Työn tarkoituksena on esitellä jälleenrakennuskauden pientalojen maanvastaisten betonirakenteiden ominaispiirteitä. Opinnäytetyön tuloksena on aikakauden pientalojen betonirakenteiden yleistajuinen tietopaketti. Työssä keskitytään perustuksiin, kellarin seiniin ja lattioihin sekä portaisiin, niissä käytettyihin materiaaleihin ja rakennustekniikoihin.

Työ tehtiin kirjallisuuskatsauksena sekä asiantuntija- ja talonomistajien haastatteluin. Työhön koottiin jälleenrakennuskauden rakentamiseen ja historiaan liittyvää kirjallisuutta sekä uudempaa betonirakenteiden korjaamiseen liittyvää kirjallisuutta. Työssä esitetään korjausperiaatteita, jotka määrittelevät korjaustöiden tavoitteet. Koska kukin rakennus on yksilö, yksityiskohtaisia korjausohjeita ei ole tässä työssä tarkoituksenmukaista luetella. Olennaista on ymmärtää, mihin korjauksilla pyritään ja millaisin periaattein suunnittelussa edetään.

Tyypillinen jälleenrakennuskauden pientalo on yhden perheen puurakenteinen omakotitalo, joka on valittu tyyppipiirustusten valikoimasta. Talo on rakennettu betoniperustuksille korkealla tuuletusluukuin varustetulla sokkelilla, ja useimmissa taloissa on kellari.

Jälleenrakennuskautta leimasi pula, minkä vuoksi myös rakennusmateriaaleja säännösteltiin. Rakentajien oli pakko säästää missä pystyivät. Suuri osa aikakauden betonista tehtiin niin sanottuna säästöbetonina: betonin joukkoon lisättiin kiviä, jotta sementin määrää pystyttiin pienentämään. Vedeneristyksenä käytettiin usein bitumisivelyä tai kivihiilipikisivelyä, joka voi sijaita betonirakenteen sisä- tai ulkopuolella, ja monesti sisäpuolisen lämmöneristyksen alla. Näiden ja muiden jälleenrakennuskaudelle tyypillisten rakenneratkaisujen ja materiaalien ymmärtäminen on tärkeää korjausten suunnittelussa.

Tämä työ kokoaa rakenteiden tunnistamisen, kunnossapidon ja huollon sekä vaurioiden kartoittamisen ja korjaamisen suunnittelun kannalta olennaisia seikkoja yhteen.