Suomen saamelaisista musiikkiperinteistä tunnetaan tutkimuksellisesti pohjoisaamelainen joikuperinne ja kolttasaamelainen leudd-perinne. Inarinsaamelainen livde-perinne on sen sijaan jäänyt aiemmassa tutkimuksessa varsin tuntemattomaksi, vaikka se oli vielä 1900-luvun alkupuoliskolla elävä perinne. Suomessa tapahtuneessa kulttuurisessa murroksessa 1960- ja 1970-luvuilla perinne kuitenkin katkesi ja korvautui suomalaisella lauluperinteellä sekä pohjoissaamelaisella joikuperinteellä.

Väitöstutkimus käsittelee inarinsaamelaisen historiallista musiikkikulttuuria sekä kirjallisten lähteiden että runsaan ääniteaineiston kautta. Tarkoituksena on ollut tuottaa etnomusikologisen tutkimuksen metodein kokonaiskuva musiikkikulttuurista. Aineistojen tunnistamisessa inarinsaamelaiseksi on saamelaisten ääniteaineistojen kokonaisinventoinnilla ollut huomattava merkitys.

Tutkimuksessa on keskeisessä roolissa inarinsaamelainen Anna Briitta Mattus, jolta on tallennettu runsaan sadan musiikkiesityksen repertuaari. Aineiston perusteella saadaan varsin kattava kuva siitä, millaisista perinteen osista historiallinen inarinsaamelainen musiikkikulttuuri koostui. Merkittävä tutkimustulos on ollut omaleimaisen liv?e-perinteen löytäminen ja sen ominaispiirteiden määrittely. Inarinsaamelaiset omaksuivat kuitenkin vaikutteita myös naapurikulttuureista, joita olivat suomalaiset, pohjoissaamelaiset, kolttasaamelaiset ja norjalaiset. Musiikkikulttuurissa on ollut siten sijansa myös pohjoissaamelaisilla joiuilla, lauluperinteellä, soitinmusiikilla ja luterilaisella virsiperinteellä.

Tutkimuksena yhtenä tarkoituksena on ollut tuottaa myös sellaista tietoa, jolla olisi merkitys myös nykyisten inarinsaamelaisten sukupolvien kulttuurin elvyttämis- ja vahvistamistyössä.