Ilmaaminen on äänitteen toistamista ja uudelleen äänittämistä luonnollisessa ympäristössä siten, että ympäristön akustiset ominaisuudet vaikuttavat uuteen tallenteeseen. Ennen 1990-luvulla ilmestyneitä konvoluutiokaikuja ilmaaminen oli suhteellisen yleisesti käytetty äänenkäsittelymenetelmä suurten budjettien elokuvatuotannoissa, erityisesti Hollywoodissa.

Tämän opinnäytetyön tarkoitus on tutkia ilmaamista ja arvioida sen käyttökelpoisuutta nykypäivän elokuvatuotannoissa, verraten sitä konvoluutiokaikuihin.

Tutkimuksen keskipisteenä on ”Tanssi, Siskosein”-lyhytelokuvan äänituotanto, missä ilmaamista käytettiin laajalti lopullisen dialogiraidan käsittelyssä usean kohtauksen osalta. Muut tutkimuksen lähteet sisältävät ammattikirjallisuutta, alan ammattilaisten kirjoittamia internet-sivuja, ja arvostetun elokuvaäänen ammattilaisen Graham V. Hartstonen haastattelu.

Tutkimus paljastaa joitain erityistapauksia joissa ilmaaminen on vieläkin paras mahdollinen tapa saavuttaa haluttu lopputulos, mutta menetelmän myös havaitaan omaavan huonon kustannustehokkuuden ja olevan sen takia konvoluutiokaikuja huonompi vaihtoehto useimmissa skenaarioissa.

Työn pääasiallinen kohderyhmä on ilmaamisesta kiinnostuneet äänisuunnittelijat, mutta on suositeltavaa luettavaa myös äänen kanssa tekemisissä oleville ohjaajille ja tuottajille. Työ toimii myös yleismaailmallisena katsauksena äänitöihin elokuvatuotannossa.