Haku

Ranskalainen laulumusiikki laulunopiskelussa : Opas ääntämiseen, ohjelmistovalintoihin, tulkintaan ja harjoittamiseen

QR-koodi

Ranskalainen laulumusiikki laulunopiskelussa : Opas ääntämiseen, ohjelmistovalintoihin, tulkintaan ja harjoittamiseen

Työni tavoitteena oli syventyä ranskalaiseen laulumusiikkiin ja sen erityispiirteisiin niin ääntämyksen kuin tulkinnankin tasolla sekä pohtia, miten näitä asioita voisi oppilaan kanssa lähestyä. Työn idea lähti alun perin liikkeelle kysymyksestä miksi ranskalaista musiikkia hyödynnetään niin vähän erityisesti perus- ja D-kurssitason laulunopetuksessa? Laulajille ja laulupedagogiikan opiskelijoille teettämäni kyselyn perusteella selvisi, että ranskalaisesta repertuaarista oltiin kyllä kiinnostuneita, mutta vähäinen kokemus kielen suhteen esti tarttumasta siihen. Toinen tavoitteeni oli kerätä listaa alkeistason opiskelijoille soveltuvista ranskankielisistä lauluista.

Työni aluksi tarkastelen ranskaa laulukielenä. Tähän osioon olen sijoittanut myös pieniä vinkkejä eri äänteiden ja asioiden harjoittamiseen liittyen. Sen jälkeen käsittelen ranskalaiselle laulumusiikille, erityisesti mélodie-taidelauluille, ja sen tulkinnalle yhteisiä piirteitä, minkä pohjana hyödynsin Genèvessä vaihdossa ollessani haastattelemani pianistin ja kamarimusiikin opettajan näkökulmia. Seuraavassa osiossa pohdin perus- ja D-kurssitasolle sopivaa ohjelmistoa sekä esittelen ranskalaisten laulunopiskelijoiden kokemuksia asiasta. Lisäksi esittelen löytämiäni kappaleita ja perustelen niiden käyttöä lyhyesti. Viimeisessä osiossa käyn konkreettisesti läpi ranskankielisen kappaleen harjoittamiseen liittyviä vaiheita ääntämiseen ja tulkintaan liittyen.

Tutkielmassani tulin siihen tulokseen, että pientä vaivaa näkemällä ranskalainen laulumu-siikki on myös ranskaa vähän taitavien, mutta motivoituneiden pedagogien ja oppilaiden ulottuvilla, ja toivonkin, että työni voisi ohjata heitä tämän repertuaarin pariin. Ranskan kielessä on toki omat haastavuutensa, mutta siinä on myös paljon laulajaa helpottavia piirteitä, joihin syventymisestä on hyötyä muunkin repertuaarin laulamiselle. Ranska on esimerkiksi kielenä aktiivisempi kuin suomi, ja mielestäni näitä energisoivia erityispiirteitä kannattaa hyödyntää laulamisessa. Lauluteknisesti haastavinta kielen äänteiden suvereenin hallinnan lisäksi on tasaisen äänen laadun sekä kannattelun säilyttäminen, mikä korostuu kielen legatomaisuuden johdosta. Mitä repertuaariin tulee, varsinaisia taidelauluja voi jossain määrin käsitellä peruskurssilaistenkin kanssa, mutta ne ovat usein todella intensiivisiä ja niiden tulkitseminen vaatii paneutumista runoon ja sen sointiin.

Tallennettuna: