Haku

Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto KK‎ (1913–1984)

Arkisto

Kulutusosuuskuntien Keskusliitto (v:sta 1983 Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto KK r.y.) perustettiin edistysmielisen osuuskauppatoiminnan aatteelliseksi keskusjärjestöksi 12.11.1916. Se syntyi osuuskauppaliikkeen kahtiajakautumisen tuloksena. Toimintansa se lopetti vuonna 1991. Osuuskauppaliikkeen piirissä oli ollut ristiriitoja mm. osuuskauppaliikkeen yhteiskunnallisista tehtävistä, valistus- ja neuvontatyön järjestämisestä osuuskauppaliikkeessä ja osuuskauppojen edustusjärjestelmän perusteista. Syntyneessä kiistassa edistysmielisten osuusliikkeiden edustajat päättivät erota Osuuskauppojen Liitosta (v:sta 1918 Yleinen Osuuskauppojen Liitto/YOL) ja perustaa oman aatteellisen keskusjärjestön, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton. KK:on liittyi heti 141 osuuskauppaa, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä oli 57 000. Osuuskauppojen Liiton ryhmään jäi 161 osuuskauppaa jäsenmäärältään 35 000.

Osuuskauppojen Liitosta eronnut ryhmä esitti, että kaupallinen järjestö SOK voitaisiin pitää edistysmielisen ja puolueettoman osuuskauppaväen yhteisenä keskuselimenä, mutta ajatuksen osoittautuessa mahdottomaksi se perusti oman kaupallisen keskusliikkeen, Osuustukkukaupan (OTK 1917, Keskusosuusliike OTK v:sta 1971), fuusioitiin yhdessä osuusliikkeiden kanssa E-Osuuskunta EKAksi vuonna 1983, vuodesta 1987 Osuuskunta Eka-yhtymä. Vuonna 1995 osuuskunta muutettiin Osuuskunta Tradeka-Yhtymäksi.

Osapuolet perustivat myös omat vakuutuslaitoksensa (KK:lla Kansa) ja eläkekassansa (KK:lla Tuki). Aatteellista työtä KK alkoi tehdä heti mm. Kuluttajain Lehteä julkaisemalla. Näytenumerot ilmestyivät jo vuonna 1916. Myöhemmin julkaisuja perustettiin lisää: Konsumentbladet (1921), Työtoveri, Osuusliike (1925), Maamies jne.

Valistusosasto järjesti valistusviikkoja, teki ohje- ja lentokirjasia, julisteita, sanomalehtiartikkeleita, suunnitteli ja ohjasi jäsenhankintakampanjoita ym. Valistusosaston puhujat kiersivät maata, samoin kotitalousneuvojat. Valistustyötä tekivät myös Osuuskauppaliitot. KK:n valistusosaston pitkäaikainen ja tunnettu työntekijä oli Yrjö Kallinen (vv. 1927-1955). Liikkeenhoidollista neuvontaa alettiin antaa v. 1920. Lainopillisissa kysymyksissä ja osuuskauppojen tilintarkastuksessa autettiin v:sta 1918 lähtien. Vuonna 1920 perustettiin opinto-osasto ja tällöin sai alkunsa myös KK:n osuuskauppakoulu,josta sittemmin tuli E-Instituutti. Kirjeopisto perustettiin vuonna 1923.

KK oli alusta alkaen toimittanut toimistotarvikkeita osuuskaupoille ja vuodesta 1918 alkaen tämä toiminta siirtyi vastaperustetulle myyntiosastolle. KK:lla oli myös liiketoimintaa: vuonna 1921 perustettiin paperipussitehdas, 1923 tarkkailuvälinetehdas, vuonna 1938 kalustotehdas jne. Osuusliikkeiden mainontaa hoiti vuonna 1932 perustettu mainososasto (Mainoskeskus).

Vuosien varrella KK:n organisaatio muuttui moneen otteeseen. Osastoja lakkautettiin ja uusia perustettiin. 1970-luvulla aloitettiin KK:n kaupallisten toimintojen yhtiöiminen. OTK:n ja sen jäsenosuusliikkeiden fuusion jälkeen, E-Osuuskunta Ekan syntyessä v. 1983, kaikki osuusliikkeiden jäsenpalveluun liittyneet KK:n tehtävät siirtyivät sille ja Osuusliike Elannolle. Sen jälkeen KK toimi ainoastaan E-liikkeen aatteellisena keskusjärjestönä pääasiallisina tehtäväalueinaan osuustoiminta- ja kuluttajapoliittinen toiminta, kansainvälinen osuustoiminnallinen järjestöyhteistyö ja julkaisutoiminta.

Kulutusosuustoiminnan Keskusliiton toiminta lopetti toimintansa vuonna 1991. Yhdessä sok-laisten kanssa perustettiin vuonna 1992 Suomen Kuluttajaosuustoiminnan Liitto.

Kuluttajain Lehti on Työväenliikkeen kirjastossa.

KK:n vuosikirjat kohdassa luettelon kohdassa Toimitteet > Vuosikirjat, sarja DE, sisältävät Kulutusosuustoiminnan Keskusliiton edustajakokousten pöytäkirjojen ja toimintakertomusten lisäksi seuraavien arkistonmuodostajien aineistoa:
KANSA-YHTIÖT, PÖYTÄKIRJOJA JA TOIMINTAKERTOMUKSIA
KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ KANSA, PÖYTÄKIRJOJA JA TOIMINTAKERTOMUKSIA
KESKINÄINEN HENKIVAKUUTUSYHTIÖ KANSA, PÖYTÄKIRJOJA JA TOIMINTAKERTOMUKSIA
KESKINÄINEN PALO- JA TAPATURMAVAKUUTUSYHTIÖ KANSA, TOIMINTAKERTOMUKSIA
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ KANSA, PÖYTÄKIRJOJA JA TOIMINTAKERTOMUKSIA
PALOAPUYHDISTYS KANSA, PÖYTÄKIRJOJA JA TOIMINTAKERTOMUKSIA
PALOAPUYHDISTYS TULENTURVA, PÖYTÄKIRJOJA JA TOIMINTAKERTOMUKSIA
KESKUSOSUUSLIIKE OTK, PÖYTÄKIRJOJA JA TOIMINTAKERTOMUKSIA
ELÄKELAITOS TUKI, PÖYTÄKIRJOJA

Ks. myös Kansainvälinen osuustoimintaliitto KOL.

Aineistotyyppi
Arkisto
Tunnisteet
57
Aika
1913-1984
Hakemisto

Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto KK‎ (1913–1984) 57

Näytä koko kokoelma