Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää lainopillisesta näkökulmasta miehen ja naisen solmiman avioliiton historiallinen kehitys Suomessa. Työn toisena tavoitteena oli tutkia, kuinka naisen asema on muuttunut avioliittolainsäädännön muutosten myötä. Tutkimusaineistona on käytetty lain esivalmistelutöitä, lainsäädäntöä ja oikeuskirjallisuutta. Vanhoista maanlaeista ja kaupunginlaista on käytetty muiden toimittamia suomennoksia ja yhtä ruotsin kielelle käännettyä versiota. Tutkimuksen myötä selvisi useita asioita. Avioliiton solmiminen ja siihen johtava prosessi pysyi vuosisatojen ajan hyvin samankaltaisena. Kihlaus on ollut hyvin virallinen toimitus vuoteen 1930 saakka. Ennen vuotta 1734 avioliitto voitiin solmia ilman minkäänlaista kirkollisten tahojen myötävaikutusta. Vuonna 1911 säädettiin siviiliavioliiton solmimisesta ja vuonna 1930 siviiliavioliittoon kuuluttamisesta. Kihlauksen ja avioliiton solmimiseen on liittynyt useita eri rangaistavaksi säädettyjä tekoja. Kirkon ja myöhemmin maallisen lainsäädännön asettamat avioesteet olivat tiukkoja verrattuna nykyhetkeen. Tutkimuksen tuloksena selvisi myös se, että nainen sai avioitua itsenäisesti vasta vuodesta 1834 asti. Tätä ennen hänellä oli oltava naittaja. Naisen aviomies oli myös tämän edusmies vuoteen 1930 asti.