alussa on selvitetty sanan ja yhdyssanan käsitettä sekä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä vapaasti muodostettavan nominaalisekvenssin kanssa. Epiteettisubstantiivit muodostavat pääsanansa kanssa kokonaisuuden, joka on kuvaileva, määrittelevä, identifioiva tai yhdistävä. Näistä ryhmistä määrittelevä (complémentation) on monimuotoisin ja helposti alaryhmiin jaettavissa. Se osoittautui myös tutkitussa aineistossa runsaimmaksi. Adjektiivien ja prepositioiden puuttuminen nimekkeistä on yleistä. Pieni tila, joka tuotepakkauksissa on nimekkeille varattu, ei yksinään selitä tuotteiden nykyistä nimeämiskäytäntöä. Lukuisilla substantiiveilla haetaan ilmaisuvoimaa ja yllätyksellisyyttä, ja tullaan näin koetelleeksi kielen rajoja. Koska kosmetiikkatuotteita käytetään paljon, uudet ilmaisutavat tulevat tutuiksi laajalle käyttäjäkunnalle ja muokkaavat näin kielenkäyttöä. Kuuluisat tuotemerkit näyttäisivät pieniä valmistajia enemmän käyttävän epiteettisubstantiiveja tuotteidensa nimeämisessä ja markkinoinnissa. Asiasanat: epiteettisubstantiivi, mainosviestintä, kosmetiikkanimistö, kielen muutos
Si les droits de l'homme existent réellement, on ne les comprend pas de la même façon partout ; de même, on ne les voyait pas auparavant comme on les voit aujourd'hui. Actuellement, dans les pays occidentaux, les droits de l'homme sont évidents et garantis ; ils sont devenus partie naturelle et incontestable de la vie sociale et politique. On sait que l’Homme, parce qu’il est Homme, possède des droits irréductibles ; on n'a besoin d'y penser que lorsque nos droits sont violés d'une manière ou d'une autre. Des associations internationales et d'autres acteurs importants défendent la réalisation des droits de l’homme partout et interviennent face aux violations qui sont hélas toujours quotidiennes dans certains coins du monde. En général, on semble bien connaître le concept des droits de l’homme et en quoi il consiste réellement, bien que pratiquement on ne le respecte pas partout. Dans la première partie de ce travail nous étudierons des points essentiels du domaine de l’histoire des concepts. L’histoire des concepts s’intéresse à des questions telles que comment on a créé des concepts, comment on leur a donné certaines significations et comment on débat de l’emploi correct des concepts. La signification d’un concept, comme « les droits de l'homme », varient d’une époque à l’autre. Les concepts complexes englobent toute une théorie qui nécessite un échafaudage culturel (connaissance spatio-temporelle) pour pouvoir les comprendre. Il faut voir la notion dans sa culture, dans son environnement, pour pouvoir bien comprendre son contenu. Cela nous intéresse de savoir comment le concept des droits de l'homme a changé et comment on l'a vu à une époque donnée. En étudiant le concept des droits de l'homme à une époque on est dans le champ de l'histoire des concepts. Le but de ce travail est d'essayer de comprendre la conception de la notion de droits de l'homme à la fin du XVIIIe et au XIXe siècle. Dans un premier temps nous nous concentrons sur le concept des droits de l’homme et le développement de ces droits. La Révolution française de 1789 est considérée comme la période fondatrice dans le trajet du concept de droits de l'homme. Dans ce travail, nous étudierons les conséquences de la Révolution du point de vue des droits de l’homme. Nous présenterons brièvement les influences des philosophes des Lumières sur la conception des droits et des idées révolutionnaires, et nous nous attarderons sur le résumé le plus représentatif de l’idéologie révolutionnaire : la célèbre Déclaration des droits de l’Homme et du Citoyen, un ensemble d’articles définissant les droits naturels de l’homme. Pour préciser la signification du concept à l'époque, nous l’étudierons à partir de deux dictionnaires du XVIIIe siècle : le Trésor de la langue française et l’Encyclopédie de Diderot et d’Alembert. Ces dictionnaires donnent une idée du contenu d'un signifiant et aident à répondre à la question de comment on a vu la signification d'un concept à une époque donnée. Cette étude se limite à deux dictionnaires mais permet néanmoins de se forger une bonne idée du concept. Nous allons également étudier la signification du concept de droits de l'homme dans l’ouvrage « De la Démocratie en Amérique » d’Alexis de Tocqueville. Tocqueville, historien et penseur politique très connu, a écrit cette œuvre en 1835 après son voyage aux États-Unis. Dans son livre il donne une idée exhaustive de l'ordre démocratique, de l’égalité et de la liberté se répandant dans le Nouveau Monde au début du XIXe siècle. Nous verrons comment les droits de l’homme se réalisent en pratique dans l’Amérique du XIXe siècle, le pays de la démocratie par excellence comme le décrit Tocqueville.
Tutkimuksessa kartoitettiin sitä, miten Tampereen ranskalais-suomalaisen koulun oppilaiden kielellisten taustojen muutokset ovat vaikuttaneet koulun kaksikieliseen opetukseen. Termi ’kaksikielinen opetus’ kattaa hyvin erilaisia opetusmalleja kontekstista riippuen. Kun koulu perustettiin, sen kaksikielinen opetus vastasi tietynlaisten oppilaiden tarpeeseen: tavoitteena oli antaa hyvät ranskan kielen valmiudet suomenkielisille oppilaille. Oppilaiden vanhemmille suunnatun kyselyn analyysistä käy kuitenkin ilmi, että oppilasrakenne on ajan kuluessa muuttunut: nykyisin koulua käy suomalaisten lasten lisäksi myös ranskalaisia, ranskalais-suomalaisia ja muunmaalaisia oppilaita. Onko oppilasrakenteen muutos tuonut muutoksia koulun rakenteeseen, käytäntöihin ja opetusmenetelmiin? Näyttää siltä, että nykyiset, keskenään kielellisesti heterogeeniset oppilaat pystyvät sopeutumaan opettajien pedagogisiin menetelmiin – opettajien käyttämä kaksikielisen opetuksen malli ei nimittäin ole juurikaan muuttunut koulun alkuajoista, koska se on osoittautunut riittävän joustavaksi tyydyttämään eri oppilaiden tarpeita. Kaksikielinen opetus, sellaisena kuin sitä nykyään annetaan, palvelee kuitenkin parhaiten koulun enemmistöä eli suomalaisia lapsia. Ryhmän heterogeenisyyttä pitäisikin hyödyntää enemmän lisäämällä kaksikielistä opetusta ja jopa irtautumalla osittain suomalaisista opetussuunnitelmista. Kaksikielisen opetuksen pitäisi myös jatkua lukion loppuun asti. Opetuksen erityislaatuisuuden pitäisi näkyä arvostuksena, ja oppilaiden tulisi saada sieltä erityinen todistus, josta ilmenevät koulun antamat vahvat kielelliset ja kulttuuriset valmiudet. Tällaisiin haasteisiin koulun pitää vastata, jotta siitä voisi tulla pedagoginen kärkituote, joka todistaa, että Suomessa pystytään kouluttamaan maan nuorista täydellisesti toisen Euroopan maan kielen ja kulttuurin hallitsevia Euroopan kansalaisia. Asiasanat:kaksikielisyys, kaksikielinen opetus, ranskalais-suomalainen opetus
Ääntäminen on osa suullista kielitaitoa, mutta sen opetus on perinteisesti ollut Suomessa vähäistä. Suullinen kielitaito on viime vuosina noussut opetuksessa yhä keskeisempään asemaan, mutta ääntämisellä ei ole erityistä roolia, vaikka sen hallinta on ensiarvoisen tärkeää ymmärretyksi tulemisessa. Moni asia vaikuttaa ääntämisen oppimiseen, mutta ikä on yksi merkittävimmistä tekijöistä. Yleisesti ajatellaan, että mitä aiemmin kielen opiskelun aloittaa, sen paremmin oppija oppii ääntämään. Tässä tutkimuksessa olen testannut ryhmän lukiolaisia, jotka ovat aloittaneet ranskan kielen opinnot eri-ikäisinä. Heidän tuotoksensa on arvioitu ja heidät on laitettu paremmuusjärjestykseen, todeten saman kuin monet muut tutkijat: tulokset ovat sitä parempia, mitä aikaisemmassa vaiheessa kieliopinnot on aloitettu. Ääntämisen testaus ei tällä hetkellä virallisesti kuulu kielenopetukseen Suomessa, eikä siihen ole ollut välineitäkään. Olen tätä tutkimusta varten laatinut tietokoneella tehtävän simulaatiotestin, joka keskittyy vain ja ainoastaan oppijan ääntämisen testaamiseen. Olen myös laatinut yksinkertaisen arviointiohjelman, johon tuotokset on tallennettu. Kuuntelu ja arviointi tapahtuvat internetissä, helpottaen opettajan tehtävää. Sekä testi että arviointiohjelma on tehty LangPerform -konseptin mukaisesti ja tekniikka on aivan uutta suullisen kielitaidon testaamisessa. Tutkimuksen päätavoitteena onkin selvittää miten kyseinen menetelmä sopii ääntämisen testaamiseen, ja miten testiä tulisi kehittää, jotta se olisi luotettava ja helppokäyttöinen.
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään kulttuurin kääntämistä Sofi Oksasen teoksien Puhdistus ja Stalinin lehmät ranskankielisissä käännöksissä Purge ja Les vaches de Staline. Tutkimuksen kohteena ovat romaaneissa esiintyvät vieraskieliset sanat sekä eri kulttuureihin liittyvät viittaukset. Tutkimuskysymyksiä ovat käännösstrategiat ja niiden johdonmukaisuus, kulttuureiden säilyminen käännöksissä ja kulttuurierojen selittäminen. Molemmissa romaaneissa on havaittavissa laaja kulttuurien ja eri kielten kirjo. Tapahtumapaikat sijoittuvat Suomeen, Viroon ja Neuvostoliittoon ja vieraista kielistä romaaneissa esiintyy viroa, venäjää, englantia, saksaa ja latviaa. Aineisto sisältää yhteensä 249 esimerkkiä ja siihen on koottu kaikki romaanien vieraskieliset esiintymät ja kulttuuriset viittaukset. Tutkielma koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäisessä keskitytään käännösstrategioihin, toisessa vieraskielisten kohtien kääntämiseen ja kolmannessa kulttuurisiin viittauksiin. Teoriaa ja aineiston esimerkkejä käydään läpi taulukoidun tutkimusaineiston avulla. Käytettyjä käännösstrategioita ovat selittävät lisäykset ja lisätyt käännökset, vieraskielisten sanojen tai tuntemattomien käsitteiden poisjättö sekä tekstin sopeuttaminen kohdekulttuuriin. Lisäselitysten antamiseen on käytetty erilaisia tapoja, kuten alaviitettä, käännöstä tai selitystä termin välittömässä yhteydessä sekä karttaa ja Viron historian kronologiaa. Yhteenvetona voidaan sanoa, että vieraat kielet ja kulttuuriset viittaukset näkyvät käännöksissä, mutta niiden määrä on vähentynyt lähtöteksteihin verrattuna. Osa niistä on poistettu kokonaan, osa on sopeutettu kohdekulttuuriin ja osasta on tullut vääristyneitä epäonnistuneiden käännösratkaisuiden vuoksi. Suuri osa tutkimuskohteista on kuitenkin säilynyt käännöksissä kuten lähtötekstissä ja useissa tapauksissa käännösten lisäselitykset avaavat vieraita kulttuureita ja kieliä ansiokkaasti ranskalaiselle lukijalle. Asiasanat:kääntäminen, kulttuuri, Puhdistus, Stalinin lehmät
Tutkimus tarkastelee ranskalaisen kielitieteilijä ja akateemikko Ferdinand Brunotin (1860-1938) sosiolingvistisia ajatuksia hänen 1909 julkaistussa teoksessaan L'enseignement de la langue française. Ce qu'il est - ce qu'il devrait être dans l'enseignement primaire. Työ sijoittuu historiallisen sosiolingvistiikan alalle. Työssä käsitellään Brunotin ajatuksia modernien sosiolingvististen teorioiden ja käsitteiden kautta. Toinen teoriahaara on ekolingvistiikka, joten työssä pyritään käsittelemään teorian mukaisesti Brunotia yhtenä kieliyhteisönsä osana. Työ rakentuu neljästä osiosta. Ensimmäinen luku esittelee työn historiallisen kontekstin. 1800-luvun lopun Ranska oli monien yhteiskunnallisten muutosten kourissa, mikä vaikutti myös maan kielelliseen tilanteeseen. Työssä jaotellaan muutostekijät aktiivisiin ja passiivisiin tekijöihin. Passiivisia tekijöitä olivat muun muassa väestönkasvu, kaupungistuminen sekä teollistuminen. Aktiivisiin tekijöihin lukeutuvat maan nationalistinen yksikielisyyden ideologia, jonka syntytekijöihin työssä myös pureudutaan. Brunotin ajattelun analyysi jakautuu yksilön, yhteisön ja kansakunnan tasoille. Yksilön tasolla Brunot tunnistaa maansa heterogeenisen kielitilanteen, jonka kuvailu vastaa modernin diglossia -teorian antamaa määrittelyä. Yhteisön tasolla kieli nähdään identiteettiä rakentavana ja muokkaavana tekijänä. Kansakunnan tasolla Brunot kuvaa kielen olevan kansakunnan rakentaja ja sen arvojen ja ihanteiden välittäjänä. Kielen rooli nähdään kaiken kaikkiaan laajempana kuin vain yhteisön kommunikaation mahdollistajana. Ajattelijana Brunot näyttäytyy ristiriitaisena hahmona. Toisaalta hän toistaa aikakautensa vallankumousideologiaa ja nationalistista perintöä. Toisaalta hän esittää aikaansa nähden moderneja ajatuksia käsittämällä kielen ensisijaisesti sosiaalisena ilmiönä ja hän hyökkääkin voimakkaasti aikansa opetusmetodeja vastaan vaatimalla pedagogiikan uudistamista. Työ avaa jatkokysymyksiä Brunotin tekstien ja ajattelun syvempään tarkasteluun sekä 1800-luvun lopun ajattelun tutkimiseen.
Pro gradu-tutkielmani aiheena ovat Robert Stalnakerin määritelmän mukaiset pragmaattiset presuppositiot, joiden tulkinnassa kontekstilla on tärkeä rooli sillä ilman kontekstia presuppositioiden tulkinta on mahdotonta. Tutkin tutkielmassani säilyvätkö faktiiviset presuppositiot samana käännettäessä kielestä toiseen. Tutkimuksen kohteena on kaksi kieliparia ranska – espanja ja ranska – suomi. Hypoteesini mukaan espanja ei eroa presuppositioiden saralla huomattavasti ranskasta, koska kyseessä on sukulaiskielet. Toisen hypoteesini mukaan suomenkielisen korpukseni presuppositiot voivat erota merkittävästi ranskalaisista presuppositioista, koska nämä kaksi kieltä ovat rakenteltaan erilaisia. Korpukseni koostuu 288 faktiivisten verbien esiintymästä ja näiden verbien laukaisemista presuppositioista. Faktiiviset verbit jaetaan usein semi-faktiivisiin ja puhtaasti faktiivisiin. Seuraan itse samaa jakoa tutkimuksessani ja tutkin samalla onko näiden kahden eri verbityyppien laukaisemien presuppositioiden säilyvyydellä eroa käännettäessä. Semi-faktiiviset verbit voivat tietyissä tilanteissa menettää faktiivisuutensa ja tämän takia niitä kutsutaan semi-faktiivisiksi eli osittain faktiivisiksi verbeiksi. Myös jotkin puhtaasti faktiiviset verbit voivat joskus menettää faktiivisuutensa. Tutkin tapahtuuko tämä faktiivisuuden menetys myös käännettäessä. Vertailemalla lauseita, joissa faktiivinen verbi esiintyy ja sen laukaisemia presuppositioita ranskaksi, suomeksi ja espanjaksi, huomasin, että hypoteesini pitivät paikkansa. Espanjankielinen korpus osoitti erittäin vähän eroja presuppositioissa kun taas suomen kielessä eroja oli huomattavasti enemmän. Erot presuppositioissa johtuivat kolmesta erosta lauserakenteessa. Joko jotakin oli poistettu lauseesta tai jotakin oli lisätty tai korvattu toisella tai lauseessa oli käytetty tyystin erilaista rakennetta. Poistot tai lisäykset lisäsivät tai vähensivät presuppositioiden määrää, mutta erilainen rakenne saattoi muuttaa presuppositioita kokonaan tai aiheuttaa sen, että presuppositioita ei laukaistu ollenkaan. Useimmiten kyseessä oli rakenteen muutos. Semi-faktiivisten verbien laukaisemat presuppositiot kestivät käännöksen vaikutuksen paremmin kuin puhtaasti faktiivisten verbien. Faktiivisten verbien lauserakenteissa oli enemmän variaatiota kuin semi-faktiivisilla, mikä voi johtua näiden verbien semanttisista eroista. Avainsanat: presuppositiot, faktiivisuus, pragmatiikka, faktiiviset verbit, semi-faktiiviset verbit
Lehdistön puolueettomuus sekä vaikutusvalta ovat kysymyksiä, jotka herättävät paljon keskustelua. Tutkimukseni lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan jokainen artikkeli on vain yksi tapa kuvata tapahtunutta: aihetta kuvataan tietystä näkökulmasta, jolloin yksi asia korostuu ja toinen jää taka-alalle. Usein nämä näkökulmat ovat vakiintuneita eikä niitä kyseenalaisteta. Uutisoinnissa nimenomaan toimittajan asema on merkittävä, sillä juuri hänen valintansa -olivatpa ne tietoisia tai eivät - vaikuttavat aiheesta muodostuvaan kuvaan. Tämän tutkielman tarkoituksena on tehdä näkyväksi näitä vakiintuneita käytäntöjä, jotka vaikuttavat lukijan tulkintaan käsitellystä aiheesta. Pro gradu -työssä on käytetty diskurssianalyysin keinoja tutkittaessa artikkeleiden luomia mielikuvia kohteena olevista henkilöistä ja tapahtumista. Erityisesti tutkimus nojaa Fairclough’n ajatukseen, jonka mukaan kielellä on merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus vallankäytön välineenä. Myös polyfonialla on tärkeä rooli tutkimuksessa, sillä moniäänisyyden tutkimisen avulla on mahdollista selvittää ketkä ylipäätään saavat äänensä kuuluville ja miten heidän sanomansa tuodaan tekstissä esille. Toimittajan käyttämien sitaattien tutkiminen tuo tarkemmin esille niitä käytäntöjä, joilla toimittaja määrittää asemansa suhteessa tekstin sisältöön. Aineistona on käytetty Le Monden uutisointia Ranskan jalkapallomaajoukkueen edesottamuksista vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa Etelä-Afrikassa. Turnaus oli joukkueelle poikkeuksellisen vaikea eikä skandaaleiltakaan vältytty. Tutkimuksessa käsitellyt artikkelit ovat julkaistu ennen turnausta tai sen aikana. Asiasanat:diskurssianalyysi, polyfonia, sitaatti
Kieli liittää yksilön sosiaaliseen ryhmään. Kieli on ajatuksen ja tiedon siirron väline. Kielen avulla tehdään asioita ja eri ikäisille ihmisille kielen funktiot vaihtelevat. Kielen oppiminen alkaa varhain, sillä lapsi syntyy kielelliseen ympäristöön ja oppii ympäristönsä kielen tai kielet omaksumalla. Lapsi kuulee kieltä jo ennen syntymäänsä ja tunnistaa kuulemansa kielen syntymänsä jälkeen. Kielten oppiminen saa erilaisia piirteitä eri iässä, sillä kielen tai kielten tarpeet voivat vaihdella yksilön iästä ja elämäntilanteesta riippuen. Tämä Pro Gradu-työ on tapaustutkimus varhaisesta ranskan kielen oppimisesta. Tutkimus sai inspiraation henkilökohtaisesta kiinnostuksesta kaksikielisyyttä ja varhaista kielenoppimista kohtaan. Työ liittyy kaksikielisyyteen, sillä tutkimus seuraa yhden, tutkijan oman, lapsen ranskan kielen oppimista ranskalaissuomalaisen koulun päiväkotivaiheessa kahden vuoden ajan. Lapsen perhetausta on kaksikielinen, mutta tutkimuksen alkaessa lapsen kaksikielisyys on symbolista kaksikielisyyttä lapsen eläessä yksikielisessä ympäristössä Suomessa. Kaksikielisen koulun tarkoituksena on täyttää ranskan kielen vajaus lapsen elämässä ja tarjota mahdollisuus toiminnalliseen kaksikielisyyteen. Kaksikielisyyden katsotaan saavutettavan vasta 11-12 vuoden iässä, joten tämän tutkimuksen puitteissa nähdään vain kielen alkutaival. Päiväkotivaiheessa alkava kaksikielisyys on varhaista kaksikielisyyttä. Lapsi oppii kielen myötä myös kulttuuria ja kommunikaatiostrategioita. Tutkittava on ranskalaissuomalaisessa koulussa. Varhaisen kielen oppimisen muotoihin on vaikuttanut etenkin kielikylpyohjelmat ja niihin liittyvät tutkimukset. Suomessa ensimmäiset ruotsin kielikylpyohjelmat saivat alkunsa 1987. Niiden mallina toimi kanadalainen varhainen täydellinen kielikylpy. Hyvät tulokset kielen oppimisessa ovat vaikuttaneet myöhempiin varhaisen kielen opetustarjontaan ja malleihin, sillä laki vieraalla kielellä opettamisesta vuonna 1991 helpotti vieraskielisten kouluhankkeiden mahdollistamista. Kaikille näille ohjelmille on yhteistä se, että kieltä ei opeteta erillisenä oppiaineena vaan sitä käytetään myös muiden kouluaineiden opetuksessa välineenä. Kielikylpy termi viittaa yleensä vain ruotsin kielen opetukseen. Muista ohjelmista Suomessa käytetään kattotermiäContenant and Language Integrated Learning(CLIL). Tutkimuksen ollessa omakohtainen tapaustutkimus, yksilöllisyys kielen oppimisessa ja kielen oppimiseen vaikuttavat seikat ovat pohdinnan aiheena. Seikat, jotka vaikuttavat kielen oppimiseen ovat muun muassa motivaatio, perhe, oppijan ikä, kielen merkitys, kielen malli ja opiskelumuoto. Tapauksemme kielen oppimista motivoi varmasti ranskankieliset perheenjäsenet, tutkimusaikana tehdyt kaksi lyhyttä käyntiä Ranskassa sekä kirjat, DVD- ja CD-levyt sekä Internet, joista lapsi kuulee ja näkee ranskankieltä. Alun pitäen tutkimuksen keskeisenä kysymyksenä oli, kuinka ranskan feminiini ja maskuliini kehittyvät lapsella, jonka ensikielessä näitä ei ole. Päiväkotivaihe ei kuitenkaan tuo vielä vastausta tähän. Etukäteen määriteltyjä tutkimuskysymyksiä ei tämän lisäksi tehty vaan korpus ohjasi analyysiä. Ensimmäisen vuoden aikana etenkin kielen ymmärtäminen kehittyy. Samalla lapsen kiinnostus kieliin kasvaa. Tämä näkyy etenkin mielenkiintona ympäristössä kuuluvia kieliä kohtaan ja ilmaistuna haluna oppia paljon eri kieliä. Ranskan kielen puhe alkaa kehittyä yksittäisten sanojen kautta kohti lauserakenteita. Lapselle esitetyt kysymykset ohjaavat vastauksen muodostamista ja tarjoavat erilaisia malleja vastauksille sekä sanasto- että lausetasolla. Holofraaseilla, eli sellaisenaan opituilla lauseilla, on suuri merkitys kielen oppimisen varhaisessa vaiheessa. Tällaisia rakenteita voidaan tunnistaa useita korpuksesta. Toisen vuoden loppupuolella korpuksessa on havaittavissa myös yrityksiä rakentaa pidempiä virkkeitä sivulauseineen. Mennyt aikamuoto alkaa myös kehittyä. Toisen vuoden loppupuolella on havaittavissa myös kommunikointi- ja nimeämisstrategioita, joilla lapsi täyttää sanavarastonsa aukkoja. Tutkimuksen loppuvaiheessa ranskan sanavarasto kehittyy nopeasti. Asiasanat: CLIL, holofraasi, kaksikielisyys, varhainen kielen oppiminen, kielikylpy
Tutkimus käsittelee ranskan kielen osaamista ja asemaa suomalais-ranskalaisessa liike-elämässä. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1) tutkimuksemme kohteena olevien liike-elämässä toimivien suomalaisten henkilöiden ranskan kielen opinnot ja taidot; 2) ranskan kielen erityisesti liike-elämään suunnatun ranskan kielen opetus Suomessa; 3) opintojen ja taitojen vastaavuus suhteessa työelämän asettamiin vaatimuksiin; 4) liikemiesten tarpeet ja toiveet liittyen ranskan kielen käyttöön ja opintoihin. Ennen empiirisiä osuuksia esittelemme lyhyesti suomalais-ranskalaiset diplomaatti- kulttuuri- ja kaupalliset suhteet, luomme katsauksen saman aihepiirin aiempiin tutkimuksiin ja esittelemme tutkimuksen metodologiset lähtökohdat. Tutkimus yhdistelee laadullisen ja määrällisen tutkimuksen piirteitä, minkä vuoksi molemmat näkökulmat esitellään. Tutkimuksessa on lisäksi kuvailevan tutkimuksen ja arvioinnin tunnuspiirteitä. Selitämme myös perusteellisesti käsitteen le français des affaires, liike-elämän ranska, omassa kappaleessaan. Lisäksi pohdimme vieraiden kielten ja lähemmin ranskan kielen opetuksen tavoitteita Euroopassa, Suomessa ja työelämässä. Empiirinen osuus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä käymme läpi ranskan kielen opetusta antavat tahot Suomessa kiinnittäen erityishuomiota liike-elämään suunnattuun opetukseen sekä siihen, miten opetuksessa otetaan huomioon kohdekielen kulttuuri. Toisessa osassa esittelemme kyselylomakkeen vastaukset. Kyselymme kohderyhmänä ovat Ranskalais-Suomalaisen Kauppakamarin suomalaiset jäsenet. Tulokset osoittavat, että n. 70 % kyselyyn vastanneista osaa ranskaa ja itsearvioinnin mukaan taitotaso on melko korkea. Yleisimmät opiskelupaikat ovat lukio ja korkeakoulut. Vastauksista selviää, että ranskan kieltä, myös liike-elämän ranskaa, käytetään työssä melko paljon, ja että ranskan kielen taito on todella hyödyllinen työelämässä. Mitä tulee opintojen ja työelämän suhteeseen, puutteita esiintyy erityisesti kulttuurin ja yhteiskunnan tuntemuksessa ja käytännön tilanteista selviytymisessä (mm. suulliset keskustelut), vaikka moni oppilaitos tarjoaakin erityisalojen ranskan kielen opetusta. Tutkimus on toteutettu parityönä, mikä mahdollistaa aiheen laajemman käsittelyn. Vaikka työ on yksi kokonaisuus, on tutkimuksen johdanto-kappaleessa määritelty työnjako kappalekohtaisesti. Asiasanat: kielitaito, ranskan kieli liike-elämässä, kielitaidon tarve, kieltenopetus, kielitaito työelämässä, kulttuuri kielenopetuksessa, kyselylomaketutkimus
Tämän työn tavoitteena on osoittaa, että vakiintumattomissa anglisismeissa löytyy suvun fluktuaatiota, aineistona on ranskalaisen informatiikan keskustelupalsta. Siitä on valittu 100 anglisismia joiden suvun toimivuutta tutkittiin ranskalaisessa googlessa. Ranskan suku ei ole irrationaalinen vaan suvun määräytymistä säätelee sääntöjen järjestelmä. Suurimmassa osassa indoeurooppalasial kieliä on kahden tai kolmen suvun järjestelmä. Useissa kielissä ei ole sukua lainkaan. Ranskan kielessä on kaksi kieliopillista sukua eivätkä ne aina vastaa luonnollista sukua. 90% latinasta tulleista sanoista on latinasta peritty suku. Standardisanojen suku on esitetty kuten kieliopeissa, mutta tarkennuksena foneettiset päätteet, jotka vaikuttavat sukuun. Harvemmin puhutaan erikoissanaston suvusta. On olemassa aivan erityiset säännöt erikoissanaston suvulle. Noin 10% anglisismeista on maskuliineja ja niiden feminiinit muodostuvat semanttisella tai foneettisella analogialla. Neologismin määritelmän mukaan neologismi voi olla leksikaalinen morfeemi tai lekseemi tai monimuotoinen ilmaus. Neologismi voi myös olla lyhenne tai etukirjainten muodostelma. Uusi yksikkö tulee ymmärtää lingvistisenä yksikkönä joka ilmaisee nimittämisen uutta suhdetta. On olemassa myös funktionaalinen uutuus, joka vaatii pragmaattisen tai sosiologisen alan määritelmää. Tekninen neologismi voidaan muodostaa kolmella tavalla: derivaatio, kompositio tai laina. Anglisismit ovat lainasanoja ja niiden määrä on ollut kasvussa kuluneen vuosisadan aikana. Ranskan kieli tarvitsee 5000-6000 uutta sanaa joka vuosi. Yleensä jokainen lingvistinen järjestelmä pystyy kehittämään terminologiset ja käsitteelliset välineensä. Mille tahansa leksikaaliselle järjestelmälle kysymys on sopeutua oman rakenteensa ja omien taipumustensa mukaan Reyllä on viisi kategoriaa uudissanan arvioimiseksi, järjestelmän mukaisuus, semanttinen potentiaali, tuottavuus, kilpailun puute ja hyväksyttävyys.. Ranskan akatemia oli pitkään ainut ranskan kieltä puolustava instituutio. 30 luvulta lähtien tähän tarkoitukseen luotiin useita muita laitoksia. Vuosien 1970 ja 1993 välillä eräs tärkeimmistä laitoksista olivat les Comités Ministérielles de Terminologie. Eräs niiden tehtävistä oli löytää ranskalaiset vastineet anglisismeille. Kanadassa eduskunta hyväksyi ranskan kieltä koskevan sopimuksen 1977 ja Office québécoise de la langue française valvoo ranskan kielen asemaa kaupankäynnissä, hallinnossa ja jokapäiväisessä elämässä. Ranskan kieli pyrkii synteettisyyteen, mikä osaltaan selittää englanninkieliset lainasanat, toinen syy on kielen ekonomia ja taloudellisten, teknisten ja tieteellisten järjestelmien nopea muutos. Lainaus on ollut tiiviintä median, mainonnan ja teknologian aloilla. Picone mainitsee kuusi lainasanojen kategoriaa: integraalinen laina, semanttinen laina, rakenteellinen laina, pseudo anglisismi, hybridi ja grafologinen laina. Kategoriat perustuvat lainasanan muodostukseen. Fluktuaatio tarkoittaa maskuliini- tai feminiini suvun käyttöä vaihdellen riippuen tilanteesta. On olemassa historiallista ja semanttista fluktuaatiota sekä merkityksen muuttumista sukua vaihtamalla. Nimisanalla voi olla kaksi sukua merkityksen muuttumatta. Eri sanonnoissa voi olla suvun vaihtelua. Fluktuaatio voi olla riippuvainen kielen tasosta. Suku voi myös olla erilainen yksikössä ja monikossa. Keskustelupalsta internetissä voi olla synkronoitu, joka tapahtuu todellisessa ajassa tai ei-synkronoitu joka tapahtuu viiveellä. Tässä työssä on kyseessä ei-synkronoitu palsta. Se voi olla luonteeltaan akateeminen, ammatillinen, valtiollinen, kaupallinen tai sosiaalinen. Moderaattorit valvovat palstan toimintaa. Viestit ovat suhteellisen lyhyitä ja muistuttavat keskustelua. Toisto on luonteenomaista. Ei-synkronoitujen viestien kieli on sekoitus kirjettä, vapaamuotista esseetä, puhuttua monologia tai dialogia. Aineiston lähde on keskustelupalsta Blabla Forum World Informatique:ssa. Tämä forum luotiin vuonna 2000, ensin se oli yksityinen palsta ja se siirtyi sitten ulkopuolisten palvelinten käsiin. Forum tarjoaa useita palveluita informatiikan piirissä. Silla on 2000 vierailijaa päivässä ja 400 000 luettua sivua kuukaudessa. Tästä palstasta löydetyt sanat käsittävät 86 vakiintumatonta anglisismia kronologisessa järjestyksessä. Tulokset osoittavat, että fluktuaatiota löytyy 20 poimitussa sanassa. Seitsemässä sanassa käytetään rinnakkain molempia sukuja. Kahdessa sanassa on kaksi fluktuaatiotapausta ja yhdessä sanassa neljä tapausta. Sukujen käyttö on testattu ranskan googlessa 10 sivua esiintymiä sanaa kohden. Tutkimuksessa löytyi riippuvuussuhde sanojen esiintymistiheyden ja fluktuaation määrän välillä teksteissä. Mitä harvinaisempi tai vähän esiintyvä anglisismi on sitä enemmän siinä esiintyy fluktuaatiota. ASIASANAT: kieliopillinen suku, suvun määrittyminen, variaatio
Kansallisvaltioajattelussa kieli on olennainen osa kansallista identiteettiä. Yhteiskunnissa, joissa elää useita kielellisiä ryhmiä, kansallisen identiteetin muodostuminen ei ole yksiselitteistä. Tutkielmassani analysoin ja vertailen kahden virallisesti kaksikielisen valtion, Kanadan ja Suomen, kielilainsäädäntöjä. Kyseisiä maita yhdistää kaksikielisyyden lisäksi sen varjossa elävät alkuperäis- ja muut kielelliset vähemmistöt. Tarkoituksenani on selvittää, millä tavoin nämä päällisin puolin samankaltaiset tilanteet eroavat lähemmin tarkasteltuina, ja kuinka näiden kahden valtion lainsäädäntö huomioi eri kielelliset ryhmät, erityisesti kielivähemmistöt. Tarkastelen samoin motiivein myös Kanadan ainoan ranskankielisen provinssin, Quebecin, kielilainsäädäntöä. Kielipolitiikalla voidaan tarkoittaa niin kieleen itseensä kuin sen asemaan tai esimerkiksi opetukseen liittyviä toimia. Toimijoina voivat valtion ohella olla muutkin tahot, kuten taloudelliset tai kansainväliset instituutiot ja media. Tässä tutkielmassa keskitytään valtion sisäiseen ja kansainväliseen lainsäädäntöön kielipoliittisen vaikuttamisen välineinä. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti lakiteksteissä esiintyvät viittaukset kielivähemmistöihin, ja niiden merkitys käytännön tasolla. Tutkimus tukee ennakkokäsitystä virallisten kielten vahvasta asemasta molemmissa valtioissa. Suomen lainsäädännössä määritellään erityinen asema myös maassa puhutuille saamen kielille sekä tuetaan romani- ja viittomakielten käyttöä ja opetusta. Kanadassa lukuisten alkuperäiskielten asema on heikompi. Alkuperäiskieliä tai -kulttuureja ei liittovaltion lainsäädännössä mainita erikseen, vaan niiden merkitys monikulttuuriselle yhteiskunnalle rinnastetaan maahanmuuttajien kulttuureihin ja kieliin. Quebecin lainsäädännössä alkuperäiskielet mainitaan erikseen, mutta sen enempää liittovaltion kuin provinssin tasollakaan ei tuoda esiin mitään konkreettisia toimia kielivähemmistöjen aseman parantamiseksi tai uhanalaisten kielten suojelemiseksi. Ottaen huomioon ei-virallisten äidinkielten huomattavasti suuremman osuuden Kanadan väestössä Suomeen verrattuna voidaan olettaa, että Suomessa koetaan pienten vähemmistöjen aseman turvaaminen lainsäädännöllä tärkeämmäksi kuin Kanadassa, jossa vähemmistöjen voi paremmin odottaa huolehtivan itse asemansa ylläpitämisestä. Asiasanat: kielipolitiikka, kielivähemmistöt, vähemmistökielet, Kanada, Suomi
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miksi sellainen ihminen, joka hallitsee hyvin jonkin vieraan kielen kieliopin ja sanaston, voi kohdata ongelmia hyvinkin arkipäiväisissä keskustelutilanteissa, kuten tervehdittäessä, kiitettäessä tai anteeksi pyydettäessä. Kyse on rituaalisesta kielenkäytöstä, joka on hyvin vahvasti sidoksissa kulttuuriin ja äidinkieleen ja on siksi joskus hankala oppia vieraalla kielellä. Rituaalista kielenkäyttöä ovat juuri edellä mainitut tervehdykset sekä muut kohteliaisuuden ilmaukset puheessa. Rituaalinen viittaa tässä yhteydessä siihen, että näillä puheen elementeillä on melko vähän tekemistä tiedon välittämisen kanssa, mutta niiden toteuttaminen on sitäkin tärkeämpää, koska ne luovat sekä ylläpitävät sosiaalisia suhteita ja yhteiskunnan järjestystä. Lisäksi se, joka toteuttaa tällaisen rituaalin, ei keksi sitä itse, vaan se on kuin valmiiksi määritelty vuorosana, jota sekä sen esittäjä että kuulijat osaavat odottaa siinä tilanteessa. Rituaaliset kielen elementit siis toistuvat aina tietynlaisissa tilanteissa suhteellisen samanmuotoisina. Rituaalisessa kielenkäytössä on eroja eri kielten ja kulttuurien välillä. Tässä tutkielmassa nämä erot ovat toissijaisia. Tärkeämpi kysymys on, miksi näiden rituaalisten elementtien tuottaminen vieraalla kielellä on niin vaikeaa, ja yhtälailla se, miksi rituaalinen kielenkäyttö onnistuu joiltakin paremmin kuin toisilta. Rituaalisen kielenkäytön taustalla nähdään äidinkielen ja natiivikulttuurin vaikutus. Samalla kun opimme äidinkielemme, opimme tiedostamattamme myös kulttuurimme. Opimme normeja siitä, millaista kieltä missäkin tilanteessa pitää käyttää, milloin tulisi olla hiljaa, miten ottaa puheenvuoro jne. Mielessämme on näihin normeihin perustuvia ”käsikirjoituksia”. Vieraan kielen opiskelijan voi olla helpompi ymmärtää, että on osattava opiskeltavan kielen kielioppi, jotta voi tulla ymmärretyksi, mutta rituaaliseen kielenkäyttöön liittyvien käsikirjoitusten osaamiselle ei anneta niin suurta merkitystä. Suomalaisista sanotaankin, että he osaavat kyllä tuottaa kieliopillisesti melko virheettömiä lauseita ja ilmaisuja, mutta ne ovat usein sosiokulttuurisesti sopimattomia. Väärää käsikirjoitusta käytettäessä voi täysin tahtomattaan antaa itsestään huonon vaikutelman, aiheuttaa nolon tilanteen tai jopa loukata toista. Tutkimuksen aineisto osoitti, että vähemmän ranskalaisten kanssa kontaktissa olleet käyttivät useammin "väärää käsikirjoitusta", jossa oli usein vaikutteita äidinkielestä. Joskus käsikirjoitusta ei ollut ollenkaan. Paljon Ranskassa olleet taas käyttivät enemmän "ranskalaista käsikirjoitusta". Hyvin yleistä oli myös ”väistelevän käsikirjoituksen” käyttö; keskustelua osattiin viedä oikeaan suuntaan, vaikka sitä oikeaa repliikkiä ei löytynytkään. Paras tapa oppia vieraan kielen käsikirjoituksia ovat runsaat kontaktit natiivien ja heidän kulttuurinsa kanssa. Vieraan kielen rituaalit voivat kuitenkin olla hyvinkin erilaisia kuin äidinkielen rituaalit; esimerkiksi ranskalaisten kohteliaisuus voi suomalaisista tuntua joskus jopa yliampuvalta. Siksi rituaalisten elementtien käyttäminen vaatii lisäksi vähän näyttelemistä, matkimista ja rohkeasti rooliin heittäytymistä. Avainsanat: rituaalinen kielenkäyttö, kielen normit, kulttuurienvälinen kommunikaatio
Tutkimus käsittelee ensisijaisesti ranskan kielen opiskelijoiden oppimisstrategioita. Tutkittavat oppilaat on valikoitu kolmesta hyvin erilaisesta Tamperelaisesta koulusta ja oppilaitoksesta. Yksi kouluista on tavallinen alakoulu, yksi suomalais-ranskalainen alakoulu ja yksi on lukio. Oppilaat ovat opiskelleet ranskan kieltä joko hyvin laajasti kielikylpymenetelmällä tai melko suppeasti A2, B2 tai B3 valinnaiskielenä. Tarkoituksena onkin selvittää vaikuttaako koulumuoto ja ranskan kielen oppimisen laajuus strategioiden valintoihin. Se, millaisia oppimisstrategioita ranskan kielen oppimiseen käyttää, on hyvin henkilökohtainen valinta, mutta pääpiirteet ovat todennäköisesti hyvin samankaltaisia muissakin kielissä. Paneudun tutkimukseni alussa ranskan kielen opetuksen nykytilanteeseen Suomessa. Teoriaosuudessa selvitän myös ranskan kielen opiskelun tulevaisuuden näkymiä. Tutkimuksessa käy ilmi, että varsinkin alakoulun valinnaisten kielten, myös ranskan, opetus on vähentynyt. Tämä on hyvin huolestuttavaa ja tarvitsemmekin uusia keinoja kielten opiskelun kasvun nostoon. Selvitän myös kaksikielisen opetuksen (ranskalais-suomalaisen opetuksen) tilannetta. Teoriaosuudessa kuvaan erilaisia oppimisstrategioita. Olen valinnut tutkimukseni pääoppimisstrategioiksi metakognitiivisen, kognitiivisen ja sosiaalis-affektiivisen strategian. Strategioita on useita ja nämä ovat olennaisia valintoja tutkimuskysymyksiäni ajatellen. Käyn läpi konkreettisesti, mitä nämä oppimisstrategiat pitävät sisällään. Oppimisstrategiat liittyvät myös olennaisesti sekä Eurooppalaiseen viitekehykseen, että suomalaiseen opetussuunnitelmaan, joten tutkin, miten erilaiset strategiat on esitelty tarkasteltavana olevissa teoksissa. Tutkimuksessani haluan myös tietää, miten oppilaat suhtautuvat ranskan kielen eri didaktisiin aiheisiin. Kuinka heidän asenteensa vaihtelevat kielen eri osioiden (kielioppi, ymmärtäminen, puhuminen, kulttuuri, sanasto) mukaan: mikä on vaikeata, ja mikä on helppoa. Lopuksi selvitän myös, mikä on heidän motivaationsa ranskan kielen oppimiseen. Tutkimusmetodinani on kvantitatiivinen keskiarvotutkimus. Kuvaan taulukoiden avulla oppilaiden vastauksia ja analysoin niitä luokka-asteen mukaan. Tutkimukseen valikoitiin yhteensä 67 oppilasta neljästä eri luokka-asteesta: 42 oppilasta (2 luokkaa) ranskalais-suomalaisesta koulusta, 17 oppilasta (1 luokka) alakoulusta ja 11 oppilasta lukiosta. Oppilaat on jaoteltu tutkimuksessa luokittain ja analysoin heidän vastauksiaan luokkakohtaisesti (en yksityishenkilöinä). Näin ollen vastausten henkilökohtainen hajonta katoaa tuloksiin, koska vain luokkakohtainen keskiarvo on otettu huomioon. Tutkimukseni päähavaintoja ovat oppilaiden erilainen suhtautuminen ranskan kieleen riippuen siitä, kuinka kauan he ovat sitä opiskelleet. Suomalais-ranskalaisen koulun oppilaat ajattelevat ranskan kielen olevan helppoa, kun taas tavallisen suomalaisen koulun oppilaat pitävät ranskan kieltä vaikeana kielenä. Oppimisstrategian suhteen oppilaat ovat melko homogeenisiä. Yleisesti ottaen nuorimmat oppilaat käyttivät eniten metakognitiivisia ja kognitiivisia strategioita, lukiotason opiskelijat sen sijaan käyttivät näiden lisäksi sosiaalis-affektiivisia taitoja. Eri strategioiden sisällä oli tietyissä vastauksissa huomattavia eroja, joiden perusteella huomaamme eritasoisten ja erilaisessa koulumuodossa opiskelevien oppilaiden oppimisstrategioissa eroja. Avainsanat : oppimisstrategiat, kielivalinnat, ranskan kielen oppiminen, kaksikielinen opetus
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia aspektologisia eroja suomalaisten ranskanopiskelijoiden ja natiivien ranskanpuhujien ranskankielisissä puhunnoksissa ilmenee. Tutkimus pohjautuu Heidelbergin yliopistossa aloitettuun kansainväliseen tutkimusprojektiin, jonka lähtökohtana on ajatus, että yksittäiskielen kieliopilliset kategoriat vaikuttavat ratkaisevasti perspektiivin valintaan erilaisia kielellisiä tehtäviä suoritettaessa. Tutkimus noudattaa aiempien projektin piirissä tehtyjen tutkimusten rakennetta ja on näin ollen luonteeltaan empiirinen. Koehenkilöiksi on valittu neljä suomenkielistä, ranskaa yliopistotasolla opiskellutta suomalaista ja vertailuryhmään neljä äidinkielenään ranskaa puhuvaa, Suomessa asuvaa ranskalaista. Tutkimusaineiston keräämiseen on käytetty 81 lyhyttä video-otosta sekä The Quest -nimistä lyhytelokuvaa, joita koehenkilöt ovat kommentoineet. Translitteroidun aineiston perusteella on tarkasteltu aspektologisesti merkittäviä kategorioita ja tehty havaintoja koeryhmien välisistä eroista aspektologian näkökulmasta. Tutkimuksen lähestymistapa on kontrastiivinen ja nojautuu lähinnä laadullisen tutkimuksen metodologiaan. Joitakin kvantitatiivisia menetelmiä on käytetty tutkimustulosten luokittelussa koeryhmien välisten erojen havainnollistamiseksi. Koehenkilöiden puhunnoksista on havainnoitu mm. seuraavia kielellisiä kategorioita: päätepiste, tapahtuman rakenteellinen jaottelu, progressivisuuden ilmaiseminen perifraasin avulla sekä erilaisten esittelyrakenteiden esiintyminen lauseen syntaktisen subjektin paikalla (video-otokset) ja toisaalta narratiivien pituus, tulkinnallisen viitekehyksen luominen sekä elottomien voimien kielentäminen (lyhytelokuva). Tutkimukseni teoriaosuudessa esittelen aspektologian peruskäsitteitä ja jaotteluita sekä ranskan että suomen kielessä. Tutkimuksen kannalta erityisen mielenkiintoinen aspektologian osa-alue on progresiivisuuden ilmaiseminen kieliopillistuneiden perifraasien avulla. Luon myös diakronisen katsauksen asepktologian ja temporaalisuhteiden esittämisen malleihin. Analyysiosuudessa paneudun edellämainittujen kieliopillisten kategorioiden esiintymiseen koehenkilöiden puhunnoksissa ja pyrin havainnoimaan niissä ilmeneviä tendenssejä ja keskinäisiä vaihteluja myös koeryhmien sisällä. Tutkimuksestani ilmenee, että suomalaisten ja ranskalaisten välillä on nähtävissä eroja sekä narratiivien että kontekstittomien puhunnosten osalta. Narratiiveissa ranskalaiset koehenkilöt noudattavat projektin puitteissa jo aikaisemmin dokumentoitua tulkinnalliseen viitekehykseen nojautuvaa mallia, kun taas suomalaisten koehenkilöiden perspektiivinvalinnassa näkyy saksankielisten puhunnoksille tyypillinen anaforinen ja holistinen rakenne. Ranskalaisten koehenkilöiden narratiivit ovat sana- ja lausemäärältään huomattavasti pidempiä, tosin ranskalaisten koehenkilöiden välillä on havaittavissa myös huomattavaa ryhmän sisäistä vaihtelua. Kontekstittomien video-otosten kommenteissa selkein ero näkyy puhunnoksen rakenteessa: suomalaisten koehenkilöiden puhunnoksissa esiintyy huomattavasti enemmän esitteleviä rakenteita; ranskalaiset koehenkilöt käyttävät suoraa sanajärjestystä, joka vastaa tarkemmin esitettyyn kysymyksenasetteluun. Ranskalaiset koehenkilöt kielentävät lisäksi kontekstittomille tapahtumille huomattavasti enemmän päätepisteitä. Asiasanat:conceptualisation, mise en perspective, aspect, progressif, temps, marqueurs représentatifs, point final
Belgialainen retoriikkaa tutkiva ryhmä Groupe µ on esittänyt, että runokielen yksi erityispiirteistä on sen taipumus « kumota erilaisuuksia ». Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen tämän ilmiön luonnetta ja sen ilmenemistä Charles Baudelairen runossa La Chevelure.Työn tärkeimpänä teoreettisena pohjana toimivat Groupe µ:n teokset Rhétorique de la poésie ja Rhétorique générale, jotka käsittelevät ennen kaikkea retoristen figuurien ja runouden välistä suhdetta. Tämän lisäksi sovellan tutkielmassani muun muassa jakobsonilaista poetiikkaa sekä ranskalaisen Jean Cohenin teoksia.Runoudessa erilaisuuksien kumoaminen ilmenee sekä kielellisen muodon että merkityksen tasolla. Jean Cohen on esittänyt, että luonnollinen kielenkäyttö noudattaa muodon tasolla erilaistamisen periaatetta: turhaa toistoa ja toistoon perustuvia figuureja yritetään välttää. Säkeinen runous, jonka normi perustuu toistoon, noudattaa siis vastakkaista periaatetta. Groupe µ:n mukaan runous pyrkii kumoamaan erilaisuuksia myös merkityksen tasolla. Tärkeimmän tekstissä olevan opposition kumoamista kutsutaan välitykseksi (médiation).Työni ensimmäisessä osiossa tutkin toistoon perustuvia figuureja eli parallelismeja. Runomitan, taukojen, äänenpainojen, loppusointujen sekä typografisten figuurien kvantitatiivinen tutkimus on osoittanut, että Baudelaire noudattaa runossa tarkasti klassisen aleksandriinirunouden konventiota ja poikkeaa niistä useimmiten tyylisyistä. Tutkimus paljasti lisäksi, että runossa on myös ei-konventionaalisia syntaktisia ja foneettisia parallelismeja. Osa näistä toistoista vahvistaa runon tavanomaisia parallelismeja esimerkiksi lisäämällä alkusoinnun säkeisiin, joissa on sama loppusointu.Työn toisessa osassa tutkin välitystä. La Chevelure -runossa välitys pyrkii kumoamaan inhimillisen (isotopia anthropos) ja kosmiseen (isotopia kosmos) välisen opposition, ja sillä on kaksi eri ilmenemismuotoa. Näistä ensimmäinen on retorinen välitys, joka perustuu mahdollisuuteen lukea jokin elementti kummissakin isotopioissa. Tästä hyvä esimerkki on metafora aromaattinen metsä, jolla on sekä kirjaimellinen että kuvaannollinen merkitys ('aromaattinen metsä' ja 'hiukset'). Troopit kuten metafora ja metonymia kumoavat aina semanttisen opposition, jonka mukaan A ei ole ei-A. Välityksen toinen muoto on nimeltään diskursiivinen välitys, ja se tapahtuu runon lineaarisella akselilla, kun jostain elementistä sanotaan jotain, joka on ristiriidassa sen merkityksen kanssa (esim. lauseessa Päivä on yö). Se ilmenee myös rakenteissa, jotka eivät noudata elementtien normaalia distribuutiota eli jakaumaa (esim. adjektiivi nominilausekkeessa kaihoisa Aasia). Tutkimus on osoittanut diskursiivinen välityksen olevan runossa yleisempi ja rikkovan etenkin elementtien jakaumaa. Asiasanat:Charles Baudelaire, runous, aleksandriinirunous, formalismi, retoriikka, retorinen kirjallisuudentutkimus, figuuri, parallelismi, välitys, strukturalismi, tekstilingvistiikka, Groupe µ, Jean Cohen, Roman Jakobson
Tutkielmani käsittelee ranskan kielen artikkelijärjestelmää ja erityisesti siihen liittyviä ongelmia suomalaisten opiskelijoiden näkökulmasta. Artikkelit ovat tärkeä osa ranskan kieltä ja kieliopillistumisen myötä niistä on tullut lähes pakollisia syntaktisia elementtejä. Ranskan artikkelijärjestelmä on hyvin rikas ja monipuolinen, kun taas suomen kielessä ei artikkeleita ole. Ei siis ole ihme, että suomenkieliset ranskan opiskelijat kokevat ranskan artikkelit usein vaikeiksi. Aineistoni koostuu 366 ranskan ylioppilasaineesta vuosilta 2003–2005. Aineiden joukossa on 152 pitkän ranskan ainetta sekä 214 lyhyen oppimäärän ainetta, joiden artikkelivirheet olen luokitellut ja analysoinut. Aineiston analysoinnissa käytän virheanalyysin menetelmää, johon liittyy vahvasti kontrastiivisuus, sillä ranskan ja suomen kieliopillisia rakenteita verrataan paljon toisiinsa. Tutkimukseni on ennen kaikkea kvalitatiivinen, mutta myös kvantitatiivinen. Tutkimustuloksista ilmenee, että suomalaisten ranskan opiskelijoiden artikkelien hallinnassa on paljon puutteita. Virheitä esiintyy hyvin monissa erilaisissa rakenteissa, muun muassa määrän ilmauksissa, kieltomuodoissa, yhdyssanoissa, genetiivi- ja verbirakenteissa sekä predikatiivin ja eri prepositioiden yhteydessä. Opiskelijoilla on erityisesti taipumusta jättää artikkelit pois, mutta myös oikean artikkelin valinta näyttää tuottavan vaikeuksia. Yllättävää tuloksissa on se, että opiskelijoiden taso (pitkä/lyhyt oppimäärä) ei näytä juurikaan vaikuttavan virheiden määrään tai niiden laatuun. Samat virheet toistuvat kummassakin ryhmässä. Mainittakoon kuitenkin, että lyhyen ranskan opiskelijat tekevät enemmän virheitä, jotka liittyvät partitiiviin ja nolla-artikkeliin kuin pitkän ranskan opiskelijat, jotka puolestaan tekevät paljon epämääräiseen artikkeliin liittyviä virheitä. Suomen kielen negatiivinen vaikutus eli interferenssi vaikuttaa merkittävältä syyltä opiskelijoiden virheisiin, mutta myös eräät ranskan kielen rakenteet saattavat häiritä uusien sääntöjen oppimista ja näin ollen vaikuttaa virheiden syntyyn. Näitä kohdekielen omasta järjestelmästä johtuvia virheitä kutsutaan intralingvaalisiksi virheiksi. Tutkimukseni voidaan nähdä myös pedagogisena, koska siitä hyötyvät niin ranskan opiskelijat kuin opettajatkin. Esitän lopuksi myös joitakin ehdotuksia siitä, mitä ranskan artikkelien opetuksessa ja oppimisessa tulisi ottaa huomioon, jotta oppimisprosessia voitaisiin mahdollisesti helpottaa ja oppimistuloksia parantaa. Asiasanat:virheanalyysi, artikkelivirheet, määräinen artikkeli, epämääräinen artikkeli, partitiivi, nolla-artikkeli, interferenssi
EU:n nuorisopolitiikan merkitys sekä kansallisella tasolla että unionin yhteisessä toiminnassa on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Käynnissä olevan Youth in Action – nuorisotoimintaohjelman tarkoituksena on edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja tukea eurooppalaista yhteistyötä nuorisoalalla. Pro gradu – tutkielmani on osa nuorisotoimintaohjelman kansallista väliarviointiprosessia, jonka toteutuksesta Suomessa vastaa Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO. Tutkielmani tarkoitus on osoittaa, minkälaisin diskursiivisin keinoin luodaan Euroopan unionin yhteistä nuorisopolitiikkaa. Työn lähtökohtana on, että diskurssi on kielellinen väline sosiaalisten ja poliittisten asioiden havainnollistamiseen ja rakentamiseen. Kielen opiskelijana ajattelen, että kieli ja siitä syntyvät diskurssit eivät ole pelkkä todellisuuden representaation apuväline, vaan diskursseilla myös luodaan todeksi koettavaa. Tutkielmaani kuvaa poikkitieteellinen lähestymistapa, jossa yhdistyvät sekä kielen että politiikan tutkimuksen opintoni. Tarkastelen nuorisopolitiikkaa myös eurooppalaisen kansalaisuuden ja identiteetin kautta, sillä ne linkittävät nuorisopolitiikan tutkituissa teksteissä laajemmin siihen, mitä eurooppalaisuudella (ja näin ollen eurooppalaisilla nuorilla) tänä päivänä tarkoitetaan. Tavoitteena on lisäksi tutkia eurooppalaisten arvojen ja olettamusten esiintyvyyttä nuorisopoliittisissa diskursseissa, yleisimpiä nuorisopolitiikan teema- ja avainsanoja ja niiden roolia unionin yhteisen nuorisopolitiikan luomisessa. Tuloksia vertaillaan Suomen ja Ranskan kansallisiin raportteihin ja tutkitaan, missä määrin EU:n nuorisopoliittisen diskurssin elementit ilmenevät suomalaisessa ja ranskalaisessa nuorisopoliittisessa keskustelussa. Työssä vertaillaan lisäksi EU:n yhteisten asiakirjojen diskursiivisia piirteitä nuorten kokemuksiin nykyisen ohjelmakauden toimivuudesta ja tarkastellaan, kuinka ohjelman objektiiviset tavoitteet ja avainsanat, kuten osallisuus, vuoropuhelu ja yhteistyö muuttuvat nuorten subjektiivisiksi kokemuksiksi.