Tutkielmassa tarkastellaan kolmea romaanista tehtyä sarjakuvasovitusta: Peter Kuperin The Jungle (1990), Bill Sienkiewiczin Moby Dick (1990) sekä Catherine Anyangon ja David Zane Mairowitzin Heart of Darkness (2011). Työn keskiössä on kirjoitetun kirjallisuuden keinojen toisintuminen sarjakuvan mediumissa – erityishuomio kiinnittyy näkemiseen ja näkökulmaan, joiden kirjallisuustieteessä aiheellisestikin kritisoidut visuaalisuuden konnotaatiot saavat uuden relevanssin sarjakuvailmaisussa. Kirjallisuustieteellisten käsitteiden tueksi otetaankin tutkielmassa peirceläinen semiotiikka, jonka perusteita sitten laajennetaan ja sidostetaan muihin ajattelijoihin: semioottinen ja narratologinen adaptaatioteoria saa rinnalleen sarjakuvatutkimusta, yleistä kuvatutkimusta, kulttuurintutkimusta sekä elokuva- ja metaforateoriaa.

Työssä vertaillaan sarjakuvia niin alkuperäisiin romaaneihin kuin toisiinsakin. Lisäksi tehtyjä huomioita suhteutetaan taiteeseen ja kirjallisuuteen ylipäätään. Työtä määrittävä johtoajatus on, että symboliselle ilmaisulle perustuvassa kirjoitetussa kirjallisuudessa tyypilliset tavat tuottaa näkökulmaa tai näkökulmattomuutta eivät ole siirrettävissä sellaisinaan uuteen mediumiin, vaan sarjakuvasovituksen tekijä on luova tulkitsija, joka tekee lukuisia valintoja tuodessaan symbolisen ikonisen pariin.

Tutkielman alussa esitellään sarjakuvan ominaispiirteitä ja muotoillaan sarjakuvaan sopivaa adaptaation teoriaa. Keskeisiksi huomioiksi tässä yhteydessä nousevat sarjakuvan tietynlainen suhde mimesikseen ja representaatioon sekä intermediaalisten merkityskerrostumien runsaus sarjakuvasovituksissa. Varsinaisen näkemisen yhteydessä tutkitaan ensinnäkin konkreettisia ruutu- tai otostyyppejä, joilla subjektia sarjakuvissa määritellään ja asemoidaan ja jotka antavat ymmärtää nähdyn tilan olevan jollain tavoin subjektiivisesti motivoitu. Otosten lisäksi huomionarvoisiksi nousevat myös muut tavat, joilla sarjakuva voi tuottaa näkökulmaa. Muotoratkaisujen fokalisoiva funktio on olennainen: sarjakuvan kerronta, muoto, voi konkretisoida sisältöä esimerkiksi rikotulla ruutujaolla. Lisäksi abstrakteja ja käsitteellisiä kuvia tai kollaaseja voidaan käyttää joko näkökulman neutralisoimiseen tai visuaalisen polyfonian rakentamiseen. Sarjakuvan keinot fokalisaatioon ovat monet, ja vain osa niistä selittyy toisen visuaalisen mediumin, elokuvan, käsittein. Muiden keinojen toiminta liittyy usein sarjakuvan jännitteiseen luonteeseen, joka tasapainottelee ajan ja tilan välillä ja voi perustua hyvinkin luovaan visuaaliseen ilmaisuun.

Asiasanat:sarjakuva, adaptaatio, intermediaalisuus, multimodaalisuus, fokalisaatio, näkökulma, Conrad, Sinclair, Melville, Mairowitz, Anyango, Sienkiewicz, Kuper