Haku

Seinäjoen ammattikorkeakoulun aluetaloudelliset vaikutukset vuosina 1992 - 2017

QR-koodi
Finna-arvio

Seinäjoen ammattikorkeakoulun aluetaloudelliset vaikutukset vuosina 1992 - 2017

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on merkittävä koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan organisaatio Etelä-Pohjanmaalla. Ammattikorkeakoulun toiminta on kehittynyt ja kasvanut huomattavasti vuosien mittaan. Ammattikorkeakoulun täyttäessä 25 vuotta on sopiva ajankohta arvioida sen merkitystä Etelä-Pohjanmaalle.

Tässä raportissa esiteltävät Seinäjoen ammattikorkeakoulun aluetaloudelliset vaikutukset on laskettu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kehitetyllä yleisen tasapainon (CGE) RegFinDyn-simulointimallilla. Alueellinen laskentamalli perustuu koeteltuun mikro- ja makrotalousteoriaan, kehittyneisiin soveltavan matematiikan ratkaisualgoritmeihin sekä Tilastokeskuksen virallisiin kansan- ja aluetalouden tilinpidon sekä muiden virallisten tilastojen lukuihin.

Ammattikorkeakoulun alkuvuosien aluetaloudellista vaikuttavuutta ei ollut mahdollista tarkkaan määrittää, koska esimerkiksi tilastotietoja ensimmäisistä vuosista on hyvin vähän saatavilla. Alkuvuosien vaikutuksia Etelä-Pohjanmaahan tarkastellaan tästä syystä raportissa pääasiassa tilastojen kautta. Aluetaloudellisen vaikuttavuuden voidaan arvioida olleen alkuvuosina suhteellisen vaatimaton verrattuna vakinaisen toiminnan vuosiin.

Tulosten perusteella Seinäjoen ammattikorkeakoulun vakinaistamisen jälkeen sen vaikutus Etelä-Pohjanmaan talouteen, työllisyyteen, yksityiseen kulutukseen, väestöön ja verotuloihin on noussut selvästi. Ammattikorkeakoulun vaikutus Etelä-Pohjanmaan talouteen on noussut noin 0,4 prosentista noin 3,2 prosenttiin maakunnan BKT:stä vuosien 1996 ja 2016 välillä. Vaikutus maakunnan työllisyyteen on ollut saman suuntaista; vuonna 1996 vaikutus oli noin 0,5 prosenttia maakunnan työllisistä ja vuoteen 2016 mennessä noin 3,7 prosenttia.

Ammattikorkeakoulun vaikuttavuutta tarkasteltiin myös absoluuttisina lukuina. Laskelmien perusteella SeAMKin talousvaikutus on noussut noin 25 miljoonasta eurosta lähes 170 miljoonaan euroon vuosien 1996 ja 2016 välillä. Työllisyysvaikutus on kasvanut vastaavana aikana noin 340 henkilötyövuodesta noin 2 900 henkilötyövuoteen. Ammattikorkeakoulun vaikutus yksityiseen kulutukseen ja maakunnan väestöön on ollut myös selvästi kasvusuuntaista. Ammattikorkeakoulun vaikutus Etelä-Pohjanmaan yksityiseen kulutukseen oli noin 114 miljoonaa euroa vuoteen 2016 mennessä. Vaikutus maakunnan väestöön oli vastaavasti noin 4 750 henkeä. Ammattikorkeakoulu on vaikuttanut positiivisesti myös valtion ja Etelä-Pohjanmaan kuntien verotuloihin. SeAMKin vaikutus verotuloihin oli vuoteen 2016 mennessä arviolta noin 47 miljoonaa euroa. Tästä valtion saamia verotuloja oli noin 30 miljoonaa euroa ja Etelä-Pohjanmaan kuntien saamia verotuloja noin 17 miljoonaa euroa.

Tulosten perusteella voidaan todeta, että Seinäjoen ammattikorkeakoululla on merkittävä positiivinen vaikutus Etelä-Pohjanmaan aluetalouteen. Vaikutukset ovat kasvaneet selvästi SeAMKin 25 vuoden toiminnan aikana. Tässä raportissa on tarkasteltu ainoastaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun mitattavissa olevia aluetaloudellisia vaikutuksia. Kaikkia vaikutuksia ei ole mahdollista mitata, joten osa vaikutuksista jää tämän tarkastelun ulkopuolelle. Voidaan siis todeta, että SeAMKin todelliset vaikutukset Etelä-Pohjanmaahan ovat laajemmat ja monipuolisemmat kuin tässä raportissa on voitu ottaa huomioon.

Tallennettuna: