Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin seurakuntien diakoniatyöntekijöiden toimialuetta kirkon päätöksentekojärjestelmän tasolla ammattien järjestelmän näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena olivat ammattikuntien väliset rajakamppailut ja -neuvottelut, joiden kautta seurakuntien diakoniatyöntekijöiden toimialuetta määritellään.

Tutkimus osoitti sen, kuinka kirkko toimintaympäristönä on vaikuttanut seurakuntien diakoniatyöntekijöiden sosiaalisen ja kulttuurisen toimialueen määrittämiseen. Seurakuntadiakonian muotoutumiseen on vaikuttanut evankelisluterilaisen kirkon rooli hyvinvointipalveluiden tuottamisessa eri aikoina. Kirkko on mahdollistanut ammatillisen seurakuntadiakonian säilymisen erilaisissa murrosvaiheissa, vaikka diakoniatyöntekijät ovat menettäneet toimialueitaan kuntien laajentaessa toimialuettaan hyvinvointivaltion rakentamisen kautena. Kirkko instituutiona on myös rajannut seurakuntien diakoniayöntekijöiden toimintaa kirkossa rajoittamalla heidän päätöksenteko-oikeuksiaan. Alisteinen asema kytkeytyi paitsi osaksi kamppailua miesten ja naisten välisestä työnjaosta myös kulttuuriseen ymmärrykseen kirkollisten tehtävien luonteesta. Ammatillisen seurakuntadiakonian hengellisen luonteen vahvistamisella on pyritty parantamaan seurakuntien diakoniatyöntekijöiden asemaa kirkossa.

Ammattien järjestelmän tasolla seurakuntien diakoniatyöntekijöiden toimialueen rajoista on neuvoteltu ja kamppailtu ennen kaikkea julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattien ja papin ammatin kanssa. Diakoniatyöntekijöiden toimialuetta on kaavailtu laajennettavan jumalanpalvelukseen ja kirkollisiin toimituksiin liittyviin tehtäviin, jotka perinteisesti ovat kuuluneet papeille. Kyseessä voi tulkita olevan diakoniatyöntekijöiden työn kulttuurinen muutosprosessi, jossa palvelua korostavan toimintakulttuurin sijaan työn perusteluja etsitään aikaisempaa vahvemmin kirkon oppirakennelmasta.