Suomalainen biotalous hakee vielä käsitteenä muotoaan, jolloin se voidaan myös ymmärtää hyvin eri tavoin eri näkökulmista katsoen. Tässä tutkimusraportissa tarkastellaan biotalouden käsitteen hahmottumista biotalouden erikoistumiskoulutuksen kehittämishankkeessa (BioERKO) ja pyritään näin helpottamaan tulevaa koulutuksen sisältöjen suunnittelua. Tutkimuksessa analysoitiin laadullisin menetelmin kehittämishankkeen kirjallisia dokumentteja (n=23) hankesuunnitelmasta lopulliseen koulutussopimukseen. Dokumentit oli tuotettu vuoden 2016 ja kevään 2017 aikana. Biotalouden käsitettä lähestyttiin kahdesta eri suunnasta: A) pyrittiin hahmottamaan biotaloutta toimintana ja toimialojen kokonaisuutena sekä B) tarkasteltiin biotalouden liittymistä erilaisiin globaaleihin metadiskursseihin. Erityistä huomiota kiinnitettiin biotalouden käsitteen muuntumiseen hankkeen aikana.

Kehittämishankkeessa biotalous asemoitiin ennen kaikkea biologisten raaka-aineiden entistä monipuolisemmaksi ja tehokkaammaksi hyödyntämiseksi, jossa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalla on keskeinen tukeva rooli. Raaka-aineiden säästämisen (käytön vähentämisen) näkökulma oli marginaalinen, eikä esimerkiksi Keski-Euroopassa yleistä, käyttökohteita arvottavaa kaskadiperiaatetta sovellettu. Toimialoista biotalous liitettiin erityisesti maa- ja metsätalouteen, metsäteollisuuteen, elintarviketeollisuuteen, jätealaan sekä energia-alaan. Vesiympäristöjen hyödyntämiseen tähtäävä niin kutsuttu sininen biotalous oli niukasti esillä, samoin biologisten resurssien aineettomaan hyödyntämiseen liittyvät toimialat. Biotalous nähtiin muutossuuntana ja uutena talouden muotona (biotalous uutena talouden muotona -metadiskurssi). Muista metadiskursseista hankkeessa liityttiin selkeimmin nationalismiin sekä valtion ohjaukseen ja tukeen. Uusliberalismi, globaali hallinta, kasvun rajat, ekomodernisaatio ja kestävä kehitys ilmenivät monisyisemmin. Kansalaisten ja yhteisöjen osallistaminen ei kuulunut hankkeen sisältöihin, mutta työ- ja elinkeinoelämän toimijoita osallistettiin vahvasti. Käsitteellistä muuntumista havaittiin selkeimmin kestävän kehityksen näkökulmassa: biotalous nähtiin hankkeen alussa itseisarvoisesti kestävänä toimintana, ja lopussa kestävä kehitys nähtiin biotalouden tavoitteena, jota ei voida pitää itsestäänselvyytenä.

Tulosten perusteella tulevassa erikoistumiskoulutuksessa on syytä perehtyä riittävän syvällisesti biotalouden käsitteeseen ja eri tapoihin ymmärtää biotalous. Vakiintuneen toiminnan ja uuden luomisen välistä suhdetta tulee myös tarkastella, mutta painopisteen on oltava uudenlaisen toiminnan luomisessa. Korkeakouluille tämä on haaste, jonka ratkaisemisessa on keskeistä edistää koulutettavien toimialarajat ylittävää verkostoitumista ja yhteistyötä. Korkeakouluissa jatkuvasti tehtävä biotalouden teoreettinen ja soveltava tutkimus pitää myös osata tuoda koulutussisältöihin modernein opettamisen ja oppimisen keinoin. Koulutuksen kehittämiselle luo haasteen myös biotalouden monialaisuus, sillä hankkeen nykyisellään kattamien koulutusalojen ulkopuolelle jää monia biotalouden keskeisiä toimialoja ja toimijoita. Biotalouden poliittisten tavoitteiden näkökulmasta on keskeistä pohtia biotalouden käsitteen liittymäkohtia kestävän kehityksen, kiertotalouden ja vihreän talouden käsitteisiin. Biotaloudessa on paljon kestävyyspotentiaalia, mutta se ei realisoidu ilman toimijoiden ymmärrystä biotalouden olemuksesta ja tavoitteista.