Haku

Work Life Balance of Female International Business Travelers

QR-koodi

Work Life Balance of Female International Business Travelers

Tämän päivän globalisaatio on tuonut mukanaan vahvan tarpeen kansainväliselle liikematkustamiselle, joka on johtanut kansainvälisten liikematkustajien tutkimuksen kasvuun. Naisten osuus kansainvälisinä liikematkustajina on kasvava ilmiö. Kansainvälisesti liikematkustaviin naisiin keskittyvä tutkimus on vielä vähäistä ja lisäksi työn ja muun elämän yhteensovittamista koskeva kirjallisuus keskittyy edelleen lähinnä perheellisiin työntekijöihin. Johtuen edelleen vallitsevista mielikuvista perinteisistä perherooleista on kansainvälisen liikematkustamisen ja muun elämän yhteensovittaminen hankalaa naisille. Tämä tutkimus on toteutettu sekä perheellisten, että lapsettomien kansainvälisesti liikematkustavien naisten näkökulmasta, sillä työn ja muun elämän yhteensovittamisen ongelmat eivät rajoitu vain perheellisiin työntekijöihin. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia haasteita kansainväliset liikematkustaja naiset kohtaavat pyrkiessään työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Lisäksi tutkimus pyrkii selvittämään millaista tukea kansainvälisesti liikematkustavat naiset saavat ja toivovat organisaatioiltaan. Tutkimusmetodina tässä tutkimuksessa on käytetty laadullista menetelmää. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla viittä suomalaista naista, joiden työnkuvaan kuuluu merkittävän paljon kansainvälistä liikematkustamista. Aikaisempi akateeminen kirjallisuus aiheen ympäriltä toimivat tutkimuksen viitekehyksinä. Tuloksia on analysoitu käyttäen sekä tutkimuksessa kerättyä aineistoa, että aikaisempia teorioita ja tutkimuksia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kansainvälisesti liikematkustavat naiset kohtaavat paljon erilaisia haasteita työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Sosiaalisien suhteiden ylläpito vaatii normaalia enemmän ponnisteluja, matkojen jälkeinen väsymys vaikuttaa sekä työhön että vapaa aikaan ja samoin monet käytännön asiat muodostuvat haasteiksi monille kansainvälisesti liikematkustaville naisille. Organisaatioilta toivotaan sekä henkistä, että käytännön tukea työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Työajan ja -paikan joustavuus, kansainvälisyyteen liittyvät koulutukset ja matkavarausten hoitaminen työntekijän puolesta ovat hyviä esimerkkejä organisaation tarjoamasta tuesta. Tutkimuksen tuloksen osoittavat, että organisaatiolta saatu tuki nähdään erittäin tärkeänä ja hyödyllisenä.

Tallennettuna: