Haku

Rytmiikka ja kehomusiikki musiikin hahmotusaineiden opetuksessa

QR-koodi

Rytmiikka ja kehomusiikki musiikin hahmotusaineiden opetuksessa

Opinnäytetyössäni pyrin löytämään toiminnallisen tavan toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa työssäni musiikin hahmotusaineiden opettajana. Työni on käytännön kehitystyö, joka pohjaa opetushallituksen vuonna 2017 julkaisemiin opetussuunnitelmaperusteisiin. Oman kiinnostukseni ja kouluttautumiseni myötä rajaan toiminnallisuuden rytmiikkaan ja kehomusiikkiin. Työssäni määrittelen edellä mainitut käsitteet ja pyrin tuomaan kehomusiikkia esiin taiteenlajina. Lisäksi perustelen rytmiikan ja kehomusiikin käyttämiseen työtapoina liittyviä etuja ja hyötyjä. Opinnäytetyöni tavoitteena on ammatillisen kasvun lisäksi luoda rytmiikkaa ja kehomusiikkia hyödyntävä ja sisällöltään Keravan musiikkiopiston opetussuunnitelman mukainen oppimateriaali musiikin perusteiden ensimmäisen vuoden opiskeluun. Työn liitteenä julkaistaan oppimateriaaliin linkittyvä opettajille suunnattu kehollisuutta painottava toiminnallisten tehtävien ideavihko.

Työni aineistona toimii muuttuvan musiikin hahmotusaineiden opiskeluun liittyvät artikkelit, lapsen kehitykseen sekä motivaatioon liittyvä kirjallisuus. Otan selvää myös kognitiivisen ja motorisen järjestelmän yhteydestä sekä kehollisen toiminnan vaikutuksesta oppimiseen. Perehdyn Orff- ja Dalcroze-pedagogioiden käsityksiin kokonaisvaltaisesta oppimisesta, mielen ja kehon yhteydestä sekä ajatukseen rytmistä. Orff-pedagogian opetusprosessi-ideaa hyödynnän kehollisen ja teoreettis-säveltapailullisen oppisisällön yhdistämisessä. Lukuvuoden ajan testiryhmänäni ovat kaksi opettamaani Musiikin perusteet 1-ryhmää. Luetun kirjallisuuden peilaaminen oman opetuksen käytäntöihin ja ajatuksiini muodostaa valtaosan kirjallisesta työstä.

Tutkimani aineiston myötä saan varmuutta omien pedagogisten valintojen taustalle. Kokonaisvaltaisen ja kehollisen oppimisen hyödyt ovat ilmeiset ja kehollisuuden korostaminen musisoinnissa tärkeää. Käyttämäni rytmiikkaharjoitukset ja ajatukset oppimisprosesseista toteuttavat mielestäni hyvin opetussuunnitelmaperusteiden oppimiskäsitystä. Näin ollen materiaalini voi toimia esimerkkinä uuden opetussuunnitelman toteuttamisesta ja antaa vinkkejä muille opettajille, kuinka lisätä opetukseen toiminnallisuutta kehollisuutta korostaen.

Tallennettuna: