Hinkuyskä: infektio, rokottaminen ja geenien vaihtelu

Hinkuyskä on Bordetella pertussis –bakteerin aiheuttama hengitystieinfektio, jota vastaan on Suomessa rokotettu jo vuodesta 1952. Hinkuyskän esiintyvyys on noussut useissa maissa siitä huolimatta, että näissä maissa on saavutettu korkea rokotekattavuus. Laajoja epidemioita on havaittu myös näissä maissa, joissa rokotekattavuus on korkea. Kuten yleensä rokotuksilla, myös hinkuyskärokotuksen yhteydessä havaitaan rokotevasteissa yksilöiden välistä vaihtelua. Syytä alhaiseen rokotevasteeseen ei täysin tunneta. Luontainen immuniteetti muodostaa ensivasteen patogeenejä vastaan. Lisäksi se osallistuu rokoteantigeenien tunnistamiseen. Luontaisen immunteetin osuutta elimistön puolustuksessa hinkuyskää vastaan on tutkittu vain vähän. Mannosia sitova lektiini (MBL) ja tollin kaltainen reseptori 4 (TLR4) ovat tärkeitä luontaisen immuniteetin molekyylejä, jotka osallistuvat patogeenien tunnistamiseen. Interleukiinit (IL) ovat sytokiineihin kuuluvia signalointimolekyylejä, joiden muodostamilla signaalinvälitysketjuilla on merkittävä rooli immuunipuolustuksessa. Monimuotoisuus eli polymorfia on yleistä näitä molekyylejä koodaavissa geeneissä ja osan näistä polymorfioista on huomattu vaikuttavan rokotevasteisiin virus- ja bakteerirokotteiden yhteydessä.

Tässä väitöskirjassa tutkittiin MBL2-, TLR4- ja IL-10 geenipolymorfian yhteyttä rokotevasteisiin hinkuyskärokotteen jälkeen suomalaisilla nuorilla aikuisilla sekä lapsilla. Hinkuyskäspesifisen soluvälitteisen immuunivasteen kehittymistä seurattiin kymmenen vuoden aikajänteellä. Lisäksi selvitettiin lisääkö MBL-proteiinin puutos alttiutta hinkuyskäinfektiolle.

Tulokset osoittavat, että soluttoman hinkuyskärokotteen jälkeen tutkimukseen osallistuneista henkilöistä niillä, jotka kantavat TLR4 geenipolymorfiaa, oli alentunut hinkuyskäspesifinen vasta-aineiden tuotanto ja pysyvyys, verrattuna normaaliin geenimuodon kantajiin. Soluvälitteinen immuniteetti säilyi osittain kymmenen vuotta edellisestä rokotteesta ja tehosterokote nosti soluvälitteistä immuunivastetta merkittävästi. Lisäksi havaittiin ero soluvälitteisen immuniteetin vasteissa IL-10 geenipolymorfiaa kantavien ja normaalin geenimuodon kantajien välillä. Hinkuyskäpotilailla puolestaan löydettiin useammin MBL-proteiinin puutos kontrolliryhmään verrattuna, mutta MBL2 geenipolymorfia ei vaikuttanut hinkuyskärokotevasteisiin.

Väitöskirjan tulokset viittaavat siihen, että geneettinen vaihtelu luontaisen immuniteetin molekyyleissä vaikuttaa sekä rokotevasteisiin soluttoman hinkuyskärokotteen jälkeen että hinkuyskäinfektioalttiuteen. Tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään mekanismeja ja ennakoimaan riskitekijöitä, jotka vaikuttavat poikkeavaan rokotevasteeseen ja infektioalttiuteen.