Tämä opinnäytetyö käsittelee psykologisen kauhuelokuvan ääni-ilmaisua ja pureutuu erityisesti niihin äänellisiin keinoihin, joilla voidaan luoda katsojalle uhan tunnetta sekä muita negatiivisiksi miellettyjä tunteita, kuten pelkoa, jännitystä, ahdistusta ja inhoa. Työ pyrkii samalla avaamaan syitä sille, miksi tietynlaiset äänet koetaan epämiellyttävinä ja mitkä ovat ne äänen fysikaaliset ominaisuudet, jotka näitä tuntemuksia aiheuttavat.

Jotta myöhemmin voidaan tutkia yksityiskohtaisesti kauhuelokuvien äänikerrontaa, käydään työssä aluksi läpi elokuvaäänen osa-alueet, pohditaan äänen suhdetta kuvaan ja avataan elokuvaäänen ulottuvuudellisia mahdollisuuksia. Työ avaa hieman myös kauhun alkuperää ja määritelmää, sekä pohtii sitä, miksi me ylipäänsä katsomme kauhuelokuvia. Tämän jälkeen esitellään muutamia tekijän hyväksi kokemia keinoja tuottaa äänellä ahdistusta, sekä analysoidaan kahta psykologista kauhuelokuvaa. Analyysissä on tarkoitus reflektoida aikaisemmin kerrottua ja etsiä niitä keinoja, joita elokuvantekijät ovat käyttäneet luodakseen katsojalle hyvällä tavalla epämiellyttäviä tunnereaktioita. Työn lähdemateriaalina käytetään elokuvaääneen ja kauhuelokuviin liittyvää kirjallisuutta, verkkoartikkeleita sekä esimerkkielokuvia.

Psykologisissa kauhuelokuvissa nojataan vulgaarin väkivallan ja jatkuvien säikäytysten sijaan hienovaraiseen ja hitaasti kasvavaan kauhuun, jossa uhka on usein tuntematon, ilman mitään konkreettista antagonistia tai monsteria. Opinnäytetyössä osoitetaan, että äänisuunnittelulla on tärkeä rooli tämän tyylisissä elokuvissa. Ääni on kuvaan verrattuna suhteellisen abstrakti ilmaisumuoto, jonka lähde voi sijaita esimerkiksi kuvan ulkopuolella. Lisäksi äänillä voidaan vaikuttaa katsojan alitajuntaan muun muassa enteilevillä vihjeäänillä, dissonoivalla musiikilla ja painostavilla ambiensseilla. Koska psykologisissa kauhuelokuvissa ei mässäillä niin paljon visuaalisilla raakuuksilla, korostuu äänellä luodun ahdistuksen tärkeys entisestään.