Haku

Aikamatolla taiteen poluille : sukupolvien välistä vuorovaikutusta perinnekerhossa

QR-koodi

Aikamatolla taiteen poluille : sukupolvien välistä vuorovaikutusta perinnekerhossa

Toiminnallisena opinnäytetyönäni tein kehittämishankkeen, jossa tavoitteena oli lisätä sukupolvien välistä vuorovaikutusta päiväkodin lasten ja toimintakeskuksen vanhusten välillä. Toteutin hankkeen keväällä 2012 Kuovinkadun päiväkodissa ja Kuovinkadun toimintakeskuksessa, jotka sijaitsevat osittain yhteisissä tiloissa Kaarinassa. Yhteistoiminnalla on jo vankat perinteet talossa, mutta niin ajallisten kuin rahallistenkin resurssien puuttuessa toiminnan tavoitteellinen suunnittelu on ollut vaikeaa. Lisäksi vanhusten heikentynyt kunto ja runsas vaihtuvuus asettavat omat haasteensa yhteistyölle. Tässä kehittämishankkeessa suunnittelin ja toteutin perinnekerhon, johon osallistuivat dementiapäiväklubin asiakkaat, sekä 3-4-vuotiaista lapsista koostunut päiväkodin pienryhmä. Perinnekerho kokoontui kaikkiaan neljä kertaa toukokuun aikana. Perinnekerhon teemana olivat taidelähtöiset menetelmät. Taidetyöskentely on tunne-elämän työskentelyä, jossa korostuu moniaistillisuus. Taiteellisen toiminnan kautta päästiin virittämään eri aisteja yhdessä tehden ja kokien. Perinnekerho koostui neljästä teemasta. Jokaisella tapaamiskerralla oli oma aiheensa: leipomista, musiikkia, kädentaitoja ja draamallinen tuokio. Aikamattona toimineella räsymatolla matkasimme vanhan ajan tunnelmiin. Suomalaisen kulttuuriperinteen siirtämisessä musiikilla ja käsitöillä on keskeinen tehtävä. Perinnekerhon lähtökohtana oli ajatus, että vanhukset saavat toiminnan kautta aineksia oman elämänsä ja lapsuutensa muisteluun. Muistoista löytyy usein yhteistä kosketuspintaa muiden vanhusten kanssa. Samalla lapset saivat kuulla omakohtaisia tarinoita menneisyydestä ja oppivat perinteestä ja kulttuurista. Näin muistelu ja perinnekasvatus kohtasivat toisensa. Lasten ja vanhusten välinen vuorovaikutus lisääntyi perinnekerhon aikana niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Erityisesti viimeisillä kerhokerroilla oli havaittavissa runsaasti niin sanallista kuin sanatontakin vuorovaikutusta lasten ja vanhusten välillä – pientä jutustelua, lapsen pään silittelyä tai hymyä muistisairaan vanhuksen suupielissä lasten touhuja seuratessa. Vuorovaikutuksen lisääntymistä edesauttoi pari- ja pienryhmissä työskentely, sekä vapaamuotoinen jutustelu yhteisen tekemisen äärellä.

Tallennettuna: