Kaupunkisinfonian idea syntyi Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen laitoksella, dokumenttielokuvan historian kurssilla, jonka aikana opiskelijoille näytettiin mm. Walter Ruttmannin Berlin, Die Sinfonie der Grosstadt (1927) ja Dziga Vertovin Tšelovek s kinoapparatom / Mies ja elokuvakamera (1929). Nämä ja muut kaupunkidokumenttien klassikot herättivät ajatuksen, millainen olisi nykyajan kaupunkisinfonia, mykkäelokuvan tyyliin musiikkiin sovitettuna. Hanketta varten perustettiin yhdistys nimeltä Statiivinkantajat ry, johon tuli mukaan parikymmentä nuorta elokuvantekijää, mm. Heikki Ahola, Ulrika Bengts, Veli Granö, Simo Halinen, Esa Illi, Marita Hällfors, Anu Kuivalainen, Aku Louhimies, Ilkka Mertsola, Mika Taanila, Jari Tenhunen ja John Webster. Kokoavana tekijänä toimi ohjaaja-leikkaaja Heikki Ahola (s. 1956), joka ajatteli, "että on parasta, jos lopputulos on selvästi yhden tekijän näköinen. Koko väki lähti mukaan ilman varsinaisia palkkioita, hyvästä sydämestä ja halusta tehdä elokuvaa." (Aamulehti 11.3.1995). Elokuvaan tehtiin myös käsikirjoitus, mutta sitä ei pystytty noudattamaan. Alun perin elokuva oli tarkoitus kuvata syksyn 1993 aikana, mutta kuvaukset venyivät aina helmikuulle 1995 saakka. Samalla kuvattiin Helsingin kaupungin ja Museoviraston laskuun Ruoholahden kaupunginosan rakentamista. Muut osallistujat -otsakkeessa "osanottajiksi" merkityt olivat tekijöitä, joiden materiaali ei valmistunut ajoissa, leikattiin pois tai joka ei sopinut kokonaisuuden tyylilajiin.

Lopputeksteissä luetellaan elokuvan episodit: Ydinperhe, Radio City, Klaude Kopteri, Leipäjono, Hullut päivät, Muutto, Työttömät, Sinkkuvideo, Suomi rukoilee, Osho-meditaatio, Ihmisiä kaupungilla, Häät, Linnanmäki, Telakka, Lätkämatsi, Mäntyniemi, Pizzataksi, Kuntosali, Ooppera, Ruumiskuskit, Synnytys, Kadunkiveäjät, Ilta- ja aamukuvia, Ajastinkuvia.

"Alkuperäisidea oli kuvata vuorokautta Helsingissä niin, että tietyt tapahtumat ja teemat toistuisivat eri vuorokauden aikoina", Ahola kirjoitti Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen laitoksen lopputyössään. "Pohdiskelimme ydinryhmän keskuudessa mitä aiheet voisivat olla ja olimme yksimielisiä siitä, että lähtisimme liikkeelle tavallaan elämän perusasioista kuten perhe, työnteko, ravinto, syntymä jne. Lisäksi mietimme kaupunkiin ja tähän aikaan liittyviä teemoja, kuten ihmisten erilaiset vuorokausirytmit, media, kulutus, ulkomaalaiset ym. Lisäksi halusin mukaan ehdottomasti yhteiskuntakritiikkiä, sillä olin itse kuitenkin tekemässä elokuvaa ennenkaikkea tästä ajasta. Esimerkiksi sitä seikkaa, että maassamme oli yli puoli miljoonaa työtöntä ja pankkituki ylitti sotakorvaukset, ei tällaisessa ajankuvaelokuvassa voinut sivuuttaa."

Nimensä mukaisesti Kaupunkisinfonia on rakennettu sävellyksen tapaan: musiikilla on keskeinen rooli, ja normaalista käytännöstä poiketen elokuva rytmitettiin jo kuvausvaiheessa Tuomas Kantelisen valmiiseen orkesterimusiikkiin: "Pyysin häneltä musiikkia, joka olisi vähän alakuloista, vähän pateettista mutta kaunista", Ahola kertoi. "Elokuvan piti olla myös lempeällä tavalla ilkeä. Sellainen sävy sopii mulle." (Aamulehti 11.3.1995).

Kaupunkisinfonia kuvattiin 16 mm:n filmimateriaalille ja levennettiin 35 mm:n esityskopioiksi. Elokuva sai ensiesityksensä 11.3.1995 Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla, missä se voitti Risto Jarva -palkinnon. Televisiossa se nähtiin jo maaliskuun lopussa, mutta varsinainen "teatteriensi-ilta" oli "Suomen ensimmäisessä ja kauneimmassa ulkoilmaelokuvateatterissa" Kino Engelissä elokuussa 1995.

- Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan.