Ääniympäristön laadulla on väliä. Äänen välityksellä kommunikoidaan äänimaisemassa eri tavoin. Äänimaisema eli se miten ääniympäristö koetaan, koostuu yksittäisten kuuntelijoiden tulkinnoista.

Niin kuin yhteiselämän kaikilla osa-alueilla myös akustisen ympäristön elementit miellyttävät ja häiritsevät eri syistä. Tiukkaa ihanteellisen äänimaiseman prototyyppiä ei kannata rakentaa tai ainakin sen on oltava hyvin yleinen. Äänimaisemasta puhuttaessa ­ ja sitä arvotettaessa ­ melu ja hiljaisuus asetetaan usein vastakkain. Ihmiset antavat äänille kuitenkin myös merkityksiä, joilla ei välttämättä ole selkeää etumerkkiä. Äänen volyymin lisäksi äänimaiseman laatua määrittää myös se, miten äänet erottuvat toisistaan äänimaisemassa. Tämä vaikuttaa edelleen siihen, miten kuulijat antavat merkityksiä äänille ympärillään.

Ihmisillä on vaihtelevia ympäristönlukutaitoja eli äänimaisemakompetensseja suhteessa paikkaan. Kuinka erilaiset ympäristösuhteet syntyvät kuuntelemalla ja ääniä tuottamalla? Millaisia ovat äänimaiseman rytmit ja miten niitä voi tunnistaa? Mitä tarkoittaa, että yksilö on jossakin paikassa kuin kotonaan? Tarvitaanko äänten lukemiseen, ymmärtämiseen ja tulkintaan lukiopetusta? Voiko tunnistettua hiljaisuutta myydä?

Noora Vikmanin väitöskirja käsittelee edellä mainittuja teemoja pohjoisitalialaisen Cembran kylän äänimaisemassa. Aineisto on kerätty kuuntelemalla ja äänittämällä kylän ääniä sekä kertomuksia niistä. Kuulokulmat paljastavat yhteisen elintilan jakamiseen ja jokamiehenoikeuksiin liittyviä kysymyksiä, joissa myös taloudelliset kriteerit määrittävät epämateriaalisten ilmiöiden arvoa.

Erityisesti huomio hiljaisuudesta avaa laajan näkökulman kylään. Cembralaisten suhde luontoon, turismiin, ja tuotteistumiseen ovat jatkuvassa muutoksessa. Väitöskirja käsittelee tähän liittyen myös rytmistä vaihtelua Cembran arjessa. Kylän akustiset yksityiskohdat sijoitetaan vuorokauden ja vuodenkierron yhteyteen. Kyläläisten aktiivisesti tuottamat äänet voidaan kuulla selkeämmin toistuvan päivittäisen elämän muodostamaa taustaa vasten.

Vikmanin työssä käy ilmi, että Cembran kylä on erityinen vuoristoisuutensa sekä laulukulttuurinsa vuoksi. Työn yhdessä artikkelissa tutkitaan myös sitä, kuinka paikallinen mieskuoro sijoittaa itsensä niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin Cembran vuoristoiseen ja kiviseen maisemaan. Miten erilaiset akustiset tilat vaikuttavat laulamiseen sekä sopivien laulamisen paikkojen valitsemiseen? Tutkimuksessa pohditaan cembralaisen spontaanin laulamisen tavan menneisyyttä ja tulevaisuutta kestävänä perinteenä ja mahdollisena folklore-tuotteena.

Väitöskirjan johdannossa Vikman avaa laajempia kulttuurintutkimuksen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvia teemoja. Ympäristötulkintoihin liittyvät ristiriidat palautuvat luonnon ja kulttuurin erontekoon. Elämysten tässä hiljaisuuden tuotteistamisprosessi sijoittuu kulttuuristumisen tematiikkaan. Tutkimuksen lopuksi esitetään kysymys äänimaisematutkimuksen ja akustisen ekologian tulevaisuudesta: mikä on akustisen ja yhdyskuntasuunnittelun rooli elämystaloudessa?

Vikmanin työ on monitieteinen ja sijoittuu äänimaisematutkimuksen, etnomusikologian ja kulttuurintutkimuksen aloille. Lisäksi tutkimus hyödyntää uuden maantieteen ja ympäristöpolitiikan kysymyksenasetteluja.