Haku

Sähköinen arkistointi

QR-koodi

Sähköinen arkistointi

Insinöörityön aiheena oli, että kaikkien Kajaanin kaupungin hallinnassa olevien rakennusten piirustukset saatetaan sähköiseen muotoon. Sähköinen piirustusarkisto tulee kaupungille monipuoliseen käyttöön, joten työssä jouduttiin huomioimaan suunnittelijoiden ja tilapalveluhallinnon lisäksi myös pelastuslaitos sekä yksityiset kiinteistönhoitajat. Sähköinen asiointi tuo uuden ulottuvuuden viranomaisten väliseen yhteistoimintaan, kun palveluja ja päätöksentekoa voidaan aiempaa suuremmassa määrin ketjuttaa. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. asioinnin käsittelyvaiheiden ja päätöksenteon dokumentointi, säilytysvastuiden määrittely ja seulontakysymykset. Työssä otettiin huomioon piirustusten tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset. Tekijänoikeuksiin vaikuttavat sekä rakennuksen piirustukset että valmiit rakennukset, jotka molemmat ovat saman rakennusteoksen kappaleita. Myös rakennuksen on tekijänoikeussuojaa saadakseen yllettävä teostasoon. Järjestelmät täyttivät arkistoinnin kaikki tärkeimmät vaatimukset. Sähköinen arkistointipalvelu on Kajaanin kaupungille tarkoituksenmukainen ratkaisu, jossa keskittämisen avulla voidaan piirustusten arkistointi ja tietopalvelu tarjota kustannus- tehokkaasti. Arkistoon piirustuksia tuottavien jo piirustuksia käyttävien toimijoiden on täytettävä kansallisen arkiston määrittelemät velvoitteet asiakirjojen luomiselle ja arkiston käytölle. Insinöörityön pohjalta Kajaanin kaupunki aloittaa sähköisen piirustusarkiston tekemisen sisäisenä työnään. Sähköisen piirustusarkiston tekeminen alkaa vuonna 2008, ja sen tulisi valmistua vuonna 2013.

Tallennettuna: