Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voiko Spinalmouse-laitetta käyttää apuna lannerangan instabiliteetin toteamisessa. Tutkimukseen osallistuneilta henkilöiltä oli jokaiselta otettu lannerangan taivutuskuvat edeltävän puolentoista vuoden aikana. 20 henkilöllä oli niiden perusteella diagnosoitu lannerangan instabiliteetti ja 14 henkilöllä ei. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin mittausasentojen ja -tapojen merkitystä lannerangan liikkuvuuteen sekä koko lannerangan liikkuvuuden mittausten toistettavuutta. Tutkimuksen lähtökohtana oli, että instabiliteetti näkyisi Spinalmouse-laitteella lisääntyneenä segmentaalisena liikkuvuutena. Instabiliteettiryhmältä valittiin tarkasteluun instabiliteettitason lisäksi kaksi lähintä lannerangan segmenttiä. Näistä arvoista otettiin vertailuun aina suurin liikkuvuuden arvo. Kontrolliryhmältä tarkasteluun otettiin vertailuun suurin segmentaalinen liikkuvuus koko mittausväliltä (Th1-S1). Tutkimuksessa havaittiin, ettei instabiliteetti näy lisääntyneenä segmentaalisena liikkuvuutena Spinalmouselaitteella. Instabiliteettiryhmältä tutkitulta alueelta ei löytynyt yhtä suuria segmentaalisia liikkuvuuksia kuin kontrolliryhmältä. Instabiliteettiryhmän suurin segmentaalinen liikkuvuus oli 14,7° ja kontrolliryhmän 17,1°. Koko lannerangan liikkuvuuden mittaukset havaittiin toistettaviksi. ICC-arvot olivat suurempia kuin 0,90 kaikissa muiden paitsi kontrolliryhmän ekstension (0,836) osalta. Plintillä tehdyssä taakse taivutuksessa havaittiin suurimmat liikkuvuudet eri mittaustapoja vertailtaessa. Instabiliteetti on epämääräinen käsite. Tämän tutkimuksen perusteella ei voi sanoa, ettei Spinalmouse-laite voisi olla hyödyllinen instabiliteetin toteamisessa. Tutkimustulokset vaativat jatkossa laadullisempaa ja yksilöllisempää arviointia. Tutkimuksessa ehdotettiin lisäksi mitattavan lannerangan taivutuskuvista nikamien kulmaliikkuvuus, jolloin ne olisivat vertailukelpoisempia Spinalmousen tulosten kanssa.