Haku

Operatiivisten kokonaiskustannusten määrittäminen ja kohdistaminen Transfer Pricing liiketoimintayksikössä

QR-koodi

Operatiivisten kokonaiskustannusten määrittäminen ja kohdistaminen Transfer Pricing liiketoimintayksikössä

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, paljonko Valmet Technologies Oy:ssa toimivan TP-tiimin hankintojen kokonaiskustannukset ovat ja miten nämä kustannukset kohdistuvat hankintariveille. Tutkimus lähti liikkeelle, kun toimeksiantaja halusi selvittää TP toiminnan kustannusrakenteen ja kehityskohdat, ennen kuin toimintaa laajennetaan muihin lokaatioihin. Tutkimuksen tavoite oli havainnollistaa, mistä kustannuksista hankinnat koostuvat ja millainen kustannusrakenne hankinnoilla on rivitasolla. Tutkimus toteutettiin Case-tutkimuksena, ja aineistonkeruumenetelminä käytettiin toiminnan tarkkailua ja avoimina haastatteluja. Lisäksi toimeksiantaja toimitti vuoden 2020 toiminnasta syntyneen kustannus- ja hankintadatan analysoitavaksi. Tutkimustuloksena selvisi, ettei nykyisellä datalla ole mahdollista kohdentaa kustannuksia toiminnassa, jonka vuoksi tutkimuksessa esitettyjä kaavoja ei ole voinut varmistaa toimiviksi. Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että määritellyissä pääkustannuskomponenteissa oli havaittavissa päällekkäiskuormitusta hankintarivien kesken. Tällöin tutkimustulokset kohdistuivat toiminnan kehittämiseen tavalla, jolla tämän kaltainen tutkimus olisi mahdollista toteuttaa ja varmistaa laskentakaavojen paikkansapitävyys. Vaikka tutkimustulos ei vastannut tutkimuksen täysin tutkimuksen alussa asetettuja odotuksia, tutkimus vastasi melkein kaikkiin tutkimuskysymyksiin ja havainnollisti esimerkiksi tilausrivin työkustannuksen. Toiminnan kehittämisen ja kustannusten hallinnan näkökulmasta tutkimus toi paljon tietoa toiminnasta ja hankintojen rakenteesta. Hankintojen rakenteen syvempi analyysi tuo toimeksiantajalle näkyvyyttä toiminnasta, vaikka suoraa kustannustenohjausta ei toteutettu.

Tallennettuna: