Haku

Kontraktiivisen finanssipolitiikan vaikutukset likviditeettiloukussa

QR-koodi

Kontraktiivisen finanssipolitiikan vaikutukset likviditeettiloukussa

Finanssi- ja rahapolitiikan vaikutuksien tutkiminen on ollut makrotaloudellisen suhdannepolitiikan keskiössä aina 1930-luvulta saakka. Viime vuosina kiinnostus erityisesti finanssipolitiikan vaikutuksia kohtaan on kuitenkin kasvanut Japanin 1990-luvun tapahtuminen ja uusimman finanssikriisin yhteydessä. Useiden maiden tapauksissa keskuspankkikorkojen merkittävä laskeminen ei ole tuottanut läheskään riittävää responssia kokonaiskysynnän laskulle. Rahapolitiikan konventionaalisten keinojen vaikuttamattomuus on nostanut likviditeettiloukun, perinteisen keynesiläisen taloustieteen käsitteen, jälleen relevantiksi tutkimuskohteeksi.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti kontraktiivisen finanssipolitiikan vaikutuksia edellämainitussa likviditeettiloukussa. Aihepiirin voidaan sanoa olevan varsin ajankohtainen, sillä useissa länsimaissa valtiontaloutta sopeutetaan parhaillaan talouskehityksen näyttäessä edelleen suhteellisen heikolta siitä huolimatta, että keskuspankkikorot ovat historiallisesti katsottuna todella alhaisella tasolla. Tutkielman tavoitteena on analysoida finanssipolitiikan vaikutusten ongelmatiikkaa mahdollisimman monipuolisesti, sekä selvittää mahdollisia finanssipolitiikan vaikutusmekanismeja likviditeettiloukussa. Tutkielma on rakenteeltaan kirjallisuuskatsaus, joka jakautuu teoria- ja empiriaosuuteen.

Täysin yksikäsitteisiä vastauksia ei luonnollisesti ole löydettävissä, sillä sopeutustoimet ja kunkin maan talouskehitys ovat aina kontekstisidonnaisia. Tutkielmassa käsiteltyjen teoreettisien mallinnuksien perusteella voidaan kuitenkin todeta, että normatiivisesti katsottuna pitäisi aina pyrkiä välttämään kokonaiskysyntää heikentävää finanssipolitiikkaa talouden ollessa likviditeettiloukussa. Tutkielman empiirisessä osuudessa tutkitaan myös sopeutustoimien vaikutuksia historiallisesti ja pyritään selvittämään, voisiko niillä olla mahdollisesti myös taloutta elvyttäviä vaikutuksia luottamuksen parantumisen kautta. Empiriaosuudessa analysoidaan myös finanssipoliittisten toimenpiteiden komposition vaikutuksia sekä pohditaan mahdollisia poliittisia rajoitteita.

Asiasanat:Likviditeettiloukku, suhdannepolitiikka, valtiontalous, kokonaiskysyntä, tasetaantuma

Tallennettuna: