Kaikki aineistot
Lisää
Tutkin pro gradu -työssäni blogitekstien intertekstuaalisuutta. Tarkastelen matriisitekstin ja linkistä avautuvan pohjatekstin välistä suhdetta lähinnä analysoimalla subtekstien intertekstuaalisuutta. Subtekstit ovat pohjatekstistä peräisin olevia tekstijaksoja, jotka kirjoittaja on tuonut osaksi omaa blogikirjoitustaan. Blogitekstien intertekstuaalisuus on erilaista kuin perinteisten painettujen tekstien, joten hahmottelen työssäni inter(net)tekstuaalisuuden käsitettä. Tutkimusaineistonani on kahden eri kirjoittajan blogitekstejä. Molemmat kirjoittajat ovat toimittajia, ja blogit on julkaistu heidän työnantajansa internetsivuilla. Aineistossani on yhteensä 44 tekstiä, joissa on yhteensä 80 linkkiä. Tutkimusaineistooni kuuluvat myös linkeistä avautuvat pohjatekstit, joita on yhteensä 80. Tutkimuksessani olen käyttänyt teoreettisena pohjana Norman Faircloughin (1992) ja Vesa Heikkisen (1999, 2000) intertekstuaalisuusanalyyseja, joista olen muokannut työhöni sopivan metodin. Metodiini olen ottanut vaikutteita myös Aki Järvisen (2001) esittelemästä inter(net)tekstuaalisuudesta. Lisäksi olen viitannut Aino Nymanin (2001) tekemään tulkitsijalähtöiseen intertekstuaalisuuden tutkimukseen. Olen kehitellyt linkeille uudenlaista luokittelua, jonka pohjana olen käyttänyt aiemmin tehtyjä linkkianalyyseja (esim. Haas & Grams 1998). Blogien linkit ovat kirjoittajan tekemiä tahallisia viittauksia toisiin teksteihin. Aineistossani on eniten ydinaineslinkkejä. Niiden kohdalla pohjatekstiä ei ole nimetty eksplisiittisesti matriisitekstissä. Joidenkin ydinaineslinkkien yhteydessä matriisitekstissä on pohjatekstistä peräisin oleva subteksti, mutta subteksti voi myös puuttua. Aineistossani on vain muutamia täydennys- ja erityistietämyslinkkejä. Niiden kohdalla pohjateksti on nimetty eksplisiittisesti matriisitekstissä. Täydennyslinkkien yhteydessä matriisitekstissä on aina subteksti, mutta erityistietämyslinkkien kohdalla subtekstiä ei ole. Subtekstien intertekstuaalisuutta olen tarkastellut lähinnä suoran esityksen, epäsuoran esityksen ja kuvailuesityksen näkökulmasta. Aineistossani suoran esityksen käyttäminen on suhteellisen vähäistä. Intertekstuaalisuutta on ilmaistu yleisimmin epäsuoran esityksen tai kuvailuesityksen avulla. Blogien avoin inter(net)tekstuaalisuus näyttäytyy lukijalle ilmeisenä, koska matriisitekstien linkit tuovat toisten tekstien läsnäolon näkyviin. Tutkimukseni osoittaa, että blogien avoin inter(net)tekstuaalisuus on kuitenkin näennäisen avointa. Pohjatekstit eivät ole matriisitekstin rajapinnassa kovin eksplisiittisesti läsnä. Pohjatekstit on voitu jättää nimeämättä, tai niistä ei ole tuotu aineksia matriisitekstiin subtekstinä. Erityisen implisiittistä blogien inter(net)tekstuaalisuus on ydinaineslinkkien kohdalla, kun taas täydennyslinkkien yhteydessä inter(net)tekstuaalisuus on avoimempaa.
Tutkielma käsittelee yhteiskunnan ja yksilön diskursseja Me Naiset -lehden pääkirjoituksissa. Työn tarkoituksena on selvittää, millaisia diskursseja aineistosta nousee esille ja miten ne ovat muuttuneet vuosien varrella. Työ pohjautuu näkemykseen, jonka mukaan diskurssi on sosiaalinen käytäntö, jota sosiaaliset rakenteet määrittelevät. Työssä kielen ymmärretään olevan dialektisessa suhteessa maailmaan, eli se on sosiaalisissa käytännöissä rakentuvaa mutta myös sosiaalisesti rakentavaa. Työ on kvalitatiivinen ja induktiivinen soveltava tutkimus. Tutkielma perustuu kriittiseen diskurssianalyysiin ja systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan, jonka kanssa kriittinen diskurssianalyysi jakaa näkemyksen kielen kolmesta metafunktiosta. Aineistona työssä on käytetty Me Naiset -lehden pääkirjoituksia vuosilta 1990, 2000 ja 2010. Pääkirjoituksia on yhteensä 36, ja niitä on 12 kultakin vuodelta. Pääkirjoitukset edustavat lehden instituutionaalista kantaa. Niissä lehti nostaa tärkeinä pitämiään asioita esille ja pyrkii vaikuttamaan lukijan mielipiteeseen. Ne siis heijastavat lehden arvomaailmaa selvimmin. Diskurssien painopiste on siirtynyt tarkastelujakson aikana yhteiskunnallisista yksilöllisiin. Erityisen selvästi muutos näkyy niissä diskursseissa, jotka esiintyvät vain yhtenä vuonna, mutta myös diskurssien sisällä tapahtuneet muutokset heijastavat yksilöllistymistä. Ainoa aineiston diskurssi, joka aktivoituu jokaisena vuonna, on kehitysdiskurssi. Kehitysdiskurssissa ihmistä ja elämää merkityksellistetään ikuisina kehityskohteina. Tutkimustulokseni perustuvat tarkastelemaani aineistoon, eikä näin suppean aineiston perusteella voi tehdä yleistyksiä esimerkiksi Me Naiset -lehden luonteesta tai naistenlehdistä ylipäätään. Tämän tutkimuksen valossa lehden pääkirjoituksien rakentama kuva maailmasta on yksilöllistynyt, mutta näkemys ihmisestä jatkuvasti kehittyvänä on säilynyt läpi vuosien.
Pro gradu -tutkielmassani tutkin kielenoppimisympäristön vaikutusta oppijansuomen sanastoon. Tavoitteeni on selvittää, vaikuttaako kielenoppimisympäristö aikuisten suomenoppijoiden sananvalintoihin. Etsin vastausta tutkimuskysymykseen vertailemalla sanastoa suomea toisena tai vieraana kielenä oppineiden kielenkäyttäjien teksteissä. Tutkimukseni on näin ollen kontrastiivista oppijankielen tutkimusta. Tutkimusaineistoni muodostuu kahdesta osasta. Suomi toisena kielenä -aineisto koostuu suomea Suomessa oppineiden maahanmuuttajien mielipideteksteistä. Tekstit on kerätty Yleisten kielitutkintojen korpuksesta. Suomi vieraana kielenä -aineisto puolestaan koostuu suomea ulkomailla oppineiden opiskelijoiden esseistä, jotka on saatu Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskukselta. Esseet on myös liitetty Kansainväliseen oppijansuomen korpukseen (ICLFI). Molemmissa aineistoissa informantit ovat keskitason (B1–B2) kielenkäyttäjiä. Yhteensä suomi toisena kielenä -aineistoon kuuluu 92 tekstiä ja 14 994 sanetta. Suomi vieraana kielenä -aineistoon kuuluu 66 tekstiä ja 14 951 sanetta. Kaikki tekstit on annotoitu Connexorin Fi-fdg-jäsentimellä, joka on lisännyt aineistoon muun muassa tiedon kunkin sanan perusmuodosta ja sanaluokasta. Tutkimusmenetelmäni on korpuslingvistinen, sillä tutkimus perustuu sähköisen aineiston analyysiin korpustyökalujen avulla. Aineistoni käsittelyssä olen hyödyntänyt WordSmith Tools -korpusohjelmaa ja Microsoft Excel -taulukkolaskentaohjelmaa. Määrällisessä analyysissa tarkastelen sanoja sanaluokittain ja etsin potentiaalisia avainsanoja, jotka ovat toisessa aineistossa yliedustuvia eli merkitsevästi taajempia kuin vertailuaineistossa. Aineiston laadullisessa analyysissa pohdin, johtuvatko frekvenssierot todella kielenoppimisympäristöstä. Tutkimustulokset kertovat, että kielenoppimisympäristöllä on vaikutusta oppijoiden sanastoon. Usein frekvenssierot aineistojen välillä johtuvat tehtävänannosta, mutta monissa tapauksissa eroja selittää oppimisympäristö. Tutkimuksen perusteella suomea ulkomailla oppineille tyypillisiä avainsanoja ovat erityisesti LUULLA, SUURI, OIKEIN, MINUSTA ja ERIKOISESTI. Suomessa kieltä oppineiden avainsanoja ovat puolestaan etenkin ISO, SEMMOINEN, SEKÄ, IHAN ja partikkelina käytetty VAIKKA. Sanaston vertailu osoittaa, että suomea toisena ja vieraana kielenä oppineet käyttävät eri ilmauksia samojen merkitysten ilmaisemiseen. Suomessa asuneiden sananvalinnoissa näkyvät arkikielen vaikutus ja sanojen varianttien tuntemus. Suomea ulkomailla opiskelleet puolestaan suosivat tiettyjä sanoja silloinkin, kun jokin toinen vaihtoehto olisi mahdollinen tai sopivampi. Tulosten perusteella suomenoppijan sanastoon voi vaikuttaa se, oppiiko hän suomea toisena vai vieraana kielenä. Oppijankielen kannalta kielenoppimisympäristö ei siis ole yhdentekevä. Tämän vuoksi molempien kielenkäyttäjäryhmien kieltä on syytä sisällyttää tutkimuksiin, joissa tavoitellaan päätelmiä oppijankielestä yleensä.
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin vironkielisten suomenoppijoiden verbisanaston kehittymistä Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoilla A2–B2. Aineistonani käytin Oulun yliopistossa kerättyä ICLFI-korpuksen annotoitua osakorpusta, jossa oli Tarton ja Tallinnan yliopistoista koottuja kirjallisia tuotoksia yhteensä 129 704 saneen verran. Näistä tutkimiani fiktiivisiä kertomuksia oli A2-taitotasolla 17 761, B1-tasolla 44 467 ja B2-tasolla 15 076 sanetta. Tavoitteenani oli selvittää, millaista vironkielisten suomenoppijoiden verbisanasto eri taitotasoilla on ja kumpi taitotasojen välisistä siirtymistä on aineistossa merkityksellisempi. Pyrin myös luomaan pohjaa annotoidun ICLFI-korpusaineiston tutkimukseen tarkastelemalla tilastollisten tunnuslukujen sovellettavuutta sekä kokeilemalla aineiston ja analyysityökalujen yleistä käytettävyyttä. Tutkimusotteeni oli korpuspohjainen ja kvantitatiivinen. Selvitin aineistosta verbilemmojen ja verbinmuotojen määrät ja suhteelliset osuudet kullakin taitotasolla. Vertailin myös eri taitotasojen 50:tä yleisintä verbilemmaa Suomen kielen taajuussanastoon sekä tutkin taitotasoittain taajimpien verbinmuotojen esiintyvyyttä. Verbisanaston rikkautta tarkastelin kahdella tilastollisella tunnusluvulla: Shannonin diversiteetti-indeksillä ja HL-verbien suhteellisilla osuuksilla kunkin tason verbilemmoista ja verbinmuodoista. Lisäksi tutkin varsinaisissa verbiketjuissa ja verbiketjun kaltaisissa rakenteissa esiintyviä pääverbejä sekä niiden kanssa ketjurakenteen muodostavia infiniittimuotoja. A2-tasolla verbisanasto oli kaikkein suppein ja B2-tasolla suhteellisesti laajin. Kaikilla tasoilla suomenoppijat suosivat kunkin taitotason 50:tä yleisintä verbilemmaa. Verbinmuodot olivat kuitenkin sitä keskittyneempiä taitotason taajimpiin verbeihin, mitä alemmasta taitotasosta oli kyse. Vertailussa taajuussanastoon B2-tason yleisin verbisanasto osoittautui taitotasoista kohdekielisimmäksi. Verbiketjut ja verbiketjun kaltaiset rakenteet olivat kaikilla taitotasoilla enimmäkseen lyhyitä ja niiden pääverbit saivat yleensä A-infinitiivitäydennyksen. MA-infinitiivitäydennyksiä esiintyi harvoin tasoilla B1 ja B2. Shannonin indeksin mukaan verbisanasto monipuolistuu johdonmukaisesti välillä A2–B2, mutta otoskoon aiheuttaman vinouman vuoksi HL-verbien esiintyminen ei ollut tässä aineistossa luotettava sanaston rikkauden mittari. Vironkielisten suomenoppijoiden verbisanasto monipuolistui taitotasojen A2–B2 välillä. Tasojen B1 ja B2 välinen muutos osoittautui huomattavasti A2–B1-siirtymää selvemmäksi muilla menetelmillä paitsi HL-verbien tarkastelulla, eli verbisanasto vaikutti kehittyvän erityisesti B1- ja B2-taitotasojen välillä. Korpuksen karttuessa mahdollistuu myös muun muassa A1-, C1- ja C2-tasojen tarkastelu ja tasojen välisten siirtymien vertailu.
Tutkin pro gradu -tutkielmassani Yleisradion (Yle) verkkofoorumin pakkoruotsikeskustelua. Selvitän tutkimuksessani, millaisia diskursseja pakkoruotsikeskustelussa aktivoituu, millaisia kieli-ideologioita aineiston diskursiivinen analyysi nostaa esille sekä millaisista kielellisistä valinnoista diskurssit rakentuvat. Tarkastelen diskurssien rakentumista ja kieli-ideologioiden aktivoitumista nomini- ja verbivalintojen analyysilla, mutta joissakin kommenteissa kiinnitän huomiota myös kommenttien kieliopillisiin rakenteisiin, kuten verbimuotoihin ja lauserakenteeseen. Lisäksi selvitän tutkimuksessani, millaisia retorisia keinoja kirjoittajat käyttävät. Tutkimusaineistoni koostuu 120 Ylen verkkosivujen keskustelufoorumilta poimitusta kommentista. Keskityn aineistoni analyysissa kielenpiirteiden laadulliseen tarkasteluun, jolloin tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivista. Kriittinen diskurssianalyysi on tutkimuksessani näkökulma, jonka avulla analysoin aineistoani. Tutkimukseni tausta muodostuu kielipolitiikkaa ja Suomen kielilainsäädäntöä käsittelevästä luvusta sekä diskurssitutkimukseen keskittyvästä luvusta, jossa hahmottelen kriittisen diskurssianalyysin tutkimusmenetelmää, luon katsauksen poliittiseen diskurssiin ja verkkoteksteihin, sekä pohdin kielen ideologisuuden ja kieli-ideologioiden välistä suhdetta. Aineistossa aktivoituu seitsemän diskurssikategoriaa, joita ovat hyöty-, kielivapaus-, este, enemmistö–vähemmistö-, paremmuus-, asenne- sekä identiteettidiskurssi. Lisäksi aineistosta nousee esille kirjoittajien argumentointitapaa ilmentävä diskurssi, jota nimitän vastadiskurssiksi. Kieli-ideologioita esiintyy aineistossa seitsemän kappaletta. Hyötydiskurssissa nousevat esille instrumentaalinen sekä ekonominen kieli-ideologia, mutta diskurssikategoriassa aktivoituu myös sosiaalisen koheesion ideologiaa sekä pluralistinen ideologiaa lähestyviä kielikäsityksiä. Menneisyysdiskurssissa nousee esille nationalistinen kieli-ideologia. Estediskurssissa puolestaan aktivoituu estämisen ideologia. Pakkoruotsikeskustelussa kiistellään kielipolitiikasta sekä kielipoliittisten tavoitteiden toteutumisesta, jotka kytkeytyvät kielilainsäädäntöön. Huomiota aineistossa herättää se, että kirjoittajat eivät puutu kommenteissaan kielilainsäädäntöön. Lainsäädäntöön nojaavan diskurssin puuttuminen analysoimastani aineistosta kertonee siitä, että kielilainsäädännön olemassaoloa ei tiedosteta eikä lakiin liittyviä kielellisiä oikeuksia ei tunneta. Päätelmät erilaisten diskurssien esiintymisestä sekä kieli-ideologioiden määritteleminen perustuvat subjektiiviseen näkemykseeni, jolloin tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää. Tutkimukseni on yksi mahdollinen tulkinta pakkoruotsikeskustelusta. Verkossa käytävää pakkoruotsikeskustelua voitaisiin tarkastella laajemmassa kontekstissa, ja tehdä vertailevaa tutkimusta verkkokeskustelufoorumien välillä. Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä, toimii vilkkaita keskusteluryhmiä, jotka toisivat uuden kohteen pakkoruotsikeskusteluja käsitteleviin tutkimuksiin.
Tutkin pro gradu -työssäni adjektiiveja ja diskursseja morsianten ja sulhasten kirjoittamissa blogiteksteissä. Tutkimuskysymyksinäni tarkastelen sitä, millaisia morsianten ja sulhasten käyttämät adjektiivit ovat ja millaisissa diskursiivisissa ympäristöissä ne esiintyvät. Lisäksi vertailen morsianten ja sulhasten käyttämiä adjektiiveja: tutkin sitä, käyttävätkö morsiamet ja sulhaset samanlaisiin semanttisiin ryhmiin sijoittuvia adjektiiveja samanlaisissa diskursseissa. Tutkimusmateriaalini koostuu kahden morsiamen ja kahden sulhasen yli sadan sanan mittaisista blogiteksteistä. Jokaiselta kirjoittajalta on tutkimusaineistossani yhteensä 27 tekstiä. Kaikki tekstit olen kerännyt yhden päivän (25.6.2013) aikana. Teoreettisena ja metodisena lähtökohtana tutkimuksessani ovat leksikaalinen semantiikka ja kriittinen diskurssianalyysi. Leksikaalisen semantiikan avulla tarkastelen adjektiivien merkityksiä. Käytännössä adjektiivien merkityksiin syvennyn etenkin Kielitoimiston sanakirjan verkkoversion (2012) avulla. Diskurssianalyysin osalta nojaan työni etenkin Norman Fairclough’n (esim. 1989) ajatuksille. Diskurssianalyysin avulla tarkastelen, millaisia diskursiivisia merkityksiä adjektiiveihin liittyy. Adjektiivien luokittelussa käytän Eila Leppäjärven ja Tuomo Jämsän (1976) luokittelumallia. Tässä semanttisessa luokittelussa adjektiivit jaetaan fyysisiin ja psyykkisiin adjektiiveihin sekä niiden alaryhmiin. Kaikista aineistoni adjektiiveista 72 % on psyykkisiä ja 28 % fyysisiä. Määrällisesti morsianten ja sulhasten tekstien adjektiiviesiintymät vastaavat toisiaan: kaikista aineistoni adjektiiveista 51 % on sulhasten teksteissä ja 49 % morsianten teksteissä. Aineistostani nousi esiin kaksi päädiskurssia, [tunteet] sekä [konkreettiset järjestelytoimenpiteet]. [tunteet] -päädiskurssin taajimmin esiintyviksi aladiskursseiksi nousivat [stressi ja huolet] sekä [kiire]. [konkreettiset järjestelytoimenpiteet] -päädiskurssissa aineistossani korostuivat aladiskurssit [pukeutuminen], [koristelu], [tarjoilu] ja [juhlapaikka]. Analyysissani tarkastelen morsianten ja sulhasten käyttämiä adjektiiveja näissä diskursseissa. Morsianten ja sulhasten käyttämät adjektiivit eroavat hieman toisistaan eri diskursseissa. Häiden aiheuttamista tunteista sekä morsiamet että sulhaset kirjoittavat ainoastaan psyykkisin adjektiivein. Häiden konkreettisista järjestelytoimenpiteistä morsiamet ja sulhaset kirjoittavat käyttäen sekä fyysisiä että psyykkisiä adjektiiveja. Useimmissa [konkeettiiset järjestelytoimenpiteet] -päädiskurssin aladiskursseissa morsiamet käyttävät adjektiiveja useammasta adjektiivien semanttisesta ryhmästä kuin sulhaset. Ainoastaan diskurssissa [tarjoilu] sulhaset käyttävät adjektiiveja useammasta adjektiivien semanttisesta ryhmästä kuin morsiamet. Sekä morsiamet että sulhaset käyttävät tutkimusaineistoni teksteissä enemmän psyykkisiä kuin fyysisiä adjektiiveja. Morsianten käyttämistä adjektiiveista 70 % ja sulhasten käyttämistä adjektiiveista 79 % on psyykkisiä. Psyykkisistä adjektiiveista taajimmin aineistossani esiintyivät psyykkiset emotionaaliset adjektiivit, joka on sekä morsianten että sulhasten teksteissä eniten esiintyvä psyykkisten adjektiivien alaryhmä. Fyysisistä adjektiiveista suurin aineistossani esiintyvä semanttinen alaryhmä on fyysiset reseptiiviset adjektiivit.
Tutkin pro gradu -työssäni ihmissuhdediskursseja mediapersoona Maria Veitolan Trendi-lehteen kirjoittamissa kolumneissa. Keskeisimmät tutkimusongelmani ovat, mitä ihmissuhteet merkitsevät Veitolalle ja millä tavoilla hän merkityksellistää itseään suhteessa muihin. Selvitän myös Veitolan kirjoituksissa esiintyvien verbien perusteella, näkyykö elämäntilanteen muutos hänen kielenkäytössään. Aineistoni koostuu vuosina 2009 ja 2012 kirjoitetuista kolumneista, joista vanhemmat Veitola on kirjoittanut ennen kuin tuli raskaaksi ja uudemmat raskaana ollessaan. Työni teoreettinen tausta pohjautuu diskurssintutkimukseen. Sen avulla pystytään tutkimaan kieltä yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä ja kielenkäyttöä sosiaalisena toimintana. Diskurssi tarkoittaa työssäni puhetapaa eli sitä, miten Veitola kuvaa ihmissuhteitaan ja mitä ne sen perusteella hänelle merkitsevät. Lisäksi olen laskenut hänen kolumneistaan muun muassa puheakti-, aistihavainto- ja liikeverbit selvittääkseni, voiko niitä tarkastelemalla todentaa muutosta kirjoittajan kielenkäytössä elämäntilanteen muuttumisen myötä. Aineiston perusteella olen luokitellut Veitolan ihmissuhteet tiettyjen diskurssien eli puhetapojen ilmentäjiksi. Esille nousee kuusi päädiskurssia, joita ovat kirjoittaja neuvonantajana, epävarmuusdiskurssi, vuorovaikutusdiskurssi, kirjoittaja feministisenä maailmanparantajana, ulkonäködiskurssi ja ajanviettodiskurssi. Päädiskurssit muodostuvat sillä periaatteella, miten Veitola merkityksellistää itseään suhteessa muihin ihmisiin. Hänen kolumneissaan muita ihmisiä edustavat ystävät, perheenjäsenet, sukulaiset ja seurustelukumppanit sekä näiden ulkopuolelle jäävät henkilöt, joista käytän nimitystä tuntemattomat. Tulokset osoittavat, että ennen raskautta vuonna 2009 Maria Veitolan ihmissuhteissa keskeisiä diskursseja olivat ajanvietto, ulkonäkökeskeisyys ja keskustelukumppanit, mutta raskauden aikana vuonna 2012 hän keskittyi enemmän itseensä ja perheeseensä. Tutkimukseni yhtenä hypoteesina oli se, että Maria Veitola käyttää kirjoituksissaan värikästä ja rikasta kieltä, sillä hänen julkisuuskuvansakin on hyvin räväkkä. Hypoteesini piti paikkansa, sillä Veitolan kolumneissa esiintyi paljon metaforia ja tavanomaisesta poikkeavia ilmauksia (virttynyt villalapanen, öljysika, naapurin muidu, örkkimörkki). Toinen hypoteesini oli, että Veitolan kielenkäytössä on tapahtunut muutoksia elämäntilanteen muutoksen myötä, ja tämäkin piti paikkansa. Ennen raskautta ilmestyneissä kolumneissa kommunikaatiota ja vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa kuvailevia puheaktiverbejä oli selvästi enemmän (91 kpl) kuin raskauden aikana kirjoitetuissa kolumneissa (33 kpl). Aistihavainto-, eli kuulo-, näkö- ja tuntoaisteihin liittyvät verbit puolestaan lisääntyivät raskauden myötä 23:sta 41:een. Liikeverbien osalta merkittäviä muutoksia ei tapahtunut. Tutkimukseni perusteella kirjoittajan roolin muuttumista voi siis tarkastella hänen käyttämiensä verbien kautta. Veitola on raskauden aikana muuttunut aktiivisesta toimijasta sivustaseuraajaksi ja ympäristönsä havainnoijaksi, ja hänen sosiaalinen elämänsä on rajoittuneempaa kuin ennen raskautta.
Tutkin kandidaatintutkielmassani rullalautailijoiden käyttämää slangisanastoa. Haluan tutkia, kuinka paljon monimuotoisuutta harrastamani lajin sanasto sisältää, ja siksi valitsin tämän aiheen kandidaatintutkielmakseni. Tutkielmani pohjautuu sosiolingvistiikkaan ja sanastontutkimukseen, ja tutkin tämän harrastajaryhmän slangisanaston laajuutta ja sen ominaisuuksia. Rullalautailun slangisanastoon kuuluu esimerkiksi temppujen nimiä, välineitä, erilaisten esteiden ja harrastuspaikkojen nimityksiä sekä paljon verbejä. Kandidaatintutkielmani tavoitteena on tutkia rullalautailijoiden käyttämän slangin monipuolisuutta ja piirteitä sanastontutkimuksen ja sosiolingvististen menetelmien avulla. Sosiolingvistisiin menetelmiin kuuluvat kyselytutkimus ja slangisanaston attraktiokeskusten etsiminen. Tutkin, kuinka laaja rullalautailun slangisanasto aineiston perusteella on, miten slangisanat ovat muodostuneet sekä mihin sanaluokkiin slangisanat jakautuvat. Hypoteesina oletan, että slangisanastosta suuri osa on englannista lainattuja vierassanoja ja sanaluokkiin jaettuna substantiiveja. Keskeisimmät lähteet kandidaatintutkielmassani ovat Kaarina Karttusen Nykyslangin sanakirja (1979), Kari Nahkolan artikkeli Koululaisslangin sanastolähteistä (1999) sekä Päivi Harisen, Hannu Itkosen ja Juhani Rautapuron Asfalttiprinssit — tutkimus skeittareista (2006). Aineistonani tutkielmassa on mainitun kyselytutkimuksen lisäksi rullalautailuun erikoistuneen Hangup-lehden kolmesta numerosta sekä lehden internetsivuilta sekä keskustelufoorumilta. Kyselytutkimuksen kysymyksissä pyydän vastaajia luettelemaan käyttämiään tai kuulemiaan nimityksiä rullalautailussa esiintyville välineille, suorituspaikoille, tempuille ja muille keskeisille sanoille. Kyselytutkimukseen tuli 265 vastausta, ja tutkielmani koko aineisto koostuu yhteensä 451 sanasta. Tuloksena slangisanasto on aineiston perusteella laaja. Aineistosta 353 (78,3 %) sanaa on substantiiveja, 78 (17,3 %) verbejä, 18 (4 %) adjektiiveja ja 2 (0,4 %) numeraaleja. Substantiivit kuvaavat lajissa käytettäviä välineitä, suorituspaikkoja ja temppuja, ja verbit ovat pääosin dynaamisia ja kuvaavat onnistumisia, epäonnistumisia tai erilaisia rullalautailun yhteydessä tapahtuvia aktiviteetteja. Aineiston adjektiivit kuvaavat suorituksia tai olosuhteita rullalautailussa, ja numerot pyörähdyksissä käytettäviä astelukuja tai portaiden lukumäärää. Slangisanojen muodostusta tutkin sanastolähteiden avulla. Ylivoimaisesti eniten rullalautailuslangissa on englannista lainattuja sanoja. Koko aineiston sanoista vierassanoja on 71,4 %. 21 % aineiston sanoista on muodostettu vanhan suomenkielisen sanan merkitystä muuttamalla, ja uusia, keksittyjä sanoja aineistossa on 6,4 %. Äänneasua muuntelemalla on muodostunut vain 1,2 % slangisanoista. Sekä metaforien että keksittyjen sanojen määrä suhteessa vierassanojen määrään kertoo slanginpuhujien luovuudesta ja taidosta osata yhdistellä sanojen merkityksiä. Hypoteesini osui oikeaan: vierassanoja ja substantiiveja on molempia prosentuaalisesti selkeästi eniten.
Tässä kandidaatintutkielmassa olen käsitellyt tervolalaisten nuorten suhtautumista jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon. Tutkimukseni on osa kansanlingvististä tutkimusta ja sen keskeisin tavoite on ollut selvittää, millaisia asenteita ja stereotypioita tervolalaisilla nuorilla on jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan. Olen lähestynyt aihetta neljän tutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäiseksi olen selvittänyt, millaisia asenteita nuorilla on jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan, ja sen jälkeen olen tutkinut h:hon mahdollisesti liittyviä stereotypioita. Olen pohtinut myös eri sukupuolten asenteiden eroja sekä sitä, voivatko tutkimuksesta saadut tulokset paljastaa jotain myös h:n tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta Tervolan murteessa. Tutkimukseni hypoteesi on ollut se, että nuorten suhtautuminen jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan on melko neutraalia. h:hon ja sen käyttäjiin voi liittyä stereotypia maalaisuudesta, vanhuudesta ja maskuliinisuudesta, mutta eri sukupuolten välillä tuskin on suuria eroja asenteissa. Piirteeseen liittyvät mahdolliset negatiiviset ominaisuudet, kuten outous ja vaikeus, ovat kuitenkin voineet leimata sitä niin, etteivät nuoret tunnista sitä enää omaksi murrepiirteekseen, mikä taas voi selittää h:n katoa. Tutkimukseen on osallistunut 55 Tervolan lukion oppilasta, joista 34 on tyttöjä ja 21 poikia. Informantit ovat tutkimusajankohtana olleet 15–19 -vuotiaita, ja heistä suurin osa on alun perin kotoisin Tervolasta. Olen kerännyt tutkimusaineistoni näiltä informanteilta marraskuussa 2015 kansanlingvistiikalle tyypillisellä kyselylomakkeella, joka rakentuu Likertin asteikosta, Osgoodin asteikosta ja murrekatkelmaan perustuvasta arviointitehtävästä. Kyselylomakkeen avulla olen saanut nuorten suhtautumisesta sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tietoa. Informanteilta saatujen vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että tervolalaiset nuoret suhtautuvat jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon melko positiivisesti. Informantit liittävät h:hon enemmän positiivia ominaisuuksia negatiivisten sijaan, mutta joidenkin ominaisuuksien, kuten h:n kauneuden suhteen asenteet ovat myös melko neutraaleja. Jälkitavujen vokaalienvälinen h on myös saanut nuorten keskuudessa melko stereotyyppisen leiman, sillä sen käyttäjiin liitetään korkea ikä ja maalaisuus. Enemmistö nuorista ajattelee piirteen myös olevan maskuliininen, mutta enemmistö ei ole järin suuri. Pojat suhtautuvat toisinaan tyttöjä positiivisemmin jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon, mutta kovin merkittäviä eroja tyttöjen ja poikien asenteiden välillä ei ole. Vaikka suhtautuminen jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon ei ole osoittautunut negatiiviseksi, nuoret ovat silti osittain vieraantuneet siitä, sillä he eivät juuri tunnustaudu sen käyttäjiksi, eivätkä ajattele sen enää kuuluvan kaikkien tervolalaisten puheeseen. Vaikuttaa siis siltä, että jälkitavujen vokaalienvälisen h:n asema nuorten keskuudessa ei ole järin vahva. On siis mahdollista, ettei h:ta enää kuulla tulevaisuudessa Tervolan murteessa, jos sen stereotyyppisyys vahvistuu entisestään ja asenteet muuttuvat negatiivisemmaksi.
Tutkielmassa tarkastellaan Oulun yliopiston opiskelijoiden käsityksiä naista kuvaavasta eläinmetaforasta, puumasta. Tutkielman tavoitteena on kuvata, millaisia merkityksiä informantit antavat puumalle ja miten he puumaa käyttävät. Tutkielmassa selvitetään, onko informantin sukupuolella merkitystä siihen, miten puumaa kuvaillaan ja millä asenteella puuman käyttöön suhtaudutaan. Käytän tutkielmani metodina kyselytestiä. Aineistoni koostuu 102 informantin kyselylomakevastauksista, jotka kerättiin 28.10.2015 yleisen kielitieteen peruskurssin luennolla. Informantit ovat Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijoita, ja iältään he ovat 18–54-vuotiaita. Aineistolähtöinen analyysi on sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista. Olen jakanut informantit sukupuolen mukaan voidakseni tarkastella informanttiryhmien välisiä eroja. Kandidaatintutkielmani kuuluu suomen kielen empiirisen sanasemantiikan tutkimukseen, joka on kiinnostunut luonnollisen kielen sanojen merkityksistä. Käytän tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä kognitiivisen semantiikan hahmo–kehys-jakoa. Mallin mukaisesti sanan merkitys muodostuu kuviona olevasta hahmosta ja taustana olevasta kehyksestä. Tässä tutkielmassa naista merkitsevä eläinmetafora puuma hahmottuu esimerkiksi sukupuolen kehystä vasten. Kandidaatintutkielmani mukaan puuma on kaikille kyselyyn vastanneille tuttu. Tämän vuoksi puuman voi sanoa olevan vakiintunut ainakin puhuttuun suomen kieleen. puumaa käytetään haukkumiseen, kehumiseen ja myös kavereiden, perheen ja pariskuntien välisenä vitsinä. Tutkielmastani selviää, että puuman hahmo saa neljä keskeistä kehystä, jotka ovat ulkonäkö, sukupuoli, seksuaalisuus ja ikä. puuman hahmo saa yhteisiä merkitysalueita kissan, petoeläin puuman ja huoran kanssa: puuman käyttömotivaatiossa yhdistyy ajatus huoran seksuaalisesta aktiivisuudesta ja pukeutumistyylistä, kissan viehättävästä ulkonäöstä sekä petoeläimen käytöksestä. Tutkimukseni mukaan myös puuma on muiden kissaeläinmetaforien tapaan seksuaalisesti affektiivinen. Siinä, missä kissalla voidaan viitata ’sähäkkään tai hyvännäköiseen tyttöön’, puumalla voidaan tutkimustulosteni mukaan viitata ’seksuaalisesti aktiiviseen ja hyvännäköiseen yli 40-vuotiaaseen naiseen, joka metsästää itselleen itseään nuorempaa seuraa’. Vastaajan sukupuolella ei ole tutkimukseni mukaan merkitystä puuman kuvailussa. Tosin sukupuolella näyttäisi olevan merkitystä puuman käyttöön, sillä miesinformantit näkivät puuman naisinformantteja positiivisemmin.
Tutkielmassani tarkastelen Uusi Suomi -verkkosivuston Puheenvuoro-blogitekstien pakolaiskeskustelun diskursseja sekä niitä aktivoivia adjektiivi- ja partisiippivalintoja. Käytän kriittistä diskurssianalyysiä väljänä teoreettisena ja metodisena viitekehyksenä. Tutkin, mitkä pakolaisdiskurssin aladiskurssit nousevat keskeisiksi, millaiset adjektiivit ja partisiipit niitä aktivoivat sekä millaisia identiteettejä diskurssit rakentavat pakolaisille. Tarkastelemani kielenainekset olen luokitellut maailmantietoon pohjaavalla järjestelmällä positiivisiin ja negatiivisiin henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin sekä lisäksi kansallisuutta, statusta ja liikkuvuutta kuvaaviin sekä muihin adjektiiveihin ja partisiippeihin. Teksteistä nousee esiin kolme keskeistä diskurssia: perusteeton pakolainen, aito pakolainen ja hyödyllinen pakolainen. Kukin näistä rakentaa pakolaiselle erilaista identiteettiä. Perusteeton pakolainen -diskurssissa pakolaista merkityksellistetään fyysisillä positiivisilla ominaisuuksilla sekä epärehellisyyttä ilmaisevilla henkisillä negatiivisilla ominaisuuksilla. Aito pakolainen -diskurssissa keskeisimpiä ovat rehellisyyttä ilmaisevat henkiset positiiviset sekä avuntarvetta ilmaisevat henkiset negatiiviset ominaisuudet. Nämä diskurssit esiintyvät usein limittäin ja jakavat pakolaisia kahden vastakkaisen identiteetin alle. Hyödyllinen pakolainen -diskurssia aktivoivat kielenainekset kuuluvat pääasiassa fyysisiin positiivisiin. Tässä pakolaista ei kuitenkaan merkityksellistetä epärehelliseksi, kuten perusteeton pakolainen -diskurssissa.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Aku Ankka -sarjakuvalehden persoonamuotoisia verbejä ja niiden semantiikkaa. Koulumaailmassa Aku Ankka -lehteen, ja erityisesti sen kieleen, suhtaudutaan vaihtelevasti. Kieltä on pidetty köyhdyttävänä ja yksinkertaisempana verrattuna esimerkiksi kirjoihin. Kuitenkin Aku Ankka -lehti on saanut Helsingin yliopiston Kielihelmi-tunnustuksen monipuolisesta kielenkäytöstä. Tällaiset eriävät mielipiteet Aku Ankan kielestä antoivat innostuksen tutkimuksen tekemiseen. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestä vuoden 1964 Aku Ankka -lehdestä ja viidestä vuoden 2014 lehdestä. Tutkimuksessa hyödynnetään Anneli Pajusen luomaa verbien semanttista luokittelua. Tämän luokittelun perusteella selvitetään, millaisiin semanttisiin luokkiin Aku Ankka -lehtien predikaattiverbit voidaan jakaa, ja painottuvatko aineiston verbit johonkin tiettyyn ryhmään. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, ovatko aineistossa esiintyvät verbit tiheä- vai harvafrekvenssisiä. Tutkielmassa verrataan eri vuosikymmentein aineistoja toisiinsa ja pyritään selvittämään, onko sarjakuvalehden kieli nykyisin monipuolisempaa kuin viisi vuosikymmentä sitten. Tutkielmassa pohditaan myös sitä, voiko Aku Ankka -sarjakuvalehtien lukeminen laajentaa alakoulun oppilaiden sanavarastoa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Aku Ankka -sarjakuvalehdessä käytetään verbejä monipuolisesti eri merkitysryhmistä. Kummankin vuoden aineistossa esiintyy enemmän konkreettisia asiaintiloja kielentäviä verbejä kuin mentaaliverbejä. Eniten aineistoissa esiintyy liikeverbejä. Harvafrekvekvenssisten verbien määrä on lisääntynyt viiden vuosikymmenen aikana. Tutkimustuloksista voidaan tehdä varovaisia päätelmiä siitä, että Aku Ankan monipuolinen kieli voi rikastuttaa lasten sanavarastoa.
Olen tutkinut pro gradu -tutkielmassani kahdeksasluokkalaisten oululaisten murrehavaintoja ja niistä puhumiseen käytettävää metakieltä. Toisaalta olen tarkastellut siis, millaisia havaintoja Oulun seudun puhekielestä on tehty ja toisaalta, miten tehdyistä havainnoista puhutaan. Tutkimukseni on osa kansandialektologista tutkimustraditiota, mutta tarkoituksenani on ollut myös laajentaa ja täydentää tutkimuskenttää uudenlaisten aineistonkeruutapojen yhdistelmän ja metakielen luokittelun kehittämisen kautta. Aineistoni on kerätty syksyllä 2013 kahden eri aineistonkeruumenetelmän, murrekäännöstehtävän ja puolistrukturoidun haastattelun, avulla. Informantteinani on ollut kymmenen Kaakkurin koulun kahdeksasluokkalaista: neljä poikaa ja kuusi tyttöä. Oulun puhekielen erityispiirteiden havaitsemista olen tarkastellut sekä murrekäännöstehtävien että haastatteluaineiston avulla. Olen käyttänyt apunani kvantitatiivisia kuvausmenetelmiä, mutta olen myös tehnyt kvalitatiivista vertailua molempien aineistojeni ja aiemman tutkimustiedon välillä. Metakieltä olen analysoinut sisällönanalyyttisesti. Samalla kehitin uudenlaisen metakielen luokittelumallin. Eri aineistojen kautta saadut tulokset eroavat toisistaan suuresti: haastatteluissa sekä informanttien väliset erot että kielenpiirteiden havaitsemisen erot ovat selvästi murrekäännöstehtäviä pienempiä. Murrekäännöstehtävissä on oululaisista puhekielisyyksistä tuotettu eniten yksikön toisen persoonan persoonapronominivariantteja sää ja nää (yhteensä 85 %), ts-yhtymän tt-vastineita (65 %) ja eA-vokaaliyhtymän monoftongiutuneita vastineita (50 %). Vähiten puolestaan on tuotettu Oulun seudun analogisia imperfektimuotoja (7 %), t:n heikon asteen vastinetta v (5 %) ja OA-vokaaliyhtymän UA-vastinetta (5 %). Haastatteluissa sää- ja nää-pronominit, ts-yhtymän vastine tt, eA-vokaaliyhtymän vastineet ee ja iA, svaavokaali sekä yleisgeminaatio on tunnistettu jopa sataprosenttisesti Oulun puhekieleen kuuluviksi. Harvimmin Oulun puhekielen erityispiirteiksi tunnistetaan puolestaan t:n heikon asteen vastine v (70 %) sekä OA-vokaaliyhtymän vastineet UA (70 %) ja OO (75 %). Nuoret vaikuttavat havaitsevan puhutun ja kirjoitetun kielen eroja monipuolisesti. Haastatteluissa kielenpiirteitä havaitaan huomattavasti paremmin kuin murrekäännöstehtävissä, ja tulosten perusteella puhekielisyyksiä on helpompi tunnistaa kuin tuottaa. Olen luokitellut metakieltä intuitio-analyysi-jatkumolla. Intuition tasolle olen sijoittanut tunteeseen pohjautuvat kuvaukset ja konkreettisten kielenainesesimerkkien antamisen. Tunteeseen pohjautuvat kuvaukset (kuulostaa vähä oudolta) kertovat, millaiseksi maallikko subjektiivisesti mieltää jonkin kielenilmiön. Tällöin havaittuja kielenilmiöitä ei avata, vaan niitä kuvaillaan yleisluontoisesti oman tuntemuksen ja intuition kautta. Tunteeseen pohjautuvien kuvausten tasolla esiintyy erilaisia muotteja, joiden avulla maallikot tuottavat metakieltä. Näitä ovat esimerkiksi X kuulostaa/tuntuu Y:ltA -muotti (kuulostaa vähä oudolta), X on Y -muotti eli kopulalause (se on nii erilaine) ja X puhuu Y:sti / Y:llA tavalla / Y:llA lailla -muotti (esimerkiksi se puhu iha ouosti). Konkreettisten kielenainesesimerkkien antamisen tasolla kielihavainnoista kerrotaan jäljittelemällä jonkun toisen puhetta. Jäljittelyt voivat olla lausetason murrematkimuksia (pelekääkkö nää polliisia), sanatason esimerkkejä (mutsit ja faijat), varianttien tason havaintoja (mää ja sää ja nää) tai äänteiden tason kielenaineshavaintoja (pärisyttää ärrää). Erityisesti yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan persoonapronominien variaatiosta on aineistossani paljon havaintoja. Analyyttiselle tasolle sijoitan kielenilmiöiden nimeämisen ja kuvailemisen sekä kielenilmiöiden analysoimisen ja teoretisoimisen. Kielenilmiöiden nimeämisen ja kuvailemisen tasolla kielihavainnon pohjalta on tehty analyysi, jonka perusteella kielenilmiö nimetään sitä kuvailevalla tavalla (tullee lissää niitä vokkaaleja). Maallikot voivat käyttää kielenilmiöiden nimeämiseen ja kuvailemiseen joko lingvistisiä tai kansanlingvistisiä termejä. Maallikoiden metakielessä onkin aineistoni perusteella hyvin tyypillistä kuvata, mitä kielelle tehdään. Neljännelle eli kielenilmiöiden analysoimisen ja teoretisoimisen tasolle kuuluvat metakieliset jaksot, joissa kielenilmiöitä analysoidaan ja pohdiskellaan jopa kielitiedettä lähestyvällä tarkkuudella (mettässä vois – – [olla yleinen Oulussa] ku siinäki o kaks teetä). Aiemmissa tutkimuksissa vastaavanlaista metakieltä ei ole tarkasteltu. Nuoret informanttini pystyvät kuitenkin selvästi analysoimaan kielen järjestelmiä ja tekemään esimerkiksi päätelmiä, jotka perustuvat syy-seuraussuhteisiin. Informanttini esittävät myös omia teorioitaan, jotka eivät kuitenkaan välttämättä vastaa lingvististä tutkimustietoa. Tällä tasolla metakielessä ei esiinny muotteja, vaan metakieli koostuu pitemmistä, pohdiskelevista ja vapaasti tuotetuista jaksoista. Nuorilla on myös monenlaisia kielen vaihteluun liittyviä käsityksiä. Alueellinen variaatio hahmottuu aineistossani siten, että Oulun puhekieltä verrataan suhteessa pohjoiseen ja etelään. Sosiaalisen variaation puolelta havaintoja tehdään erityisesti eri-ikäisten oululaisten käyttämästä kielestä. Tällöin vastinpareina ovat nuoret ja vanhat. Kolmanneksi havaintoja tehdään jonkin verran myös tilanteisesta variaatiosta. Havaintoja on tehty puhekumppanin vaikutuksesta omaan puheeseen, mutta myös kielen eri rekistereihin liittyviä havaintoja on esitetty. Tällöin kieli hahmottuu kirjakielen ja puhekielen vastakkain asettamisen kautta.
Tutkin pro gradu -työssäni suomen kielen ohessa ja ohella -grammien semantiikkaa. Tutkimuksessani selvitän, miten inessiivimuotoinen ohessa ja adessiivimuotoinen ohella eroavat toisistaan erityisesti merkityksen suhteen. Tutkimukseni aineistona on yhteensä 418 ohessa ja ohella -grammien käyttötapausta, jotka olen kerännyt CSC:n nykysuomen yleiskielen korpuksen Kalevan osakorpuksesta. Työni teoreettisena taustana toimii kognitiivinen semantiikka. Tutkimuksen lähtökohtana on kognitiivisen kielentutkimuksen kielinäkemyksen mukainen oletus siitä, että pienikin ero kielellisessä muodossa merkitsee eroa ilmauksen merkityksessä. Tarkastelen tutkimuksessani ohessa ja ohella -grammien synonymiaa ja toisaalta polyseemisuutta kognitiivisen kieliopin termejä hyödyntäen. Tutkimustulosteni mukaan alkuperäisen merkityksensä perusteella lateraalista läheisyyttä kuvaavat ohessa- ja ohella-grammi eivät ilmaise yksiselitteisesti lateraaliselle akselille sijoittuvaa spatiaalista läheisyyttä, vaan molemmat grammin muodot ovat keskittyneet pääasiassa abstraktien suhteiden, kuten komitatiivisuuden ja temporaalisuuden ilmaisuun. Tulosten perusteella voi todeta, että ohessa ja ohella -muotojen työnjako ei ole ehdoton tai mekaaninen. Grammin inessiivi- ja adessiivimuotoja ei voi kuitenkaan pitää synonyymisinä, sillä ne eivät sovi toistensa korvaajiksi kaikissa merkitysyhteyksissä. Lisäksi grammien käyttö eroaa toisistaan siten, että ohessa voi toimia lauseessa myös adverbina, mutta ohella-muodon käyttö vaatii aina seurakseen genetiivimuotoisen täydennyksen.
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Suomen täydelliset venäläisnaiset -tv-sarjan päähenkilöiden kieltä morfosyntaktisesta näkökulmasta. Tutkimukseni on tärkeä lisä S2-tutkimukselle, sillä venäjänkielisten suomea, etenkin puhuttua suomea, ei ole aiemmin tutkittu paljon. Tv-sarja koostuu 10 jaksosta, jotka kaikki ovat mukana aineistossani. Tutkin sitä, millaisia nominaalisten lauseenjäsenten epätyypillisyyksiä informanttien puheessa esiintyy. Tarkastelussa ovat subjektin, objektin, predikatiivin ja adverbiaalin sijan ja luvun epätyypillisyydet. Puhun tutkielmassani epätyypillisyyksistä, sillä mielestäni informanttien tuottamat natiivin kielelle epätyypilliset muodot eivät ole virheitä. En puhu virheistä, sillä mielestäni ei-natiivin kielenpuhujan kieli on yhtä arvokasta kuin mikä tahansa muu kielimuoto. Informanttien suomi on lisäksi erittäin edistynyttä, sillä kaikki informanttien tuottamat epätyypilliset muodot ovat ymmärrettäviä. Informantteja on neljä, sillä yhden päähenkilön suomi on natiivin tasolla, minkä vuoksi hänen kieltään ei voida tutkia virheanalyysin avulla. Tutkielmani on kvalitatiivinen: olen kiinnostunut siitä, millaisia informanttien tuottamat epätyypillisyydet ovat. Aineistosta poimimani esimerkit kuvaavat erityyppisiä epätyypillisyyksiä. Jokaisen esimerkin kohdalla käyn läpi, miten epätyypillinen sijanvalinta tai luvun valinta eroaa natiiville tyypillisestä muodosta. Viittaan lähteisiin, joissa selitetään, miksi sija tai luku on esimerkissä epätyypillinen. Tärkein lähde analyysissani on Iso suomen kielioppi. Epätyypillisyyksien määrät eivät ole tutkielmassani tarkastelun keskiössä. Metodina tutkielmassani käytän virheanalyysiä, jonka avulla löysin nominaalisten lauseenjäsenten epätyypillisyydet sarjan jaksoista. Epätyypillisyyksien tunnistamisen jälkeen luokittelin epätyypillisyydet, jotta voin kertoa epätyypillisyyksien määristä. Tutkielmani tuloksista selviää, että objekti aiheuttaa eniten epätyypillisyyksiä. Tämä ei ole yllättävää, sillä aiemmassa tutkimuksessa objektiin liittyvät epätyypillisyydet ovat olleet hyvin yleisiä. Ainestossani objektin epätyypillisyydet ovat useimmiten sellaisia, joissa tyypillisen partitiivin tai genetiivin asemesta informantit käyttävät epätyypillistä nominatiivin sijaa. Epätyypillisyyksiä aiheuttavat myös passiivilauseet sekä negatiiviset lauseet. Adverbiaalin epätyypillisyyksiä aineistossani on toiseksi eniten. Rektio vaikuttaa epätyypillisyyksiin merkittävästi. Informantit käyttävät myös usein ulkopaikallissijaa tyypillisen sisäpaikallissijan asemesta. Usein epätyypillinen adverbiaali on natiivin kielestä poikkeavassa nominatiivin sijassa. Subjekti ei aiheuta merkittävästi epätyypillisyyksiä. Perussubjektin kanssa informanteilla ei ole yleensä ongelmia, mutta sanajärjestyksen vaihtuessa, nesessiivirakenteen tai eksistentiaalilauseen yhteydessä epätyypillisiä subjekteja esiintyy. Predikatiivin epätyypillisyyksiä esiintyy vähiten. Yhteistä kaikille predikatiivin epätyypillisyyksille on, että ne kaikki ovat epätyypillisessä nominatiivin sijassa tyypillisen partitiivin asemesta. Aineistoni epätyypillisyydet ovat lähes yksinomaan sijan epätyypillisyyksiä — luvun epätyypillisyyksiä ei esiinny merkittävästi minkään nominaalisen lauseenjäsenen yhteydessä.
Kandidaatintutkielmani tutkimusaihe on nesessiivirakenteen subjektin sija keskustelupalstoilla. Nesessiivirakenteen subjektin sijamuoto on kielen huollon suosituksen mukaisesti genetiivi, mutta myös nominatiivi on yleisesti käytössä. Olen kerännyt aineistoni Suomi24-korpuksesta. Olen tutkimuksessani tarkastellut, kuinka nesessiivirakenteen A-infinitiivimuotoisen pääverbin syntaktiset ja semanttiset piirteet vaikuttavat sijanvalintaan. Aineistostani näkyy, että genetiivisubjektia esiintyy kaikissa monikäyttöisissä lausetyypeissä. Nominatiivi on erityisesti kopulalauseiden subjektin sijamuoto. Myös intransitiivilauseissa esiintyy nominatiivisubjektia, mutta transitiivisissa lauseissa subjektin sija on genetiivi. Semanttisesti tarkasteltuna nominatiivisubjektin saavat sellaiset lauseet, joissa toiminta tai siirtyminen tilasta toiseen ei ole ihmisen aiheuttama. Genetiivi liittyy erityisesti sellaisiin lauseisiin, joissa subjektin tarkoite on vastuullinen ja elollinen toimija.
Tämä kandidaatintutkielma käsittelee Oulun seudulla asuvien ihmisten mielikuvia henkilönnimistä. Tutkimuksessa selvitetään, miten tietoisia vastaajat ovat siitä, mihin alueisiin tietyt sukunimet yhdistyvät ja milloin tietyt etunimet ovat olleet suosittuja. Tutkimuksessa on käytetty kymmentä keksittyä etunimi + sukunimi -yhdistelmää, joita vastaajat ovat assosioineet. Lisäksi tutkielmassa pohditaan, kuinka samankaltaisia vastaajien mielikuvat ovat. Tutkielman aineisto on kerätty sähköisellä kyselylomakkeella, ja vastaajina ovat toimineet Oulun seudulla asuvat henkilöt. Viidensadan vastauksen aineistosta on suodatettu 50 ensimmäistä vastausta ja aineisto on kerätty vuoden 2016 syksyllä tätä kandidaatintutkielmaa varten. Tutkimuksessa aineisto on käsitelty kokonaan kvantitatiivisesti ja tulokset on esitelty erilaisten kuvioiden avulla. Tutkielman tulokset osoittavat, että Oulun seudulla asuvien nimitietous on melko hyvä, sillä kahdeksasta suomalaisesta sukunimestä viisi on assosioitu nimelle tyypilliselle asuinalueelle ja kymmenestä etunimestä kahdeksan on assosioitu saman ikäiseksi kuin Väestörekisterikeskuksen mukaan nimi on ollut suosituimmillaan. Lisäksi tutkielmasta käy ilmi, että vastaajilla on syntynyt useasta etunimi + sukunimi -yhdistelmästä hyvin samankaltaisia ikä- tai asuinalueassosiaatioita, vaikka assosiaatio ei aina vastaisikaan todellisuutta.
Tutkin kandidaatintutkielmassani Oulun yliopiston kielipoliittista tilannetta. Selvitän, mitä kieliä opetuksessa ja kokouksissa käytetään ja millaisia käsityksiä kielivalintojen taustalla on. Tarkoituksenani on myös osoittaa, millä tavalla kielistrategian puuttuminen näkyy Oulun yliopistossa. Olen kerännyt tutkielmani aineiston Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmien vastuuhenkilöiltä verkkokyselyn avulla. Aineistoni koostuu 27 tutkinto-ohjelman vastuuhenkilön vastauksista. Vastauksissa on edustettuna kaikki Oulun yliopiston tiedekunnat. Analysoin aineistoa kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin. Perehdyn vastauksiin ennen kaikkea sisältölähtöisen diskurssianalyysin keinoin ja käytän osittain myös sisällönanalyysin menetelmiä. Tutkielmassani olen havainnut, että Oulun yliopiston kaikissa tiedekunnissa kandidaattitutkinto-ohjelmien luento-opetuksen kieli on ensisijaisesti suomi, mutta useimmissa maisteri- ja tohtoriohjelmissa luennoidaan ensisijaisesti englanniksi. Tutkielmassani teen johtopäätöksen, että kielistrategian puuttuminen näkyy Oulun yliopistossa ennen kaikkea siinä, että käytäntöjen tai taustalla olevien käsitystenkään osalta ei ole yhteistä linjaa edes tiedekuntien sisällä. Eroja on tutkinto-ohjelmittain niin luento-opetuksen kielissä, niihin suhtautumisessa, kokouskielissä, ulkomaisten tutkijoiden suomen kielen oppimiseen suhtautumisessa kuin näkemyksissä Oulun yliopiston kielistrategian tarpeellisuudesta.
Tutkimukseni aiheena on lekseemien akka, emäntä, eukko, vaimo, ämmä, neito ja tyttö merkitys ja käyttö kansanrunoudessa. Aineistonani on Suomen kansan vanhojen runojen (SKVR) osat XII1 ja XII2 eli Pohjois-Pohjanmaalta kerätyt kansanrunot sähköisenä korpuksena. Runoja aineistoissani on yhteensä 476. Tavoitteenani on selvittää, millaisia merkityksiä akka, emäntä, eukko, vaimo, ämmä, neito ja tyttö saavat kansanrunoudessa, millaisissa konteksteissa ne viittaavat tiettyihin merkityksiin sekä millaisia kollokaatteja ja sävyjä lekseemit saavat. Vertaan myös tutkimieni lekseemien sanakirjamerkityksiä, merkitystä Suomen murteissa ja runoista esiin nousseita merkityksiä ja selvitän, ovatko merkitykset muuttuneet ajan saatossa. Apunani tässä ovat Kielitoimiston sanakirja, Nykysuomen sanakirja sekä Suomen murteiden sanakirjan ja Suomen murteiden sana-arkiston kokoelmat. Tavoitteenani on lisäksi selvittää, saadaanko kansanrunojen naiskuvasta vihjeitä merkityksiä selvittämällä. Tutkimukseni teoreettisena ja metodisena taustana ovat murremaantiede, leksikaalinen semantiikka, kontekstuaalinen semantiikka ja filologinen tekstintutkimus. Käytännössä tarkastelen, mitä tutkimani lekseemin sisältävä säe tarkoittaa ja on tarkoittanut tekstin aikaisessa kulttuurissa ja kuinka runo kokonaisuudessaan on tulkittava. Tämä muodostaa kontekstin, jonka perusteella etsin merkityksen tutkimalleni lekseemille. Murremaantiede on tutkimuksessani mukana siltä osin, että vertaan kansanrunoista löytämiäni merkityksiä murteista löytyviin merkityksiin. Tutkimukseni osoittaa, että akka, emäntä, eukko, vaimo, ämmä, neito ja tyttö saavat kansanrunoudessa yhteneväisiä merkityksiä Kielitoimiston sanakirjan, Nykysuomen sanakirjan ja murteista löytyvien merkityksien kanssa. Lisäksi akka saa uudeksi merkityksekseen ’äidin’, emäntä ’emuun’, eukko ’talon tai paikan naispuolisen hallitsijan’, vaimo ’synnyttäjän’, ämmä ’talon tai paikan naispuolisen hallitsijan’ ja neito ’morsiamen’ sekä ’talon tai paikan nuoremman naispuolisen asukkaan’. Vaikka murteet ja nykysuomi esittävät akan, eukon ja ämmän halventavina nimityksinä, kansanrunouden kieli tuo ne esiin suhteellisen neutraaleina ilmauksina. Neito ei saa aineistossani ollenkaan negatiivisia määreitä. Ylistävät kollokaatit ja määreet liitetään lähinnä mytologisiin naishahmoihin, joten akka, emäntä, eukko, vaimo, ämmä, tyttö ja neito ovat mytologisina hahmoina korkeammassa asemassa kuin todellisina hahmoina. Todellisina hahmoina naiset liikkuvat runoissa arkisen elämän piirissä ja nähdäkseni näihin viitataan sen tähden suhteellisen neutraaliin sävyyn.
Pro gradu -tutkielmassani olen kuvaillut suomenoppijoiden kielitaidon tarkkuuden kehittymistä Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasojen A2–B2 välillä. Pseudopitkittäistutkimuksessani tutkimuskohteina ovat suomenoppijoiden tuottamat morfosyntaktiset objektivirheet ja morfosyntaktisesti virheettömät objektit. Tavoitteenani on ollut mallintaa suomenoppijoiden kielitaidon tarkkuuden kehitystä potentiaalisen esiintymisen analyysin ja virheanalyysin avulla. Olen selvittänyt, millaisia morfosyntaktisia objektivirheitä suomenoppijat ovat tuottaneet ja miten virheiden suhteelliset esiintymät muuttuvat kielitaidon karttuessa. Olen tutkielmassani kuvaillut jokaista virhetyyppiä aineistoesimerkkien avulla. Korpuspohjaisen tutkimukseni aineisto on peräisin Kansainvälisestä oppijansuomen korpuksesta (ICLFI). Aineistoni koostuu vironkielisten, tsekinkielisten, ruotsinkielisten, kiinankielisten ja hollanninkielisten oppijoiden tuottamista teksteistä, jotka on taitotasoarvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasokuvausten mukaisesti. Tutkimukseni pohjaa vahvasti kvantitatiivisiin huomioihin ja metodeihin, joiden on tarkoitus antaa kuva yleisestä oppijankielisestä tutkimusaineistosta. Tutkimukseni kvalitatiiviset huomiot rajoittuvat virheiden ja tilastollisten muutosten kuvailuun. Tutkimukseni perusteella suomenoppijat tuottavat neljänlaisia morfosyntaktisia objektivirheitä: partitiivivirheitä, genetiivivirheitä, nominatiivivirheitä ja akkusatiivivirheitä. Virhetyypeistä tyypillisin on partitiivivirhe. Tyypillisin suomenoppijoiden tuottama virheellinen objektin sijamuoto on nominatiivi, vaikkakin kyseessä on varsin harvinainen objektin sijamuoto. Objektin lukuvirheitä tapahtuu lähinnä vain partitiiviobjektien kategoriassa. Objektin morfosyntaktisten virheiden perusteella suomenoppijoiden kielitaidon tarkkuus kehittyy taitotasojen A2–B2 välillä. Tutkimukseni perusteella näin voidaan todeta kaikkien objektin sijamuotojen kohdalla. Kielitaidon tarkkuuden kehittyminen tarkoittaa, että oppijan tuottama kielenaines muistuttaa edistyneemmillä taitotasoilla yhä enemmän suomen kielen sääntöjen mukaista kielenainesta. Vaikka kielitaidon tarkkuus kehittyykin, jää suomenoppijoille huomattavasti kehitettävää vielä B2-taitotasollakin. Tyypillisimmin suomenoppija tekee virheen objektin aspektuaalisessa valinnassa eli valinnassa partitiiviobjektin ja totaaliobjektin väliltä. Lisäksi suomenoppijat tekevät rutkasti virheitä myös totaaliobjektin sisäisessä sijanvalinnassa. Tutkimukseni perusteella suomenoppijat osaavat jo hyvin varhain tehdä valinnan objektin sijamuodon ja paikallissijamuodon väliltä. Tutkimustulosteni puitteissa voidaan todeta, oppijat hallitsevat suomen kielen objektin sijamuodon ja luvun valinnan yhä paremmin kielitaidon karttuessa. Virheosuuksien suuruus vielä B2-tasollakin tukee aiempia havaintoja, joiden perusteella suomenoppijat kokevat etenkin objektin sijanvalinnan haastavaksi.
Olen selvittänyt pro gradu -tutkimuksessani oululaisten korkeakoulutettujen S2-kielenkäyttäjien käsityksiä puhutun suomen variaatiosta ja sitä, miten S2-kielenkäyttäjät havainnoivat kielellistä ympäristöään. Tutkimukseni on osa kansanlingvistiikkaa sekä kielikäsitysten tutkimusta. Olen hyödyntänyt aineistoni analyysissä aineistolähtöisen sisällönanalyysin lisäksi sisältölähtöistä diskurssianalyysiä. Tutkimukseni aineisto koostuu 12 yksilöhaastattelusta ja niiden aikana tehdyistä kuuntelutesteistä. Kuuntelutestien aikana olen soittanut informanteille Oulun, Pellon, Pohjois-Savon, Tampereen, Turun ja pääkaupunkiseudun puhenäytteet, joista informantit ovat antaneet lähtöaluearvionsa sekä kertoneet puhenäytteestä tekemistään havainnoista. Puhenäytteiden jälkeen olen kysynyt informanteilta, kenen puhujan kanssa he keskustelisivat mieluiten ja ketä puhujaa oli vaikeinta ymmärtää. Puhenäytteet olen kerännyt verbal guise -metodilla aluepuhekielten äidinkielisiltä puhujilta. Tutkimukseni tulosten mukaan S2-kielenkäyttäjät havainnoivat heille soitetuista puhenäytteistä persoonapronominien eri muotoja, fonologisia piirteitä, heille entuudestaan tuttuja murrepiirteitä sekä puheen prosodiaa. Muutama informantti osaa toistaa Oulun murteelle leimallisia matkimuksia. Mitä tutumpaa puhutun suomen varieteetti heille on, sitä tarkempia havaintoja he tekevät sen piirteistä. Informantit sijoittavat eniten Oulun puhenäytettä sen todelliselle lähtöalueelle. He myös tekevät eniten havaintoja Oulun puhenäytteen murrepiirteistä. Toiseksi tutuimmaksi osoittautuu pääkaupunkiseudun puhe, kun taas Pohjois-Savon ja Turun puhenäytteet ovat informanteille vieraampia. S2-kielenkäyttäjät arvostavat yleiskieltä sen ymmärrettävyyden, tasa-arvoisuuden ja virallisen aseman vuoksi. Myös lähtömaan arvostus yleiskieltä kohtaan vaikuttaa informanttien myönteiseen käsitykseen suomen yleiskielestä. Moni informanteista arvostaa murteellista puhetta aitona arkielämän kielimuotona. Moni sellaisistakin informanteista, jotka eivät pidä murteellista puhetta virallisesti ”oikeana” suomen kielenä, suhtautuvat melko myönteisesti puhekieliseen ja murteelliseen puheeseen. Oululaiset S2-kielenkäyttäjät kokevat peräpohjalaisen Pellon puhenäytteen vaikeimmaksi ymmärtää. S2-kielenkäyttäjät valitsevat mieluisimmaksi keskustelukumppaniksi Oulun puhenäytteen puhujan. Informanttien ensimmäisen tason metakieli on monin paikoin hyvin samankaltaista natiivien kielenkäyttäjien kanssa. Heidän kolmannen tason metakielestään käy ilmi joitakin kielikäsityksiä, joita he ovat omaksuneet natiiveilta kielenkäyttäjiltä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että S2-kielenkäyttäjät tekevät monipuolisesti havaintoja sekä omasta puheestaan että natiivien kielenkäyttäjien puhutun suomen variaatiosta. Tuloksia voidaan hyödyntää S2-opetusta kehitettäessä.
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomi–espanja-koodinvaihtoa Espanjan suomalaisyhteisön Facebook-ryhmässä. Espanjan suomalaisyhteisön kielestä on toistaiseksi tehty vain vähän tutkimusta. Tavoitteena on selvittää, kuinka espanjan kielen vaikutus näkyy suomalaisten kirjoittajien Facebook-viesteissä. Tutkimukseni edustaa laadullista kielikontakti- ja monikielisyystutkimusta. Aineisto on kerätty syksyllä 2016, ja olen pyytänyt henkilökohtaisesti luvan jokaiselta kirjoittajalta, joiden Facebook-viestejä työssäni siteeraan. Yhteensä aineistossani on 32 viestiä, joissa esiintyy 45 koodinvaihtotapausta. Aineistoni viesteissä esiintyy pääasiassa lauseensisäistä koodinvaihtoa. Työssäni pyrin selvittämään, millaista suomi–espanja-koodinvaihto on rakenteeltaan. Tämän lisäksi tarkastelen koodinvaihtoon osallistuvan espanjankielisen sanastoon liittyviä merkityksiä. Olen jaotellut koodinvaihtotapaukset sen perusteella, taivutetaanko espanjankielistä sanaa suomen mallin mukaisesti vai ei. Suurinta osaa espanjankielisistä sanoista taivutetaan ja käytetään suomen kieliopin mukaisesti, mutta aineistossani esiintyy myös muutama poikkeus. Näissä esimerkeissä espanjankielistä sanan edessä olevaa tarkennetta on taivutettu, mutta espanjan kielen sana on jätetty kokonaan taivuttamatta. Mukana on myös esimerkki, jossa espanjankielinen sana on jätetty kokonaan taivuttamatta, eikä sen edessä esiinny taivutettua tarkennusta. Lisäksi aineistossani esiintyy muutama esimerkki suomi–espanja-yhdyssanoista, joiden edusosa on suomeksi ja määriteosa espanjaksi. Aineistoni koodinvaihtotapauksia olen verrannut Auerin (1998) ja Kovácsin (2001, 2002) kielenmuutosta kuvaaviin jatkumoteorioihin, joiden perusteella voidaan varovasti arvioida, Espanjan suomalaisyhteisön kieli edustaa varhaisvaiheen koodinvaihtoa. Näin suppean aineiston perusteella on kuitenkin mahdotonta yleistäviä päätelmiä Espanjan suomalaisyhteisön kielestä, ja aihe kaipaakin lisää tutkimusta. Koodinvaihdon rakenteen lisäksi olen tarkastellut koodinvaihtoon osallistuvien sanojen merkityksiä Backusin (2001) semanttisen spesifisyyden teorian avulla. Olen jaotellut aineistoni koodinvaihtotapauksiin erilaisiin semanttisten alueiden kenttiin, jotka liittyvät suomalaisten elämään Espanjassa. Aineistoni perusteella suurinta osaa koodinvaihtoon osallistuvista sanoista voidaan pitää semanttisesti spesifeinä, ja mukana on paljon kulttuurisesti latautuneita sanoja. Aineistossani esiintyy kuitenkin myös sellaisia sanoja, jotka eivät ole erityisen spesifejä semanttisesti tai joihin ei liity voimakasta kulttuurista latausta.
Tässä kandidaatintutkielmassa tutkitaan oululaisnuorten puhekielessä esiintyvää diftonginreduktiota. Aiemmat tiedot oululaisten puheen reduktiosta ovat ristiriitaiset: joissakin tutkimuksissa todetaan reduktion olevan niin vähäistä, että se on jätetty kokonaan merkitsemättä, mutta joissakin tutkimuksissa kerrotaan reduktiota esiintyvän lievänä koko Oulun seudulla. Kenttähavaintojen perusteella on huomattu, että nuorten puheessa esiintyy nykyään aiempaa enemmän reduktiota. Varsinkin pojat näyttävät havaintojen mukaan suosivan reduktion käyttöä. Tätä tutkielmaa varten on tallennettu neljä yhdeksäsluokkalaisten käymää parikeskustelua syyskuussa 2017. Keskusteluissa on mukana neljä tyttöä ja neljä poikaa eli aineistona on kaksi tyttöjen ja kaksi poikien käymää keskustelua. Kukin keskustelu kestää noin 20 minuuttia. Aineiston analyysi koostuu yli 1400 keskusteluissa esiintyvästä diftongista. Aineistossa redusoituvia diftongeja ovat ai-, äi-, oi-, öi-, eu-, au- ja äy-diftongit. Lisäksi diftongeilla ei ja ey on yksi redusoitunut muoto. Tyypillistä oululaisnuorten puhekielelle on se, että reduktiota esiintyy lievänä vain tietyissä diftongeissa Diftongit ou ja öy eivät esiinny kertaakaan aineistossa redusoituneena. Analyysin mukaan reduktiota esiintyy erityisesti ai-, äi-, oi- ja au-diftongeilla. Näistä diftongeista redusoituu jopa yli puolet. Sukupuolten välillä on suuri ero: esimerkiksi poikien puheessa diftongi ai esiintyy jopa yli 80-prosenttisesti redusoituneena ja diftongi oi lähes 70-prosenttisesti redusoituneena. Tytöillä sen sijaan molemmat diftongit redusoituvat vain noin 20-prosenttisesti. Koko aineistossa poikien puheessa redusoituu jopa yli 55 % kaikista diftongeista, kun taas tytöillä redusoituu vain noin 15 %. Kaikista mahdollisesti redusoituvista diftongeista ei pysty johtopäätöksiä tekemään, koska diftongien esiintymiä on vähän. Diftongilla öi on vain 17 esiintymää, diftongilla eu 12 esiintymää, diftongilla öy viisi esiintymää ja diftongilla ey vain yksi esiintymä. Diftonginreduktioon vaikuttavat puheenaihe, tunnetila ja leksikaalistumat. Oulussa leksikaalistuneita redusoituneita muotoja ovat esimerkiksi äeti ja Maekkula, joita käyttävät myös ne, joiden puheessa reduktion käyttö muuten on vähäistä. Myös asia tai tapahtuma, joka herättää jonkinlaisen tunnereaktion, saa aikaan vahvemman reaktion. Reduktio vahvistuu myös päivittelyssä ja kannanotoissa. Tämä tutkimus ei osoita eroa lukioon ja ammattikouluun hakeutuvien nuorten reduktion käytössä, vaikka monet tutkimukset sitä osoittavatkin. Oulun murteessa riittää vielä runsaasti tutkittavaa. Mahdollisia tutkimusaiheita voisivat olla diftonginreduktion vaihtelu eri ikäisillä ja eri tilanteissa sekä erikoisgeminaatio ja itäisten murrepiirteiden esiintyminen.
Tutkin kandidaatintutkielmassani haukiputaalaisen suurperheen sisäistä variaatiota jälkitavujen A-loppuisten vokaaliyhtymien osalta. Aineistoni olen kerännyt nauhoittamalla informanttien puhetta luonnollisissa puhetilanteissa. Informanttien käymät keskustelut ovat sellaisia, että ne olisi käyty ilman nauhoitustilannettakin. Nauhoittamissani keskusteluissa on mukana vaihteleva määrä informantteja. Enimmillään heitä on keskustelemassa seitsemän ja vähimmillään kaksi. Tutkimukseni on sosiolingvististä variaationtutkimusta ja olen kvantitatiivista metodia käyttäen jaotellut aineistoni sekä informanttien että vokaaliyhtymien mukaan. Analysointini tapahtuu sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Tutkielmani tärkeimmät havainnot liittyvät vokaaliyhtymien variantteihin informanteittain sekä perheen tyttöjen ja poikien välisiin eroihin. Analyysini osoittaa, että perheen pojilla paikallismurteen mukaiset edustumat ovat yleisempiä kuin tytöillä. Tytöt puolestaan käyttävät enemmän yleiskielen mukaisia tai laajalle levinneitä variantteja.
Olen pro gradu -tutkielmassani analysoinut kainuulaisen kansanrunouden erikoissanastoa. Tavoitteenani on ollut selvittää, millaisia spesifejä merkityksiä tutkimillani erikoissanoilla on ja miten laajasti sanat tunnetaan tässä erikoismerkityksessä. Edelleen olen pyrkinyt selvittämään sitä, millainen murremaantieteellinen levikki tutkimillani sanoilla on ja millaisia viitteitä erikoissanaston levikki antaa kansanrunojen leviämislinjoista. Tutkimusaineiston olen rajannut sähköisestä Suomen Kansan Vanhat Runot tietokannasta (skvr.fi), josta olen rajannut runot keräyspaikan ja aiheen mukaan. Olen rajannut tutkimani kansanrunoaineiston temaattisesti yhtenäiseksi sisällyttämällä tutkimusaineistoon kainuulaiset hää- ja rakkausrunot sekä lemmennosto- ja kosintaloitsut. Tutkimani erikoissanasto muodostuu 37 sanasta, jotka olen poiminut edellä mainituista kainuulaisrunoista. Erikoissanoiksi olen luokitellut kaikki sellaiset sanat, jotka eivät esiinny Nykysuomen sanakirjassa lainkaan tai joiden merkitys poikkeaa aineistossani sanakirjan antamasta merkityksestä. Olen hyödyntänyt tutkimuksen teossa maantieteellis-historiallisia ja filologisia tutkimusmetodeja soveltaen tutkimukseeni sitä näkökulmaa, että maantieteellis-historiallisen menetelmän voi nähdä filologian tekstikritiikin sovelluksena suulliseen kielenkäyttötraditioon. Analyysissä pyrin tekstikriittisten menetelmien ohella selvittämään tutkimieni sanojen kulttuurikontekstuaalisia merkityksiä. Käytän tutkimuksessani Jusleniuksen, Gananderin, Renvallin ja Lönnrotin sanakirjojen lisäksi etymologisia sanakirjoja sekä Suomen murteiden sanakirjaa ja Karjalan kielen sanakirjaa. Näiden lisäksi olen hyödyntänyt Kalevalan kielen sanakirjoja. Tutkimustulokseni osoittavat, että kainuulaisen kansanrunouden erikoissanasto on pääasiassa joko karjalaisperäistä tai itämurteis-karjalaista sanastoa, jonka lainaetymologiat palautuvat suhteellisen usein venäjän kieleen. Lisäksi tutkimassani erikoissanastossa on nähtävissä runokielisyyksiä, joita selittävät toisaalta kalevalaisen runomitan vaatimukset ja toisaalta kansanrunokielen tyypilliset piirteet, joita ovat kielen deskriptiivisyys ja tilapäismuodosteiden runsaus. Lisäksi seksuaalinen tabusanasto tuottaa tutkimaani sana-aineistoon oman kielenkäyttäjän affekteja ilmentävän lisänsä.
Tutkin pro gradu -tutkielmassani ’tyttöä’ merkitseviä slangisanoja Urbaanissa sanakirjassa. Haluan työssäni tarkastella, millaista ’tyttöä’ merkitsevä slangisanasto on rakenteeltaan ja sävyltään, ja ylipäätään sitä, millaisia nimityksiä ’tytöistä’ käytetään suomalaisessa katukielessä. Tutkimukseni on aineiston osalta kansanlingvistinen eli kielitieteellisesti kouluttamattomien, maallikoiden kerryttämä. Kansanlingvistiikka on sosiolingvistinen tutkimussuuntaus, ja tutkinkin työssäni kieltä osana sosiaalista ympäristöä. Urbaani sanakirja on verkossa jatkuvasti päivittyvä sanakirja, jonne kuka tahansa voi lisätä sanoja ja niiden määritelmiä. Sanakirja sisältää sanastoa laidasta laitaan: tavallisesta murre- ja jopa yleiskielen sanastosta erilaisiin slangi-ilmauksiin tai varsin pienen käyttäjäryhmän käytössä oleviin sanoihin. Aineistoni koostuu 176 sanasta, jotka olen poiminut Urbaanista sanakirjasta tyttö-hakusanalla. Olen jaotellut sanastoni sanastolähteittäin Kari Nahkolan (1991) mallin mukaisesti ja sitä hieman soveltaen. Tyttö-sanastossa keskeisimpinä näyttäytyviä sanastolähteitä ovat metaforat ja vieraista kielistä peräisin olevat sanat. Paronymioita aineistoni ei sisällä lainkaan. Vaikka sanoja on voitu lisätä sanakirjaan mistä päin maata tahansa, alkuperältään Helsingin slangia olevien sanojen osuus on huomattava. Osan sanojen alkuperä on jäänyt selvittämättä, mikä lienee osittain juuri siitä johtuvaa, että ne voivat olla vain muutamien ihmisten käytössä olevia ”sisäpiirisanoja”. Koska tutkielmassani ei ole informantteja, olen päätellyt sanan valintaan vaikuttavia tekijöitä niin Urbaanin sanakirjan sanamääritelmistä kuin muista sanakirjoista ja artikkeleista, joita olen työssäni hyödyntänyt. Keskeisiä lähteitäni ovat olleen muun muassa Seksisanat-kirja (2010) sekä Heikki Paunosen Stadin slangin suursanakirja (2000). Olen tutkielmassani kiinnostunut tarkastelemaan myös sävyä, joka ’tyttöä’ merkitsevästä sanastosta välittyy. Kuten slangintutkijat esimerkiksi koululaisslangin tai Stadin slangin saralta ovat aiemminkin todenneet, tytöistä puhutaan perin halventavaan sävyyn. Syy pejoratiivisten ilmauksien käyttämiseen voi piillä siinä, ettei vastakkaisesta sukupuolesta ole varsinkaan ennen voitu puhua myönteiseen sävyyn. Seksuaalinen sävyttyneisyys ja alentava suhtautuminen tyttöihin ovat nähtävissä merkittävässä osassa sanastoa: puhunnan kohde esitetään usein seksuaaliobjektina tai muuten huonomaineisena naishenkilönä. On kuitenkin todettava, että vaikka sana alkuperäiseltä merkitykseltään olisi negatiivinen, merkitys on usein slangikäytössä ajan mittaan melioratiivistunut, ja sana voi nykypäivänä olla lähes neutraali ’tyttöä’ merkitsevä ilmaus. Sanastossa on muutamia neutraalisti tai myönteisesti käytettäviä ilmauksia, jotka usein ovat käytettävissä kummankin sukupuolen edustajista. Olen arvioinut nimityksien valintaa sen funktion ja käytön tai ominaisuuden perusteella. Niitä voivat olla esimerkiksi ruumiinrakenne, ikä tai tarkoitteen työtehtävä tai ammatti. Metaforien luokittelussa olen hyödyntänyt Heikki Paunosen (2006) esimerkkiä ja jakanut metaforat seitsemään alaluokkaan. Eniten ’tyttöä’ merkitseviä metaforia olen koonnut eläin- ja esineaihepiireistä. Vierasperäisen sanaston olen jakanut kahtia ruotsin kielestä ja muista kielistä lainautuviin. Ruotsi ja englanti ovat keskeisimmät lainanantajakielet, ja lisäksi mukana on yksittäisiä sanoja esimerkiksi venäjästä ja italiasta. Keskeinen ja varsin produktiivinen slangisananmuodostuskeino vaikuttaa olevan myös johtaminen: tyttö-aineistossani esiintyy yhdeksäntoista eri johdinta. Myös proprien appellatiivinen käyttö on yhä yleistä: pirkot, lyylit ja mirkut ovat olleet ’tyttöjen’ nimityksiä vuosikymmeniä sitten ja ovat sitä yhä. Tutkimustulokseni vastaavat hypoteesiani: sanasto on enimmäkseen halventavaa ja metaforarikasta. Yllättävää aineistossani on vierasperäisen sanaston runsaus, mutta yhä laajeneva monikulttuurisuus maassamme tulee varmasti kasvattamaan sen määrää entisestään. ’Tyttö’ on tällä hetkellä muun muassa koululaisslangin ja Stadin slangin attraktiokeskus eli keskeinen sanastoa keräävä aihepiiri, ja tulee varmasti olemaan sitä jatkossakin.
Tutkin kandidaatintutkielmassani vokaalivartaloiden yleistymistä verbien nähdä, tehdä, tulla, mennä, purra ja surra A-infinitiiveissä. Vokaalivartaloiden yleistyminen on ilmiö, jossa yleiskielen mukaisten konsonanttivartaloiden rinnalla on alkanut näkyä myös vokaalivartaloisia muotoja. Tarkastelen, esiintyykö vokaalivartaloisia A-infinitiivejä enemmän yleisemmissä vai harvinaisemmissa perussanoissa. Lisäksi tarkastelen, millaisissa syntaktisissa tehtävissä vokaalivartaloistuneet A-infinitiivit esiintyvät. Olen kerännyt aineistoni Korp-tietokannan Suomi24- ja Ylilauta-sivustojen keskustelupalstoja sisältävistä korpuksista. Aineistossani on yhteensä 408 vokaalivartaloisen A-infinitiivin sisältävää esiintymää. Havaitsin, että eniten vokaalivartaloisia A-infinitiivejä esiintyy nähdä-verbillä, joka on tutkimistani verbeistä yleisempien perussanojen joukossa. Muiden verbien osalta muotoja esiintyy aineistossani enemmän harvinaisemmissa kuin yleisemmissä perussanoissa. Vokaalivartaloisten A-infinitiivien syntaktisista tehtävistä yleisin on aineistossani verbiketju. Lisäksi A-infinitiivit esiintyvät aineistossani subjektina, objektina, nominin määritteenä, erilaisina irrallisina lausekkeina sekä erilaisissa nesessiivirakenteissa.
Tutkin kandidaatintutkielmassa vokaalivartaloiden yleistymistä potentiaalimuodoissa verbeissä tulla, tehdä, nähdä, surra ja purra. Vokaalivartaloiden yleistyminen eli vokaalivartaloistuminen on morfologinen muutos, joka on ollut käynnissä suomen kielessä satoja vuosia. Toiset vokaalivartaloistuneet muodot ovat jo osa yleiskieltä (sunna > sutena) ja toiset esiintyvät vielä norminvastaisina innovaatioina (*käteä pro kättä). Potentiaalissa on myös havaittu norminvastaisia vokaalivartaloita kuten *tulenee pro tullee. Tutkimuksessani selvitän, minkälaisia vokaalivartaloistuneita muotoja tutkimissani verbeissä esiintyy ja miten ne jakautuvat muotoryhmiin. Vertailen tutkimustuloksiani myös Palviaisen ja Västin (2017, 2018) hypoteesiin, jonka mukaan vokaalivartaloistuminen on yleisempää harvinaisemmissa perussanamaisissa sanoissa kuin yleisemmissä. Yleisemmät perussanat aineistossani ovat tulla, tehdä ja nähdä. Harvinaisia perussanoja edustavat surra ja purra. Keräsin aineistoni Ylilaudan ja Suomi24:n keskustelupalstoilta.
Tutkimuksen aihe on Kemin epäviralliset paikannimet eli sellaiset nimet, jotka eivät ole kaavanimiä. Tutkimusaineisto on kerätty verkkokyselynä joulukuussa 2011. Kyselyyn saivat vastata kaikki, jotka asuvat tai ovat joskus asuneet Kemissä. Informantteja kertyi tutkimukseen yhteensä 54. Aineistossa on 394 epävirallista nimeä, joista 38 nimeä on käytöstä poistuneita epävirallisia nimiä, jotka olen jättänyt analyysin ulkopuolelle. Nimettyjä paikkoja on yhteensä 225. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen on Kemin epävirallisen paikannimistön luonne. Tutkin nimeämisperusteita ja -tapoja, nimien yleisyyttä sekä erityisesti nimistä ilmentyviä asenteita. Vertailen Kemin epävirallista nimistöä mahdollisuuksien mukaan myös muista kaupungeista tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin. Tutkimusmetodini on empiirinen ja aineistopohjainen. Tutkimus on pääosin kvalitatiivista, mutta käytän jonkin verran myös kvantitatiivisia metodeja määrittäessäni esimerkiksi nimeämisluokkien osuuksia koko aineistosta. Jaottelen nimet nimeämisperusteiden mukaan esimerkiksi paikanlajeittain. Jaan nimet sekundaareihin ja primaareihin nimiin nimeämistavan mukaisesti. Lisäksi tarkastelen nimien sisältämiä asenteita käyttäen apuna pääosin teemoittelua. Kemin epävirallinen paikannimistö noudattelee pääpiirteittään samaa kaavaa kuin muiden aiemmin tutkittujen kaupunkien epäviralliset nimistöt. Sekundaareja, virallisen nimen pohjalta muodostettuja paikannimiä, on aineistossa selkeä enemmistö, yhteensä 64,4 prosenttia. Primaareja, muun kuin virallisen nimen pohjalta muodostettuja paikannimiä, on aineistossa puolestaan 35,6 prosenttia. Eniten Kemissä on nimetty rakennuksia. Aineistossa on muista pienemmistä kaupungeista poikkeavasti runsaasti epävirallisesti nimettyjä katuja ja kulkuväyliä, mikä voi kertoa siitä, että kemiläiset hahmottavat ympäristöään eri tavalla kuin esimerkiksi torniolaiset. Aineiston yleisin nimenmuodostustapa on johtaminen, 28 prosenttia aineiston nimistä on muodostettu johtimia käyttäen. Slanginimistölle tyypillisesti is-johdin on johdetuissa nimissä käytetyin. Aineistossa noin joka viides nimi sisältää huumoria tai asenteita. Erityisesti aineistosta nousevat esiin erilaiset pejoratiiviset ja rasistiset nimet. Esimerkiksi Kemi on saanut useita herjaavia nimiä, kuten Kembolandia ja Kempala. Kemissä aiemmin vahvasti vallinnut poliittinen ilmapiiri näkyy aineiston nimissä Kemingrad ja Kremlin torni. Rasistiset nimet kertovat puolestaan siitä, että nimenkäyttäjät kokevat esimerkiksi maahanmuuttajat vieraina, ”toisina”. Näin ollen toiseus voidaan ilmaista pejoratiivisissa nimissä, kuten Mutiaistenmäki ja Kurdikukkula. Tutkimukseni osoittaa, että erityisesti asenteelliset epäviralliset paikannimet ovat ala, jota tulisi tutkia enemmän. Myös nimenkäyttäjien mielipiteet ja asenteet nimiä kohtaan kaipaisivat tutkimusta.
Tutkielmani aihe on verkkokeskustelijoiden asenteet julkisuuden henkilöiden murretta kohtaan. Olen kerännyt 227 kommenttia sisältävän aineiston internetin keskustelupalstoilta. Tutkin kommentteja Johanna Pakosen, Antti Tuiskun, Anna Sainilan ja Juha Miedon murteesta sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen murteellisista sanoituksista. Tutkin, ovatko asenteet pääosin myönteisiä vai kielteisiä. Tarkastelen myös, miten kirjoittajat perustelevat asenteitaan. Olen analysoinut kommenttien kielenpiirteitä, kuten murretta kuvailevia adjektiiveja ja verbin persoonamuodon valintaa. Lisäksi olen analysoinut maallikoiden tekemiä murrehavaintoja. Tutkimukseni on empiiristä, laadullista tutkimusta. Teorialähtökohtana on kansandialektologia, joka on kiinnostunut tavallisten kielenkäyttäjien murrehavainnoista. Tutkimukseni on diskursiivista asennetutkimusta. Diskurssianalyysia soveltamalla pyrin erottelemaan aineistosta esiin nousevat diskurssit eli murteesta puhumisen tavat. Olen jakanut kommentit tunne-, vuorovaikutus-, rekisteri- ja asiantuntijadiskursseihin. Näistä laajin on tunnediskurssi, josta olen eritellyt viisi aladiskurssia. Yleisesti ottaen tunnettujen henkilöiden murteista pidetään: 109 keskustelijaa pitää murteista ja 81 ei pidä. 37 kommentoijaa ei ilmaise selvästi mielipidettään. He ovat silti osa yleistä julkisuuden henkilöiden murteista puhumisen diskurssia kommentoidessaan murretta jollain tavalla. Monen keskustelijan mielestä murre on ihanaa, luonnollista tai parasta. Yleisimpiä kielteisiä adjektiiveja ovat hirveä, hirvittävä, kauhea, karmea tai kaamea. Murretta tai sen puhumista on kuvailtu myönteisillä adjektiiveilla 41 kommentissa ja kielteisillä 22 kommentissa. Yleisin verbin persoonamuoto on yksikön ensimmäinen persoona. Tällöin kommentoijat ottavat vastuun kirjoittamisistaan ja esittävät ne omana mielipiteenään. Murrepiirteistä on nostettu esille erityisesti Tuiskun murteelliset persoonapronominit mie ja sie. Johanna Pakosta lukuun ottamatta henkilöiden murretta on kehuttu enemmän kuin kritisoitu. Pakosen saama kritiikki johtunee osittain siitä, että televisio-ohjelman juontajana toimiessaan hän on edustanut Yleä instituutiona. Hänen murteensa ei ole tuntunut sopivalta valtakunnalliseen ohjelmaan. Muut aineistoni henkilöt edustavat vain itseään ja esiintyvät lähinnä haastateltavina. Tutkimukseni tulosten yleistettävyydessä on sama ongelma kuin muissakin keskustelupalstoilta tehdyissä tutkielmissa: ihmiset kirjoittavat keskusteluihin yleensä nimimerkillä ilman henkilötietoja. Tällaisesta tutkimusaineistosta ei voi saada tarkkoja tietoja osallistujien iästä, sukupuolesta tai asuinpaikasta. Aineiston analysoinnin kautta saadut tulokset eivät siis välttämättä edusta koko kieliyhteisön asenteita. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia, miten keskustelijoiden paikkakunta vaikuttaa murreasenteisiin tunnettuja murteenpuhujia kohtaan.
Pro gradu -työssäni tutkin kuusamolaisnuorten puhekieltä ja sen tiedostamista. Informantteina minulla on 12 Kuusamon lukion opiskelijaa, joista kuusi on tyttöjä ja kuusi poikia. Tutkielmani kuuluu sosiolingvistiikan alaan, ja siinä yhdistyvät sosiolingvistinen variaationtutkimus ja kansandialektologia. Aineistoni koostuu nauhoitetuista haastatteluista ja informanttieni kirjoittamista puhekielisistä kirjoitelmista. Haastatteluiden avulla selvitän, millaisia puhekielen piirteitä nuoret käyttävät. Kirjoitelmien avulla puolestaan tutkin sitä, millaisia puhekielen piirteitä nuoret itse ajattelevat käyttävänsä. Lisäksi vertailen haastatteluissa ja kirjoitelmissa esiintyviä kielenpiirteitä keskenään. Näin saan selville, vastaavatko nuorten ajatukset heidän puhekielestään heidän todellista kielenkäyttöään. Selvitän myös, onko puhekielen käytössä tai sen tiedostamisessa sukupuolten välisiä eroja. Tutkittaviksi kielenpiirteiksi olen valinnut jälkitavujen A-loppuiset vokaaliyhtymät (eA, iA, OA ja UA), ts-yhtymän vastineet, svaavokaalin sekä yleis- ja erikoisgeminaation. Jälkitavujen eA-yhtymässä yleisin kuusamolaisnuorten käyttämä vastine on nykypuhekielinen ee. Se on yleisempi tyttöjen kuin poikien puheessa. Kirjoitelmissa ee-varianttia esiintyy sekä tytöillä että pojilla vähemmän kuin haastatteluissa, mutta tytöt kuitenkin tiedostavat sen paremmin kuin pojat. Paremmin tiedostettu on jälkitavujen iA-yhtymä. Siinä selkeästi yleisin nuorten käyttämä vastine on yleiskielen mukainen iA, joka on yhtä yleinen tytöillä ja pojilla niin haastatteluissa kuin kirjoitelmissakin. Jälkitavujen OA- ja UA-yhtymissä informanttini käyttävät puhekielessään useimmiten yleiskielisiä vastineita, ja näiden lisäksi esiintyvät ainoastaan monoftongiutuneet variantit OO ja UU. Pojat ajattelevat käyttävänsä enemmän yleiskielisiä vastineita kuin mitä he todellisuudessa tekevät, ja tytöt puolestaan pitävät monoftongivariantteja yleisempinä kuin se heidän puheessaan esiintyy. Kaikissa jälkitavujen A-loppuisissa vokaaliyhtymissä näkyy sama ilmiö: Kuusamon murteen mukaiset variantit ovat nuorten puheessa harvinaisia tai puuttuvat kokonaan. Niiden olemassaoloa ei myöskään tiedosteta. ts-yhtymän vastineena informanttini käyttävät useimmiten vahvassa asteessa tt:tä ja heikossa asteessa t:tä. Kuusamon murteen mukainen vahvan asteen ht-variantti on nuorten puheessa harvinainen. Kirjoitelmissakin yleisin on tt : t -vaihtelu yleiskielen ts-variantin ollessa toisella sijalla. Informanttini eivät kuitenkaan koe käyttävänsä ht-varianttia lainkaan. Pojat arvioivat olevansa yleiskielisempiä kuin he todellisuudessa ovat; tytöillä tilanne on päinvastainen. Svaavokaali on käymässä kuusamolaisten nuorten kielessä harvinaiseksi. Pojat käyttävät sitä enemmän kuin tytöt. Kirjoitelmissa svaa on vielä selvästi harvinaisempi kuin haastatteluissa. Yleisgeminaatio on nuorten puheessa svaata yleisempi. Sen käytössä ei ole suurta eroa tyttöjen ja poikien välillä, mutta tytöt tiedostavat sen paremmin kuin pojat. Yleisgeminaatio on kuitenkin yleisempi haastatteluissa kuin kirjoitelmissa niin tytöillä kuin pojillakin. Tämä voi olla merkki siitä, että yleisgeminaatiota ei haluta pitää omaan puhekieleen kuuluvana ilmiönä. Erikoisgeminaatiota käyttävät puheessaan kaikki informanttini, mutta kirjoitelmissa esiintyy vain yksi erikoisgeminaatiotapaus. Näin ollen erikoisgeminaation voi sanoa olevan heikosti tiedostettu kielenpiirre. Näyttää siltä, että nuoret kuusamolaiset luopuvat helposti murteenmukaisesta variantista ja käyttävät sen sijaan prestiisinmukaista muotoa. Tytöt tiedostavat oman puhekielensä piirteitä poikia paremmin, sillä poikien kirjoitelmat ovat yleiskielisempiä kuin tyttöjen. Tytöt puolestaan käyttävät prestiisivariantteja kirjoitelmissaan jopa useammin kuin puheessaan. Voi tosin olla, että lukiolaisnuoret ovat yleiskielisempiä ja prestiisinhakuisempia kuin muut nuoret. Tulevaisuudessa olisikin mielenkiintoista selvittää esimerkiksi sitä, eroavatko kuusamolaisten lukiolais- ja ammattikoululaisten nuorten puhekieli ja sen tiedostaminen toisistaan.
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani naurun ja hymyn sekä institutionaalisuuden yhteyksiä poliisin työssä. Tutkimusaineistonani käytän tosi-tv-sarjaa Poliisit. Aineisto on koostettu sarjan 15 eri jaksosta. Poimin aineistosta analyysiini kohtaukset, joissa esiintyy naurua, hymyä tai poliisien asiatyylistä poikkeavia ilmauksia. Tällaisia kohtauksia on yhteensä 47 kappaletta. Pääasiallisena tutkimusmetodina ja teoreettisena lähtökohtana kvalitatiivisessa tutkimuksessani on keskustelunanalyysi. Erittelen aineiston tilanteet kahteen pääkategoriaan: asiakaskohtaamisiin ja poliisien keskinäiseen vuorovaikutukseen. Asiakaskohtaamisissa poliisi nauraa esimerkiksi kieltäytyessään uskomasta tai kiusoitellakseen asiakasta. Poliisien keskinäisessä vuorovaikutuksessa naurua esiintyy esimerkiksi jälkipuintitilanteissa, tilanteiden ennakoinnissa, kiusoittelussa ja kertomusten yhteydessä. Analyysini osoittaa, että poliisi rakentaa institutionaalisuuttaan esimerkiksi päämäärähakuisella keskustelulla, mainitsemalla olevansa virkatehtävissä, käskemällä asiakkaita sekä noudattamalla poliisille tyypillistä vuorovaikutusjärjestystä. Poliisin käyttämä kieli myös vähentää vuorovaikutustilanteiden institutionaalisuutta. Institutionaalisuus vähenee esimerkiksi vertauksilla ja asiatyylistä poikkeavilla sananvalinnoilla, sanaleikeillä ja huumorimoodissa esitetyillä kysymyksillä sekä normista poikkeavalla toiminnalla. Naurulla on usein osuus institutionaalisuuden vähenemiseen, sillä institutionaalisuutta vähentävien sananvalintojen, vertausten tai toiminnan välittömässä läheisyydessä esiintyy usein naurua. Institutionaalisuuden väheneminen näyttäisi liittyvän toimintoihin, jotka eivät ole välttämättömiä tehtävien hoitamisen kannalta. Aineiston perusteella ne kuitenkin näyttävät tekevän tehtävien hoidosta ja ilmapiiristä mukavampia. Myös poliisin kanssa toimivat asiakkaat nauravat vuoroillaan, mikä osoittaa, että institutionaalisuuden väheneminen joissain tilanteissa tekee poliisin kohtaamisen asiakkaalle mukavammaksi. Tutkimukseni todistaa, että naurulla on merkittävä tehtävä poliisin vuorovaikutuksessa. Nauru vähentää vuorovaikutustilanteiden institutionaalisuutta ja on poliisin työn kannalta oleellinen tekijä.
Tässä pro gradu -tutkielmassa olen käsitellyt Oulun seudulla asuvien yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä Oulun seudun murteesta. Olen halunnut selvittää ensinnäkin, millaisia käsityksiä näillä maallikoilla on Oulun seudun murteesta ja sen murrepiirteistöstä. Toisekseen kysyn, millaisia heidän käsityksensä ovat Oulun seudun murteen ja sen piirteistön sosiaalisesta variaatiosta. Tutkimukseni taustaoletuksena on, että jokaisessa murteessa on sosiaalista variaatiota. Variaation taustalla taas vaikuttaa kielenkäyttäjän sosioekonominen tausta: onko puhuja mies vai nainen, minkä ikäinen hän on, asuuko hän maalla vai kaupungissa tai millainen koulutus hänellä on? Koska tutkin maallikoiden murrekäsityksiä, tutkielmani on kansanlingvistinen — tarkemmin määriteltynä kansandialektologinen. Tutkimusaineisto on kerätty syyskuussa 2012 sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake sisälsi sekä informanttien taustoja kartoittavia kysymyksiä että murteen piirteistöön ja niiden sosiaaliseen variaatioon liittyviä kysymyksiä ja tehtäviä, kuten avoimia kysymyksiä, monivalintatehtäviä ja lauseenkäännöstehtäviä. Informanteikseni valitsin Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijoita. Tutkimukseen osallistui yhteensä 145 opiskelijaa, joista 103 on naisia ja 42 miehiä. Aineiston käsittelyssä ja analysoinnissa on hyödynnetty sekä yksinkertaista kvantifiointia että laadullista sisällönanalyysia. Tutkimus on siis laadullinen, mutta apuna on käytetty myös kvantifioituun muotoon saatettua aineistoa. Tulokset osoittavat, että herkimmin Oulun seudun murteeseen kuuluviksi piirteiksi liitetään svaa-vokaali, yksikön 2. persoonan pronominin edustuminen nää-varianttina sekä yleisgeminaatio. Sen sijaan harvimmin Oulun seudun murteeseen liitettyjä kielenpiirteitä ovat eA- ja OA-yhtymät sekä ts-yhtymä. Tulosten perusteella näyttää, että naiset havaitsevat piirteitä miehiä paremmin, mutta ero on hyvin pieni. Aiempien tutkimustulosten valossa odotin, että ero olisi ollut suurempi. Hypoteesini oli, että sekä kielenpiirteiden havaitsemiseen että murreosaamiseen vaikuttaisi se, kuinka kauan Oulun seudulla on asunut. Uskoin, että piirteitä havaittaisiin ja niitä käännettäisiin Oulun seudun murteelle paremmin silloin, kun Oulun seudulla on asuttu kauemmin. Hypoteesini piti paikkansa kuitenkin vain osittain. Tulosten perusteella miehet havaitsevat Oulun seudun murteen piirteitä paremmin silloin, kun he ovat asuneet seudulla pidempään. Naisten tapauksessa tilanne on kuitenkin täysin päinvastainen: he havaitsevat piirteitä herkemmin nimenomaan silloin, kun ovat asuneet seudulla vähemmän aikaa. Murreosaamisen näkökulmasta alkuperäinen hypoteesini osui kuitenkin pääpiirteissään oikeaan: sekä miesten että naisten tapauksessa yleiskielisiä lauseita käännetään sitä oululaisempaan muotoon, mitä pidempään seudulla on asuttu. Sosiaalisen variaation havaitsemisen näkökulmasta tutkimuksen tulokset osoittavat, että sosiaalista variaatiota havaitaan parhaiten persoonapronominien minä ja sinä kohdalla. Sitä, minkä piirteiden sosiaalista variaatiota on erityisen vaikeaa havaita, ei voida tulosten pohjalta yksiselitteisesti päätellä, sillä miesten ja naisten tulokset eroavat kahden kärjen jälkeen todella paljon. Varovasti kuitenkin voidaan päätellä, että fonologisten ja morfologisten piirteiden sosiaalisen variaation havaitseminen on selvästi vaikeampaa kuin persoonapronominien kaltaisten pragmaattisten ja diskursiivisten kielenainesten. Aiempien tutkimusten perusteella alkuperäinen oletukseni oli, että naiset havaitsevat miehiä herkemmin murteen sosiaalista variaatiota. Hypoteesini ei osunut kuitenkaan oikeaan, sillä tutkimukseni tulokset osoittavat kauttaaltaan, että nimenomaan miehet havaitsevat sosiaalista variaatiota herkemmin kuin naiset. Tämä tulos antaa ajattelemisen aihetta. Onko tosiaan niin, että miehet havaitsevat sosiaalista variaatiota naisia herkemmin, vai sattuiko informanteikseni vain erityisen murresensitiivisiä miehiä? Koska tutkimukseeni osallistui melko pieni määrä miehiä naisiin verrattuna, vaatisi tämä tulos lisätutkimuksia, jotta varmempia johtopäätöksiä asian suhteen voitaisiin tehdä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että murteen variaation sosiaalisina taustamuuttujina pidetään erityisesti ikää, koulutus- ja työtaustaa, asuinaluetta sekä sukupuolta. Nämä taustamuuttujat ovat yleisimmin mainitut muuttujat sekä miesten että naisten vastauksissa. Tutkimustulokset yllättivät minut monella tapaa, mutta erityisen yllättynyt olin siitä, kuinka tarkoin maallikot kykenevät havainnoimaan eritoten murteen sosiaalista variaatiota ja siihen vaikuttavia taustatekijöitä. Vastaajat ovat maininneet niinkin yksityiskohtaisten seikkojen kuin harrastusten ja uskonnollisen vakaumuksen vaikuttavan siihen, miten kielenkäyttäjä murrettaan puhuu. Havaintoja on jopa havainnollistettu esimerkein, mikä osoittaa maallikoiden kykenevän todella syvälliseen kielenanalyysiin. Tutkimukseni tarjoaa todella mielenkiintoista tietoa maallikoiden kyvystä havainnoida murretta. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maallikot kykenevät havainnoimaan hyvinkin tarkasti ja korrektisti murteen piirteistöä. Tutkimukseni kuitenkin osoittaa, ettei havainnointikyky rajoitu ainoastaan kielenpiirteiden havaitsemiseen, vaan maallikot kykenevät kertomaan käsityksistään myös murteen sosiaalisesta variaatiosta ja siihen johtavista sosiaalisista taustamuuttujista. Maallikoiden käsityksiä murteen sosiaalisesta variaatiosta ei tähän mennessä fennistiikassa ole juuri tutkittu, minkä vuoksi tutkimukseni tarjoaa monia mielenkiintoisia aiheita jatkotutkimusta ajatellen.
Tutkin pro gradu -työssäni Lauri Tähkän musiikkilyriikan metaforia ja kuinka maallikot niitä ymmärtävät. Tutkimukseni on laadultaan kvalitatiivinen mutta siinä on myös kvantitatiivisia piirteitä, kun luetteloin maallikoiden tulkintoja metaforisista ilmauksista. Työni pohjautuu kognitiiviseen metaforateoriaan, jonka mukaan kaikki ajattelumme perustuu metaforisuuteen. Toisin sanoen selitämme metaforien avulla esimerkiksi abstrakteja asioita vertaamalla niitä konkreettisiin havaintoihin. Analysoin työssäni leksikaalisen semantiikan avulla Tähkän lyriikassa esiintyviä metaforisia ilmauksia, ja niiden taustalla olevia perusmetaforia, kuten ELÄMÄ ON MATKA ja ONNELLISUUS ON YLHÄÄLLÄ. Aineistoni käsittää yhteensä 36 laulua. Siinä ovat mukana kaikki Lauri Tähkän soolouran aikana julkaistut kappaleet sekä tunnetuimmat laulut Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen ajalta. Aineistoni rajaus perustuu lähtökohtaisesti siihen, että tutkimukseen valitut kappaleet ovat Lauri Tähkän itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Joissain lauluissa pohjana on käytetty traditionaalista kansanlaulutekstiä. Lisäksi rajauksessa on ollut tärkeää kappaleiden tunnettuus suuren yleisön keskuudessa. Tätä arvioin Suomen Musiikkitutkijoiden tilastojen sekä omien konserttikokemuksieni perusteella. Olen laatinut kyselylomakkeen, jossa maallikot ovat tulkinneet Tähkän lyriikassa esiintyviä kielikuvia. Kognitiivisessa lingvistiikassa empiirinen tutkimus on tärkeää, koska natiivit kielenpuhujat käyttävät kieltä jokapäiväisessä elämässään ja koska heidän intuitionsa kielen merkityksistä muodostaa yleisen kielitajun. Kyselylomake julkaistiin Lauri Tähkän virallisella Facebook-sivulla, ja siihen vastasi yhteensä 99 henkilöä. Näistä 98 hyväksyttiin tutkimukseen mukaan. Lisäksi olen haastatellut Lauri Tähkää itseään selvittääkseni hänen omat näkemyksensä lyriikoista. Näkökulmani aineistoon on siis kolmitahoinen ja sisältää paitsi kielitieteellisen, myös empiirisen ja tekijän itsensä käsityksen lyriikasta merkityksineen. Analyysissani lyriikasta nousee esiin aihepiirejä, jotka käsittelevät rakastumista, rakkautta ja parisuhdetta, eroamista, pettämistä, kaipausta, naisen ja miehen kuvaamista sekä kotiseuturakkautta. Käsittelen työssäni 84 aineistoesimerkkiä eri aihepiireistä. Näiden pohjalta olen löytänyt myös rakkauteen, elämään ja ihmisyyteen liittyviä perusmetaforia yhteensä 14. Kyseisiä perusmetaforia olen käyttänyt myös lähtökohtana kyselylomakkeessani, jossa maallikot etsivät niiden merkityksiä tekstikatkelmien ja niihin perustuvien kysymysten pohjalta. Yleisesti ottaen maallikot ovat tulkinneet ja tunnistaneet tekstikatkelmien merkityksiä hyvin ja löytäneet niistä metaforisia ilmauksia. Esimerkiksi ELÄMÄ ON MATKA -perusmetaforan ovat tunnistaneet lähes kaikki vastaajat. Tutkimushypoteesini mukaan Lauri Tähkän lyriikassa on paljon metaforisia ilmauksia, ja tekstien ymmärtäminen vaatii tulkintaa eikä avaudu suorasanaisella lukemisella. Saamieni tulosten perusteella hypoteesini osoittautuu oikeaksi, koska maallikot kommentoivat joutuneensa pohtimaan sanoituksia pitkään, jotta ovat osanneet pukea tulkintansa ajatuksista sanoiksi. Myös Lauri Tähkä kuvailee, että sanoituksissa on paljon rivien välissä olevia merkityksiä. Tutkimuskysymykseni kuului, kuinka maallikot tulkitsevat Lauri Tähkän lyriikassa olevia metaforia. Analyysini perusteella maallikot pystyvät löytämään teksteistä samanlaisia merkityksiä kuin kognitiiviseen metaforateoriaan perustuvilla lingvistisillä keinoilla on osoitettu niissä olevan.
Tutkielmassa tarkastellaan diftonginreduktiota nilsiäläisnuorten puhekielessä. Tutkimuspaikkakunta Nilsiä on nykyisin osa Kuopiota, ja se kuuluu savolaismurteiden puhuma-alueeseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka voimakasta diftongien redusoituminen on nilsiäläisnuorten puhekielessä, mitkä seikat vaikuttavat reduktion variaatioon, ja onko variaatiolla havaittavissa erityisiä funktioita. Tutkimusaineisto muodostuu 13 haastattelusta, joiden kokonaiskesto on yhteensä noin viisi ja puoli tuntia. Haastatelluista nuorista kuusi on tyttöjä ja seitsemän poikia, ja he kaikki kävivät haastatteluhetkellä yhdeksättä luokkaa. Tutkimusote työssä on pääosin kvalitatiivinen, ja tutkimus on ennen kaikkea sosiolingvistinen katsaus diftonginreduktion nykytilaan. Työssä hyödynnetään variaationtutkimuksen teorioita, ja variaatiota tutkitaan niin idiolektien välillä kuin sisälläkin. Piirteen vaihtelua tarkastellaan myös sukupuolten välillä. Vaikka tutkimus on pohjimmiltaan kvalitatiivista, muodostavat kvantitatiivisin metodein saavutetut tulokset merkittävän osan työtä. Diftonginreduktiota tutkitaan työssä uudella tavalla, sillä redusoituvat diftongit on jaettu kolmeen ryhmään. Ryhmäjako perustuu siihen, millaisen muodon kukin diftongi voi saada äärimmilleen redusoituneena. Tämä ryhmäjako muodostaa perustan, jonka pohjalta ilmiötä tarkastellaan. Tutkimuksen mukaan diftonginreduktio on nilsiäläisnuorten puhekielessä yleinen piirre, ja piirteen valossa pojat ovat tyttöjä murteellisempia. Odotuksenmukaisesti diftonginreduktio varioi runsaasti idiolektien välillä ja sisällä, ja piirteellä on tiettyjä leksikaalisia rajoitteita. Myös esimerkiksi affekti voimistaa reduktiota, kun taas institutionaalinen topiikki lieventää sitä. Diftonginreduktion avulla informantit voivat luoda erilaisia identiteettejä ja korostaa esimerkiksi omaa kotiseutuidentiteettiään. Tutkimuksen mukaan diftonginreduktiolla on myös vuorovaikutukseen liittyviä funktioita. Työn pohjana käytetty diftongien jako kolmeen ryhmään auttoi huomaamaan, että diftonginreduktio on kehittynyt nilsiäläisnuorten puhekielessä odotuksenvastaisesti. Ryhmän 1 diftongeista etenkin ai esiintyy aineistossa usein monoftongiutuneena. Tulos on ristiriidassa aiempien tutkimuksiin nähden, sillä se rikkoo reduktiolle aiemmin määriteltyjä rajoitteita. Vaikuttaakin siltä, että diftonginreduktio voi olla kehittymässä nilsiäläisnuorten puhekielessä uuteen suuntaan. Aihe vaatii lisätutkimuksia, sillä pohjoissavolaisia murteita ei ole tutkittu kovin paljon, ja etenkin diftonginreduktion tarkastelu on aiemmissa tutkimuksissa jäänyt vähäiseksi. Jotta piirteen mahdollisesta muuttumisesta saataisiin varmaa tietoa, täytyisi diftonginreduktiota tutkia laajalti pohjoissavolaisten murteiden puhuma-alueella.
Pro gradu -tutkielmani käsittelee oululaisten nuorten suhtautumista pääkaupunkiseudun puhekieleen ja käsityksiä siitä. Tutkin vastaajien kielellisten asenteiden lisäksi sitä, miten hyvin he tunnistavat pääkaupunkiseudun puhekielen piirteitä ja slangisanoja. Tutkimukseni on laadullinen analyysi keräämieni kyselylomakkeiden vastauksista. Tutkin erityisesti kieliasenteita ja sitä, miten oululaiset nuoret suhtautuvat pääkaupunkiseudun puhekieleen ja sen puhujiin yleensä. Asenteiden tutkimisen lisäksi selvitän, kuinka hyvin oululaisnuoret tunnistavat pääkaupunkiseudun puhekielen piirteitä ja erottavat ne omalle kotimurteelleen tyypillisistä ominaisuuksista. Tutkimukseni on kansanlingvistinen kieliasenne- ja identiteettitutkimus. Sen ydin on käsitellä kielimuotojen — tässä tapauksessa pääkaupunkiseudun puhekielen — tunnistamista sekä vastaajien käsityksiä niistä ja suhtautumista niihin. Kaikkein tutuimpia tutkimistani pääkaupunkiseudun puhekielen tyypillisistä piirteistä vastaajilleni olivat persoonapronominivariantit mä ja sä sekä eA-yhtymän monoftongiutuminen sanoissa kauhee ja kipee. Vähiten vastaajat tunnistivat muotoa lähetään, joka on tyypillinen myös heidän kotimurteelleen. Lähimpänä omaa murretta oleva piirre tunnetaan siis huonoimmin, koska pääkaupunkiseudun puhekielen ajatellaan olevan niin erilaista. Slangintunnistustehtävään valitsemani sanat osoittautuivat dösää lukuun ottamatta kaikki vaikeiksi tunnistaa, mutta dösä oli lähes 90 %:lle vastaajista tuttu. Oululaisten nuorten keskuudessa elää jo aiemmista tutkimuksista tuttuja pääkaupunkiin liitettyjä stereotypioita ja diskursseja. Kiireinen, saasteinen ja ahdas ruuhka-Suomi etelässä, ja toisaalta leppoisampi ja mukavampien ihmisten asuttama rauhallinen Oulu pohjoisessa. Oululaisnuori suhtautuu todennäköisemmin pääkaupunkiseudun puhekieleen varauksella kuin positiivisesti. Lievästi negatiiviset tai negatiiviset asenteet ovat tutkimusaineistossani vallalla. Monilla negatiivisesti pääkaupunkiseudun puhekieleen suhtautuneilla oli myös melko voimakkaita kontakteja alueelle, joten ainoastaan mielikuviin perustuvasta ennakkoluulosta ei ainakaan jokaisessa tapauksessa ole kyse. Tällainen tutkimus tuottaa selvästi myös paljon materiaalia tarkempaa metakielen tutkimusta varten. Olemassa olevan tutkimusmateriaalin pohjalta voitaisi kehittää keinoja päästä käsiksi diskurssien syntyyn ja metakielen tutkimukseen vielä nykyistä syvemmin. Analyysi siitä, miksi kielestä puhutaan niin kuin puhutaan, on jäänyt usein vähemmälle painotukselle. Tässäkin kieliasennetutkimuksessa esiin nousseita diskursseja voisi tutkia myös diskurssianalyysin keinoin.
Pro gradu -työni käsittelee suomen kielen ja viestinnän opetusta ammattikorkeakouluissa opetuksen integroinnin näkökulmasta. Integroinnilla tarkoitan tässä työssä eri oppiaineiden sekä työelämän ja opetuksen yhteisten tavoitteiden ja sisältöjen toteuttamista opetuksessa. Työni tavoitteena oli selvittää, miten laajasti ja millä tavoin toteutettuna ammattikorkeakouluissa suomen kielen ja viestinnän opetuksessa integrointia käytetään tällä hetkellä. Työn toinen tavoite oli saada selville, minkälaisia kokemuksia ammattikorkeakoulujen suomen kielen ja viestinnän opettajilla on esimerkiksi yleis- ja ammattiaineiden välisestä integroinnista ja toisaalta työelämän ja oman aineen opetuksen integroinnista. Tarkastelen työssäni myös jonkin verran kysymystä siitä, miten hyvin opettajat näkevän nykyisen suomen kielen ja viestinnän opetuksen vastaavan tämän päivän työelämän vaatimuksia. Keräsin aineiston sähköisellä kyselylomakkeella ammattikorkeakoulujen suomen kielen ja viestinnän opettajilta. Sain kyselyyni 40 vastausta, ja vastausprosentti oli 25. Käytin työssäni kvalitatiivista tutkimusotetta, tosin jäsentelin aineistoa myös ristiintaulukoimalla ja diagrammikuvioin. Kyselylomake oli puolistrukturoitu eli se sisälsi sekä määrällisiä kysymyksiä valmiine vastausvaihtoehtoineen että laadullisia, avoimia kysymyksiä. Tutkimustulosten mukaan integrointia pidetään ammattikorkeakoulujen suomen kielen ja viestinnän opettajien parissa erittäin tärkeänä ja siihen on myös alettu kiinnittää huomiota oppilaitosten opetussuunnitelmissa ja pedagogisissa strategioissa. Aiheesta on tarjolla myös koulutusta; noin kolmasosa vastaajista oli saanut koulutusta integroinnin toteuttamiseen. Kaikki eivät kuitenkaan koe tarvitsevansa lisäkoulutusta aiheeseen; kolmasosa vastaajista ei sitä kaivannut. Lähes kaikilla vastaajilla oli kokemusta opetuksen integroinnista. Vastauksissa esille tuotujen kokemusten perustella integroinnin mahdollisuuteen ja onnistumiseen vaikuttavat opintojen rakenteeseen ja sijoitteluun liittyvät asiat, oppilaitosten käytänteet ja työskentelytavat, osaaminen ja tieto integroinnista sekä opetettavista sisällöistä, aika- ja muut resurssit sekä arvostukset ja asenteet. Hieman yli 40 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että nykyinen suomen kielen ja viestinnän opetus ammattikorkeakouluissa vastaa tämän päivän työelämän vaatimuksia. Tärkeimpinä työelämän asettamina vaatimuksina pidettiin kirjoittamiseen, kielenhuoltoon ja tekstin tuottamiseen liittyviä asioita, vuorovaikutusosaamista ja siihen liittyviä taitoja sekä verkostoitumista. Myös puheilmaisutaidot ja kuunteleminen koettiin tärkeiksi.
Olen tarkastellut pro gradu -tutkielmassani täytymistä ilmaisevien modaaliverbien esiintymistä eri vuosikymmenten lehtiteksteissä ja internetin keskustelupalstoilla. Tutkimani verbit ovat joutua sekä nesessiivirakenteessa esiintyvät pitää, tulla, täytyä ja kannattaa. Tutkin natiivikielisestä tekstiaineistosta näiden lähisynonyymisten verbien eroja käyttötaajuuden, -muodon ja lähikontekstin eli kotekstin kannalta. Tutkielmani aineisto on FIN-CLARIN:n Kielipankissa olevasta Kansalliskirjaston lehtikokoelman suomenkieliset lehdet -korpuksesta ja Internet-keskusteluaineistot-korpuksesta. Keskustelupalsta-aineisto koostuu Suomi24- ja Ylilauta-sivustoilta kootusta aineistosta. Molemmat aineistot sijaitsevat Kopr-alustalla, joka on vapaasti käytettävissä internetselaimen kautta. Korp-alustan tilastotoimintojen avulla tutkin täytymisverbien esiintymistä aineistossa. Tutkielmani teoreettinen lähtökohta on kontekstuaalinen semantiikka ja fraseologinen käsitys kielestä. Fraseologisen kielentutkimuksen parissa ajatellaan, että esiintymiskonteksti, esimerkiksi kollokaatit eli leksikaaliset myötäesiintymät, ovat osa sanan merkitystä. Siten ne myös paljastavat lähisynonyymisten sanojen merkityseroja. Tutkimani täytymisverbit muodostavat verbiketjun infinitiivimuotoisen verbin kanssa. Yleiskielessä nesessiiviverbien infinitiivi on A-infinitiivi ja joutua-verbin MA-infinitiivi. Tutkin erityisesti näitä infinitiivikollokaatteja. Infinitiivikollokaattien avulla tutkin täytymisverbien käyttöympäristöjen eroja. Aineistojeni perusteella välttämättömyyttä ilmaisevien modaaliverbien käyttöfrekvenssi eroaa enemmän 1940-luvun ja vuoden 2000 lehtitekstien kuin vuoden 2000 lehtitekstien ja vuosien 2001–2015 keskustelupalstatekstien välillä. Frekvenssinsä puolesta tärkein täytymistä ilmaiseva verbi vuoden 2000 lehtiteksteissä ja Internet-keskusteluaineistossa on ehdottomasti pitää. Myös kannattaa-verbin frekvenssi on kasvanut vuosikymmenten aikana. Erityisen käytetty se on keskustelupalsta-aineistossa. Täytymistä ilmaisevien verbien koteksteistä paljastui tendenssieroja. Esimerkiksi frekvenssinsä puolesta tärkein täytymistä ilmaiseva modaaliverbi pitää on kotekstinsä perusteella neutraali ja väljämerkityksinen. Sen sijaan sen läheisimmällä synonyymillä, täytyä-nesessiiviverbillä sekä erityisesti joutua-verbillä on negatiivinen semanttinen prosodia. Niiden ympärillä esiintyvät sanat ovat siis merkityssisällöltään jollakin tavalla epämiellyttäviä. Kotekstinsä perusteella tarvita on nimenomaan täytyä-verbin kielteinen vastine, mutta se ei ole semanttiselta prosodialtaan aivan yhtä negatiivinen. Täytyä-verbi muodostaa usein verbiketjun puhumista ilmaisevan infinitiivin kanssa. Joutua esiintyy usein lopettamista ilmaisevien infinitiivien ja kannattaa mentaalisiin prosesseihin viittaavien infinitiivien kanssa. Korp-konkordanssihakuohjelma on hyvä väline suurten korpusten analysoimiseen, mutta morfologisesti monipolvisen suomen kielen kanssa se ei aina toimi täysin sujuvasti. Sen käyttö vaatii paljon tietojen yhdistelyä, päättelyä ja tutkijan omia laskuja. Se on kuitenkin hyvä apuväline kontekstuaalisen semantiikan tutkimiseen.
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee laululyriikoiden soveltuvuutta suomi toisena kielenä -opetuksen tarpeisiin. Tarkastelun kohteena ovat laulujen sanasto sekä se, miten laulut havainnollistavat tiettyjä kielen ilmiöitä. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojaa kielenoppimisen tutkimuksiin. Keskiössä ovat funktionaalinen oppimiskäsitys ja opetuksen eheyttäminen. Lisäksi huomion kohteena ovat tutkimukset, jotka liittyvät suomi toisena kielenä -oppimateriaaleihin tai suomi toisena kielenä -opetuksen ja musiikin suhteeseen. Tutkimus on pääosin kvalitatiivinen, mutta siinä hyödynnetään myös laskennallisia elementtejä. Tutkimusaineisto on kaksiosainen. Ensimmäinen osa käsittää kokoelman lauluja, jotka esiintyvät Facebookissa S2-opetusmusiikkia-nimisellä sivulla. Aineiston toinen osa koostuu suomi toisena kielenä -oppikirjasarja Aamun lauluista. Lauluja on yhteensä 182. Kukin niistä havainnollistaa jonkin tietyn kieliopillisen kategorian ilmentymää, esimerkiksi imperfektin tai partitiivin käyttöä. Nämä kategoriat ovat oppikirjasarja Aamun tapauksessa lauluntekijöiden itsensä määrittelemiä. Facebook-aineiston tapauksessa kategoriat ovat sivuston käyttäjien määrittelemiä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka paljon ja millaisia esimerkkejä laulut antavat näiden kieliopillisten kategorioiden käytöstä. Kieliopillisten kategorioiden ilmentymien lisäksi tutkimuksen kohteena on laulujen sanasto: sen sanaluokkajakauma, yleisimmät lekseemit frekvensseineen, kumulatiivinen frekvenssi sekä eri frekvenssiluokat. Vertailukohteina ovat Suomen sanomalehtikielen taajuussanasto (2004), Suomen murteiden taajuussanasto (1992) sekä Suomen kielen taajuussanasto (1979). Tutkimustulokset osoittavat, että laulujen sanasto muistuttaa pitkälti vertailussa käytettyjä taajuussanastoja niin sanaluokkajakauman kuin kärkisanaston puolesta. Tältä osin voi siis sanoa, että laulut antavat edustavan kuvan suomen kielestä. Huomionarvoista sanaluokkajakaumassa on verbien suuri määrä. Omaleimaisinta sanastoa edustavat substantiivit, joista neljä yleisintä ovat yö, sydän, elämä ja tyttö. Kerran esiintyviä sanoja on aineistosta lähes puolet eli vain hieman vähemmän kuin Suomen murteiden taajuussanastossa. Tämä on odotuksenvastaista, sillä lauluissa on paljon toistoa esimerkiksi kertosäkeissä. Kattavuuslukujen perusteella voi tehdä varovaisen arvion siitä, että tutkimusaineisto on sanaston rikkaudessa lähempänä murteita kuin yleiskieltä ‒ tai kenties pikemminkin lähempänä puhuttua kuin kirjoitettua kieltä. Tutkimustulokset osoittavat, että aineiston lauluissa on keskimäärin suhteellisen paljon niiden kieliopillisten kategorioiden mukaisia ilmauksia, joiden opettamiseen laulut oli tarkoitettukin. Tässä on kuitenkin suurta vaihtelua eri kategorioiden ja laulujen välillä. Huomion kohteeksi nousee myös se, millaisia ovat rakenteeltaan ne laulut, joissa on paljon määrättyjen kielioppikategorioiden esiintymiä. Tutkimusaineistosta hahmottuu kaksi tällaista rakennetyyppiä: luettelomainen laulu ja toistopainotteinen laulu. Mahdollisiin jatkotutkimusaiheisiin kuuluu fraseologinen tutkimus. Laulujen sanastossa riittää niin ikään lisää tutkittavaa esimerkiksi sen osalta, paljonko mukana on harvinaisia, ylätyylisiä tai murteellisia ilmauksia. Monipuolinen suomen kieltä ja suomea toisena ja vieraana kielenä koskeva tutkimustieto antaa arvokasta taustatukea S2-opettajan työhön.
Olen tässä pro gradu -työssäni tutkinut kin-liitteen ajallista variaatiota Kainuun murrealueeseen kuuluvan Vuolijoen murteessa. Nykyään Vuolijoki on osa Kajaania. Halusin tutkia Vuolijoen murretta, koska Vuolijoki sijoittuu murremaantieteellisesti hyvin mielenkiintoiselle siirtymävyöhykkeelle yhtäältä Kainuun ja Pohjois-Savon murteiden rajalle ja toisaalta savolaismurteiden ja pohjalaismurteiden rajalle. Tällaisia siirtymämurteita onkin tutkittu fennistiikassa toistaiseksi vielä melko vähän. Halusin tutkia nimenomaan variaationmuutosta, ja toteutin tutkielmani reaaliaikatutkimuksena tarkastellen variaation muuttumista 50 vuodessa. Vertailin kin-liitteen varianttien edustumista 1960- ja 2010-luvuilla kerätyissä haastatteluaineistoissa. Tutkimukseni on morfofonologisesti motivoitunut. Yhtenä tutkimuskysymyksenäni kysyin, millaista muutosta kin-liitteen distribuutiossa on tapahtunut Vuolijoen murteessa ja mitkä variantit ovat olleet yleistyviä ja mitkä kenties väistyviä. Toisen tutkimuskysymykseni avulla pyrin puolestani löytämään vastauksen siihen, onko kin-liitteen variaationmuutoksen taustalla näkyvissä piirteitä laajemmasta muutosvyyhdestä ja millaiset tendenssit vaikuttavat variaation muuttumiseen. Hypoteesinani pidin yleiskielisen kix-variantin yleistymistä joissakin äänne- ja painoasemissa sekä siirtymä-äänteellisen hix-variantin yleistymistä ainakin pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jäljessä variantin Vx (Ax) kustannuksella. Tukea hypoteesilleni sain aiemmasta tutkimuksesta. Tämän tutkielman tutkimustulosten perusteella hypoteesini piti paikkansa: Vahva-asteinen variantti (k)ki(i)x, joka on vanhastaan esiintynyt Kainuun murteissa pelkästään konsonanttien (paitsi n:n) jäljessä, on alkanut esiintyä myös vokaalien jälkeisissä asemissa. Kaikkiaan sen osuus on kolminkertaistunut 50 vuodessa. Myös siirtymä-äänteellinen (h)hi(i)x on laajentanut distribuutiotaan. Vaikka sen odotuksenmukainen esiintymisympäristö on vanhastaan ollut oikeastaan vain pääpainollisen tavun jäljessä sekä kaikkien pitkien vokaaliainesten jäljessä, sen osuus on noussut merkittävästi sivupainollisen tavun lyhyen vokaalin jäljessä ja ennen kaikkea konsonanttien jälkeisissä asemissa. Sitä esiintyy jopa alkuperäisen loppu-k:n ja -h:n jäljessä, jolloin se edustuu geminaattana. Tällainen yleistyminen on mielenkiintoista, koska (h)hi(i)x-liite on alun perin syntynyt siirtymä-äänteestä, joka on sekä ominaiskuuluvuudeltaan että sonorisuudeltaan heikko. Kuitenkaan variantin (h)hi(i)x suhteellinen osuus koko aineistoja tarkasteltaessa ei ole kasvanut, vaikka se joissakin äänne- ja painoasemissa onkin yleistynyt. Kuten olin odottanutkin, heikkoasteinen variantti Vx (A)x on tutkimustulosteni perusteella puolestaan väistymässä Vuolijoen murteessa. Variantti on ollut vanhastaan odotuksenmukainen pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jäljessä, jossa se tosin edelleen on joissakin idiolekteissa yleinen. Väistymisen syynä lienee se, ettei monoftongiutunut Vx (Ax) ole kovin helposti hahmottuva variantti. Lisäksi sen kilpailijat (k)ki(i)x ja (h)hi(i)x ovat aiemmin olleet yleisiä jo muissa äänne- ja painoasemissa, joista ne on omaksuttu myös pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jälkeiseen asemaan. Tutkimustulokset vahvistivat niin ikään käsitystäni siitä, että heikkoasteinen ix esiintyy Vuolijoen murteessa lähes pelkästään monoftongiutuneina Vx (Ax) -muotoina ja niistäkin pääsääntöisesti a- ja ä-loppuisiin muotoihin liittyneenä varianttina Ax. Muista heikkoasteisista liitteistä n:n jäljessä esiintyvä ni(i)x on hieman menettänyt suosiotaan vahva-asteisen variantin ki(i)x kustannuksella: 1960-luvun aineistossa se esiintyy käytännössä yksinomaisena ja 2010-luvun aineistossa sen osuus on 78 %. Assimiloituvan variantin Ci(i)x osuus on puolestaan pysynyt suunnilleen samana. Sen esiintymät ovat aineistoissani muutenkin hyvin yksittäisiä ja suurilta osin käytännössä leksikaalistunutta nyttiix-muotoa; myös edustuksen idiolekteittaiset erot ovat suuria. Joka tapauksessa Kainuussa vanhastaan harvinainen Ci(i)x lienee omaksuttu Vuolijoen murteeseen pohjoissavolaisten kontaktien kautta. Mielenkiintoinen muutos kin-liitteen variaatiossa on se, että vokaaliloppuinen variantti ki on alkanut hajanaisesti esiintyä Vuolijoen murteessa. Muoto esiintyy pelkästään 2010-luvun aineiston informanteilla ja niistäkin vain muutamassa idiolektissa. Muoto on todennäköisesti kulkeutunut Vuolijoen murteeseen pohjalaisten kontaktien kautta. Muun muassa tämä osoittaa, että vanhat aluemurteet ja niiden murrerajat ovat nyky-yhteiskunnassa jo hyvin muuttuvia. Vuolijoen murteessa erottuvia muutostendenssejä ovat tutkimustulosteni perusteella ainakin pitkävokaalisten muotojen yleistyminen varianttien (k)ki(i)x, (h)hi(i)x, ni(i)x ja Ci(i)x osalta sekä geminaatallisten muotojen ilmaantuminen Vuolijoen murteeseen. Siinä missä muodot selittyvät pitkävokaalisuudellaan ja tavurakenteellaan vielä 1960-luvun aineistossa geminoitumisilmiöllä, 2010-luvun aineistossa ne eivät enää ole äännelaillisia: geminaatallisia muotoja esiintyy pitkävokaalisten lisäksi myös lyhytvokaalisina ja painollisten tavujen lisäksi myös painottomien tavujen jäljessä. Geminaattaliitteisiä muotoja kyllä esiintyy sekä savolaisalueella että keski- ja pohjoispohjalaisten murteiden alueella, mutta muotojen ilmaantumiselle Vuolijoen murteeseen löytyy myös omapohjainen selitys: geminaatta-aines on todennäköisesti omaksuttu geminaattaliitteisiin muotoihin joko analogisesti geminaation alaisista muodoista tai lohkosyntyisyyden kautta muiden muassa alkuperäisen loppu-k:n ja -h:n jälkeisistä muodoista. Myös geminaatta-aineksen sisältävät ni(i)x- ja Ci(i)x-liitteiset muodot ovat voineet toimia mallina. Käytännössä mahdollisten mallien valikoima on niin suuri, että geminaattaliitteiset muodot ovat voineet ottaa mallinsa yhtäaikaisesti useilta eri muodoilta. Vuolijoen asemaa murrealueitten rajalla sijaitsevana siirtymä- eli välimurteena tukee paikkakunnan murteessa esiintyvä suuri variaatio. Variaatiota esiintyy paitsi puhujayhteisössä myös idiolekteissa. Joissakin idiolekteissa distribuutio on lähes komplementaarinen, eli varianttien esiintyminen tietyissä äänne- ja painoasemissa on säännöllistä. Joissakin idiolekteissa puolestaan esiintyviä variantteja on useita ja ne ovat useissa äänne- ja tavuasemissa vapaassa vaihtelussa. Tällainen sekä puhujayhteisön- että idiolektinsisäinen variaatio on tyypillistä juuri päämurrealueiden reunamilla. Suuri vaihtelevien varianttien määrä kertoo myös kielenmuutoksen vähittäisyydestä ja keskeneräisyydestä.
Tutkielmani aihe on adjektiivin ja MA-infinitiivin illatiivin muodostamat konstruktiot suomen kielen murteissa. Esimerkkinä tällaisesta konstruktiosta on lause ”Matti on kova juoksemaan”. Kyseessä on siis kopulalause, jossa on adjektiivilausekkeesta muodostuva predikatiivi. Käytän työssäni konstruktiosta muotoa X on ADJ V-mAAn. Tutkimukseni tarkoituksena on ollut selvittää, millainen on edellä mainitun konstruktion variaatio suomen murteissa, millainen se on semanttisilta ja konstruktio-ominaisuuksiltaan sekä miten konstruktio voidaan kuvata kognitiivisen kieliopin ja konstruktiokieliopin notaatiomenetelmin. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä ovat konstruktiokielioppi ja kognitiivinen kielioppi. Molemmat suuntaukset jakavat sen taustaoletuksen, että kielessä muoto ja merkitys ovat erottamattomassa yhteydessä toisiinsa. Keskeinen lähtökohta työlleni on konstruktiokieliopin teoreetikon Adele Goldbergin teoksessa "Constructions: A Construction Grammar Approach to Argument Structure" vuonna 1995 muotoilema alkuperäinen konstruktion määritelmä, jonka mukaan konstruktio on muodon ja merkityksen yhteenliittymä, jossa jokin sen piirre ei ole suoraan ennustettavissa sen rakenneosista tai muista kielen konstruktioista. Lähtökohtia työlleni olen saanut Jaakko Leinon suomen kielen permissiivirakenteita käsittelevästä tutkimuksesta teoksessa "Antaa sen muuttua" ja sen konstruktion kuvausmenetelmästä. Tätä on aiemmin käsitelty myös teoksessa "Roolit ja rakenteet: henkilöviitteinen allatiivi Biblian verbikonstruktioissa". Variaation kannalta keskeinen on Jan-Ola Östmanin Sulvan wellerismejä konstruktiona käsittelevä tutkimus. Tutkimukseni liittyy myös suomen murteiden lauseopin tutkimukseen. Koska tutkimukseni käsittelee murteita, olen kerännyt aineistoni Digitaalisen muoto-opin kokoelmista (DMA) Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n Tutkijan käyttöliittymän avulla. Pääaineistoni on 520 konstruktion murre-esiintymää lounais-, hämäläis-, eteläpohjalais-, peräpohjalais-, savolais-, kaakkois-, sekä keskipohjalaisista murteista. Lisäksi olen käyttänyt 90:n lehtikielen esiintymän vertailuaineistoa, jonka olen kerännyt CSC:n Lemmie-työkalun avulla. Esiintymät ovat Helsingin Sanomien kulttuuriosastolta vuodelta 1995, Iltalehdestä vuodelta 1996 ja Turun Sanomista vuodelta 1999. Analyysissa aloin ensin tarkastella konstruktion esiintymistä suomen murteissa. Havaitsin, että DMA:n MA-infinitiivin illatiivin esiintymissä adjektiivin kanssa muodostettu konstruktio oli yleisempi pohjalais- ja hämäläismurteissa kuin muissa murreryhmissä. Seuraavaksi havainnoin konstruktion varioivia elementtejä, adjektiiveja ja infinitiiviverbejä. Yleisimpiä adjektiiveja konstruktiossa olivat "kova" ja "hyvä", joista kovan esiintymisprosentti oli eteläpohjalais- ja hämäläismurteissa jopa yli 40 % kaikista adjektiiveista. Esittelin adjektiivien variaatiota murteissa yleisemminkin ja selvitin joidenkin vaikeiden murresanojen merkityksiä. Samoin tein myös konstruktion infinitiivisten verbien kohdalla. Kun tein vertailua sanomakielen aineistoon havaitsin, että yleisemmät verbit tässä aineistossa olivat "valmis", "halukas" ja "innostunut", jotka olivat harvinaisia murreaineistossa. näin ollen tulokseni olivat samansuuntaisia kuin Ikolan, Palomäen ja Koiton Suomen murteiden lauseoppia ja tekstikielioppia -teoksen havainnot Lauseopin arkiston kokoelmista. Havaitsin myös, että murreaineistossa yleisiä adjektiiveja käytettiin lehtikielessä lähinnä referoinnin yhteydessä. Adjektiivien semantiikan analyysissa muodostin adjektiiveista ryhmiä sen mukaan, käytetäänkö niitä sanakirjojen yleisimmässä merkityksessä, vai onko niissä huomattavissa jokin lisämerkitys konstruktiossa. Lisäksi jakoon vaikutti se, miten läpinäkyvä konstruktion merkitys eri adjektiivien kohdalla oli. Näin esimerkiksi "kova" ja "kauhea" olivat selvästi eri ryhmissä kuin "hyvä", "valmis", "nopea" jne. Adjektiivien "kova", "kauhea" ja "paha" kohdalla on mielestäni havaittavissa selvästi Goldbergin alkuperäisen konstruktion määritelmän mukainen tapaus, jossa konstruktion merkitys on ymmärrettävissä vain kokonaisuutena eikä adjektiivin merkityksen kautta. Verbien kohdalla havaitsin, että enemmistö murreaineiston infiniittiverbeistä oli transitiivisia. ne kuitenkin esiintyivät usein ilman objektia tai täydennystä. Verbien semantiikassa käytin hyväkseni Anneli Pajusen verbejä ja niiden primäärejä semanttisia asiaintilatyyppejä käsittelevää tutkimusta. Pajusen jaon mukaan A-verbejä murreaineistossa olivat erilaiset käsittely- ja valmistusverbit. B-ryhmässä huomio kiinnittyi erilaisten puheaktiverbien, kuten "puhua", "sanoa"ja "kiroilla" yleisyyteen. Verbeistä tein havainnon vielä niin sanotusta semanttisesta prosodiasta paha-adjektiivin yhteydessä. Konstruktiossa ilmaistiin paha-sanan kanssa lähes aina jotain negatiivista tapahtumaa tai tekemistä. Subjektin tarkoite osoittautui yleensä elolliseksi olennoksi. Tästä mielenkiintoisena poikkeuksena olivat kuitenkin erityisesti itämurteissa esiintyvät tapaukset, joissa saattoi havaita personifikaatiota. Tällöin konstruktiolla kuvattiin elotonta olentoa, esimerkiksi puuainesta, kuin sillä olisi elollisen ja inhimillisen olennon ominaisuuksia. Subjektin tarkoite saattoi etenkin lehtikielessä olla jokin inhimilliseksi kollektiiviksi käsitteistetty organisaatio tai instituutio ja puolestaan murreaineistossa anaforinen "se" tai "ne". Konstruktion notaatiossa käytin Jaakko Leinon mallia, jossa on yhdistettynä konstruktiokieliopin mukainen rakennetason kuvaus yläpuolella ja kognitiivinen tapahtumakehys alapuolella. Tässä kuvauksessa ongelmallisinta mielestäni oli kuvata adjektiivi, joka konstruktiossa kuvailee subjektia, mutta joka on myös osa adjektiivilauseketta yhdessä infinitiivimuodon kanssa. Kuvauksessa esittelin aineistostani kolme konstruktion x on ADJ V-mAAn esiintymätyyppiä: objektiton konstrukti eli konstruktion toteutuma, objektillinen konstrukti ja jaollistarkoitteisen subjektin sisältävä konstruti. Laajemman näkemyksen saamiseksi tutkimastani konstruktiosta tätä olisi ehkä tutkittava vieläkin suuremman aineiston avulla ja erityisesti yleiskielen esiintymien kautta. Hedelmällisintä tutkimus olisi, jos konstruktiota tutkisi osan jotain sen yhdessä lähikonstruktioidensa kanssa muodostamaa ryhmää.
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sitä, millä tavoin mennä ja tulla -verbien ilmaiseman muuttujan reitti ikkunoidaan suomen kielessä. Muuttuja reitin voi käsitteistää ikään kuin liikepolkuna, joka sisältää sekä alku-, keski- että loppuosan riippuen siitä, mitä osia polusta nostetaan huomion ikkunaan. Huomion ikkunointi on kielitieteilijä Leonard Talmyn kehittämä teoria, ja hän on käyttänyt seuraavaa esimerkkilausetta liikepolun havainnollistamiseen: laatikko, joka oli lentokoneen lastiruumassa, putosi koneesta ilman halki mereen. Lauseessa muuttujana toimii putoava laatikko, ja tämän alkupisteeksi määrittyy erosijainen paikan adverbiaali koneesta. Itse ilmalento määrittyy puolestaan polun keskikohdaksi (ilman halki), ja päätepisteeksi kuvatussa tapahtumassa hahmottuu meri, johon laatikko lopulta putoaa. Liikepolun kaikkien osien nostaminen huomion ikkunaan on kuitenkin harvinaista, koska pyrimme yleensä valikoimaan tuottamaamme informaatioon vain itsemme mielestä kaikista olennaisimman osan. Jos edellisestä esimerkkilauseesta nostettaisiin huomion ikkunaan ainoastaan sen loppuosa, esiintyisi se siis muodossa laatikko, joka oli lentokoneen lastiruumassa, putosi mereen. Tutkimukseni perusteella pelkästään polun loppuosan nostaminen huomion ikkunaan onkin kaikista yleisin tapa esittää liikepolku; kaikkiaan 400 esimerkkilauseesta tai -virkkeestä koostuvasta aineistostani 237 tapausta edusti kyseistä ikkunointityyppiä. Maksimaalista, kaikki liikepolun osat huomion ikkunaan nostavaa ikkunointityyppiä edusti aineistossani ainoastaan 14 lausetta tai virkettä. Loput tapaukset edustivat muita mahdollisia ikkunointitapoja. Liikepolun alku-, keski- ja loppuosat voivat esiintyä lauseessa yhteensä seitsemällä eri tavalla riippuen siitä, mitä osia siihen sisällyttää ja mitä siitä jättää pois. Tilastoinnin lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen, millaisia keinoja huomion ikkunoimiseen käytetään ja sitä, millä tavoin konkreettinen ja abstraktinen liike eroavat toisistaan huomion ikkunoinnin osalta. Olen myös tehnyt havainnon, jonka mukaan huomion ikkunoinnin tarkastelua ei ole tarpeellista rajoittaa pelkästään lauseen mittaisiin kokonaisuuksiin, vaan virkkeen eri verbien omat argumentit voivat yhdessä muodostaa liikepolun. Kutsun tätä ilmiötä polun kerrostuneisuudeksi. Olen kerännyt aineistoni CSC:n kielipankin Korp-työkalun avulla. Korpin avulla on mahdollista tehdä konkordanssihakuja kieliopillisesti jäsennetyistä tekstikorpuksista. Sen kautta pääsee myös käyttämään kirjoitetun ja puhutun nykysuomen sekä varhaisnykysuomen ja vanhan kirjasuomen aineistoja. Oma aineistoni on peräisin pääasiassa Kansalliskirjaston suomenkielisten lehtien kokoelmista sekä Europal-korpuksesta, joka sisältää Euroopan parlamentissa käytyjen keskustelujen käännöstekstejä. Aineistoni lauseista ja virkkeistä puolet ovat mennä-verbillisiä ja puolet tulla-verbillisiä.
Kandidaatintutkielmassani tutkin koodinvaihtoa suomenruotsalaisen puheessa nauhoitetusta, pääosin suomenkielisestä keskusteluaineistosta. Keskustelussa on mukana kaksi osallistujaa, joista toinen on natiivi suomenpuhuja ja toinen ei-natiivi suomenruotsalainen. Tarkasteltavana ovat vain sellaiset koodinvaihdot, joissa suomenruotsalainen osallistuja vaihtaa kieltä suomesta ruotsiksi. Koodinvaihtoa on aineistossani myös suomen ja englannin välillä, mutta jätän sellaiset tapaukset analyysini ulkopuolelle. Hyödynnän tutkimusmetodinani keskustelunanalyysia, ja analysoin keräämääni aineistoa kvalitatiivisin keinoin. Tärkeimmät havaintoni liittyvät koodinvaihtokohtiin liittyviin korjausrakenteisiin. Jaottelen ne työssäni koodinvaihtoihin, joihin ei-natiivi antaa suomennoksen, jotka natiivi suomentaa, ja jotka jäävät suomentamatta keskustelussa. Niistä yleisimpiä koko aineistossani ovat tapaukset, joissa natiivi suomentaa koodinvaihtoa sisältämän ilmauksen. Vähiten puolestaan on tapauksia, joissa koodinvaihto jätetään kokonaan suomentamatta.
Tutkielmassa tutkitaan kielenpuhujien käsityksiä miehiin viittaavien parisuhdenimitysten miesystävä, poikaystävä, mies, isäntä, mieheke ja ukko merkityksistä. Kielenpuhujien kielitajun mukaisia käsityksiä nimityksistä verrataan sanakirjamääritelmiin sekä erityisesti aiempaan tutkimukseen parisuhdenimityksistä. Keskeinen innoittaja tutkimukselle on Jenni Kynkäänniemen kandidaatintutkielma Naisiin viittaavat parisuhdenimitykset (2014). Tutkimus kuuluu leksikaalisen semantiikan kenttään pyrkien tarkentamaan miehiin viittaavien parisuhdenimitysten merkityksiä empiirisen kielentutkimuksen avulla. Aineistona käytetään 40 vastaajan laajuista kyselytutkimusta, joka kerättiin kyselylomakkeella internetin Facebook-palvelun kautta syksyllä 2016. Vastaajista 35 oli naisia, 5 miehiä. Iältään vastaajat kuuluivat pääasiassa 20–30-vuotiaiden ikäryhmään. Kyselytutkimuksella on päästy kiinni kielenpuhujien omiin määritelmiin ja käsityksiin nimityksien merkityksistä. Kyselyn tulokset on analysoitu kvantitatiivisen ja laadullisen, intuitiivisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen käsitteellisenä pohjana on kognitiivisen kieliopin hahmo–kehys-jako, jonka mukaan kielenyksikön merkitys hahmottuu kognitiivisista alueista muodostuvaa taustaa vasten. Merkityksien erottelussa hahmoon liitetään maailmasta yksilöitä rajaavat merkityspiirteet ja taustaan ensyklopedinen tieto, joka täydentää hahmoa ja antaa sille puitteet. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset ovat, että kielenpuhujien käsitykset nimityksistä vastaavat hyvin sanakirjojen määritelmiä nimityksistä, ja että miehiin viittaavat parisuhdenimitykset ovat monin osin hyvin samankaltaisia keskenään kuin naisiin viittaavat vastaavanlaiset nimitykset. Eroja sanakirjamääritelmiin ja toisiinsa löytyy kuitenkin sekä lekseemien merkityshahmoista että kehyksestä. Jatkotutkimusta ajatellen kiinnostava havaittu ilmiö on, että nimityksen kohteen ikä vaikuttaa nimityksen affektisuuteen: nuoresta käytettynä nimitys mielletään positiivisemmaksi kuin vanhemmasta henkilöstä käytettäessä.
Tarkastelen kandidaatintutkielmassani suomalaisten naisten sukunimen valintaperusteita. Tavoitteenani on selvittää, miksi jo avioituneet kaksoisnimen ottaneet naiset ovat valinneet kaksoisnimen, mitkä tekijät vaikuttavat lähitulevaisuudessa avioituvien naisten sukunimen valintaan, mitä mieltä naisten puolisot ja sukulaiset ovat nimiasiasta ja miten identiteetti vaikuttaa sukunimen valintaan. Aineistoni koostuu 14:n avioituneen kaksoisnimen ottaneen naisen ja 25:n lähitulevaisuudessa avioituvan naisen kyselylomakkeisiini internetissä antamista vastauksista. Käytän aineistoni analysoinnissa laadullista sisällönanalyysia, sisällön erittelyä ja sisältölähtöistä diskurssianalyysia. Tutkimuksessani käy ilmi, että naiset muodostavat avioituessaan kaksoisnimen siksi, että oma sukunimi halutaan säilyttää identiteetin, suvun jatkamisen tai nimen harvinaisuuden takia, mutta lisäksi puolison nimen ottamisella perheelle saadaan yhteinen nimi. Perustelut ovat samat sekä avioituneiden kaksoisnimen ottaneiden että lähitulevaisuudessa avioituvien kaksoisnimen ottavien naisten vastauksissa. Identiteetti on siis yksi vaikuttava tekijä oman sukunimen säilyttämisessä. Tutkimuksestani ilmenee myös, että suurin osa lähitulevaisuudessa avioituvista naisista ottaa edelleen puolisonsa sukunimen. Oman nimensä pitävien, puolisonsa nimen ottavien ja kaksoisnimen muodostavien ryhmissä esiintyy peruste yhteenkuuluvuus. Naiset pyrkivät siis sukunimivalinnallaan ennen kaikkea saamaan perheelle yhteisen sukunimen. Suurin osa puolisoiden ja sukulaisten mielipiteistä on sukunimen valinnasta riippumatta joko hyväksyviä, tai sitten valinta ei herätä heissä tunteita puolesta eikä vastaan. Muutaman vastaajan puoliso on aluksi vastustanut naisen valintaa, mutta jokainen valinta on kuitenkin loppujen lopuksi saanut puolisonkin hyväksynnän. Vastausten perusteella yleisin syy oman nimen pitämisen tai kaksoisnimen muodostamisen ihmettelyyn on puolison ja sukulaisten oletus perinteisen sukunimivalinnan tekemisestä.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen jälkitavujen vokaalienvälisen h:n edustumista (esim. kylähän ~ kylhän ~ kyl(l)ään) Pelkosenniemen ja Savukosken murteen vanhimmassa tavoitettavissa olevassa kerrostumassa. Aineistonani käytän Suomen kielen nauhoitearkiston ja Oulun nauhoitearkiston murrenauhoituksia, joissa on haastateltu kolmeatoista 1800–1900-lukujen taitteessa syntynyttä kielenopasta. Teoreettisesti ja metodologisesti tutkielma liittyy ennen kaikkea dialektologiaan ja murremaantieteeseen mutta myös sosiolingvistiikkaan ja kielihistoriaan. Peräpohjalaismurteisiin kuuluva Pelkosenniemen ja Savukosken murre luetaan nykyään yleisesti osaksi Kemijärven murreryhmää. Aiemman tutkimuksen mukaan jälkitavujen vokaalienvälisen h:n osalta murrejako ei kuitenkaan ole luonteva, sillä tutkimusalueellani h:n etinen vokaali edustuu yleisimmin Kemin murteiston tapaan sisäheittyneenä (esim. ranthan), kun taas Kemijärven murteessa se on säilynyt alkuperäisenä (esim. rantahan). Tutkielmassani vahvistan havainnon ja tarkennan sitä edelleen. Kahdessa Kemijärven murrealueen rajalla sijaitsevassa kylässä reilu viidennes tapauksista edustuu alkuperäisinä. Muiden kylien kohdalla alkuperäismuotoja on vain 0,6–7,2 prosenttia kaikista tapauksista. Erityisesti fonotaktiset jonot (C)VCVhV- (esim. kylähän) ovat säilyttäneet h:ta edeltävän vokaalin alkuperäisenä. Muissa fonotaktisissa asemissa alkuperäinen tyyppi on äärimmäisen harvinainen lukuun ottamatta mainittuja kahta rajakylää. Sisäheitto (esim. ranthan) on selvästi yleisin kanta yhdeksässä kylässä, jossa niitä on 66,7–89,6 prosenttia tapauksista. Mainittujen rajakylien sisäheittoasteet ovat 50,4 ja 57,3 prosenttia. Yhdellä oppaista sisäheittotapauksia esiintyy vain 6,6 prosentin verran. Hänellä yleisin kanta on h:n kato, joita on 88,7 prosenttia tapauksista. Jälkitavujen vokaalienvälisen h:n kato on tutkimukseni perusteella alueen murteessa luultua yleisempää. Vajaassa kahdessatoista prosentissa katotapauksista kadon syynä on dissimilaatiotendenssi (esim. yhthen ~ yhtehen > yhteen). Sisäheittomuotojen h on toisinaan assimiloitunut edeltävään konsonanttiin. Assimilaatiot voivat saada yleiskielisen tai yleis- tai erikoisgeminaatiollisen asun, minkä vuoksi assimilaatiot on vaikea erottaa varsinaisista katomuodoista. Ainoastaan viimeksi mainitut voidaan käsittää varmoiksi assimilaatioiksi, sillä erikoisgeminaatio ei kuulu murteeseen. Yleisimmin h on assimiloitunut edeltävään s:ään. h:n assimilaatio klusiileihin ja nasaaleihin on yhtä opasta lukuun ottamatta sporadista. Dissimilaatio- ja assimilaatio eivät selitä kaikkia alueen katomuotoja. Niissä lieneekin kyse kirjakielen ja katomurteiden vaikutuksesta. Mielenkiintoista on, että yksi oppaista käyttää runsaasti kirjakielisiltä vaikuttavia muotoja, vaikka onkin syntynyt 1890-luvulla ja käynyt ainoastaan kiertokoulun. Tutkimusalueellani ei juurikaan esiinny myöhempiä h-kehittymiä. Esimerkiksi kAAn-liitepartikkelit ovat useimmin h:ttomia lukuun ottamatta yhtä informanttia.
Tutkin tässä pro gradu -tutkielmassani suomen itämurteiden erikoisgeminaatiota kiuruvetisten nuorten puhekielessä. Itämurteiden erikoisgeminaatio on suomen geminaatioilmiöistä nuorin ja äänteenmuutoksena vielä vakiintumaton. Erikoisgeminaatiossa mikä tahansa konsonantti voi pidentyä pitkän vokaaliaineksen edellä pitkän painollisen tavun ja pitkän tai lyhyen painottoman tavun jäljessä. Kiuruveden murre sijoittuu itämurteiden pohjoissavolaisten murteiden alaryhmään. Tutkin tässä pro gradu -työssä nuorten kiuruvetisten puhetta, jotta saisin tutkimuksellani käsityksen erikoisgeminaation tilanteesta Kiuruveden nykypuhekielessä. Tutkimusaineistoni koostuu kahdeksasta kiuruvetisten yhdeksäsluokkalaisten nauhoitetusta parikeskustelusta, joista kukin on noin 20–30 minuutin pituinen. Tutkin erikoisgeminaation variaatiota aineistossani idiolekteittain, konsonanteittain, äänneympäristöittäin, tavuasemittain ja muotoryhmittäin. Vertailen äänteenmuutoksen tilannetta aineistossani erikoisgeminaation pääteokseen Marjatta Palanderin (1987) Suomen itämurteiden erikoisgeminaatio. Hypoteesinäni oli, että erikoisgeminaatio on vuosina 1996–2000 syntyneiden kiuruvetisten nuorten nykypuhekielessä vahvempaa ja yleisempää kuin Palanderin tutkimuksessa se on ollut vuosina 1880–1899 syntyneillä Kiuruveden informanteilla. Uskoin myös, että aineistossani erikoisgeminaatioasemaisen konsonantin laatu, äänneympäristö, tavuasema ja muotoryhmä vaikuttavat geminaation vahvuuteen ja yleisyyteen, ja että geminaatiossa on suurta idiolekteittaista vaihtelua. Hypoteesini toteutuivat, ja erikoisgeminaatio osoittautui nuorten puheessa huomattavasti vahvemmaksi ja yleisemmäksi kuin aiemmassa tutkimuksessa. Idiolekteittainen vaihtelu on kuitenkin suurta, ja aineiston poikainformantit geminoivat tyttöinformantteja huomattavasti enemmän. Konsonanteista eniten geminoituvat k, m, p, h ja t. Vahvinta geminaatio on klusiileissa ja m:ssä. Erikoisgeminaatiota esiintyy todennäköisimmin vokaalien välisissä asemissa, erityisesti jos erikoisgeminaatioasemaista konsonanttia edeltää lyhyt vokaali. Erikoisgeminaatio on jonkin verran yleisempää ja huomattavasti vahvempaa toisen ja kolmannen tavun rajalla tai sitä kauempana sanassa kuin ensimmäisen ja toisen tavun rajalla. Äänneympäristön ja tavuaseman vaikutus on suurinta idiolekteissa, jotka kuuluivat aineistoni heikommin geminoivien idiolektien joukkoon. Muotoryhmistä eniten erikoisgeminaatiota esiintyy -kin- ja -kAAn-liitteissä, lainasanoissa ja MA-infinitiivin illatiiveissa.
Vanhoillislestadiolaisten puhekieli on hyvin vähän tutkittu aihe. Pro gradu -tutkielmassani avaan käsityksiä, joita oululaisilla on tästä puhekielimuodosta. Tutkimukseni on kansanlingvistinen ja keskittyy nimenomaan maallikoiden käsityksiin vanhoillislestadiolaisten puhekielestä. En tarkastele tässä tutkimuksessa asenteita kieltä kohtaan tai itse kielimuodon piirteitä. Aineistoni koostuu 12 haastattelusta. Haastateltavista puolet on vanhoillislestadiolaisia, ja toinen puoli ei ole koskaan kuulunut mihinkään lestadiolaisuuden haaraan. Molemmissa ryhmissä on lisäksi yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta sukupuolten välillä ei tässä tutkimuksessa useimmiten havaittu yhtä suuria eroja kuin silloin, kun tarkastelin aineistoa herätysliikkeeseen kuulumisen mukaan jaoteltuna. Tutkimukseni tulosten mukaan oululaiset käsittävät vanhoillislestadiolaisen puhekielen erottuvan muiden oululaisten puheesta varsinkin sanastonsa puolesta. Omanlaisensa puhekielimuodon olemassaolo tiedostetaan laajalti sekä liikkeen sisä- että ulkopuolella, mutta sanastoa lukuun ottamatta oululaisten käsitys puhekielimuodon piirteistä on heikompi ja vaihtelee paljon henkilöiden välillä. Oululaisten käsityksen mukaan vanhoillislestadiolaisilla on paljon varsinkin rauhanyhdistysten toimintaan liittyvää omaa sanastoa, kirosanoja sekä leksikaalissemanttisia tapoja erottaa, kuka kuuluu herätysliikkeeseen ja kuka ei. Oululaisilla on lisäksi melko yhtenäinen käsitys siitä, että lestadiolainen puhekieli eroaa muiden oululaisten puhumasta kielestä esimerkiksi puherytmin, puheen sisällön, lause- tai sanapainon tai murteellisuuden osalta. Vanhoillislestadiolaisilla on keskenään yhtenäisempi näkemys vanhoillislestadiolaisen puhekielen piirteistä kuin herätysliikkeen ulkopuolella eläneillä oululaisilla. Noin puolet haastatelluista uskoo lisäksi voivansa puhetavan perusteella päätellä, onko hänen keskustelukumppaninsa vanhoillislestadiolainen vai ei. Tämä on yleisempää ei-lestadiolaisten kuin vanhoillislestadiolaisten parissa. Oululaiset ovat myös havainneet, että vanhoillislestadiolaiset puhuvat keskenään eri tavoin kuin ei-lestadiolaisten kanssa. Odotetun mukaisesti vanhoillislestadiolainen slangi tunnetaan paremmin herätysliikkeen sisä- kuin ulkopuolella. Varsinkin tiettyjen aiheisiin, kuten Rauhanyhdistysten toimintaan liittyvä sanasto tunnetaan lähes poikkeuksetta vain vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Lestadiolaisen puhekielen imitoiminen on oululaisille haastava tehtävä. Tämä voi kertoa ylipäänsä imitoinnin vaikeudesta, kielikäsityksen epätarkkuudesta tai siitä, että vanhoillislestadiolainen puhekieli ei todellisuudessa eroakaan muiden oululaisten puheesta niin paljon kuin informanttini ajattelevat. Imitaatiot erosivat toisistaan hyvin paljon myös sen mukaan, minkälainen käsitys informantilla on tyypillisestä vanhoillislestadiolaisesta henkilöstä. Aiheen tutkimisen lisäksi olen pro gradu -tutkimuksessani kehittänyt kansanlingvistiikassa käytettäviä imitaatiotestejä hieman eteenpäin ja luonut pohjaa useille tuleville tutkimuksille.