”Saunavieras on varmasti yksi kaikkien aikojen ’ilkeimpiä’ kotimaisia elokuvia, mitä tulee päähenkilön hahmoon”, koki Harri-Ilmari Moilanen (Kansan Uutiset Viikkolehti 23.3.2012). ”Saunavieras on taiteilijakuvaus, häijy buddy movie (kamufilmi) ja ärjy näyttö siitä, miten suomalainen mies syyllistyy varsinaiseen kuolemansyntiin mollatessaan löylykiulua. Kohtalon kostava käsi on aina iskuvalmiina… [- -] Risteily satiirin ja puskafarssin aalloilla tekee leffasta haastavaa katsottavaa, se on kohteensa näköinen groteski musta komedia. Saunavieraassa on jotain alkuvoimaisen purkauksellista, rehellistä ja paljastavaa, mitä tulee aikamme henkiseen ilmastoon, ihmiskuvaan ja -suhteisiin. Kaikki on kaupan, hintalappu voidaan iskeä myös ihmishenkeen.” Moilanen näki näppärän hirtehisessä moraaliteetissa sukulaisuutta Eric Rohmerin pienimuotoisiin porvaristokuvauksiin.

”Saunavieras on halpis omakustanne-elokuva, ja juuri sellaiselta se näyttääkin, totesi Leena Virtanen (Helsingin Sanomat Nyt-liite 12/2012), jonka mielestä ”Mänttärin mieli on jäänyt menneille vuosikymmenille. Juoppo menestyskirjailija ei enää istu nykyajan mielikuviin, mikä on tietysti sinänsä iloinen asia. Elokuvan ongelma ei kuitenkaan ole tarinassa tai vanhanaikaisuudessa vaan toteutuksessa. Se on kuvattu, leikattu ja valaistu hätäisesti ja täysin amatöörimäisesti. Kari Väänäsen kirjailijaa lukuun ottamatta näyttelemisestä ei ole tietoakaan. Väänänen on suvereeni ja tekee työnsä kunniallisesti, kuten aina.”

Taneli Topeliuksesta (Ilta-Sanomat 23.3.2012) kahden miehen kohtaamiseen keskittyvä Saunavieras muistutti teatterinäytelmää. ”Lähtökohta on tiukan pelkistyksensä vuoksi vaativa ja edellyttää sekä kristallinkirkasta käsikirjoitusta että sitä heittäytyen tulkitsevat näyttelijät. Ensimmäinen seikka ei aivan toteudu, ja näyttelijöistäkin Kari Väänänen peittoaa antaumuksellisella mylvinnällään usein Jone Takamäen, joka luottaa liikaa eleettömään ilmaisuun. [- -] Laveasti kaartelevat repliikit kulkevat pitkien, staattisten otosten saattelemana turhan hitaalla vaihteella, eivätkä henkilökuvat enää sanottavasti kasva elokuvan rönsyilevällä jälkipuoliskolla.”

”Lähtökohdat ovat hyvät, mutta lopputulos ei valitettavasti sitä ole”, arvioi Olli-Matti Oinonen (Savon Sanomat 4.5.2012), joka nimesi Saunavieraan pohjaksi ranskalaiskirjailija Eric-Emmanuel Schmittin näytelmän Arvoituksellisia muunnelmia (1996). ”Elokuva kertoo jollain tapaa ystävyyden syntymisestä, ihmisen moraalista. Kaikenlaista pohdintaa on paljon, mutta vastauksia ja johtopäätöksiä ei juuri ole. [- -] Narsistinen juoppo ei ole kovin kiintoisa roolihenkilö, mutta onneksi Kari Väänänen osaa näytellä tällaisen sikaniskan erinomaisen hyvin. Muuten elokuvaa ei jaksaisi katsella. Väänäselle yksi tähti, kuvaaja Dave Bergille toinen.”

Antti Selkokari (Aamulehti Valo-liite 12/2012) antoi kolme tähteä. ”Elokuva ei suurentele sanottavaansa. Pienoisnäytelmän oloisessa elokuvassa kerrotaan näennäisen tapahtumattomuuden alla ikuista tarinaa ylpeyden lopusta. Saunavieras on oiva yhden illan pikku juttu, pidemmäksi aikaa siitä ei seuraa olisikaan. Pääasiallisesti yhden kuvauspaikan dialogivoittoinen Saunavieras näyttääkin siltä, että koko tuotanto on sopeutettu käytössä olleisiin varoihin. Tässä on paljon halpiselokuvia tehneen Mänttärin elokuvallisen testamentin makua.”

Andrea Svanbäck (Hufvudstadsbladet 23.3.2012) ei nähnyt Saunavieraassa komedian aineksia. ”Moralen tänjs som ett tuggummi, så pass att komedi tyvärr inte lämpar sig som genrebeskrivning. Berättelsen blir i stället både vulgär och klichéspäckad, på gränsen till outhärdlig. Väänänen [- -] verkar mest improvisera alltefter, följd av ett filmteam som varken kan ta skärpedjup eller behärskar klippet. Den vacklande helheten som alltså ska föreställa ’lustig’ ger ännu en gång bilden av den finska mannen som en både tragisk och vulgär förlorare, dessutom med hemliga drömmar om att förolämpa allt vackert som kommer i hans väg. Det är uppriktigt svårt att se om något nytt kunde komma av det här. Med bastun som enda trygga hållplats är självförtroendet kört i botten. Och då hjälper det inte ens att Mänttäri försöker visa att narcissism nog kan vara roligt. Ingen vill ändå att berusade, högljudda män pissar precis var som helst.”