Haku

Koulutus ja palkat Suomessa vuosina 1990 ja 2000.

QR-koodi

Koulutus ja palkat Suomessa vuosina 1990 ja 2000.

Tämä tutkimus selvittää missä määrin koulutus ja työkokemus vaikuttavat palkansaajien palkkaan. Tutkimusaineistona on Tilastokeskuksen Aikuiskoulutustutkimukset vuosilta 1990 ja 2000. Otosjoukkona on 30-65-vuotiaat kokopäivätyötä tekevät palkansaajat.

Koulutuksen palkkavaikutusta tutkitaan mallilla, joka perustuu Minceriläiseen palkkafunktioon. Funktio estimoidaan erikseen molempina otosvuosina kolmella eri koulutusmuuttujalla koko otosjoukolle, sekä miehille ja naisille erikseen. Koulutus on määritetty korkeimpana suoritettuna tasona, tason suorittamiseen tarvittavalla ajalla ja vastaajan itse ilmoittamalla kokopäiväisellä opiskeluajalla.

Miehillä koulutustason palkkaa lisäävä vaikutus on jonkin verran suurempaa kuin naisilla. Kuitenkin ajanjakson aikana miesten ja naisten koulutuksen palkkaa lisäävä vaikutus on kaikilla mittaustavoilla lähentynyt toisiaan. Naisten palkkataso on selvästi alempi kuin miesten.

Työkokemuksen palkkaa lisäävä vaikutus lisääntyy työkokemuksen kasvaessa. Kymmenen työkokemusvuoden jälkeen vaikutuksen suuruus kasvaa ja kasvu tasaantuu kahdenkymmenen työkokemusvuoden jälkeen. Ajanjakson aikana miesten työkokemuksesta on tullut merkitsevä palkan lisäyksen selittäjä.

Tarkastelutavalla ajanjaksolla kaikki mallit, koulutusmuuttujasta riippumatta, tukevat toisiaan, vaikka tulosten tulkinnassa onkin eroja. Erilaiset koulutusmuuttujat mahdollistavat jatkossa testata screenig-hypoteesia. Myös estimointimenetelmä tulisi muuttaa luokitetulle palkkamuuttujalle sopivaksi.

Tallennettuna: