Haku

Palkitsemisen vaikutus vapaaehtoistyöntekijän motivaatioon

QR-koodi

Palkitsemisen vaikutus vapaaehtoistyöntekijän motivaatioon

Vuosittain suuri määrä ihmisiä pyhittää aikaansa vapaaehtoistyölle. He osallistuvat voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden toimintaan, mikä ulottuu monien yhteiskunnan kannalta merkittävien tehtävien hoitamiseen. Vapaaehtoistyöntekijät ovat elintärkeitä voittoa tavoittelemattomille organisaatioille, koska niiden toiminta on riippuvaista vapaaehtoisten antamasta työpanoksesta. Tämän takia on tärkeää ymmärtää, mikä motivoi vapaaehtoisia työssään.

Organisaatioilla on käytössään erilaisia keinoja, joilla ne pyrkivät motivoimaan työntekijöitään. Yksi merkittävin keino on palkitseminen, mikä voi olla aineellista tai aineetonta. Kuitenkin voittoa tavoittelemattomissa organisaatioissa taloudelliset resurssit voivat olla hyvin rajallisia, eikä aineellinen palkitseminen ole välttämättä mahdollista. Tällöin aineetonta palkitsemista voidaan pitää keinona motivoida vapaaehtoisia. Näitä palkkioita kutsutaan myös ulkoisiksi palkkioiksi, koska ne annetaan ulkopuolisen tekijän toimesta. Motivaatio, mihin palkkioilla pyritään vaikuttamaan, voi olla luonteeltaan ulkoista, jolloin ihminen motivoituu toimintaan ulkoisen palkkion tai painostuksen vuoksi tai sisäistä, jolloin ihmistä motivoi itse toiminta. Vapaaehtoisia tutkittaessa on havaittu, että heidän motivaationsa on pitkälti sisäistä. Ihmisen ollessa sisäisesti motivoitunut on vaarana sisäisen motivaation syrjäytyminen, jos toimintaan puututaan ulkopuolelta esimerkiksi antamalla palkkio ja henkilö kokee sen kontrolloivan toimintaansa.

Tässä tutkielmassa tutkittiin, miten palkitseminen vaikuttaa vapaaehtoistyöntekijän motivaatioon. Aihetta tutkittiin haastattelemalla kahden voittoa tavoittelemattoman organisaation, Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin sekä Esbo Bollklubb ry:n, vapaaehtoisia. Haastateltujen vapaaehtoisten motivaatio työtään kohtaan oli suurelta osin sisäistä. Vapaaehtoisia motivoi muun muassa se, että he pääsevät auttamaan muita sekä sosiaalisten suhteiden vahvistuminen. Haastatellut vapaaehtoiset eivät kokeneet tarvitsevansa ulkoista aineellista palkkiota eli suoranaista rahallista palkkaa vapaaehtoistyöstä. Sen sijaan jotkin ulkoiset aineettomat palkkiot kuten palaute, kiitokset ja vapaaehtoisille järjestetyt tapahtumat koettiin mieluisiksi. Tosin palkkiota tärkeämpää oli se, mitä sillä pyrittiin viestittämään vapaaehtoisille. Johtopäätöksenä kuitenkin todetaan, että vapaaehtoisia on mahdollista palkita ulkoisesti ilman, että heidän sisäinen motivaationsa vapaaehtoistyötä kohtaan syrjäytyy.

Tallennettuna: