Haku

Rockyhtyeen toiminnan kehittäminen palvelumuotoilun keinoin

Aineiston käyttöoikeudet
All rights reserved
QR-koodi

Rockyhtyeen toiminnan kehittäminen palvelumuotoilun keinoin

Tutkielmani käsittelee rockyhtyeen toiminnan kehittämistä palvelumuotoilun keinoin. Tutkimuksessa selvitin, millainen yhtyeeni tarjoaman palvelun tulisi olla. Inspiraationa tutkielman tekemiseen oli halu kehittää oman yhtyeeni toimintaa, sekä haastattelut ja kirjallisuus jossa musiikkiteollisuuden ja rockyhtyeiden toimintaa kuvaillaan. Toteutettu tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkimusmetodeista aineistonhankintametodina käytin keskitettyä haastattelua. Haastattelin tutkimusta varten yhtyeemme kuuntelijoita ja yhtyeemme jäseniä heidän kuuntelemiensa rockyhtyeiden tuottamien palvelujen kuluttamistottumuksista. Tutkimusaineiston analyysimetodina käytin tyypittelymetodia. Tyypittelin tutkimusaineiston palvelumuotoilun menetelmien mukaisesti käyttäjäprofiiliksi, palvelumalliksi ja eri näkökulmista kuvatuiksi palvelupoluiksi. Tämän jälkeen järjestin yhteissuunnittelutyöpajan, johon osallistui yhtyeemme jäseniä ja kuuntelijoita, jossa konseptoitiin uusia palvelunosia ja kehitysideoita vanhoille palvelunosille, haastattelujen pohjalta luotujen käyttäjäprofiilin, palvelumallin ja palvelupolkujen tarjoaman käyttäjätiedon mukaisesti. Yhteissuunnittelutyöpajassa syntyneet konseptit esitän tutkielman tulokset osiossa. Johtopäätöksinä esitän, että musiikkiteollisuuden digitalisoitumisen myötä myös rockyhtyeen palvelukokonaisuuteen on tullut perinteisten rockyhtyeiden tuottamien palvelunosien rinnalle digitaalisia, Internetissä toteutettavia palvelunosia. Haastatteluissa yhtyeemme kuuntelijat kertovat käyttävänsä rockyhtyeiden tarjoamista palvelunosista eniten digitaalisia palvelunosia. Perinteisten palvelunosien tuottaminen on kuitenkin edelleen yhtä tärkeää, kuin digitaalisten palvelunosien tuottaminen, sillä käyttäjät arvostavat niitä ja ovat valmiita maksamaan juuri perinteisten palvelunosien kuluttamisesta. Digitaaliset, Internetissä toimivat palvelunosat, kuten yhtyeen sosiaaliseen mediaan, videopalveluihin ja suoratoistopalveluihin yhtyeen luomat sivut ja sisältö ovat yhtyeen viestintäkanavia ja palvelunosia, jotka houkuttelevat uusia käyttäjiä yhtyeen perinteisten palvelunosien pariin. Digitaalisuus ja Internet tarjoavat yhtyeelle myös lisää mahdollisuuksia kaupata perinteisiä palvelunosia. Tutkimus esittää rockyhtyeiden toiminnan uutena palvelumuotoilun ja sen tutkimuksen kohteena.

Tallennettuna:
Kieli
suomi
Aiheet