Haku

Alueellisen rekrytointiyhteistyön malli

QR-koodi

Alueellisen rekrytointiyhteistyön malli

Tämän opinnäytetyön avulla selvitettiin, miten alueellista yhteistyötä tulisi kehittää yritysten, julkishallinnon ja muiden sidosryhmien kesken Kainuussa, jotta yhteistyö tukisi rekrytointia mahdollisimman tehokkaasti. Opinnäytetyön aihe liittyy vuonna 2017 käynnistyneeseen RekryKainuu –hankkeeseen. Kyseessä oli Kainuun liiton ja Kainuun Etu Oy:n käynnistämä kaksivuotinen hanke, jonka tavoitteena oli rekrytoida osaavaa työvoimaa Kainuuseen, edistää kainuulaisten työnantajien ja työnhakijoiden kohtaamista, sekä markkinointiviestinnän keinoin tukea Kainuu-mielikuvaa nykyaikaisena, hyvien työpaikkojen, toimivien palvelujen ja erinomaisten harrastusten maakuntana. Opinnäytetyön tavoitteena oli rakentaa ehdotus verkostoyhteistyön kehittämiseksi hankkeen jälkeiseen aikaan. Teoriaosuus keskittyy verkostojen hyödyntämiseen ja rakentamiseen, sekä sidosryhmäajatteluun laajempana käsitteenä. Työssä käsitellään myös Kainuun työmarkkinoiden erityispiirteitä. Opinnäytetyön tutkimusstrategia on konstruktiivinen tutkimus ja opinnäytetyössä käytetään kvalitatiivista eli laadullista tutkimusotetta. Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselytutkimuksena 255 vastaanottajalle, jotka koostuivat RekryKainuu –hankkeessa mukana olleista toimijoista ja kainuulaisista työnantajista, joilla oli ollut Kainuun työ- ja elinkeinotoimiston kautta avoimia työpaikkoja haettavana 1.1.2019 alkaen. Kyselyn ajankohta ajoittui kesään 2019. Kyselyyn vastasi n. 11,8 % kohderyhmästä. Kyselyn tulokset osoittavat, että yhteistyön tiivistämistä toivotaan alueellisen yhteistyön kehittämiseen rekrytoinnin tukena. Tärkeinä pidettyinä kumppaneina rekrytointiverkostossa nähtiin etenkin asumispalvelut, koulutusalan edustajat, toiset yritykset ja rekrytoinnit ulkomailta mahdollistavat kumppanit. Kysely osoitti, että työpaikkoja pitäisi markkinoida yli toimialarajojen. Miesvaltaisille aloille rekrytoidessa tulisi tuoda esille myös muiden toimialojen työpaikkoja puolisoita ajatellen. Myös Kainuu-mielikuvan ja alueen palveluiden ja harrastamismahdollisuuksien markkinointi nähtiin tärkeänä työikäisten houkuttelemiseksi Kainuuseen työskentelemään ja asumaan. Opinnäytetyön tulosten ja teorian pohjalta syntyi tuotoksena rekrytoinnin kumppanuus-työkalumatriisi.

Tallennettuna: