Haku

Ratsastuskoulun kannattavuuden arviointi

QR-koodi

Ratsastuskoulun kannattavuuden arviointi

Opinnäytetyöni aiheena oli tappiollinen ratsastuskoulutoiminta ja tavoitteena oli löytää syitä toiminnan tappiollisuuteen, sekä keinoja saada toiminta kannattavaksi. Opinnäytetyöni laskelmien perustana oli kyseessä olevan yrityksen kirjanpito ja kustannuksia selvittäessäni käytin apuna erilaisia alan hinnastoja ja keskiarvoja. Ensiksi jaoin ratsastuskoulun kustannukset omiin kustannuseriin, joka selkeytti kustannusten tarkastelua ja käsittelyä. Kustannuksia tarkastellessa pyrin laskemaan myös vaihtoehtolaskelmia, jolla kustannuksia voitaisiin pienentää. Kannattavuutta olen tarkastellut katetuotoslaskennan ja kannattavuuden lyhyen aikavälin tunnuslukujen avulla. Laskelmissa ei huomioida pitkävaikutteisia tuotannontekijöitä, kuten esimerkiksi tallin ja maneesirakennuksen aiheuttamia kustannuksia. Oppiennäytetyöni laskelmien perusteella ratsastuskoulutoiminta ei ole kovinkaan kannattava, koska kaikki tuotannontekijät ostetaan muilta sidosryhmiltä ja työt teetetään palkkatyönä. Luotettavan kuvan yrityksen kannattavuudesta olisi saanut, jos oppinäytetyössä olisi pystytty käsittelemään myös pitkän aikavälin kannattavuuden tunnuslukuja.

Tallennettuna: