Kolttasaamelaiset sukujuuret omaava elokuvaohjaaja-käsikirjoittaja Katja Gauriloff (s. 1972) on syntynyt Inarissa ja kasvanut Rovaniemellä. Hän muutti vuonna 1994 Ouluun opiskelemaan elokuvamaskeeraajaksi. Gauriloff on opiskellut kuvaajaksi Keski-Pohjanmaan elokuvakoulussa Kokkolassa ja valmistui vuonna 2004 ohjaaja-käsikirjoittajaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Samana vuonna hän perusti Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen kanssa elokuvatuotantoyhtiö Oktober Oy:n, jonka tuotteisiin kuuluu mm. suuren menestyksen saanut dokumenttielokuva Miesten vuoro (2010). Gauriloff on tehnyt mm. lyhytelokuvia kuten Vanhan miehen viimeinen päivä (2002) ja Hyviä aikeita (2004). Tunnin mittainen kolttasaamelaisesta yhteisöstä ja perinteiden säilyttämisestä kertova dokumenttielokuva Huuto tuuleen (2007) palkittiin Valtion elokuvataidetoimikunnan laatutuella.

Ensimmäisenä pitkänä dokumenttielokuvanaan Gauriloff ohjasi elokuvan Canned Dreams / Säilöttyjä unelmia (2012), jolla on useita ulkomaisia osatuottajia ja rahoittajia kuten Arte-televisiokanava ja englanninkielinen Al Jazeera. Elokuva on kertomus elintarviketeollisuuden globalisoitumisesta ja ihmisistä teollisuuden takana. Siinä selvitetään miten euron maksava raviolitölkki päätyy suomalaiseen ruokakauppaan. Gauriloff seuraa monipolvista matkaa, joka alkaa Brasilian metallikaivoksesta ja kiertää lukuisten eri tuotantomaiden kautta purkittamoon Ranskaan.

Canned Dreams -dokumenttelokuvan teko kesti neljä vuotta. Gauriloff kertoi Forssan Lehden haastattelussa 4.2.2012: ”Kaksi ensimmäistä meni siihen, että tutkimme raaka-aineiden taustoja ja reittejä. Suurin yllätys oli, kuinka vaikea tavallisen kuluttajan on ylipäänsä saada selvää raaka-aineiden alkuperästä, ja kuinka laajalta ne kootaan.”

Portugalin tomaatit, Ukrainan vehnä, Italian oliiviöljy ja tanskalaiset possut matkasivat 30 000 kilometriä pitkin Eurooppaa, ennen kuin päätyivät Ranskassa samaan metallipurkkiin ja sieltä suomalaisen marketin hyllylle. Yhteensä tuotteen ainekset haalittiin kymmenestä maasta ja purkin metalli Brasiliasta asti. Gauriloff jäikin miettimään kuinka sitten on mahdollista, että suomalainen kuluttaja saa raviolinsa niin halvalla. Taustalla on äärimmilleen tehostettu teollinen ruokatuotanto, joka pusertaa kaiken irti ketjun joka lenkistä. Esimerkiksi Portugalin tomaatintuottajat kertoivat ettei tomaattien laadulla ole enää niin väliä, vain määrä ratkaisee.

Elokuva esitettiin viestimille maataloustuottajien etujärjestön MTK:n järjestämässä ennakkonäytöksessä. Forssan lehden haastattelussa ohjaaja kertoi, että elokuvalla ei ole kuitenkaan tarkoitus propagoida kotimaisen tuotannon puolesta, vaan lähinnä herättää keskustelua ruuan alkuperästä. Gauriloff toivoisikin elintarvikkeisiin selkeitä merkintöjä, joiden pohjalta kuluttaja voisi pohtia omia valintojaan.

Elokuva ottaa kantaa lihansyömiseen. Tanskasta Euroopan halki rahdattujen sikojen ja nautojen viimeiset hetket koetaan Puolan ja Romanian teurastamoilla. Gauriloff paljasti Forssan Lehden haastattelussa: ”Yritimme neljä vuotta päästä myös Saksassa oleviin siankasvattamoihin, joissa on enimmillään jopa 60 000 sikaa, mutta emme päässeet edes puhe-etäisyydelle.”

Eläinoikeusaktivistien salaa kuvaamat videot tehotuotantotiloilta ovat tulleet televisioruutuihin ja aiheuttaneet keskustelua. Gauriloffin elokuvassa tuotantotiloille ja teurastamoille on menty päivänvalossa ja luvan kanssa, luvat haettiin jopa vuosia aikaisemmin. Elokuvassa lopputulos on säpsähdyttävä. Gauriloff kertoi Kalevan haastattelussa 26.1.2012 halunneensa näyttää todellisuuden sellaisena kuin se on. Eläinten loppu ei ole kliinistä tai tuskatonta: ”Ihmisillä ei ole käsitystä, että veri roiskuu seinille, ja että eläimet huutavat kärsimyksestä ja pelosta.”

Elokuvan toisessa pääosassa ovat kuitenkin ihmiset ja heidän unelmansa, jotka usein liittyvät lasten tulevaisuuteen. Työläiset kertovat haastatteluissa elämänsä kipukohdista, mm. abortista parisuhdeväkivaltaan. Rankimmat olot ovat Brasilian avolouhoksella, jossa 12 lapsen äiti kourii paljain käsin malmia säilykepurkeissa käytettyyn metalliin. ”Ennakkoon oli tiedossa, että orjuus tavallaan ei ole maailmasta hävinnyt. Mutta kun sen näkee ja kokee itse, se on pysäyttävä kokemus”, Gauriloff sanoi Forssan Lehden haastattelussa.

Katja Gauriloffin haastattelun 15.3.2017 mukaan ensimmäiset demokuvaukset tehtiin 2008, kuvausten päävaihe oli vuonna 2010. Kuvauksia tehtiin vuosina 2008-2011 kymmenessä jaksossa kymmenessä eri maassa, loppuvaiheessa elokuvaa kuvattiin ja leikattiin yhtäaikaisesti. Elokuva kuvattiin super16 mm:n filmimateriaalille. Alkuvaiheessa taltioitiin myös runsaasti jaksoja suomalaisista ruokakaupoista Pohjois-Suomea myöten ja loppujaksoksi tarkoitettu kaatopaikkakohtaus Torniossa, mutta nämä jätettiin leikkausvaiheessa pois.

Elokuva sai aluksi ikärajakseen K15. Perusteluina mainittiin elokuvan sisältävän ”järkyttäviä, ahdistavia ja verisiä otoksia tuotantoeläinten teurastuksista”. Ikäraja laskettiin tuottajan valituksen ja uusintatarkastuksen jälkeen K12:een.

Canned Dreams palkittiin 20 000 euron suuruisella Elokuvan laatutuella. Elokuvan tanskalainen säveltäjä Karsten Fundal sai parhaasta musiikista Jussi-palkinnon.

Canned Dreams sai pääpalkinnon Saksan Lyypekin Nordische Filmtage Lübeck -elokuvajuhlilla pääpalkinnon (Documentary Film Prize) dokumenttielokuvien sarjassa.

Elokuvan dvd-julkaisulla on lisämateriaaleina mukana kolme varsinaisesta elokuvasta poisleikattua kohtausta, traileri ja valokuvagalleria.

Seuraavaksi Gauriloff ohjasi lyhytelokuvan Voimanlähde (2013, toisena ohjaajana Joonas Berghäll) ja pitkän dokumenttielokuvan Kuun metsän Kaisa (2016).

Teksti: Juha Seitajärvi / Suomen kansallisfilmografia 2017