Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten kunnan henkilöstön asema ja etuudet lainsäädännöllisesti ratkaistaan erilaisissa organisaation muutostilanteissa. Henkilöstön kannalta muutostilanteet ovat henkilön siirto toiseen virkaan tai tehtävään, kuntien välinen yhteistyö, yhteiset viranhaltijat, isäntäkuntamalli, yksityistäminen, kuntayhtymän perustaminen ja kuntaliitokset. Erityisesti tutkimuksessa tarkastellaan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen vaikutuksia henkilöstön asemaan ja siihen liittyvää lainsäädäntöä. Tarkastelussa on otettu huomioon virka- ja työsuhteen lainsäädännölliset erot.

Kunnan neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän kehittyi vasta 1970-luvulla, jolloin luotiin kunnallinen virkaehtosopimusjärjestelmä. Paikallinen sopiminen mahdollistettiin kuntasektorilla 1990 luvulla. Mistä asioista voidaan paikallisesti sopia, ja millaisia vaikutuksia sopimuksilla on ollut kunnan henkilöstöön. Paikallisia sopimuksia kunnissa on tehty lähinnä työaikajärjestelyistä, ylitöiden korvaamisesta vapaana, vuosilomien ajankohdista, vuorotteluvapaista ja palkkausjärjestelmän kehittämisestä. Kuitenkaan henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavista asioista, kuten irtisanomisista, lomautuksista tai palvelujen yksityistämistä ei paikallisia sopimuksia ole juurikaan tehty. Paikalliset sopimukset on koettu työnantajan ehdolla tapahtuvaksi toiminnaksi, jossa henkilöstön mielipiteitä otetaan huomioon. Myöskään riittävää tasavertaisuutta sopimustilanteissa ei ollut.

Laki yhteistoiminnasta kunnissa tuli voimaan vuonna 2007, siihen saakka yhteistoimintamenettely oli kuntaliiton suositukseen perustuvaa. Tutkimuksessa käsitellään yhteistoimintalainsäädännön muutoksia, kehitystä ja merkitystä. Miten yhteistoiminta toimii kunnissa, ja onko yhteistoimintalainsäädännöllä ollut todellisia vaikutuksia henkilöstön asemaan. Yhteistoiminta on toiminut pääosin hyvin suositussopimusten pohjalta, ja yhteistoiminnan saattaminen lain tasolle ei ole vaikuttanut henkilöstön asemaan parantavasti.

Lopuksi käsitellään muutoksenhakua henkilöstöasioissa. Mahdolliset erimielisyydet henkilöstöasioissa käsitellään ensin paikallistasolla ja keskusneuvotteluissa. Varsinainen muutoksenhakuviranomainen on työtuomioistuin.

Tutkimus on pääosin oikeusdogmaattinen. Sopimusjärjestelmän ja yhteistoiminnan kehittymistä on lähetetty myös oikeushistoriallisella menetelmällä.