Haku

Sepsiksen hoitoketju: Tilastollinen tutkimus Essoten alueella

QR-koodi

Sepsiksen hoitoketju: Tilastollinen tutkimus Essoten alueella

Sepsiksen varhainen tunnistaminen on kustannustehokasta ja parantaa potilaan ennustetta. Ensihoidon potilailla on usein monia eri perussairauksia, jotka aiheuttavat potilaille erilaisia oireita, jolloin sepsis voidaan sekoittaa muihin tautitiloihin. Sepsis ei varhaisessa vaiheessa välttämättä vielä oireile rajuina oireina, jolloin sen tunnistaminen on vaikeampaa. Kaikilla ensihoitopalvelua järjestävillä tahoilla ei ole olemassa sepsiksen hoito-ohjetta, joka helpottaisi protokollamaisesti hoidon aloittamista.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten ensihoidossa Merlot Medi -järjestelmässä sepsisvaroituksen saaneiden potilaiden hoitoketju oli edennyt, ja kuinka moni potilaista oli myöhemmin hoitojakson aikana saanut sepsisdiagnoosin. Työn tavoitteena oli kehittää sepsiksen tunnistamista ja tarvittavan hoidon aloittamista ensihoidossa sekä päivystyspoliklinikalla. Tutkimusmenetelmänä käytettiin tilastollista tutkimusta ja tiedot kerättiin Webropol-ohjelmalla Effica-potilastietojärjestelmästä. Työn toimeksiantaja oli Essoten eli Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän ensihoitopalvelu.

Merlot Medin sepsisvaroitusjärjestelmä aktivoituu, mikäli potilaalle on kuumetta yli 38,1 °C ja yksikin mittaustulos yltää NEWS-asteikolla vähintään keltaiseen pistekategoriaan. Tutkimuksemme otanta oli 100 sepsisvaroituksen saanutta potilasta ja otanta vastasi 10,6 % perusjoukosta. Näistä potilaista 14:lle diagnosoitiin sairaalassa sepsis kyseisen hoitojakson aikana. Veriviljelyn tulos oli positiivinen 17 potilaalla ja kaksi potilasta sai sepsisdiagnoosin veriviljelytuloksen ollessa negatiivinen. Sepsispotilaat ovat joskus kuumeettomia, jolloin sepsisvaroitusjärjestelmä ei tunnista tällaisia potilaita mahdollisiksi sepsispotilaiksi. Tutkimustulosten perusteella Merlot Medin sepsisvaroitusjärjestelmää voidaan kehittää tarkoituksenmukaisemmaksi. Työtämme voidaan hyödyntää ensihoidon ja päivystyksen henkilöstön koulutuksissa sepsiksen tunnistamiseen ja sen alkuhoidon aloittamiseen liittyen.

Tutkimustiedon perusteella mikrobilääkehoito tulisi aloittaa tunnin sisällä sepsiksen tunnistamisesta, joten tulevaisuudessa mikrobilääkehoidon aloittaminen saattaa yleistyä ensihoidossa. Jatkotutkimuksissa olisi tärkeää selvittää mikä mikrobilääke sepsispotilaille aloitettiin ja mikä oli infektiofokusepäily, jotta voitaisiin luoda ensihoitoon sepsiksen hoito-ohje, joka sisältäisi mikrobilääkehoidon aloittamisen hoitolaitoksen ulkopuolella. Jatkotutkimuksissa voitaisiin myös selvittää sairaalassa sepsisdiagnoosin saaneiden potilaiden ensihoitokertomukset, jolloin saataisiin tietoa, paljonko kuumeettomia sepsispotilaita oli ensihoitovaiheessa.

Tallennettuna: