Laulu koti-ikävästä
Ingen riktig finne (ruotsinkielinen nimi)
Finnish Blood, Swedish Heart (englanninkielinen nimi)
Sang finnois, cœur suédois (ranskankielinen nimi)
Finnisches Blut, schwedisches Herz (saksankielinen nimi)
Corazón sueco, sangre finlandesa (espanjankielinen nimi)
Fińska krew, szwedzkie serce (puolankielinen nimi)
Finn vér svéd szívben (unkarinkielinen nimi)
Finskt blod, svenskt hjärta (ruotsinkielinen työnimi)
Finna-arvio
Laulu koti-ikävästä
Mika Ronkaisen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä (2013) käsittelee ruotsinsuomalaisuutta ja juurettomuuden tunnetta. Entinen Aknestik-kitaristi Kai Latvalehto ja hänen isänsä Tauno lähtevät automatkalle Göteborgiin, missä perhe asui Kain lapsuudessa 1970-luvulla. Matkan aikana isä ja poika käyvät läpi suhdettaan ja siirtolaisvuosien jättämiä jälkiä. Matkaa ryydittävät toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaisten esittämät ja uudelleen sovittamat siirtolaisuutta käsittelevät laulut 1970-luvulta.
Tallennettuna:
| Genre | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Näyttelijät | ||||||||||||||||||||
|
Esiintyjät
Muut esiintyjät
Kristiina Ekman, keskustelija radio-ohjelmassa<br />Harri Mänty, keskustelija radio-ohjelmassa<br />Taina, keskustelija ruotsinsuomalaisessa keskusteluryhmässä<br />Jokke Kaartinen, göteborgilainen muusikko<br />Ensio Matela, göteborgilainen muusikko<br />Jimi, göteborgilainen muusikko<br />Mauri, Taunon ystävä<br />Timppa, Kain göteborgilainen koulukaveri
Kristiina Ekman, keskustelija radio-ohjelmassa<br />Harri Mänty, keskustelija radio-ohjelmassa<br />Taina, keskustelija ruotsinsuomalaisessa keskusteluryhmässä<br />Jokke Kaartinen, göteborgilainen muusikko<br />Ensio Matela, göteborgilainen muusikko<br />Jimi, göteborgilainen muusikko<br />Mauri, Taunon ystävä<br />Timppa, Kain göteborgilainen koulukaveriHae aiheista |
||||||||||||||||||||
| Muut tekijät | ||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
| Tuotantotiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Esitystiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kuvauspaikat | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kuvausaika | ||||||||||||||||||||
|
26.7.2008 (Aknestikin keikka), lokakuu 2010 - syksy 2011 (noin 40 kuvauspäivää) |
||||||||||||||||||||
| Sisältöseloste | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Lehdistöarviot | ||||||||||||||||||||
|
Laulu koti-ikävästä herkisti myös kriitikot. ”Mika Ronkainen on ohjannut upean dokumentin, jossa katsoja hymyilee ja itkee yhdessä päähenkilön kanssa”, Jussi Virratvuori (Karjalainen 5.4.2013) kuvasi tuntojaan. ”Kuva, äänet ja kerronta menevät niin lähelle pojan ja isän yhteistä matkatekoa, että elokuvan esittämään maailmaan uppoutuu huomaamattaan. Dokumentin voima perustuu ennen kaikkea Kai ja Tauno Latvalehdon rehelliseen läsnäoloon. Poika ja isä eivät näyttele eivätkä esitä, vaan ovat ja tuntevat. [- -] Vesa Taipaleenmäen kuvaus ja Esa Nissin äänityöt kruunaavat tämän komean elokuvallisen matkan. On aivan hämmästyttävää, miten päähenkilöt unohtavat heidän elämäänsä ja kokemuksiaan tallentavat kamerat, avautuvat toisilleen ja katsojille.” ”Mika Ronkaisen ohjaustyö on kelpo dokumentti ja road movie, johon tuovat miellyttävää persoonallista ilmettä monet musiikkiosuudet”, Harri-Ilmari Moilanen (Kansan Uutiset Viikkolehti 5.4.2013) arvioi. ”Dokumentissa on mutkaton, vivahteikas ja antoisa ruohonjuuritason näkökulma. Kain kulttuurinen juurettomuus kulkee punaisena lankana, josta Suomen ja Ruotsin välinen akseli saa elävänä sykkivän sateenkaarimaisen kirjon. Se on parhaimmillaan uutta luovaa kulttuurista rikkautta, minkä dokumentti todistaa luontevasti kerrassaan upeilla musiikkiesityksillä.” Kati Valjuksen (Kaleva 5.4.2013) mielestä ohjaaja Ronkainen ”on tehnyt rohkean ja hienovaraisen ratkaisun antaa päähenkilöilleen runsaasti tilaa, ja katsojalle tulee tunne satunnaisen oloisista kohtaamisista – sellaisista, jotka kuuluvat olennaisena osana matkantekoon. Dokumentin siirtolaisuusteemaa vahvistaa 1970-luvun siirtolaismusiikki, jota toisen polven ruotsinsuomalaiset muusikot tulkitsevat kaiholla ja taitavasti. Aitoon miljööhön rakennetuissa musiikkiesityksissä on jotain pysäyttävää. Ne solahtavat sujuvasti tapahtumiin ja siirtävät Latvalehdon perheen tarinan yksityisestä yleiseen.” Leena Virtanen (Helsingin Sanomat Nyt-liite 13-14/2013) havaitsi dokumentissa myös ruotsinsuomalaisuutta yksityisemmän teeman. ”Laulu koti-ikävästä kertoo ehkä enemmän isän ja pojan suhteesta kuin siirtolaisuudesta. Ruotsinsuomalaisuuteen viitataan ja siitä lausutaan kokemuksia sieltä täältä, mutta se varsinainen kaari on kuitenkin Kai ja Tauno Latvalehdon yhteys, joka tiivistyy auton etupenkillä. Hakiko Kai enemmän sitä kuin juuriaan? [- -] Musiikilla on dokumentissa iso rooli, ja siksi vähän ihmettelen, miksei siitä kerrota mitään elokuvan aikana. Bändi ja bändin solistit eivät ole välttämättä katsojille tuttuja, eivätkä myöskään kaikki vanhat biisit. Jää vaivaamaan tunne, että sekä muusikoilla että lauluillakin olisi vielä omat tarinansa, jotka tekisi mieli kuulla.” Klas Fransbergille (Vasabladet 5.4.2013) Laulu koti-ikävästä oli todellinen täysosuma. ”Ronkainens dokumentärfilm har egentligen allt som en bra dokumentärfilm ska ha: En stark och gripande historia, otroligt snyggt foto av Vesa Taipaleenmäki. Den är rolig och spännande. Dessutom har filmen ett klart budskap. På makroplanet vill den säga att vi finländare också finns som ett folk i Sverige, på ett mikroplan att det är viktigt att man inom familjen går till botten med sina problem.” ”Vanha viisaus sanoo, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Tässä dokumenttielokuvassa se toteutuu hienosti ja koskettavasti”, koki Olli-Matti Oinonen (Savon Sanomat 5.4.2013). ”Hämmästyttävän hienosti ohjaaja pääsee henkilöidensä lähelle kuin iholle ja saa elokuvansa hengittämään isoa sydäntä, vuolasta tunteiden virtaa ja suurempiakin elämän filosofioita. Yhdestä Göteborgin matkasta kehkeytyy paljon enemmän: kaikella on merkityksensä lastemme elämälle, myös sillä, mitä me teemme omallamme. [- -] Laulu koti-ikävästä toimii monella tasolla. Siinä on intiaanin viisautta, elämän tarkoitusta, isän ja pojan suhdetta, sukupolviemme kuilua, elämän perintöä, oman identiteetin hakemista sekä siirtolaisen kipeää juurettomuutta ja haikeutta.” |
||||||||||||||||||||
| Taustaa | ||||||||||||||||||||
|
Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Mika Ronkainen (s. 1970) valmistui ohjaajaksi Oulun mediakoulusta, kuten myös hänen useiden elokuviensa tuottaja Kimmo Paananen. Ronkaisen lyhytelokuvia ovat Nakkipala (1994), YUP: Porvariston hillitty charmi (1996), Isänpäivä (1997), Oulu palaa - kaupunki joka katosi (1997), Viimeiset Vuotoksella (2000) ja Kohta maailma muuttuu (2000). Laajempana työnään Ronkainen on tehnyt verkostomarkkinointia ironisoivan televisiodokumentin Autobonus (2001). Hänen ensimmäinen pitkä dokumenttielokuvansa Huutajat - Screaming Men (2003) kertoi oululaisesta mieskuorosta. Myös pitkään dokumenttielokuvaansa Freetime Machos (2010) hän sai aiheen Oulusta, se kertoi maailman pohjoisimmasta ja kuvausaikaan maailman kolmanneksi huonoimmaksi rankatusta rugbyjoukkueesta OYUS Rugby. Ronkaisen seuraavana pitkänä dokumenttielokuvana valmistui Laulu koti-ikävästä (2013). Elokuvan päähenkilönä on vuonna 1967 Oulun Haukiputaalla syntynyt ex-Aknestik-yhtyeen kitaristi Kai Latvalehto, joka oli muuttanut perheensä mukana Göteborgiin kaksivuotiaana vuonna 1969 ja palasi Suomeen Haukiputaalle 13-vuotiaana. Suurimpina muuttoaaltovuosina Ruotsiin oli ostanut menolipun yli 600 000 suomalaista. Ilta-Sanomien 23.2.2013 mukaan on arvioitu, että ruotsinsuomalaisuus koskettaa yhteensä arviolta miljoonaa ihmistä lahden molemmilla puolilla. Kalevan 4.4.2013 haastattelun mukaan Latvalehto oli ollut viisi vuotta aiemmin Kemissä elokuvan Ruotsalainen avioliitto kuvauksissa ja puhui lapsuutensa tunnekieltä eli ruotsia. Hän päätyi ehdottamaan dokumentin tekoa toisen polven ruotsinsuomalaisista muusikoista pitkäaikaiselle ystävälleen, ohjaaja Ronkaiselle. Tämä päätti tarttua aiheeseen, jos Latvalehto suostuisi dokumenttielokuvaan päähenkilöksi. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen tarinaan liitettiin myös Kain isä Tauno Latvalehto. Elokuvaan taltioitiin isän ja pojan automatkaa Ruotsin halki. Kuvaukset tien päällä kestivät pari viikkoa, mutta dokumenttia tehtiin kokonaisuudessaan kolmisen vuotta. Elokuvassa pohditaan mm. Tauno-isän alkoholismia ja Kaita vaivannutta ulkopuolisuuden tunnetta, juurettomuutta. Myös isän Ruotsiin muuttamisen syyt selvitetään. Kai Latvalehto kertoi Aamulehdessä 6.4.2013: ”Lapsuuden ja lapsuusmaiseman merkitystä ei voi korostaa liikaa, koska esimerkiksi kieli, se jää. Kun tulin Suomeen, ajatukseni olivat varmaankin pari vuotta enimmäkseen ruotsiksi.” Forssan Lehden 27.3.2013 mukaan päähenkilöiden avoimuutta auttoi elokuvan tekotapa. Latvalehtojen auton konepeltiin oli kiinnitetty kolme kameraa. Ohjaaja istui edessä ajavassa autossa ja kuunteli kaksikkoa langattoman yhteyden avulla. Ronkainen pyrki häivyttämään itsensä elokuvasta pois ja luomaan illuusion siitä, että tilanne on oikeasti todellisuutta. Cult 24 Magazinen huhtikuun numeron 2013 haastattelussa Ronkainen kertoi: ”Meidän piti pysähtyä tunnin välein vaihtamaan autoon viritettyjen kameroiden muistikortit, ja aina silloin tällöin nykäisin Kaita tai Taunoa hihasta, ja ehdotin kysymyksiä tai kehotin jatkamaan jotain kiinnostavaa keskustelua. Ikään kuin haastattelin heitä heidän toistensa kautta.” Yksittäiset, elokuvan tematiikkaa käsittelevät musiikkiesitykset jäsentävät elokuvan kulkua. Solisteina ovat mm. Magnus Fargerwall, Anna Järvinen, Mirella Hautala ja Jukka Takalo sekä Darya Pakarinen ja Kuutamo-orkesteri. Elokuvasta julkaistiin kaksikielinen cd-kokoelma Musiikkia Mika Ronkaisen dokumenttielokuvasta Laulu koti-ikävästä / Musik ur Ingen riktig finne en dokumentärfilm av Mika Ronkainen (Kaiho Records, 2013). Sitä äänitettiin livenä kuvauspaikoilla eri puolilla Tukholmaa lokakuussa 2010 ja kesäkuussa 2011. Tuottaja Kimmo Paanasen ja Mika Ronkaisen haastattelujen 10.9.2018 mukaan elokuvaa kuvattiin noin 40 kuvauspäivässä lokakuun 2010 ja syksyn 2011 välisenä aikana. Kuvauskalustona oli Sonyn digikamera. Elokuvan avauskohtaus oli tehty jo heinäkuussa 2008 Aknestikin keikalla Oulun Qstockissa. Varsinaiset kuvaukset suoritettiin Oulun Haukiputaalla ja Ruotsin Eskilstunassa, Tukholmassa, Mariastadissa ja erityisesti Göteborgissa. Myöhemmin tehtiin vielä Second Unit -kuvauksia esimerkiksi autoilukohtauksista. Henkka Niemistön sukunimi on elokuvan lopputeksteissä virheellisessä muodossa Nieminen. Elokuva sai laatutukea 40 000 euroa. Sille myönnettiin kotimaisen kilpailun pääpalkinto yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa Tampereen elokuvajuhlilla, se sai myös jaetun Risto Jarva -palkinnon ja yleisöpalkinnon. Elokuvalle myönnettiin Jussi-palkinto parhaana dokumenttielokuvana. Olli Tuomainen ja Månskensorkestern palkittiin samassa yhteydessä parhaasta musiikista. Elokuva huomioitiin myös ulkomaisilla festivaaleilla. Venäjän Murmanskin International Festival of Documentary Films and Television Programmes "The Northern Character" -festivaalilla se sai pääpalkinnon dokumenttielokuvien sarjassa, Mika Ronkainen palkittiin parhaana ohjaajana. Elokuvalle myönnettiin parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan Dragon Award -palkinto Göteborgin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Ruotsissa. Festivaalin tuomaristo perusteli palkintoa seuraavasti Helsingin Sanomissa 3.2.2013: ”Heidän keskusteluistaan ja tapaamisistaan muiden ruotsinsuomalaisten kanssa avautuu juurettomuuden ja vieraantumisen teema. 1970-luvun suomalaissiirtolaisten laulujen uudet live-taltioinnit kommentoivat teemaa runollisesti ja laajentavat elokuvan käsittelemään kokonaista kulttuuria.” Elokuvan dvd:llä on lisämateriaaleina mm. traileri ja elokuvaan tehtyjä musiikkiesityksiä kokonaisina musiikkivideoina. Kai Latvalehto päätyi tekemään väitöskirjatutkimusta toisen polven ruotsinsuomalaisten kulttuuri-identiteetistä. Åbo Akademissa tarkastettu väitöskirja Finnish blood, Swedish heart? : Examining second-generation Sweden-Finnishness (2018) rakentui parinkymmenen ruotsinsuomalaisen haastatteluille. Osalla heistä on suomalainen, osalla suomenruotsalainen tausta. Yhteistä haastateltaville on, että he ovat syntyneet tai kasvaneet kokonaan tai osittain suomalaisissa perheissä Ruotsissa. Heidän elämästään ja identiteeteistään on tullut erilaisia kuin vanhempansa. Mika Ronkaiselle myönnettiin valtion viisivuotista taiteilija-apuraha vuosina 2013-2017. Hän ohjasi ja käsikirjoitti dokumenttielokuvastaan Laulu koti-ikävästä näytelmäversion Oulun kaupunginteatteriin vuonna 2016. Hän luonnehti Kalevassa 6.2.2016 työtään musikaaliksi, mutta myös draamaksi, komediaksi ja dokumenttiteatteriksi. Ronkaisen haastattelun 10.9.2018 mukaan alkuperäinen dokumenttielokuva toimi metanäytelmän runkona, mutta ideana oli peilata myös totuudellisuuden kysymystä dokumenttielokuvan tekemisessä. Kai Latvalehdon roolissa oli Aki Pelkonen ja Taunona Hannu Pelkonen. Näyttelijä Janne Raudaskoski esittää elokuvaohjaaja Ronkaista. Mika Ronkaisen haastattelun 10.9.2018 mukaan hän ohjasi kesällä 2018 lestadiolaismaailmaan sijoittuvaa kahdeksanosaista rikosdraamasarjaa Kaikki synnit. Käsikirjoittamassa on ollut Ronkaisen lisäksi Merja Aakko. Sarjan ensi-esitys oli huhtikuussa 2019 Elisa Viihteellä. Teksti: Juha Seitajärvi / Suomen kansallisfilmografia 2020 |
||||||||||||||||||||
| Musiikki | ||||||||||||||||||||
|
Suomirokkia (Latvalehto Kai / Takalo Jukka) Yhdentoista virran maa (Mikko Alatalo) Siirtolaisen julistus (Rolf Berg / Urpo Salo) Laulu koti-ikävästä (Trad. / Arvo Salo) Alta Slussenin siltojen (Esa Niemitalo) Suomalainen neekerilaulu (Al Jolson / Arvo Salo) Valkoinen uni (Kaj Chydenius / Urpo Erä) Ryöstäjä (Rolf Berg / Urpo Salo) Muukalainen (Jorma Auvinen / Rolf Berg / Mauri Isomaa / Valde Lehtoniemi / Markku Ojala) De elva älvarnas land (Mikko Alatalo) Lumi teki enkelin eteiseen (Hector) Lisämusiikki: Läkarsprit (Olli Tuomainen) Rankkarikisa (Olli Tuomainen) Raggarikukkula (Olli Tuomainen) |
||||||||||||||||||||
| Kiitokset | ||||||||||||||||||||
|
Anders Villadsen, Lars Aldman, Päivi Latvalehto, Pekka Suutari, Mikko Rautalin, Ensio Matela, Susanna Alakoski, Vibeke Vogel, Maarit Turtiainen, Maako Härönen, Vesa Kupila, Kerttu Jokela, Taina Ronkainen, Göteborgin suomalainen harmonikkakerho, Astro Lihjamo, Qstock, Liseberg, Carl Ekesjöö, Mervi Junkkonen, Love Records, Kai Jaskari, Mikko Alatalo, Wildersgade filmhus, Heidi Elise Christensen, Laura Kiralfy, Kati Nuora, Marja Pallassalo, Ilpo Mäki, Simppulankartanon päiväkoti, 9ld Södermalmskolan class of 2011, Helen McLaughlin, Jukka Kärkkäinen, JP Passi, Sami Jahnukainen, Pablo Anttila, Juhani Hakopuro, Nanna Huolman, Frida Hyvönen, Andreas Ali Johansson, Jarno Kinnunen, Jarmo Lainio, Ilkka Marjomaa, M. A. Numminen, Sanna Posti Sjöman, Sheriffi, Olli Puhakka, Lina Puranen, Anna Kippola, Sisuradio, Ismo Waronen, Soili Huokuna, Jarmo Mänty, Nadja Nieminen Mänty |
||||||||||||||||||||
| Tekniset tiedot | ||||||||||||||||||||
|