Haku

EXPLORING COUNTRY MUSIC'S POTENTIAL FOR MARKET GROWTH IN FINLAND

QR-koodi

EXPLORING COUNTRY MUSIC'S POTENTIAL FOR MARKET GROWTH IN FINLAND

Perinteinen pohjoisamerikkalainen kantrimusiikki on lisännyt suosiotaan ensimmäisistä 1900-luvun alkupuolen levytyksistä ja saavuttanut monien miljoonien dollareiden vuosittaisen liikevaihdon. Markkina-alue koostuu sekä kansallisesta että kansainvälisestä kuluttajakunnasta. Kantrimusiikki on vaikuttanut moniin suomalaisiin viihdetaiteilijoihin ja musiikkityyleihin.

Aiempien kattavien teorioiden puuttuessa tämän tutkielman pyrkimyksenä oli määrittää kantrimusiikki suomalaisessa asiayhteydessä ja tutkia Suomea mahdollisena kasvavana markkina-alueena kantrimusiikin myyntiä ajatellen. Huolimatta siitä, että negatiivisia ennakkoasenteita kantrimusiikkia kohtaan löytyy edelleen, on kuitenkin huomattavissa mahdollisuus kasvattaa kantrimusiikin myyntiä tietyille kohderyhmille. Tutkitun kirjallisuuden, asiakaskyselyn ja kyselyyn vastanneiden haastatteluiden avulla oli lisäksi tarkoitus luoda tutkielma, jota pystyisi käyttämään pohjana mahdolliselle liikesuunnitelmalle kantrimusiikin menekin edistämiseksi.

Kyselyyn osallistui yhteensä 445 henkilöä. Tulokset antoivat tietoa suomalaisten musiikin kulutustavoista ja mieltymyksistä. 15 prosenttia kyselyyn vastanneista koki olevansa kantrimusiikin kuuntelijoita, 20 prosenttia vastasi kuuntelevansa kantrimusiikkia vähintään jonkin verran mutta osa myös määrällisesti erittäin paljon. Kaikista kyselyyn vastanneista 31 prosenttia oli kiinnostunut kuuntelemaan enemmän kantrimusiikkia. Kantrimusiikin potentiaalisimman markkinakohderyhmän suosituin musiikkigenre oli rock/ klassinen rock, ja seuraavaksi suosituimpia olivat pop, blues ja heavy metalli.

Tallennettuna: