Kaikki aineistot
Lisää
historia: Autotalon taustalla oli yksi Suomen tunnetuimmista ja vanhimmista autoliikkeistä, vuonna 1917 perustettu Korpivaara Oy. Yhtiö sopi jo vuonna 1940 Salomonkadun varrella sijaitsevan tontin vuokraamisesta ja liiketalon ja autokorjaamon rakentamisesta sille. Suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Aarne Ervi. Jatkosodan syttyminen kuitenkin hidasti hanketta ja aiheutti siihen muutoksia. Lopulta Helsingin kaupunki myi vuonna 1954 tontin Korpivaara Oy:n perustamalle Helsingin Autotalo Oy:lle, ja rakennuksen oli määrä valmistua neljän vuoden kuluessa. Tässä yhteydessä myös hankkeen suunnittelijat vaihtuivat. Toteutuneen rakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Eino Tuompo ja Veli Valorinta, joiden yhteinen toimisto syntyi juuri tätä toimeksiantoa varten vuonna 1954. Suunnittelu oli kuitenkin tiukasti sidottu aiemmin laadittuun, Korpivaaran, Ervin ja kaupungin yhteistyönä syntyneeseen asemakaavaan. Autotalo vihittiin käyttöönsä 21.3.1958. Koko tontin mittaiset kellarit olivat alun perin autohalleina, varastoina ja teknisinä tiloina. Pohjakerros varattiin myymälöiksi autohalleineen, autokorjaamoksi ja kahvilaksi. Toisen kerrokseen sijoitettiin toimistotiloja sekä ravintola Lido. Myös kolmas ja neljäs kerros olivat pääosin toimistoina. Ylemmät, torneihin sijoitetut kerrokset olivat jaettavissa keskikäytävällisiin toimistohuoneiden sarjoihin, maisemakonttoreiksi tai pienteollisuushalleiksi. Rakennuksella olikin alkuaan 74 eri käyttäjää. Myös rakennuksen teknillisissä ratkaisuissa ja yksityiskohdissa pyrittiin uusiin ja ennakkoluulottomiin ratkaisuihin, esimerkiksi alkuperäiset hissit edustivat alan uusinta ja nopeinta tekniikkaa. Hissit on uusittu 1990-luvulla. Autotalon arkkitehtuuri ilmensi amerikkalaishenkistä tulevaisuususkoa, ja siinä oli viittauksia aikansa kansainvälisiin esikuviin. Niin kutsutun kansainvälisen tyylin tai kansainvälisen modernismin (International Style) piirteitä rakennuksessa edustivat veistoksellisuus, rakennuksen maamerkinomainen asema kaupunkikuvassa sekä julkisivun metalliruudukkojen muodostama rasterikuvio. Autotalon tärkeimpänä esikuvana on pidetty New Yorkissa sijaitsevaa Lever House (1951) -pilvenpiirtäjää, jonka perusratkaisu jalustan päällä seisovine torneineen ja tontin keskelle jäävine puolijulkisine sisääntulopihoineen on hyvin samankaltainen Autotalon kanssa. Autotalo oli kuitenkin jo valmistuessaan madallettu versio esikuvistaan. Kortteli täydentyi kahdella tornilla vuosina 1958 ja 1962, kun Armas Lehtisen suunnittelema Pohjantalo ja Risto-Veikko Luukkosen suunnittelema Kampintorni valmistuivat kortteliin Eteläisen Rautatiekadun puolelle.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Entinen Wärtsilä yhtymä Oy Kone ja Sillan separaattoritehdas, nyk. toimistotalo. Entinen separaattoritehdas on Kone & Siltarakennus Oy:n suuren tehdaskorttelin ainoa säilytetty rakennus. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Armas Lindgren ja Bertel Liljequist v. 1916. Piirustukset ovat vahvistettu vasta v. 1933, joten rakennuksen valmistumisaika on epävarma. Rakennus on kuitenkin merkitty jo 1920-luvulla asemapiirroksiin. Separaattoritehdas muutettiin Rakennuskunta Hakan pääkonttoriksi v. 1978-1981 arkkitehti Jaakko Kontion Projektisuunnittelu KRK:ssa laatimien piirustusten mukaan. Entisen separaattoritehtaan peruskorjaus ja muutos toimistotaloksi v. 1981 (arkk. toim. Jaakko Kontio & Seppo Kilpiä). Vuonna 1986 Haka myi pääkonttorinsa Säästöpankkien Eläkekassalle.
historia: Alkuperäisen kolmikerroksisen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Vilho Penttilä arkkitehtitoimisto Usko Nyström, Petrelius & Pentilässä. Tehtyjä muutoksia: Keskuslämmitys 1932, Arthur Ahlström. Pohjakerros muutetaan liikehuoneistoiksi 1932, arkkitehti Gösta Juslén. Hissi 1934, arkkitehti K. Borg. Korotus kerroksella 1935, arkkitehti Gösta Juslén. Rakennus vaurioitui pahasti jatkosodan pommituksissa. Sodan jälkeen 1945 rakennus korjattiin ja korotettiin uudestaan kahdella kerroksella, Toivo Pelli.
historia: Annankadun kansakoulua varten laadittiin kahdet suunnitelmat. Tämä johtui siitä, että rakennusohjelmaa laajennettiin välillä. Koska rakennushankkeeseen haluttiin valtion laina, vaativat rakennushallitus ja koulutoimen ylihallituskin suunnitelmiin eräitä muutoksia. Suurempaa tonttia varten vaadittiin lisäksi asemakaavan muutos. Koulu rakennettiin arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnitelmien mukaan. Perustus laskettiin joulukuussa 1884, ja uusi koulurakennus valmistui vuonna 1886. Valmistuttuaan rakennus oli Helsingin nykyaikaisin koulutalo, sillä siinä oli kaikissa tiloissa sähkövalo sekä vesijohto. Rakennuksen keskiosaa korotettiin kerroksella arkkitehti Gunnar Taucherin suunnitelmien mukaan vuonna 1924. Ullakkokerrosta laajennettiin vuonna 1947. Ruotsinkielinen kansakoulu lopetettiin 1960-luvun lopulla, ja vuonna 1969 rakennus siirtyi Kampin ammattikoulun käyttöön. Arkkitehti P. Kuusela / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) suunnitteli vuosina 1984-1985 toteutetun peruskorjauksen, jonka jälkeen rakennus on palvellut kulttuurimonitoimitalona. Peruskorjauksen yhteydessä käytävien ja luokkahuoneiden koristelut entistettiin.
historia: Arkkitehti K. A. Wreden ja rakennusmestari J. H. Heleniuksen rakennuttama viisikerroksinen liike- ja asuintalo. Dresdenissä opiskellut Wrede otti italialaisen täysrenessanssiarkkitehtuurin esikuvaksi suunnitellessaan palatsimaisen talonsa. Takorautarakenteinen lasilla katettu kauppakuja oli ensimmäinen Helsingissä. Katettuja kauppatiloja eli gallerioita alettiin rakentaa Pariisissa 1800-luvun alussa. Tukholman ensimmäinen galleria rakennettiin vuonna 1848 (suunnittelija G. Th. Chiewitz) ja seuraava vasta vuonna 1897. Wreden talon valmistuessa kaikki 300 huonetta sekä myymälät oli vuokrattu, mutta taloudellisesti vaikeiden aikojen takia Wrede joutui luopumaan omistamastaan kiinteistöstä lopullisesti vuonna 1898. Rakennuksen julkisivut ovat hyvin säilyneet, vaikka myymälöiden ovet ja ikkunat on muutettu useaan otteeseen jo viime vuosisadalla. Uusi porttikäytävä Mikonkadulle avattiin vuonna 1907. (T. Ahrenberg), ja vuonna 1916 (Kaarlo F. Ek) talo siirtyi pannulämmitykseen. Rakennusmestari Emil Svansson piirsi vuonna 1933 hissin pääporrashuoneeseen ja samalla vuosikymmenellä varustettiin muut pääporrashuoneet hisseillä. Rakennuksessa vuosina 1955-1956 (Lauri Silvennoinen) tehtiin korjaus, joka muutti pohjaratkaisujen perusperiaatteet: kaikkiin huoneistoihin tehtiin keskuskäytävät. Talossa tehtiin korjaus jolloin muun muassa asennettiin koneellinen ilmanvaihto vuosina 1965-1966. Laajempi peruskorjaus tehtiin vuosina 1971-1974 (arkkitehti Matti Drufva). Kauppakuja ei ole enää katettu.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Työväen opintorahaston rakennuttama Sigurd Frosteruksen ja Ole Gripenbergin suunnittelema asuinkerrostalo. Siltasaaren etelärannan klassisistinen rakennusryhmä valmistui yhtenäiseen muotoon vuosien 1926-1931 välillä. Kokonaisuus muodostuu kolmesta rakennuksesta, joista Pitkänsillanranta 11 valmistui viimeisenä. Vuonna 1999 tiilikatteen muutoslupahakemus pelliksi.
historia: Tehtaankadun kansakoulurakennuksesta järjestettiin 1900-luvun alkuvuosina arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti arkkitehti Albert Nybergin suunnitelma. Jo rakennuksen valmistumisvuonna, vuonna 1908, siihen lisättiin Albert Nybergin suunnittelema ullakkokerros. Keittiö ja ruokasali, suunnittelijana arkkitehti Gunnar Taucher / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) vuonna 1926. Peruskorjaus, jossa ruokasalin siirto ja asuntoja ensimmäiseen kerrokseen sekä lisärakennus, suunnittelijana arkkitehti Claus Tandefelt / Helsingin kaupunginrakennusvirasto (HKR) vuonna 1954.
historia: Rakennusmestari Kalle Tiili rakennutti kolmikerroksisen kaksoistalon, jota hän oli myös suunnittelemassa. Vuokralaisia oli jo 1910 runsaasti. Sotien jälkeen rakennusta sanottiin ympäristössään kommunistien taloksi. Siinä on asunut muun muassa Hertta Kuusinen. Muutostöitä: Rakennuksen julkisivurappaukset on uusittu jossakin vaiheessa. Samalla on hävitetty julkisivukoristeet. Myös ikkunat on uusittu, ilmeisesti sodan jälkeen.
historia: Sepänkatu 1:n tontilla oli nelikerroksinen kivirakenteinen vuonna 1897 pystytetty uusrenessanssirakennus, joka purettiin uudisrakennuksen tieltä vuoden 1971 alkukuukausina. Purkutyön urakoi Kiinteistöpurkaus Oy, ja vastaava mestari oli Voitto Vesaniemi. Rakennuspaikan haltija oli tuolloin rakennusliike Talotyö, joka myös rakensi uudisrakennuksen. Asunto Oy Sepänkatu 1 haki rakennuslupaa 27.1.1971, ja lupa myönnettiin kesäkuussa. Talosta tuli seitsemänkerroksinen. Siinä oli 56 asuinhuoneistoa (yhteensä 2800 m2), kellarissa autosuojia (160 m2), saunaosasto (80 m2), varastotiloja (109 m2) sekä väestönsuoja ja tekniset tilat. Ullakolle rakennettiin sauna (37 m2) ja irtaimiston säilytystilat. Arkkitehtinä oli Sakari Halonen. Työmaan vastaavana mestarina oli rkm Veikko Pyörökivi, myöhemmin Risto Yli-Tolppa. Rakennuslupa myönnettiin 22.6.1971 ja lopputarkastus oli 6.9.1972. Rakennusaikana tehtiin joitakin sisäisiä muutoksia, mm. huoneistoja yhdistettiin. Vuonna 1989 rakennuksen pihajulkisivu verhottiin RR-teräskaseteilla ja pinnoitettiin ohutrappauksella väriä muuttamatta. Vuonna 1990 haettiin lupaa parvekkeiden lasittamiseen asukkaiden omina hankintoina parveke kerrallaan.
Rakennuksen julkisivumateriaalina on rappaus. Julkisivut ovat 1930 -luvun ja 1940 -luvun asuinrakennuksissa suosittua, pelkistettyä tyyliä, jota elävöittävät harkitut yksityiskohdat, kehyksettömien ikkunoiden muodostamat akselit, kehystetty sisäänkäynti sekä päätyjulkisivussa nauhaikkunoiden raidoittama erkkeri. Naapurirakennuksen tapaan kokonaisilmettä pehmentää struktuurirappaus. Rakennuksessa on aumakatto. 3 kerrosta
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Uudenmaankatu 40:n piharakennus on toiminut rakentamisestaan lähtien Pelastusarmeijan kirkkona. Alun perin kadun puolella oli Pelastusarmeijalle kuuluva puurakennus, joka toimi Pelastusarmeijan upseerien ja kadettien asuntona. Katurakennus on sittemmin purettu uudisrakennuksen tieltä. Muutoksia jo rakennustöiden aikana, muun muassa lehteri jäi toteuttamatta (Gust. Lodenius, 1895). Asuntosiiven korotus (F. Oskar Helenius, 1903). Lehteri kirkossa (arkkitehti Urho Åberg, 1917). Asuntosiiven korotus kahdella kerroksella (arkkitehti Georg Nummelin, 1934-35). Sisäänkäynnin korjaus (R. Lanste 1956 ja 1959). Nummelinin korotuksen osittainen purku ja kirkon korjaus (arkkitehti Eino Tuompo, 1965-66).
historia: Arkkitehdit Eero Hyvämäki, Jukka Karhunen ja Risto Parkkinen laativat Suomen Kansallisoopperan kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun vuosina 1975 - 1977 voittaneen ehdotuksen pohjalta. Oopperatalo rakennettiin vuosina 1986 - 1993 ns. Sokeritehtaan tontille, jossa aiemmin sijaitsi, nimensä mukaisesti, Töölön sokeritehdas. Touko-syyskuussa 2023 Senaatti-kiinteistön teettämä Oopperatalon peruskorjaus, johon sisältyi 30-vuotta vanhan rakennuksen talo- ja näyttämötekniikan päivitys sekä mm. 47 pesuhuoneen uusiminen.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Siirtolapuutarhaneuvoja Elisabeth Koch ja sosiaalilautakunnan sihteeri, arkkitehti Arnold Eriksson piirsivät syksyllä 1930 varhaisimman ehdotuksen Herttoniemeen perustettavaa siirtolapuutarhaa varten. Asemakaavaosastolla laaditussa ja Brunilan marraskuussa 1930 signeeraamassa piirustuksessa toistui Kochin ja Erikssonin asemapiirustuksen perusratkaisu, ja tämän suunnitelman mukaan alue sai toteutuneen hahmonsa. Kiinteistölautakunta hyväksyi tammikuussa 1934 arkkitehti Ingeborg Wahlroosin suunnittelemat puutarhamajojen tyyppipiirustukset ja antoi helmikuussa 1934 luvan majojen rakentamiseen myös arkkitehti Marius af Schulténin suunnittelemien kahden tyyppipiirustuksen mukaan. Siirtolapuutarhan kerhorakennus on Kulosaaren kartanon entinen tupakankuivausriihi. Rakennus mainitaan vuonna 1805 kartanon rakennuksista tehdyssä luettelossa ja se saattaa olla peräisin 1750-luvulta. Rakennusta käytettiin riihenä 1800-luvun lopussa. Siirtolapuutarhayhdistyksen käytössä se oli jo toukokuussa 1934, jolloin yhdistykselle myönnettiin lupa myydä riihessä ”virvokkeita iltaisin ja juhlapäivinä myymäläin sulkemisajan jälkeen”.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Ensimmäisen kerroksen ikkunat uusittu ja oviin ja ikkunoihin lisätty vaakajakoja vuonna 1988 (Toivo Korhonen). Lounaispäädyn julkisivurappaus v. 2000, muiden julkisivujen eristerappaus ja huoneistokohtainen ilmanvaihto v. 2006, hissien uusiminen ja 1. kerroksen huoneistomuutos sisäsiivessä v. 2009, hissien konehuoneiden poisto ullakolta v. 2010 (arkk. Tutsa Kuhmonen).
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Saksalaisen tyttökoulun, Deutsche Privat-Töchterschule, johtajan ja omistajan F.H. Paerchin rakennuttama koulutalo. Saksalainen tyttökoulu oli perustettu vuonna 1862 ja sen toiminta päättyi määrärahojen supistumisen vuoksi vuonna 1892. Uuden koulutalon valmistumisen aikoihin tyttökoululla oli noin 200 oppilasta. Tiloja vuokrattiin myös ulkopuolisille, esimerkiksi vuosina 1882-1889 osa tiloista oli Helsingin musiikkiopiston käytössä, ja Broberginkoulu (Läroverket för gossar och flickor) toimi talossa vuosina 1889-1895, jolloin koulun oma Gustaf Nyströmin suunnittelema rakennus valmistui Korkeavuorenkadulle. Juhlasali oli tilapäisesti muun muassa talonpoikaissäädyn käytössä. Vuonna 1887 johtajan asunnosta alkanut tulipalo aiheutti vaurioita sisätiloissa. Rakennus oli vuosina 1897-1903 Helsingin Keskuskirjapainon ja Kirjasitomon käytössä, minkä jälkeen se siirtyi Helsingin rakennuskauppa Oy:n ja myöhemmin Rake Oy:n omistukseen. Koulutalossa oli alun perin kahdeksan luokkahuonetta, voimistelusali, kirjasto, lastentarhahuone, musiikki- ja juhlasali ja opettajainhuone. Ullakkokerroksessa oli pari asuinhuoneistoa ja asuinhuoneita. Pohjakerroksessa oli kolme myymälähuoneistoa, leipomo ja asuinhuoneita. Myymälätilat, näyteikkunat ja sisäänkäynnit uudistettiin 1910-luvulla (arkkitehti Lars Sonck, v. 1911). Rakennus liittyi viereiseen Raken taloon 1920-luvulla, ja sen jälkeen rakennuksessa suoritettiin kaksi laajempaa muutos- ja korjaustyötä (arkkitehti Väinö Vähäkallio v. 1931, arkkitehti Veikko Leistén vv. 1939-1940). Koulutalon upea uusrenessanssisisustus, joka ei rajoittunut ainoastaan pääportaikkoon ja juhlasaliin, oli valokuvien mukaan hyvässä kunnossa vielä keskuskirjapainon aikana 1920-luvulla. Katujulkisivu on uudistettua pohjakerrosta lukuun ottamatta säilynyt alkuperäisessä asussaan. Rakennuksessa on suoritettu täydellinen peruskorjaus vuosina 1983-1985 arkkitehti Toivo Korhosen suunnitelmien mukaan.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Vanhempi osa v. 1941-1942 (Yngve Lagerblad), uudempi osa v. 1988 (arkkitehtitoimisto Jari Reponen). Vuonna 1941 suunnitelmien mukaan tehdas ja varastorakennus oli 3 kerroksinen, mutta jo rakennusvaiheessa v. 1942 tämä korotettiin 6 kerroksiseksi (arkk. Yngve Lagerblad). Tilojen uudelleenjärjestely v. 1945 (A.W. Liljenberg). Sosiaalitilat ym. v. 1954 (arkk. Yngve Lagerblad). Uusi juna-aukko ovineen v. 1981 (T. Hellstén). Vuonna 1988 suunnitellun uuden osan rakentamisen yhteydessä itäiselle tonttipuoliskolle on myöskin vanha osa peruskorjattu ja sisäosat muutettu.
historia: Pienempi kasvihuone valmistui v. 1835, ja sen rakenteet olivat puisia. Arkkitehti Gustaf Nyströmin piirustusten mukaan uusittiin pieni kasvihuone v. 1889. Tehtyjä muutoksia: Rakennus uusittiin v. 1890 (arkk. Gustaf Nyström). Laajennus, pyöreä vesikasvihuone v. 1952. Seinä ja kattorakennelmat uusittiin 1972 - 1975.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Vanhimmilta osiltaan vuodelta 1857 peräisin oleva kivirakennus on tupakkatehtaan tontin rakennuksista vanhin. Sen ensimmäisen vaiheen, eli kahden ensimmäisen kerroksen ja kellarin, suunnittelijaa ei tunneta, sillä rakennuspiirustuksia ei ole signeerattu. Vuodelta 1858 on säilynyt N.J. Östermanin laatima suunnitelma. Rakennus oli alkuaan tupakkatehtaan tehdasrakennus, jonka kahdessa kerroksessa oli suurehkot työsalit ja kellarissa varastoja. Rakennus korotettiin kolmikerroksiseksi 1885 arkkitehti Th. Deckerin suunnitelmien mukaan. Vuonna 1946 se sai neljännen kerroksen arkkitehti Erik Lindroosin suunnittelemassa muutoksessa. Rakennuksessa on tehty lukuisia sisäisiä muutoksia vuosina 1930 - 1990. Borgström aloitti tupakkatehtailun tontilla jo vuonna 1834, vaikka ensimmäinen kivirakennus valmistuikin vasta 1857. Meritullinkatu oli silloiselta nimeltään Konstantininkatu, ja sen varteen ensimmäinen tehdasrakennus nousi. Tehtaalla valmistettiin piipputupakkaa, nuuskaa ja sikareita. Tehtaan tunnetuimmaksi tupakkamerkiksi tuli aikojen saatossa Bruna prima, Ruskea prima. Tehtaan pohjoisosaan kiinni, pyörökaari-ikkunoilla varustettu laajennos on rakennettu vuonna 1865.
historia: Anniskeluyhtiön lahjoituksella rakennettu kaksikerroksinen kansankirjasto ja lukusali valmistuivat pitkäaikaisen rakennustyön jälkeen vuonna 1882. Rakennuksen punatiiliset julkisivut rappausornamentteineen edustavat Höijerin 1800-luvun lopun uusrenessanssia. Rikhardinkadun puoleisen julkisivun keskikohdassa on risaliitti, jossa pääsisäänkäynti sijaitsee. Rakennus sijaitsi alkuaan ennen lisärakennusvaiheita vapaasti tontilla siten, että ainoastaan pihasiiven pääty rajoittui naapuritonttiin. Toisessa julkisivussa näkyy lukusalisiiven apsidi, ja tontin raja on merkitty rikkaasti koristelulla takorauta-aidalla. Kaksikerroksisessa lukusalissa oli galleriakerros, joka oli tuettu takorautaisilla pylväillä. Pihasiiven pohjakerroksessa sijaitsi lainaussali, ja kadunpuoleisessa osassa oli lukuhuone ja kaksi vaatehuonetta. Toisessa kerroksessa oli kirjasto ja opiskelusali. Talon valmistuttua vuonna 1882 valtiopäivien aatelittomat säädyt vuokrasivat talon kevätlukukaudeksi kokouksiaan varten. Arkkitehti Karl Hård af Segerstad teki piirustukset vuonna 1908 pihasiiven galleriakerrosta varten. Arkkitehti Runar Eklundin vuonna 1922 suunnittelema suurempi laajennustyö muutti oleellisesti rakennuksen ilmettä: rakennusta korotettiin yhdellä kerroksella ja lisärakennettiin yhdellä ikkuna-akselilla itäiseen tonttirajaan asti. Pääporrashuone siirrettiin rakennuksen sisäänkäynnin yhteyteen. Taloon asennettiin kirjahissit. Hilding Ekelund uudisti vuonna 1949 parvekekerroksen portaat, ja vuonna 1955 asennettiin kirjastoon hissi (arkkitehti Lasse Björk). Pihasiipi rakennettiin vuonna 1957 (arkkitehti Lauri Pajamies). Rakennusta korjattiin 1960-luvun aikana, jolloin peitettiin valtaosa Höijerin takorautaisista rakenteista paloturvallisuussyistä. Kirjastossa tehtiin vuosina 1986-1988 palauttavia korjauksia (arkkitehtitoimisto O. Hansson). Korjausten aikana purettiin 1920-luvun porrashuone ja vanha otettiin käyttöön. Kirjastotiloista ja vanhasta porrashuoneesta löytyi koristemaalauksia, jotka konservoitiin ja rekonstruoitiin.
historia: Oy Alkoholiliike Ab ja Alkon Ravintolat Oy olivat ostaneet osoitteessa Mannerheimintie 10 sijaitsevan tontin vuonna 1948. Tontilla sijainnut Nikolai Kiseleffin rakennuttama ja F. A. Sjöströmin suunnittelema, vuonna 1877 valmistunut asuinrakennus päätettiin seuraavalla vuosikymmenellä purkaa sen heikkoon kuntoon ja ”tuottamattomuuteen” vedoten. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin vuonna 1958 Mannerheimintie 10:een suunnitellusta liiketalosta, jonka rakentaminen tulisi ”siistimään” Mannerheimintien kasvoja. Lehden mukaan keskikaupungin kohdalla kadun länsipuolella oli ”melkein yksinomaan vanhanaikaisia, epäkäytännöllisiä rakennuksia”, mikä liittyi osaltaan myös tonttien rakennustehokkuuteen. Yhtyneet Ravintolat osti Marskia varten kaupungilta 945 m2 ylimääräistä rakennusoikeutta, jotta tontilla olleen rakennusoikeuden saattoi ylittää. Myös naapuritontteja purettiin ja rakennettiin 1960-luvun taitteessa uudelleen Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien alkupäässä. Mannerheimintien varrelle rakennettavan hotelli- ja liiketalon suunnittelutehtävän yhtiö antoi arkkitehti Einari Teräsvirralle keväällä 1958 järjestetyn kutsukilpailun perusteella. Marskista muodostui yksi arkkitehdin uran merkittävimmistä töistä. Suunnittelutyössä häntä avustivat Ensio Lappalainen, Eero Melanen, Kalevi Ruokosuo, Risto Mäkitalo, Raili Hietanen, Aulis Hämäläinen ja arkkitehtiylioppilas Eeva Rantanen. Hotelli Marskin liiketoiminta aloitettiin 1.2.1962. Alun perin Hotelli Marskissa oli 58 pääasiassa kahden hengen hotellihuonetta, jotka sijoittuivat rakennuksen kuudenteen ja seitsemänteen kerrokseen. Molemmissa kerroksissa oli lisäksi yksi kolmen huoneen sviitti. Alemmissa kerroksissa olivat tavaratalo Otra ja Kansallis-Osake-Pankin konttoritiloja. Otraan kuljettiin muodikkaita, leveitä kierreportaita pitkin. Kahdeksannessa kerroksessa oli vuokralaisena öljy-yhtiö Shell. Kolmannesta kerroksesta oli yhteys ns. tekniikkaparvelle, josta saattoi peililasien läpi tarkkailla toisessa kerroksessa sijainneen ravintolasalin tapahtumia. Jotta ravintolasali saatiin vapautettua kantavista pilareista, riippui kerroksen päällä oleva rakennusmassa ullakolle valettujen korkeiden, esijännitettyjen palkkirakenteiden varassa. Hotellihuoneiden määrää lisättiin jo 1970-luvulla, kun niitä sijoitettiin korttelin toisella puolella sijainneeseen toimistotaloon. Hotelli laajeni yhä 1990-luvun alussa Yrjönkatu 17:ään. Hotelli Marskin arkkitehtuuriin liittyi laadukas sisustussuunnittelu. Hotelli- ja ravintolatilojen kalusteet suunnitteli Ilmari Tapiovaara, jonka kanssa Einari Teräsvirta neuvotteli myös muista sisustukseen liittyvistä kysymyksistä. Astiaston suunnittelivat Kaj Franck, Nanny Still ja Tapio Wirkkala. Ravintolan aulaa koristi Eeva Anttilan tilaustyönä tekemä, koko seinän peittävä taidetekstiili. Marski oli pitkään Suomen poliittisen eliitin keskeinen kokoontumispaikka. Vakiovieraisiin kuului esimerkiksi presidentti Kekkonen. Lounas- ja kabinettineuvottelujen lisäksi Marskin korkea-arvoiset vieraat kokoontuivat rakennuksessa toimineella ns. M-klubilla, jonne ainoastaan jäsenet vieraineen pääsivät. Kaupungilla vitsailtiinkin, ettei maata johdettu eduskunnasta vaan Marskista käsin. M-klubin lisäksi rakennuksessa toimi Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen vuonna 1962 perustama Helsingin Kansainvälinen Lehdistöklubi eli ns. Pressiklubi.
historia: Rakennus suunniteltiin Kliinisen instituutin, maamme ensimmäisen yliopistollisen opetussairaalan synnytysosastoksi. Sairaalan suunnittelutyö käynnistyi vuonna 1828 C. L. Engelin toimesta. Yliopiston antamien suunnitteluohjeiden mukaan sisätauti- ja kirurginen osasto voitiin sijoittaa samaan rakennukseen, mutta synnytysosastolle tuli sen sijaan varata erillinen rakennus. Engelin suunnitelmat Kliinistä instituuttia varten valmistuivat tammikuussa 1829, ja keisari vahvisti niistä synnytysosaston suunnitelman. Instituutin rakennustyö alkoi vuonna 1830. Rakennuksen synnytysosasto voitiin ottaa käyttöön marraskuussa 1833, muilta osin sairaala oli valmistunut jo saman vuoden tammikuussa. Synnytyslaitoksena rakennus oli kuitenkin vain kymmenisen vuotta; jo 1840-luvun alussa se sisustettiin sairaalan henkilökunnan asuntolaksi. Vuonna 1878 rakennukseen sijoitettiin silmäklinikka, jota varten sitä oli edellisenä vuonna laajennettu etelään samalla, kun se oli liitetty toiminnallisesti viereiseen rakennukseen. Tästä muutosvaiheesta on peräisin myös pihasivun ulkoneva porrashuone. Silmäklinikka toimi rakennuksessa vuoteen 1911 asti. Rakennuksessa oli henkilökunnan asuntoja sekä työtiloja 1950-luvulta lähtien. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan sukupuolitautien klinikka toimi rakennuksessa 1990-luvun alussa.
historia: Rakennus oli puolustusvoimien käytössä vuosina 1933 - 1990. Vuoden 1993 alussa Sotateknillinen koulu aloitti siellä toimintansa, mutta maaliskuussa myös Ilmavoimien esikunta muutti taloon, toimien siellä talvisotaan asti ja välirauhan aikana. Sodan jälkeen rakennus palautettiin asuinkäyttöön, ja se toimi korkeimpien upseerien työsuhdeasuntona. Valtio luopui yli sata vuotiaasta, perinpohjaisen korjauksen tarpeessa olevasta, rakennuksesta vaihtokaupalla: Rakennustoimisto A. Puolimatka rakensi puolustuslaitokselle 37 työsuhdeasuntoa Santahaminaan ja sai tätä hanketta vastaan "Kenraalien talon" omistukseensa. Rakennusyhtiö sitoutui puhtaasti ilman rahanvaihtoa tehdyssä vaihtokaupassa toteuttamaan kaavalla sekä valtioneuvoston päätöksellä suojellun rakennuksen täysimittaisen peruskorjauksen huolella; rakennuksen arvo ja suojeluperiaatteet huomioiden. Rakennus peruskorjattiin vuosien 1990 -1991 aikana, ja huoneistot myytiin eteenpäin tavallisina asuntoina sekä toimitiloina.
historia: Runeberginkatu 5:ssä sijaitsevan toimisto- ja liikerakennuksen tontti syntyi Korpivaara & Halla Oy:n korttelissa jo 1940-luvulla käynnistämän Autotalon rakentamishankkeeseen liittyneen, vuonna 1955 suoritetun tonttijaon yhteydessä. Autotalon oli määrä peittää korttelista puolet, kun taas Eteläisen Rautatiekadun puolella kortteli oli jaettu edelleen kahdeksi tontiksi. Autotalon asemakaava astui voimaan vuonna 1955, ja Eteläisen Rautatiekadun puolella uusi asemakaava tuli voimaan kaksi vuotta myöhemmin. Uudessa asemakaavassa molemmille tonteille oli hahmoteltu rakennettavan yksitoistakerroksiset tornit, joiden väliin sai tehdä nelikerroksisen rakennusosan ja korttelin sisäosaan matalamman kaksikerroksisen osan. Eteläisen Rautatiekadun varteen oli tonteilla varattu tilaa pysäköinnille. Paikalla oli aiemmin ollut Helsingin kaupungin liikennelaitoksen linja-autotalleina toimineita matalia varastorakennuksia. Eteläisen Rautatiekadun puoleiset tontit omisti SOK:n alainen vakuutuksiin keskittynyt, ns. puolueetonta osuusliiketoimintaa edustava Pohja-Yhtymä, jonka toiminta oli kasvanut tasaisesti 1940-luvun puolivälistä lähtien. Runeberginkadun tontille oli määrä rakentaa yhtiön uusi pääkonttori. Talon rakentamista varten perustettiin vuonna 1957 Pohja-Yhtymän uusi tytäryhtiö Kakskulma Oy, joka toimi uuden toimistotalon rakennuttajana. Talon suunnittelijaksi tuli arkkitehti Armas Veikko Lehtinen. Kaupungin tavoite oli kehittää Kamppia uutena kasvun painopistealueena, ja kaupungin tuleva ydinkeskusta, nk. ”city”, oli tarkoitus sijoittaa juuri Kampin alueelle. Pohja-Yhtymän rakennuttama, samana vuonna Autotalon kanssa valmistunut ”Pohjantalo” oli osa tätä Helsingin liikekeskustan kehittämishanketta. Se ei kuitenkaan saanut osakseen yhtä paljon julkisuutta kuin Autotalo, joka miellettiin sodan jälkeen uudestaan esikuvaksi tulleen amerikkalaishenkisen pilvenpiirtäjäarkkitehtuurin ilmentymäksi. Esimerkiksi Keski-Helsingin asemakaavan mukaan Autotalon oli määrä olla Kampin alueen merkittävin rakennus. Vaikka Pohjantalon arkkitehtuuri ei ollut yhtä edistyksellistä ja kokeilevaa kuin Autotalossa, olivat esimerkiksi rakennuksen materiaalivalinnat laadukkaita ja aikaa kestäviä. Rakennus toimi Pohja-Yhtymän pääkonttorina noin neljännesvuosisadan ajan. Pohja-Yhtymä fuusioitui AuraYhtymän kanssa vuonna 1982, jolloin yrityksen nimeksi otettiin Keskinäinen vakuutusyhtiö Tapiola. Rakennus on edelleen LähiTapiolan omistuksessa, ja sen tiloissa toimii useita yrityksiä vuokralaisina. Esimerkiksi Rakennustietokeskus toimi Runeberginkatu 5:ssä 1980-luvun puolivälistä vuoteen 2012, jolloin se muutti uusiin tiloihin Voimataloon. Runeberginkadun puoleisessa liiketilassa oli pitkään Helsingin Suomalainen Säästöpankin ja myöhemmin Postipankin konttori. Rakennuksen nimi on ollut vuodesta 2001 lähtien Kiinteistö Oy Runskivuori, ja se on osa LähiTapiolan omistamaa Autotalokorttelia.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Helsingin kaupunginvaltuusto päätti v. 1907 perustaa kunnallisen sähkölaitoksen Sörnäisten niemelle Suvilahteen. Rakennuspäälliköksi valittiin insinööri Bernhard Wuolle, joka aloitti välittömästi rakennuksen suunnittelun. Samanaikaisesti suunniteltiin Kasarmitorin tuntumaan uusi sähköasema. Kaikki rakennukset päätettiin rakentaa teräsbetonista. Arkkitehtina toimi Selim A. Lindqvist ja rakennesuunnittelijana Jalmar Castrén. Teräsbetonirakenteet olivat Babcock & Wilcox -tyyppiä ja asennustyöt teki Kone ja Siltarakennus Oy. Aseman kaksi turbiinigeneraattoria olivat kumpikin teholtaan 750 kW. Vuonna 1912-1913 rakennettiin kattilahuoneen lisärakennus länteen ja toinen savupiippu sekä turbiinisalin länsipäätä ja voima-aseman pohjoispäätä jatkettiin (arkk. Selim A. Lindqvist). Lisärakennukset rakennettiin koilliskulmaan v. 1932 (HKR/ Gunnar Taucher), etelään v. 1938 (HKR/ Gunnar Taucher), Taucherin v. 1932 piirtämän siiven päähän v. 1941 (HKR), uudelleen eteläpäätyyn v. 1946 (HKR/ Hilding Ekelund) ja v. 1950 Ekelundin v. 1946 piirtämään siipeen (arkk. Kaj Englund). Höyryvoimalaitoksen toiminta päättyi vuonna 1974. Vuosina 1982-1984 toteutettiin peruskorjaus ja muutos liikuntatiloiksi, jossa Ekelundin ja Englundin siivet purettiin (arkk.toim. Huhtniemi & Söderholm). Korjauksen yhteydessä purettiin kaikki voima-aseman koneet ja sisustukset. Vuonna 2010 kattilahallia vuokrattiin yleisiin tapahtumiin, turbiinisali toimii liikutatilana ja pohjoissiipi on vuokrattu yrityksille ja yhteisöille. Vuosina 2011-2013 toteutettiin turbiinihallin muutos- ja korjaustyöt Cirkus Helsinkiä varten (arkk. Simo Freese).