Myotoniset sairaudet ovat lihastauteja, joihin liittyy myotoniaa. Myotonia on tila, jossa lihaksen tahdonalaisen supistuksen jälkeinen rentoutuminen viivästyy. Tyypin 1 (DM1) ja tyypin 2 (DM2) myotoniset dystrofiat ovat monielinsairauksia, jotka johtuvat DNA-mutaatioista geeneissä DMPK ja ZNF9. Aikuisiällä alkavalla DM1-taudin muodolla ja DM2-taudilla on kuitenkin selviä eroavaisuuksia kuten taudin vaikeusasteessa sekä eri lihaksien ja lihassyytyyppien vaurioitumisessa. Suomessa. DM2-taudin kliininen taudinmääritys on erittäin vaikeaa, koska oireet ovat hyvin vaihtelevat, eikä niiden raja-alueita tarkkaan tunneta. Taudin molekyylipatogeneesiin liittyen, ZNF9-proteiini on ajateltu olevan vailla merkitystä taudissa. Väitöskirjatyössä todistamme, että ZNF9-ilmentymä DM2-potilaissa on poikkeava monella eri tasolla ja voi ainakin osittain selittää joitakin tautien välisiä eroja.

Diagnostiikan tarkkuuden parantaminen on tärkeää, jotta oireellisten potilaiden oikea lopullinen diagnoosi ja asianmukainen hoito toteutuisivat. Myosiinien eri entsyymikudoskemiallisia ATPaasi-ominaisuuksia on käytetty lihassyytyyppien erotteluun ja sitä on hyödynnetty lihasnäytteiden rutiinidiagnostiikassa yli neljän vuosikymmenen ajan. ATPaasi-värjäysmenetelmä on jokseenkin työläs ja värjäysmenetelmässä on monia haittapuolia. Lisäksi, joidenkin tyypin 2A/IIA lihassyiden surkastuminen on ominainen piirre DM2-taudille ja jäävät pääsääntöisesti tunnistamatta ATPaasi-värjäysmenetelmällä. Tässä väitöskirjatutkimuksessa kehitettiin uusi luotettava immunokudoskemiallinen myosiinien raskasketjujen kaksoisvärjäysmenetelmä eri syytyyppien erotteluun sekä kyseessä olevien hyvin surkastuneiden IIA lihassyiden tunnistamiseen. DM2-diagnostiikan lisäksi pystyimme tällä uudella menetelmällä tunnistamaan täysin uuden taudin, jossa nopeat tyypin IIA lihassyyt puuttuivat potilaan lihasnäytteestä kokonaan.

Kongenitaalinen myotonia on ei-dystrofinen myotonia -sairaus, jonka aiheuttaa mutaatiot kloridikanavageenissä (CLCN1). Nykyään oireellisten potilaiden lopullinen diagnoosi saavutetaan usein molekyyligeneettisellä DNA-testauksella. Geenitestien lisääntyneen käytön seurauksena esiintyy myös monia tapauksia, joissa geenitulokset eivät tarjoa täyttä selvyyttä kliiniselle taudille. Tässä väitöskirjatutkimuksessa kehitetty immunokudoskemiallinen värjäysmenetelmä kloridikanava-proteiinin (ClC-1) tunnistamiseen tarjosi hyödyllisen menetelmän proteiinin arviointiin lihasleikkeistä ja tämän uuden menetelmän avulla löytyi myös uusia mutaatioita.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa kehitetyt uudet menetelmät yhdistettynä geenitestaukseen ovat tehokas tapa saavuttaa lopullinen diagnoosi myotoniaa sairastaville potilaille. Lisäksi diagnostiset mahdollisuudet ovat tarkentuneet myös muiden lihastautien osalta. Kattava ymmärrys geneettisten sairauksien molekyylitason patomekanismeista ja näiden osoittaminen uusilla menetelmillä on paitsi diagnostiikan kannalta tärkeä, mutta myös perusedellytys mahdollisten tulevaisuuden terapiavaihtoehtojen kehittämiselle.