Tutkielmassa tarkastellaan Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous -haastatteluromaania ekokriittisestä näkökulmasta. Kyseinen teos perustuu Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden uhrien haastatteluihin. Aleksijevitšin kirjallista tuotantoa ja erityisesti Tšernobylistä nousee rukous -romaania on jo tutkittu jonkin verran. Varsinkin teoksen genre on kiinnostanut tutkijoita. Ekokritiikin avulla sitä ei kuitenkaan vielä analysoitu.

Työn tavoitteena on selvittää, miten luonnon ja ihmisen suhde representoituu Aleksijevitšin haastatteluromaanissa. Työssä on kaksi tutkimuskysymystä. Mitä haastateltavat muistavat, kun kertovat Tšernobylin katastrofista? Miten he kuvaavat luontoa muistoissaan?

Tutkielma koostuu johdannosta, teoriaosiosta, analyysiosiosta ja johtopäätöksistä. Teoriaosiossa esittelen tutkimuskohteen, sen kirjoittajan ja genren. Esittelen teoreettisessa osassa myös ekokritiikin ja venäläisen luonnonfilosofian. Koska ekokritiikki tutkii ihmisen ja luonnon suhdetta kulttuurissa, sopii se varsin hyvin työn teoreettiseksi pohjaksi. Ekokriitikot esimerkiksi tutkivat, miten luontoa kuvataan kulttuurissa ja miten se vaikuttaa ihmisen luontosuhteeseen. Analyysiosiossa käytän ekokriitikko Greg Garardin suuria metaforia tekstin analysoimiseen. Nämä metaforat tarkoittavat erilaisia tapoja kertoa luonnosta. Niiden avulla löydän tekstistä luontoon liittyvät merkitykset. Koska Tšernobylistä nousee rukous -teos on useiden tutkijoiden mukaan polyfoninen eli moniääninen romaani, käytän myös Mihail Bahtinin dialogiteoriaa teoksen äänien analysoimisessa.

Analyysi osoitti, että Tšernobylistä nousee rukous -kirjan kertojilla on usein tunnepitoinen suhde luontoon. Esimerkiksi radioaktiivisten saasteiden takia muuttunut veden väri herätti kertojissa voimakasta pelon tunnetta. Ympäristökatastrofin aikana ihmiset tunsivat sääliä eläimiä kohtaan ja samaistuivat eläimiin. Teoksen äänet, jotka käyvät kirjassa dialogia erilaisilla tasoilla esimerkiksi venäläisen kulttuurin tai historian kanssa, syyttävät neuvostojärjestelmää niin ateismista kuin huonosta eläinten kohtelustakin. Mielenkiintoista oli huomata, että teoksen vanhuksilla on animistinen maailmankuva. Tämä kävi ilmi heidän pakanallisista rituaaleistaan. Vanhukset elävät harmoniassa luonnon kanssa ja kunnioittavat sitä. Teoksessa ympäristökatastrofia verrataan usein sotaan ja etsitään katastrofin syitä uskonnosta. Tällaisissa kertomuksissa taas on hyvin vähän tilaa luonnolle.