Haku

Somevaikuttajien pikamuotisisältö YouTubessa yleisön ja vaikuttajien näkökulmasta

QR-koodi

Somevaikuttajien pikamuotisisältö YouTubessa yleisön ja vaikuttajien näkökulmasta

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan sitä, miten pikamuotia käsitellään suomenkielisillä YouTube-videoilla, miten vaikuttajat puhuvat pikamuodista videoillaan ja kuinka yleisö suhtautuu vaikuttajien pikamuotiaiheiseen sisältöön. Lisäksi tutkimme sitä, mitä mieltä tubettajat ja yleisö ovat tubettajien vastuusta. Aihe on tärkeä, sillä vaikuttajilla on valtaa erityisesti nuorten kulutuskäyttäytymiseen. Sosiaalisen median ja erityisesti YouTuben roolia pikamuodin kulutuksessa on tutkittu vielä verrattain vähän.

Tutkimus toteutettiin kuvailevalla eli deskriptiivisellä tutkimusmenetelmällä. Aineistonkeruumenetelminä käytettiin havainnointia, sähköpostihaastatteluja ja kyselytutkimusta. Tutkimusta varten haastateltiin kahta vaikuttajaa ja yhtä asiantuntijaa. Tutkimuksen teoreettisena pohjana on aihetta käsitteleviä artikkeleita, kirjallisuutta sekä vaikuttajien vaikuttavuutta kartoittanut tutkimus.

Tutkimuksen tuloksena selvisi, että pikamuodin haittapuolista puhutaan suomenkielisillä YouTube-videoilla vielä kohtalaisen vähän. Tätä johtopäätöstä tukivat sekä havaintomme sisällöistä, haastattelemamme vaikuttajat ja asiantuntija sekä kyselytutkimukseen vastanneet. Tutkimuksessa kävi ilmi, että jotkut tubettajat välttelevät aiheesta puhumista, sillä ilmapiiri koetaan syyllistävänä ja aihe vaikeana. Suurin osa kyselyyn vastanneista olisi kuitenkin kiinnostunut esimerkiksi ekologista kulutusta ja kestävää muotia käsittelevistä videosisällöistä.

Tallennettuna: