Tutkielman aiheena ovat kerjäämisen kieltämisen oikeudelliset edellytykset Suomessa. Kyse on siitä, voiko lainsäätäjä niin halutessaan täysin pidäkkeettömästi päättää, että kerjääminen kielletään. Asettaako voimassaoleva oikeus hänelle jotain reunaehtoja, jotka pitää ottaa huomioon, jotta kerjäämisen kriminalisointi olisi legitiimiä, oikeudellisesti hyväksyttävästi perusteltua?

Näitä reunaehtoja lähdetään tutkimuksessa etsimään yhtäältä rikosoikeuden teoriassa ja käytännössä muodostetuista kriminalisointiperiaatteista ja nykyajan valtiosääntöistyneessä rikosoikeudessa huomioon otettavista, perustuslakivaliokunnan käytännössä muodostuneista perusoikeuksien rajoitusedellytyksistä. Yhdessä nämä muodostavat kriminalisointiteorian, jossa konkretisoituu rikoslainsäätäjän oikeuslähdeoppi. Tutkimuksen keskeisimpänä materiaalina on Kerjäämisen kieltämistä selvittävän työryhmän vuonna 2010 jättämä loppuraportti. Tästä nostetaan kohta kohdalta esiin ne seikat, joilla työryhmä perusteli kantaansa kerjäämisen kieltämiseksi. Työryhmän perustelut asetetaan kriminalisointiperiaatteita vasten ja arvioidaan, miten kestäviä ne oikeudellisesti ovat. Työryhmän argumentit joutuvat myös perustuslakivaliokunnan kehittämään 7-portaiseen rajoitustestiin. Tutkimuksessa todetaan, että Kerjäämisen kieltämistä selvittävän työryhmän työ selviää edellä mainitusta analyysistä varsin huonosti. Tällä perusteella arvioidaan, että työryhmän esittämässä muodossa kerjäämisen kieltäminen Suomessa tuskin on mahdollista. Tutkimuksessa hahmotellaan myös skenaariota sille, millainen kerjäämisen kieltämisen malli Suomessa voisi olla mahdollinen.