Jarmo Lampela (s. 1964) valmistui Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen osaston ohjaajalinjalta 1992. Sitä ennen hän oli opiskellut Lahden kansanopiston näyttämötaiteen linjalla sekä Teatterikorkeakoulussa, ja jo opiskeluaikanaan hän ohjasi lyhytelokuvat Tangokuningas ei aterioi (1988) ja Prinsessa ja veli (1990) sekä dokumenttielokuvat Rankka tapa asua (1989) ja Kämmenen kokoinen avaruus (1990, yhdessä Ilari Nummen kanssa). Lyhytelokuva Ei rakkautta kiitos (1991) oli Lampelan lopputyö Elokuvataiteen osastolta, ja ennen ensimmäistä kokoillan näytelmäelokuvaansa Sairaan kaunis maailma hän ohjasi neliosaisen tv-sarjan José (1992), kymmenosaisen tv-sarjan Pappa rakas (1993) sekä puolipitkän näytelmäelokuvan Pidetty hiljainen mies (1994), joka palkittiin Tampereen festivaalilla.

Sairaan kauniin maailman lähtökohtana oli Lampelan vuonna 1994 työstämä käsikirjoitus 13-vuotiaan pojan ja hänen muusikkoisänsä suhteesta. Lampela ei kuitenkaan saanut draamaa toimimaan haluamallaan tavalla, kunnes hän syksyllä 1994 tutustui muutamiin 12-17 -vuotiaisiin helsinkiläisnuoriin, joiden "arkeen kuului kannabistuotteiden käyttö ja joista jotkut olivat kokeilleet kovia huumeita". "Tutustuin myös tyyppiin, joka totesi olevansa pirin heavy user 35 tonnin velkasaldolla", Lampela jatkoi lehdistöesitteen "Ohjaajan sanassa". "Samalla kuulin kymmeniä eri tapoja hankkia rahaa huumeisiin ja kymmeniä surkuhupaisia kiinnijäämistarinoita."

"Alunperin auvoisesta isä-poika -kuvauksesta kehittyi hiljalleen hieman rankempi tarina", Lampela kertoi samassa yhteydessä. Käsikirjoitus syntyi pitkän prosessin tuloksena ja useiden versioiden voimalla. Dramaturgi Tove Idströmin kanssa Lampela kirjoitti kolme ensimmäistä versiota, minkä jälkeen he kävivät tekstiä läpi tuolloin Prahassa asuneen "käsikirjoitustohtori" Martin Danielin kanssa, joka keskittyi lähinnä rakenteen hiomiseen. Suomeen palattuaan Lampela teki lopullisen version. Dialogia muokattiin vielä kesän 1996 kuvauksissa ja jälkiäänitysvaiheessa. Kuvauspäiviä oli kaikkiaan 29 - ensimmäisenä kuvauspäivänä huumeiden vaikutuksen alainen mies yritti itsemurhaa kuvauspaikalla Asematunnelissa.

Elokuvan nuoret näyttelijät valittiin koekuvausten perusteella. Arttu Kapulainen (s. 1981) oli tehnyt varsinaisen debyyttinsä Tomaksen (1996) nimiosassa. Joonas Bragge (s. 1981), Joensuun kaupunginteatterin johtajan, näyttelijä Reino Braggen poika, tuli Tampereelta ja oli jo esiintynyt Lampelan tv-sarjan José pääosassa sekä avustajana monissa TV2:n sarjoissa. Pihla Penttinen (s. 1978), näyttelijä Pertti Sveholmin tytär, löydettiin Oranssi ry:n nuorisotalolta. Ryöstettävän naisen rooliin harkittiin Ritva Valkamaa, ajatuksena hyödyntää tämän tunnettavuutta tv-kasvona. Ilkka Koivula, Lampelan kurssitoveri Teatterikorkeakoulusta, oli esiintynyt jo ohjaajan aikaisemmissa elokuvissa.

Niin äänen kuin kuvan käsittelyssä pyrittiin uudenlaiseen tyylittelevään muotoon. Vuoropuhelu on suureksi osaksi jälkiäänitettyä, mikä antoi mahdollisuuden rakentaa toisenlaista äänimaailmaa ja vapautti kuvallista ilmaisua. "Kuvaukset helpottuvat, kun näyttelijöiden ei tarvitse huutaa raitiovaunujen metelin yli", Lampela totesi (Aamulehti 11.4.1997). Kuvaa työstettiin käsikameraotoksin, subjektiivisin kuvakulmin, epäskarpein kuvin ja erilaisin värisuodattimin. "Elokuvan valaisun määräävin tekijä tulee olemaan väri, oranssista keltaisen kautta kellertävän vihreään, ja lopuksi kylmään sinivihreään", kertoi Harri Räty Kuvaajan sanassaan. "Mutta emme me huumemaailmaa niinkään halunneet tehdä, vaan elokuvan värit ja kuvaustapa ovat enemmän tyylikeino", lisäsi Räty toisessa yhteydessä (AL, em.). Lampelan ja Rädyn mukaan elokuvasta ei haluttu tehdä realistista kuvausta huumeiden käytöstä, vaan kaupunkisatu, jossa värit heijastavat eri kohtausten mielentiloja. Tyyliteltyä värimaailmaa Räty oli harjoitellut tv-sarjassa Samppanjaa ja vaahtokarkkeja (1995-96).

Vastaanotossa kiinnitettiin huomiota nuorten puhekieleen ja vittu-sanan runsaaseen käyttöön. Lotta Aittasen tutkimuksen (Lähikuva 4/1999) mukaan vittu-sana esiintyy elokuvan dialogissa kaikkiaan 358 kertaa. "Leffan katu-uskottavuuden kannalta kirosanojen runsas käyttö on perusteltua", katsoi Lampela. "Olen sen verran pyörinyt nuorten bileissä, että tiedän miten siellä puhutaan." (Forssan Lehti 10.4.1997). "Kyllähän jengi niin puhuu, mutta se on enemmän bileissä ja keskenään, ei nyt vanhempien kuullen yleensä näin puhuta", koki puolestaan näyttelijä Joonas Bragge (Aamulehti 11.4.1997).

"Sairaan kaunis maailma on elokuva kaveruudesta", määritteli Lampela Ohjaajan sanassaan, "huumeita käyttävien - ei huumeisiin sortuneiden - nuorten arvoista ja ongelmista. Tahtoi tai ei, käsittelee mitä tahansa ongelmaa tai ongelmaryhmää, millä tahansa tyylillä, joutuu ainakin tarkastamaan sisältyykö tarinaan opetus. Sairaan kauniin maailman opetus ei tule suoraan ulos yhdenkään roolihenkilön suusta, joten johtopäätöksen tehköön jokainen katsoja itse. Minä suosittelen ajattelemista, valitsemista ja vastuun ottamista teoistaan."

Sairaan kaunis maailma oli ensimmäinen suomalainen elokuva, josta tehtiin omat kotisivut internetiin. Se oli myös ensimmäinen suomalainen elokuva, joka esitettiin luvallisesti internetissä, EastpopNettiTV:n lähetyksessä elokuussa 1999. Sub-Urban Triben musiikkivideossaan First Spring Day Lampela käytti Sairaan kauniin maailman kuvamateriaalia. Syksyllä 2004 elokuvasta julkaistiin dvd-versio, johon lisättiin leikillinen jälkikäteinen seurantadokumentti, "post making of -dokumentti".

Sairaan kaunis maailma palkittiin vuoden suurimmalla laatutuella, vuoden parhaan elokuvan Jussilla, kuvaus- ja leikkaus-Jusseilla sekä Vuoden tuottaja -palkinnolla. Elokuva sai tunnustusta myös ulkomaisilla festivaaleilla. Jarmo Lampelan seuraavia ohjaustöitä olivat kymmenosainen tv-sarja Loistavat Jerkun pojat (1998) ja puolipitkä näytelmäelokuva Rakastin epätoivoista naista (1999).

- Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan.