Haku

Jakamistalouteen perustuvan liikeidean kehittäminen

QR-koodi

Jakamistalouteen perustuvan liikeidean kehittäminen

Jakamistalous on tuore ilmiö ja liike, missä suositaan yhteistä ja yhteisöllistä kuluttamista, käyttöä ja tuotan-toa. Jakamistalous liikkeenä kasvaa maailmalla, muuttaen perustavanlaatuisia rakenteitamme yhteiskun-nissa, taloudessa ja lainsäädännössä. Jakamistalous tarjoaa ihmisille mahdollisuuden kuluttaa kestävästi ja vastuullisesti, luopumatta jo saavutetusta hyvinvoinnin tasosta. Viestintäteknologian kehitys on mahdollista-nut jakamistalouden nopean kehittymisen sekä palvelu- ja liiketoimintamallien monipuolisuuden. Työn tär-keimpänä tavoitteena oli konseptoida uusi jakamis- ja kiertotalouteen pohjaava yritysidea ja laatia sille liike-toimintasuunnitelma. Liiketoimintasuunnitelman on tarkoitus mahdollistaa yritystoiminnan käynnistäminen ja rahoituksen hakeminen tulevaisuudessa.

Työssä perehdyttiin lähdemateriaalien avulla siihen, mitä pitää ottaa huomioon, kun perustetaan uusi yritys Suomessa ja lisäksi tarkasteltiin yrityksen kehittämisvaiheessa mahdollisesti hyödynnettäviä tukitoimia. Työssä tutustuttiin lähemmin osakeyhtiöön yritysmuotona. Lisäksi perehdyttiin omistamisen ja kuluttamisen kulttuuriin, sekä niihin vaihtoehtoihin ja mahdollisuuksiin, joita jakamistalous voi tarjota kulutustottumusten muutoksessa. Työssä tarkasteltiin myös jakamistalouden aiheuttamia mahdollisia positiivisia ja negatiivisia ympäristövaikutuksia ja -kuormia.

Työn pohjalta voidaan todeta, että jakamistalous on voimakkaasti kasvava talouden muoto, jolla on sekä taloudellisia, sosiaalisia, että ympäristöllisiä vaikutuksia. Jakamistalouden ympäristövaikutuksista on mahdo-tonta tehdä yksityiskohtaista yhteenvetoa sen vaikeasti havaittavien epäsuorien vaikutusten vuoksi. Jaka-mistalouden kokonaisvaikutuksia ympäristöön voidaan kuitenkin pitää positiivisina.

Teoriaosuuden materiaaleja on hyödynnetty laadittaessa liiketoimintasuunnitelmaa ja konseptoitaessa ideaa. Työn tuloksena yritysidea kehittyi liikeideaksi ja laaditun liiketoimintasuunnitelman pohjalta on mahdollista käynnistää uutta yritystoimintaa. Liikeidea on esitetty opinnäytetyön lopussa ja liiketoimintasuunnitelma on salaisena liitteenä osa opinnäytetyötä.

Tallennettuna: