Haku

Päivittäistavarakauppojen ruokakorien hintavertailua kuluttajan silmin

QR-koodi

Päivittäistavarakauppojen ruokakorien hintavertailua kuluttajan silmin

Tämän vuoden aikana päivittäistavarakauppojen välillä on käyty ennennäkemätön hintakilpailu, eri ketjujen aloitettua vuorotellen kampanjoimaan ruoan halpuuttamisesta. Tämän seurauksena kuluttajat ovat myös heränneet itse vertailemaan ja seuraamaan tuotteiden hintoja. Nykyään yksi iso kilpailuvaltti on hinta ja tämän johdosta kaupan omat tuotemerkit ovat kasvattaneet suosiotaan kuluttajien keskuudessa, sillä jo 23 prosenttia kaikista tuotteista ovat kaupan omia merkkejä ja suosion uskotaan vielä kasvavan. Isot hypermarketit ovat viimeisen 20 vuoden aikana kasvattaneet suosiotaan kuluttajien ykkösostopaikkana, samaan aikaan kun myymälöiden lukumäärä on vähentynyt jatkuvasti.

Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää mikä suuri (yli 1000 m²) supermarket tai hypermarket on Kuopiossa edullisin kuluttajalle, vertailtaessa kaupan omia merkkejä ja brändituotteita. Tutkimus toteutettiin 10 myymälän kesken ostoskorimallia käyttäen eri kaupparyhmien välillä Kuopiossa. Tutkimukseen valittiin kaksi S-markettia, kaksi K-supermarkettia, kaksi K-citymarkettia, kaksi Lidl Ky:n myymälää, Prisma sekä uutena tulokkaana Halpa-Halli Matkus. Ostoskorivertailut toteutettiin vierailemalla kaikissa myymälöissä syyskuussa 2015 viikon aikana keräämällä hintatiedot tuotteista ja laskemalla jokaisen ruokakorin hinta. Lopulliset laskelmat tehtiin Excel-taulukko-ohjelmaa hyödyntäen. Vertailu sisälsi yhteensä 10–20 peruselintarvikkeita, joita ostetaan yleisimmin. Brändituotteet olivat täsmälleen samoja, jotta hinnat olivat verrattavissa toisiinsa. Kaupan omien merkkien osalta pyrittiin ottamaan tarkkaan määritellyt, sisällöllisesti samanlaiset tuotteet.

Työn teoreettisessa osuudessa käydään läpi päivittäistavaramarkkinoiden kilpailutilannetta, hinnan vaikutusta kilpailukeinona sekä kuluttajien ostokäyttäytymistä ja ostovoimaa. Lisäksi työssä pohditaan päivittäistavarakauppojen tulevaisuutta.

Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että Lidl Ky on Kuopion suurimmista ruokakaupoista halvin ostopaikka brändituotteille. Kauppojen omissa merkeissä Prisma oli halvin voittamalla Lidlin 0,43 eurolla. Prisma on siis onnistunut hienosti nousemaan Lidlin rinnalle kilpailemaan Kuopion edullisimmasta ostopaikasta. Kalleimmat ruokakaupat ovat K-supermarket brändivertailussa ja S-marketit omissa kaupan merkeissä. Tämän tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan ole yleistettävissä, koska nykyään on vaikea arvioida yksittäisten kuluttajien ostoskäyttäytymistä ja yksityiskohtaista ostoskorimallia. Tämän ostoskorimallin hintavertailu on suuntaa antava, joka auttaa hahmottamaan yksittäisten tuotteiden hintoja ja hintatasoa eri kauppojen välillä Kuopiossa.

Tallennettuna: