Haku

olkinukke; nukke

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Suomen kansallismuseo

olkinukke; nukke

fyysinen kuvaus: Pääluettelo: Nukella on kolme jalkaa, jotka on tehty suorista oljista. Pää on pyöreähkö. Sen alapuolelta lähtevät kolmesta säikeestä letitetyt kädet, jotka on kiinnitetty puuskaan vyötärölle. Ne ovat 7, 8 ja 7 nyplän pituiset. Kaulassa ja vyötäröllä on siteet narusta, jalkojen päissä olkinauhasta.

Inkeriläinen olkinukke. Olkinukkeja valmistettiin eri vuotuisjuhlien yhteydessä. Jouluisin olkinukke tehtiin aattoiltana, samalla kun pirtin lattialle tuotiin olkia. Olkinukke asetettiin kurkihirrelle tai kunniapaikalle esimerkiksi isännän nurkkaan. Toisen joulupäivän päivällisen jälkeen nukke annettiin leikkeihin, joissa oli tietyt vuorosanat, ja joissa nukelta saatettiin kysellä tulevaa. Olkisuutari on liittynyt myös kevään juhliin, joissa on toivottu hyvää vilja- ja karjaonnea.

Antti Hämäläinen arvelee, että nimitys "olkisuutari" tulee sanasta "sudarj", jolla on tarkoitettu suurta ja armollista henkilöä. Olkisuutari edustaa siis vaikutusvaltaista hahmoa, joka on yhteydessä pellon kasvuun.

Tallennettuna: